The problem is, that you think you have time. Buddhalainen viisaus, jota yritän aina aika ajoin palauttaa mieleeni. Kuten Instagramissa kerroinkin, tänään on tasan 10 vuotta siitä, kun isäni kuoli. Äkillisesti, viisikymppisenä, terveenä juuri lääkärissä käyneenä. Sydän petti, kammiovärinä keskellä yötä isän nukkuessa. Puolitoista vuotta aiemmin menetin 45-vuotiaan äitipuoleni. Nuo hetket opettivat, ettei sitä aikaa ehkä olekaan. Isän kuolemaa seuraavana kesänä ostin halpahallin kassalta kortin jääkaapin oveen. Tärkeintä ei ole paljonko elämässäsi on päiviä, vaan paljonko päivissäsi on elämää.

 

 

Aloin elääkin siten. Otin ihan hassuja riskejä, perustin oman yrityksen hetken mielijohteesta, vietin yhden elämäni hauskimmista kesistä, annoin itseni ihastua sen kummempia miettimättä moneenkin kertaan, tanssin ja lauloin usein aamuun asti. Aloin tehdä päätöksiä, jotka tuntuivat hyvältä. Väliin mahtui vähän kehnompikin ajanjakso vaikean ihmissuhteen takia, mutta siitäkin otin opikseni. Sain yllätyslapsen, muutin ja otin suuria riskejä. Hyppyjä tuntemattomaan, ja toteutin ex tempore -ideoita. Nykyään äitinä tietysti vähän varovaisemmin, mutta viimeisen kymmenen vuoden teot ovat saaneet minut elämään. Minulla on kiikkustuolissa jo nyt niin sellaista muisteltavaa, että varmaan vähän itseäkin hirvittää kun ajattelen – jos vain sinne asti pääsen. Parasta on tunne, että jos nyt kuolisin, olisin todella elänyt kaikkien näiden vuosien edestä ja vähän enemmänkin.

 

Luulemme, että meillä on aikaa. Itsekin lykkäsin moneen kertaan unelmieni toteuttamista. Ehtiihän sitä, Miksukin on vielä niin pieni, onhan tässä aikaa, nyt ei vaan jaksa. Kunnes päätin, että nyt on tehtävä jotain. Elämä oli pitkään ikään kuin paikoillaan, viime vuoden aikana halusin siihen muutosta. Elämäntavat menivät uusiksi. Ajatukset ja arvot siinä samassa. Voihan se olla vain sitä, että olin vasta nyt valmis tekemään asioita unelmieni eteen, tai sitten oikeasti sain itseäni vihdoin niskasta kiinni laiskottelun ja mukavuudenhaluni jälkeen. Kuka tietää. Mutta sen tiedän, että aikaa emme saa mistään lisää.

 

Elä. Kerro että rakastat, sano kaikki mitä haluat. Toteuta se unelmasi, tai tee ainakin suunnitelma milloin sen teet. Viikot, kuukaudet ja vuodet lipuvat ohi nopeammin vuosi vuodelta. Aloita elämänmuutoksesi pienin askelin tänään, vaihda alaa, jätä huono mies, pidä se yllätyslapsi. Sinä selviät, sinä elät. Toivon koko sydömestäni, että osaisit tehdä asioille jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Ajattelin vuosia, miten paljon jäi sanomatta. Se on ehkä musertavinta kuolemassa, tiesikö hän että ajattelin näin? Uskon, että tiesi. Hyvää vuosipäivää sinne johonkin, iskä. Suru ei häviä koskaan, mutta nyt sen kanssa jo elää ihan hyvin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa

 

”Äiti, miksi niitä dinosauruksia ei enää ole? Mitä äiti tarkoittaa sukupuutto? Miksi äiti toi telkkarissa oleva lumileopardi on noin kauhean laiha?”

 

Eläimet ja lapset. Sitä tavallista arkeani Instagramin puolella seuraavat ovat varmasti huomanneet, että ne ovat elämäni keskiössä. Olen aina ollut eläinrakas, meillä on ollut kotona aina eläimiä enkä yllättynyt lainkaan, että myös lapsestani kasvoi jo varhain eläinrakas. On ollut hienoa huomata, kuinka tärkeäksi luonto ja eläimet ovat hänelle muodostuneet. Lapsi on loputtoman kiinnostunut niin Lapin suloisista poroista, kuin tropiikin liskoista ja ötököistäkin. Leikeissä eläimet ovat keskeisessä osassa ja dinosauruksista kiinnostunut lapsi jaksaa kuunnella vaikka kuinka pitkään, kun kerron hänelle sukupuutosta ja sen syistä. Hän tulee olemaan myös sukupolvea, joka on kasvanut ilmastokeskustelun aikana.

 

Minulle oli suuri ilo lähteä tekemään yhteistyötä WWF:n kanssa. Aiemmin olen kirjoittanut yhteistyössä heidän kanssaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoisen Suomen luontoon ja lumitilanteeseen ja tässä postauksessa keskitytään varmasti ainakin luonto-ohjelmien ja koulukirjojen kautta meille kaikille tuttuihin eläimiin, joiden elämä on vaakalaudalla ilmastonmuutoksen takia.

 

 

Ihmisen elämä voi muuttua ilmastonmuutoksen takia epämukavaksi, toisilla eläimillä jopa mahdottomaksi. Ilmastonmuutoksen vaikutus eläimiin on viimeistään nyt tullut konkreettiseksi meille kaikille, kun Australiassa riehuvat tulipalot ovat tappaneet arvioiden mukaan jopa miljardi eläintä. Micael näki vähän vahingossa uutisista kuvia kuolleista kenguruista ja oravista, enkä voinut kuin selittää taas kerran, kuinka ilmastonmuutoksella on vaikutusta näihin luonnonkatastrofeihin. Australian paloja ei selitetä yksinomaan ilmastonmuutoksella, mutta ilmaston lämpeneminen on edesauttanut osaltaan palojen syntymistä. Ja sitä kautta myös meidän teoillamme ja valinnoillamme.

 

Joululomalla katsoimme yhdessä luontodokumenttia lumileopardeista, lajista joka on keskiössä WWF Suomen suojeluohjelmassa. Ilmastonmuutoksen takia lumileopardin elintila kapenee ja ravinto vähenee. Ilmastonmuutos näkyy erityisesti Himalajan vuoristossa, jossa lumileopardin elinolot alkavat olla hyvin haastavat. Ravinto vähenee ja se pakottaa lumileopardin esimerkiksi saalistamaan paikallisten asukkaiden omistamaa karjaa, jolloin vihamielisyys lumileopardia kohtaan ja salametsästys lisääntyvät. Laihat lumileopardit herättivät huolen lapsessa, mutta myös minussa itsessäni. Ilmastonmuutokselta ei voi sulkea silmiä ja sen voi todeta meistä ihan jokainen aikuinen. Talvet ovat todellakin lämpimämpiä kuin lapsuudessa.

 

 

Vaikka lapselle näistä ikävistä asioista kertominen tuntuu välillä kovin julmalta, lapsissa on kuitenkin se ympäristön tulevaisuus. Haluamme tietenkin jättää lapsillemme terveen ja monimuotoisen luonnon, mutta he ovat myös niitä, jotka todella taistelevat ilmastonmuutosta vastaan. Lapsemme kasvavat valistuneiksi ilmastokeskustelijoiksi ja ilmastonmuutos koskettaa heitä kaikkia. Sanotaan, että oma sukupolveni on ensimmäinen, joka tuntee ilmastonmuutoksen vaikutukset ja viimeinen, joka voi tehdä asialle jotain. Lapseni sukupolvi tuntee meidän tekemämme valinnat ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat heille luonnollisia. Asenteen saa tietysti kotoa jo nuorena, jolloin meidän vanhempien vastuu korostuu. Olemme WWF:n kummeja ja olen kertonut Micaelille, että olemme ikään kuin kaikkien näiden eläinten kummeja, joita luonnossa näemme. Micael-kummi ja äiti-kummi.

 

 

Pari vuotta sitten näimme kotirannassamme kuutin. Tulen muistamaan tuon hetken varmasti aina. Pieni kuutti oli lepäilemässä kallioilla ja myöhemmin selvisi, että kuutteja oli ollut lähellä useampikin. Itämeren norppa on sukua erittäin uhanalaiselle, vain Saimaalla elävälle saimaannorpalle. WWF teki arvokasta työtä saimaannorppien suojelemiseksi aloittaessaan suojelutyön vuonna 1979. Silloin Saimaalla ui arviolta hieman yli 100 uhanalaista norppaa, kun taas tällä hetkellä norppakanta on noin 410 yksilöä. Kova työ palkittiin, ilman sitä saimaannorppakanta olisi luultavasti kutistunut olemattomaksi. Työ on hidasta, mutta palkitsevaa. Norppakanta on kuitenkin saatava vielä kasvamaan, sillä ilmastonmuutos ja siitä johtuva jään ja lumen puute vaikeuttavat sen elinoloja. Eikö kuulosta surulliselta, että jos saimaannorppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta?

 

 

WWF on maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö. Sen toiminnassa onkin hienoa olla mukana, sillä WWF:n rahoituksesta yli puolet tulee yksityishenkilöiltä. Järjestö on riippuvainen yksityishenkilöiden lahjoituksista, joten kaikki me kummit vastaamme yhdessä sen toiminnasta. Kummius, eli säännöllinen kuukausilahjoittaminen mahdollista pitkäjänteisen, jatkuvan ympäristönsuojelutyön. Yhdessä voimme tehdä paljon hyvää.

 

 

Lomailemme tällä hetkellä Thaimaassa. On tietysti hieman ristiriitaista lentää lomalle ja puhua samalla ilmastonmuutoksen vaikutuksista lapselle. Matkustaminen on kuitenkin suurta rikkautta pienelle pojalle ja hän on tottunut näillä reissuilla näkemään esimerkiksi erilaisia ilmastovyöhykkeitä sekä erilaisia eläimiä. Täällä on paljon helpompaa konkreettisesti näyttää, missä eläimet asuvat ja mikä heitä uhkaa. Asumme luonnon keskellä bungalowissa, jonka pihalla apinat ja liskot ovat tuttu näky. Nämä kuvien apinat ja varaanit eivät ole uhanalaisia ja he elävät täällä sulassa sovussa ihmisten kanssa, aivan vapaina ja onnellisina luonnossa. Tänä aamuna Micael totesikin, että hän ei halua mennä leikkipuistoon, vaan katselee paljon mieluummin eläimiä. Luonnon ja eläinten läheisyys tuntuu aikuisestakin hyvältä. Ihminen kuuluu luontoon, totean sen joka kerta, kun pitkän tauon jälkeen pääsen lähelle luontoa ja vapaana eläviä eläimiä.

 

Norsut ovat Thaimaassa tuttu näky ja olen itse äärimmäisen ilahtunut siitä, kuinka vangittuja norsuja ei täällä enää näy – ainakaan samalla tavalla kuin ennen, kun norsuilla ratsastaminen oli turistien suurta huvia. WWF suojelee afrikannorsuja ja aasiannorsuja, niitä uhkaavat salametsästys ja elinympäristöjen kaventuminen. Aasiannorsujen elinalue on kaventunut ainoastaan 15 prosenttiin alkuperäisestä. WWF suojelee norsuja muun muassa perustamalla suojelualueita ja ehkäisemällä norsunluukauppaa.

 

 

Micaelin rakas pandalelu on kulkenut täällä mukana kaikkialle ja se on herättänyt myös monia keskusteluja. WWF:n tunnuseläimenäkin tunnettua kaunista mustavalkoista isopandaa uhkaa nyt elinympäristöjen häviäminen. Isopandan pääasiallista ravintoa ovat bambut, jotka ovat vaarassa kadota, sillä jotkut bambulajikkeet ovat hyvin herkkiä ilmastonmuutokselle. Lisäksi niiden elinalueita raivataan maatalouden ja infrastruktuurin tieltä, jolloin pienet pandapopulaatiot voivat jäädä eristyksiin toisistaan. WWF osallistuu pandojen suojeluun rakentamalla muun muassa pandapopulaatioiden elinalueiden välille suojakäytäviä, perustamalla suojelualueita sekä ehkäisemällä salametsästystä ja laittomia hakkuita pandojen elinalueilla.

 

”Äiti, me pelastataan pandoja!” sanoi Micael ja leikki apinaa puussa.

 

Jos olet miettinyt helppoa tapaa auttaa vaikkapa ihan pienellä summalla, WWF on helppo valinta. Sen valitsemalla tiedät, että apusi menee käytännön kohteisiin. Kummius on helppoa, tuet valitsemallasi summalla kuukausittain luontoa ja eläimiä. On hienoa, että meillä on näin konkreettinen mahdollisuus auttaa. Yleiskummina tukesi menee kaikkialle, missä apua kiireellisimmin tarvitaan. Olipa sydäntäsi lähellä kaukana asuvat, eksoottiset villieläimet tai lähellä kotimaassa asuvat uhanalaiset lajit. Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs, jonka elintilaa pohjoisessa vie lämpenevän ilmaston mukana yhä ylemmäs levittäytyvä kettu. Ketut syövät naalin ravintoa, sopuleita ja myyriä. Huono myyrävuosi yleensä tarkoittaa, ettei naali pääse lisääntymään lainkaan. Naalikanta on ollut 1990-luvun jälkeen vaarassa kadota kokonaan. WWF on suojellut naalia Suomessa muun muassa rahoittamalla naalien ruokinta-automaatteja sekä riistakameroita. Ruotsissa ja Norjassa naalikanta on kasvanut, mikä antaa toivoa Suomessakin. Muutama vuosi sitten WWF:n rahoittamaan riistakameraan tallentui kuva kahdesta samalla pesällä viihtyvästä naalista. Viimeisin varma poikuehavainto on kuitenkin vuodesta 1996, joten tilanne on kovin vakava.

 

Aikaa ei ole enää hukattavaksi. Meidän on kaikkien tehtävä pieniä, mutta tärkeitä ilmastotekoja ja muuttaa maailmaa pysyvästi. On lohdullista ajatella, että maailmalla on kuitenkin avaimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, enää puuttuu vain poliittinen tahto. Uskon ja toivon, että tietoisuuden lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa tälläkin hetkellä, meillä on mahdollisuus tarjota lapsillemme tulevaisuus, josta he voivat olla kiitollisia ja ylpeitä. Yritykset käyttävät ja kehittävät jatkuvasti uutta teknologiaa ja ilmastopolitiikasta on onneksi tullut osa tätä päivää. On ollut hienoa lukea yritysten päästötavoitteista tuleville vuosille, kunnianhimoisimmat tavoittelevat jopa nollaa. Sillä välin, kun maailma muuttuu vähitellen, meidän kaikkien täytyy osallistua talkoisiin. Tietysti tekemällä myös tärkeitä ympäristötekoja arjessa, mutta auttamalla myös konkreettisesti. WWF on siihen hyvä ja turvallinen valinta. Kummina sinäkin tiedät ja voit osoittaa, että olet osallistunut.

 

 

Ilmasto ei muutu syyllistämällä eikä arvostelemalla. Se muuttuu kannustamalla, keskittymällä hyvään ja tekemällä yhdessä. Ehkä sinäkin haluat ryhtyä näiden suloisten eläinpolojen kummiksi?

 

Yhteistyössä: WWF &

 


 

Luottokortin mukana saa muutaman kerran vuodessa kotiin lehden, jossa esitellään muun muassa upeita matkakohteita ympäri maailman. Silmiini osui kuva, jossa yhdistyvät Kaakkois-Aasialle tyypilliset vuoret, ääretön palmujen reunustama uima-allas sekä turkoosinsinisestä merestä juuri ja juuri erottuva taivas. Tuonne mä joskus vielä menen, päätin, vaikken tiennyt edes mistä kohteesta oli kyse. Tästä on aikaa jo monta vuotta. Katsokaa missä olen nyt.

 

 

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet saavuttanut unelmasi vähän kuin huomaamattasi? Olin unohtanut kokonaan tuon trooppisen paratiisiin kuvan, kunnes reilut pari vuotta sitten etsin hotelleja Thaimaasta kun mietimme talvilomakohdetta. Tuttu kuva tuli vastaan hotellivaraussivustolla ja kiljaisin, tämä oli se hotelli mihin halusin mennä. No, löytämäni hotelli oli täynnä. Joka ikinen ajankohta, joka olisi lomallemme sopinut – täynnä. Ja todella kallis. Päädyimme lopulta kyllä ihanaan hotelliin, mutta aivan toiselle puolelle Thaimaata. Unohdin koko jutun.

 

Kun varasimme hotelleja tälle reissulle, tuttu kuva tuli taas vastaan. Vapaata, ja vielä melkein puolet edullisempaan hintaan kuin edellisellä kerralla. Bookkasimme muutkin hotellit ja loman suunnittelu oli suunniteltu. Koko lomakin vähän unohtui, oli joulut ja muut kiireet. Kun eilen kävelin viidakon läpi tähän altaalle, muistin kuitenkin unelmani. Tänne mä joskus tulen. Ja niin mä tulin.

 

 

Alle parikymppisenä haaveilin, että vielä joskus pääsen omalla veneellä isän luo Ahvenanmaalle. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin kiinnitin ensimmäisen kerran oman veneen köydet Itäsataman laituriin. Isä oli ollut haudassa jo yli kahdeksan vuotta, mutta siellä me silti oltiin. Monen mutkan ja sattuman kautta, vähän vahingossa. Heitin joskus ystävälleni ääneen lenkillä, että olispa tuossa kiva joskus asua. Arvaatte varmaan nyt, missä. 10-vuotiaana koululaisena kirjoitin aineen unelmistani, siitä kuinka 25-vuotiaana asun Helsingin keskustassa chihuahuani kanssa. 25-vuotiaana niitä chihuahuoita oli kolme. Kaksi ensimmäistä juuri sen näköisiä, kuin mistä lapsena aina haaveilin. Toteutuneita unelmia.

 

Sanotaan, että kiitollisuus lisää todennäköisyyttä unelmien toteutumiseen. Uskon tähän täysin, sillä aina silloin unelmani ovatkin toteutuneet, kun olen aidosti tuntenut jostain välillä jopa ihan suunnatonta kiitollisuutta. Siis kerran oikeasti jopa itkin ratikassa onnenkyyneleitä, kun olin niin valtavan onnellinen ja kiitollinen. Olin juuri eronnut, myynyt asuntoni ja muuttanut vuokrayksiöön, en todellakaan tiennyt mitä tekisin tulevaisuudella ja opiskelinkin alaa, joka nyt vain sattui tuntumaan omalta jutulta sen hetken, kun kouluun hain. Niin päättämätön, niin hukassa ja niin suunnattoman kiitollinen, että olin juuri siinä tilanteessa. Sen jälkeen elämäni muuttuikin ja kaikki suurimmatkin unelmani toteutuivat ihan lyhyessä ajassa.

 

 

Kaikkien unelmien ei ole tarkoitus toteutua. Ja luojan kiitos ei ole, olisi oma elämäkin melko erilaista kuin nyt. Uskon näissäkin asioissa tarkoituksiin, jos unelma ei toteudu sen ei ollut tarkoitus toteutua, mutta opettaa meille elämästä jotain tärkeää.

 

Kiitollisuus on auttanut monen ikävän asian yli. Olen yrittänyt löytää sitä kaikkialta, niinäkin päivinä jolloin tekisi vain mieli itkeä ja mennä äkkiä nukkumaan odottaen seuraavaa, parempaa päivää. En aina onnistu, mutta yritän. Olen kirjoittanut monta postausta nyt viimeaikoina liittyen tähän kiitollisuuteen ja sen harjoittamiseen. Sitä kun täytyy todellakin harjoitella. Toivottavasti saat niistä vinkkejä itsellesi.

 

 

Joku voi nyt ajatella, että helppohan se on kiitollisuudesta kirjoittaa ja puhua, kun on saanut näin paljon. Olen saanutkin ja ajattelin ikävä kyllä vuosien ajan, että kun on saanut paljon, kohta varmaan tapahtuu jotain pahaa. Tästä yritän vieläkin opetella eroon, sillä tuo tunteen pirulainen välillä muistuttelee olemassaolostaan. Hyvä tulee hyvän luo ja vetää lisää hyvää puoleensa. Sama toimii myös toisinpäin negatiivisuuden kanssa.

 

Kiitollisuus on kuitenkin tunne, jota kokee usein eniten silloin, kun on tapahtunut jotain negatiivista. Ihmisten, jotka eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä, on paljon vaikeampi tuntea kiitollisuutta. Tutkimuksetkin sen kertovat. Ehkä se on salaisuus myös omaan kiitollisuuteeni. En pidä hyvää elämää ja toteutuneita unelmiani millään tavalla itsestäänselvyytenä. Ne ovat vaatineet paljon uhrauksia, pettymyksiä ja isoja kasvukipuja. Toivon silti kaikille muille vähän helpompaa tietä kohti unelmia ja niiden toteuttamista.

 

Minkä unelmasi sinä haluaisit toteutuvan? Kun ne sanoo ääneen, ottaa ensimmäisen askeleen sen toteutumista kohti. Itse tänään tuossa uima-altaalla niin ikään sinetöin yhden unelmani toteutumisen ja toisen sanoin sitten ääneen näille rakkaimmilleni. Katsotaan, miten käy ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian