Minulle ei voisi olla tätä parempaa tapaa viettää itsenäisyyspäivää. En tiedä mitään sen suomalaisempaa ja rauhoittavampaa paikkaa kuin luminen Lappi. Lennettiin mökille eilen illalla ja tänään pääsin avaamaan hiihtokauden yhdeksällä pakkaskelin maustamalla kilometrillä. En tiedä mitään parempaa tekemistä ja eilen illalla kentällä sanoinkin, että olen ihan superonnellinen kun saan lentää pohjoiseen enkä etelän aurinkoon.

 

Täydellinen kaamos alkaa Levillä 9. päivä, mutta nyt auringon näkee enää vain tunturin huipulta. Pastellinsävyiset päivät ja hiljaisuus, jonka voi käytännössä kuulla. Täällä on lunta enemmän kuin tähän aikaan moniin vuosiin. Juuri Lapissa olen aivan erityisen ylpeä suomalaisuudestani ja meidän pienen maamme ainutlaatuisuudesta. Itsenäisyyspäivänä kiitollisuus nousee vielä ihan erityisesti esiin. Puhuin jonkin aikaa sitten kotona siitä, kuinka on niin hassua että meidän sukupolvemme tietää vielä paljonkin Suomen itsenäistymisestä ja sodista ennen sitä ja sen jälkeen ja meidän lähisukulaisiamme sota on vielä koskettanutkin. Oma isoisäni taisteli rintamalla ja sota vaikutti kaikkien isovanhempieni elämään. He ovat eläneet sen aikana. Nuoremmat sukupolvet taas eivät välttämättä koskaan ole nähneet ketään sodassa taistellutta eivätkä kuulleet sotatarinoita historian tunteja lukuunottamatta. Siksi koen ainakin omaksi velvollisuudekseni siirtää sitä kiitollisuutta myös omalle lapselleni ja kertoa, ettei ole ihan itsestäänselvää että tämäkin häikäisevän kaunis Lappi on juuri Suomea. Lappi on kyllä Suomen ehdoton valttikortti mitä matkailuun tulee, sen taika hurmaa kävijänsä kertaheitolla.

Lähes jokainen suomalainen osaa hiihtää. Me olemme tottuneet hiljaisuuteen ja vaatimattomuuteen. Meillä on maailman puhtain ilma. Lunta ja neljä kaunista vuodenaikaa. Vuoden pimeimpään aikaan kaupunkia piiskaavassa vesisateessa ei aina osaa olla kiitollinen, että on saanut syntyä juuri tänne, tähän maahan. Täällä se on onneksi niin kovin helppoa. Missään ei juhlisi mieluummin itsenäistä Suomea kuin hiihtoladulla ja omassa mökissä lumikinosten ja hiljaisuuden keskellä. Käytiin me rinteessäkin Miksun kanssa. Voi Lappi, kuinka kaipasinkaan tätä taikaa. Iltapukujen ja paljettien sijaan heitin villasukat jalassa takkaan pari puuta ja ihailin linnan pukuloistoa ylpeänä suomalaisena posket pakkaskelin hiihtolenkistä vielä punoittaen. Maailman paras maa, pikku hallitussekoiluista huolimatta.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Viikonloppuna Helsingissä vietettiin Aleksin joulukadun avajaisia ja Aleksanterinkatu sai jouluvalaistuksensa jo 71. kerran. Luin tätä lehdestä ja mietin siinä samalla, kuinka kaukaiselta se tuntuukaan. Siis niitä valoja on ollut siellä jo ennen äidin syntymää. Espan jouluvalot syttyivät, eli viimeistään nyt keskusta näyttää ihanan tunnelmalliselta. Kävimme eilen iltapäivällä Roosan kanssa vähän fiilistelemässä joulua ensimmäisillä joulumarkkinoilla, nimittäin Mantan markkinat alkoivat jo viikonloppuna.

 

 

Hämärää maanantai-iltapäivää piristi glögi ja hauskat juttutuokiot markkinakauppiaiden kanssa. Tuolla sympaattisen pienellä joulutorilla mietimme, miksei Suomessa ole samanlaisia joulumarkkinoita kuin Keski-Euroopassa? Valtavat joulutorit keräävät ihmiset yhteen ja ennen kaikkea houkuttelevat turisteja. Moni valitsee joulukuisen viikonloppuloman kohteen vain sen perusteella, missä on parhaimmat joulumarkkinat.

 

 

Suomessa tiukka alkoholilainsäädäntö kieltää alkoholipitoisen glögin tarjoilun esimerkiksi juuri joulumarkkinoilla. Puhuttiin juuri tästä eilen ja todettiin, ettei Keski-Euroopan joulutoreilla kuitenkaan ikinä näe niitä örveltäjiä ja jos jossain maassa alkoholi on ongelma, se on sitä nimenomaan Suomessa jossa sen käyttö ja myynti on niin kovin rajoitettua ja kiellettyä. Ehkä näillä on edes joku pieni yhteys? No, maistui se tavallinenkin glögi ja pieni joulutori oli kuitenkin tosi suloinen. Tuomaan Markkinat alkavat vasta itsenäisyyspäivänä, joten Mantan markkinoilta oli kyllä peliliike avata näin aikaisin. Tuomaan Markkinat ovat yhdet suosikkijoulumarkkinoistani maailmassa, mutta Suomi saisi panostaa näihin joulutoreihin paljon enemmän.

 

 

Vuosi sitten olimme viikonlopun Wienissä, jossa on kyllä maailman kauneimmat ja parhaimmat joulumarkkinat. Kolmessa päivässä emme ehtineet käydä edes kaikkia joulutoreja läpi. En tiedä olisinko koskaan edes lähtenyt Wieniin, ellen olisi kuullut niin paljon positiivista juurikin kaupungin joulutoreista. Joulumarkkinat siis todella saavat ihmiset matkustamaan. Ne on edes kerran koettava. Olisin halunnut tänäkin vuonna lähteä viikonloppureissulle joulutorien perässä, mutta aikataulut eivät nyt antaneet periksi. Ystäväni asuu Luxemburgissa ja olen vain ihaillut kuvia ja videoita joulutoreilta..

 

Upeita joulumarkkinoita voi löytää myös muun muassa Hampurista, Münchenista, Berliinistä, Pariisista, Kööpenhaminasta, Prahasta Krakovasta ja Budapestista. Wien oli aivan upea kokemus, joulumarkkinoiden lisäksi söimme alkuperäistä sacherkakkua, vierailimme palatsissa, huviteltiin maailmanpyörässä ja katseltiin kattoterassilta (okei sielläkin oli joulumarkkinat) jouluvalaistuksessa kylpevää kaupunkia ja rusettiluistelua. Missä on sun mielestä parhaimmat joulumarkkinat? 

 

 

Tänä vuonna virittäydytään kuitenkin joulutunnelmaan täällä Suomessa. Itsenäisyyspäiväviikonlopuksi lähden mökille valmistelemaan joulua. Ei kaduta kyllä yhtään että laitoin joulun kotiin niin aikaisin, nyt saa vain nauttia ja olla. Tavallinen työpäiväkin tuntuu paljon tunnelmallisemmalta kun kuusi valaisee toimistoa ja jouluradio soi aikaisesta aamusta iltapäivään.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olen varmaan usein kertonut olevani paljon yksin. Tai no, kaksin. Olen vuosien varrella tottunut siihen ja olemme pärjänneet kahdestaan niin matkustaessa kuin kotona arjessakin. Monet vanhemmat pelkäävät esimerkiksi eroa siksi, etteivät tiedä miten pärjäisivät lapsen kanssa yksin. No, varmasti paremmin kuin yksin parisuhteessa. Vaikka toisaalta rakastan yksinoloa ja esimerkiksi sitä, että koti on kokoajan siisti kun ainoa aikuinen siellä olen minä ja kuinka yksin ollessa rutiineista on helpompi pitää kiinni, näin marraskuussa tämä yksin oleminen on alkanut ärsyttää ja kunnolla. Sori nyt pieni avautuminen, ehkä tämä on oma versioni pimeysväsymyksestä.

   

 

Olen ollut tänä vuonna yksin enemmän kuin koskaan aiemmin. Siis todella paljon. Koska olen kuitenkin nauttinut kotona olosta ja muutenkin rauhoittunut takavuosien seikkailuista, en sinänsä kaipaa tämän enempää omia menoja ilman Miksua enkä ollenkaan haikaile esimerkiksi baareihin. Mikä on ollut ihanaa. Olisi kauheaa jos ei saisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Mutta.. Ajatus siitä, että taas vaihteeksi pyöritän tätä arkea yksin ja  olen yksin vastuussa paitsi arjesta, myös siitä lapsesta. Varsinkin sellaisina aikoina kun kaikilla Micaelin tutuilla hoitajillakin on muuta ohjelmaa ja isä tuhansien kilometrien päässä kotoa, se vastuu ja yksinäisyys konkretisoituvat jotenkin ihan toden teolla.

 

Kunnes taas havahdun miettimään, että onhan täällä paljon yksinhuoltajia jotka handlaavat vastuun ja useammankin lapsen ihan hyvin. Yksinhuoltajalla tarkoitan nyt tilannetta, että lapset ovat kokonaan toisella vanhemmalla. Viikko-viikkosysteemi kun kuulostaa korviini toisinaan jopa luksukselta.

 

 

Marraskuun pimeydessä pitäisi hoitaa työt, kotityöt, omat harrastukset, lapsen harrastukset, laittaa ruokaa, laittaa koirille ruokaa, viedä lapsi ulos, viedä koirat ulos. Pysyä järjissään ja kantaa vastuu tosiaan siitä lapsesta ja kodista. Jos mietitte lasten hankintaa, miettikää myös sitä tukiverkoston laajuutta. Välillä taas mietin että onko mulla edes oikeutta valittaa, koska on kuitenkin oma valintani ettei meillä ole esimerkiksi lastenhoitajaa sillä haluan olla mieluummin lapseni kanssa itse vaikka se sitten tarkoittaisikin yksin olemista. No, marraskuussa saa ainakin vähän valittaa eiks niin?

 

 

Lapsi on kuitenkin niin vähän aikaa niin pieni että tarvitsee jatkuvaa läsnäoloa. Pari vuotta eteenpäin ja se on jo yksin kotona pidempiäkin aikoja kuin vain pikaisten  koiralenkkien verran. Haluan, että hän muistaa äitinsä ennen kaikkea läsnäolevana äitinä. Löydän tästä tilanteesta kuitenkin onneksi paljon positiivista. Osaan arvostaa vapaata aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Mun ja Miksun välit ovat hioutuneet tänä vuonna jotenkin entistäkin läheisimmiksi ja tiedän selviytyväni vaikka mistä. Tiedättekö kun aina sanotaan, että voidakseen olla toisen ihmisen kanssa, on opittava ensin olemaan yksin? Sitä on ainakin harjoiteltu. Koska tiedän, etten ole ainoa (onnea on muuten rakas ystävä joka jakaa saman ”kohtalon”), olisi ihanaa kuulla muilta vähän yksinäisiltä äideiltä, kuinka te handlaatte arjen ja vastuun yksin? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian