Sirpa Selänne sai aikaan kiivasta keskustelua kertoessaan mielipiteensä perinteisistä sukupuolirooleista. Maamme tunnetuimman lätkävaimon mielestä naisen kuuluu olla nainen, tehdä lapset ja jäädä heidän kanssaan kotiin. Naisen paikka on kotona. Näin uutisoituna se kuulostaa kärkkäältä, mutta mitä nyt itse keskustelua tulkitsin niin Sirpa tarkoitti, ettei hän haluaisi miehen jäävän kotiin vaan se on ennemminkin naisen tehtävä. Kaikilla ei ole tietenkään tätä mahdollisuutta, mutta eihän Sirpan mielipiteessä siitä ollutkaan kyse. Hän sanoi olevansa vanhanaikainen ja torppasi Teemun ajatuksen siitä, että voihan mies jäädä myös kotiin naisen tehdessä uraa. Toki heidän suhteessaan tämä ei tulisi kysymykseenkään, mutta keskustelua käytiin ainakin omasta mielestäni yleisellä tasolla. Kaikki kohu aiheen ympärillä on vaan niin turhaa. Taas. 

home-5

Olen usein kertonut, etten pitänyt varsinaista äitiyslomaa vaan tein samalla paljon muutakin. Myös töitä. Silti olen Sirpan kanssa samaa mieltä. Myös minä olen melko vanhanaikainen, mitä tulee sukupuolirooleihin ja lastenhoitoon. Naisen paikka on kotona, tai oikeastaan naisen paikka on enemmän kotona kuin miehen. Olen feministi, mutta minulle feminismi on sitä, että saan valita sen paikkani itse. Ja niin saavat kaikki muutkin. Minusta on ihanaa tehdä asioita miehen eteen, tietyllä tavalla miellyttää ja toisinaan pyytää myös apua. Vaikka tiedän selviäväni kaikesta itsekin. Olen se, joka viikkaa miespuolisten ystävienkin pyykit ja pyyhkii pölyt. Huolehtii, onko kaapissa ruokaa. Koska ei sun tarvitse, sä oot mies. 

home-4

Henkilökohtaisesti en voisi kuvitella olevani suhteessa, jossa kävisin itse töissä ja mies hoitaisi lasta kotona. Elämässäni yksikään mies ei pyyhi pölyjä, pese pyykkiä tai laita lapsen vaatteita valmiiksi päiväkotia varten. Tuttavapiiriini kuuluu heitä useampi eikä siinä ole mielestäni mitään outoa, mutta itse en osaisi olla sellaisessa tilanteessa. En ole ollut aina ympärivuorokautisesti kotona, mutta silti koen vielä olevani enemmän vastuussa lapsestani kuin hänen isänsä. Järjetöntä, koska vastuu jakautuu tietysti puoliksi mutta äitinä koen, että lopulta suurempi vastuu lapsen ja kodin hoidosta on enemmän minulla. Kokonaan en voisi jäädä kotiin mutta olen tehnyt sen valinnan, että perhe menee kuitenkin lopulta uran ohi. Elämäni tärkein työ on olla mahdollisimman hyvä äiti lapselleni. Se, mitä on hyvä äitiys, on toki jokaiselle perheelle yksilöllistä.

home

Nostan hattua Sirpalle, että hän sanoi asian ääneen. Heillä olisi mahdollisuus palkata useita lastenhoitajia ja Sirpa voisi tehdä mitä tahansa muutakin kuin hoitaa lapsia kotona. Se on ollut kuitenkin hänen valintansa. Lasten kanssa kotona oleminen ei ole todellakaan se helpoin ja kevyin valinta. Usein on helpompi vain karata aamulla töihin ja viedä lapset hoitoon. Tämän unohtavat monet arvostelijat – he, kenen mielestä Sirpan on helppo huudella kun mies tienaa miljoonia. Kotona oleminen on kuitenkin aikamoista suorittamista.

Haluaisin kuulla teidän ajatuksia aiheesta. Kotirouvan elämää vai urakeskeisyyttä? Vai jotain siltä väliltä? Missä tilanteessa olette itse tai millaisesta tilanteesta haaveilette? Naisen paikka on kotona – vai onko?

home-2

home-3

home-6

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ystäväni saa kesän kynnyksellä ensimmäisen lapsensa. Lapsen isä tekee todella pitkiä työpäiviä, isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Sukulaisista koostuvaa tukiverkostoa ei ole, tai on, mutta se on hyvin kaukana. Ystävät käyvät arkisin töissä ja ovat elämäntilanteidensa takia muutenkin hyvin kiireisiä. Kuulostaako tutulta? Perhe on monelle se suurin haave. Kuvitellaan, että elämä on yhtä ruusunpunaista unelmaa kun raskaustesti näyttää kahta viivaa. Voihan se olla. En halua olla mikään pessimisti tai ilonpilaaja, mutta haluan varoitella. Aiheesta, kun äiti jää helposti yksin.

kids1

Työorientoituneelle äitiysloma voi olla tervetullut tauko hektiseen arkeen. On ihanaa olla vaan ja nauttia vauva-ajasta, etenkin jos perheen uusin jäsen sattuu olemaan helppo tapaus. Jos ei ole taas syntynyt niiden onnellisten tähtien alla, että lähellä asuvat parhaimmat ystävät ovat sattuneet synnyttämään samaan aikaan, äitiysloma voi olla kaikkea muuta kuin ihanaa vauvantuoksuista irtiottoa työelämästä.

Äidin maailma pyörii lapsen ympärillä luonnollisesti. Äitiyslomalla lapsi on vielä niin pieni, että hänet on helppo ottaa mukaan mihin tahansa. Mutta miten helppo äidin on lähteä mihin tahansa? Yleensä ensimmäisen lapsen jälkeen saa aina paljon vieraita. Toisen kohdalla perheen tilanteessa ei ole mitään uutta, vieraat jättävät tulematta. Ensimmäisenkin kohdalla alku voi olla iltapäiväkahviaikaan suorastaan ruuhkaista kunnes innostus pienestä tuhisijasta hiipuu. Luonnollista, jokainen perhe varmasti kohtaa tämän jossain muodossa. Kun alkuhuuma on laantunut ja arki tasaantunut, tulee vastaan tilanne jolloin äiti jää helposti yksin.

kids2

Päivät saattavat olla hyvinkin yksinäisiä, jos ystävät eivät ole kotiäitejä. Lapsen isä tekee mahdollisesti pitkää työpäivää, hänellä saattaa olla harrastuksia ja muita omia menoja. Milloin on äidin vuoro? Kun oma vapaa-aika lapsesta on minimissä, sen käyttö voi olla haastavaa. Lähteäkö salille? Ystävän luokse iltateelle? Shoppailuhetki vain omien ajatusten seurassa? Iltalenkille? Baariin? Vai viettääkö vapaa-ajan kotona, kun vihdoin koko perhe on koossa? Ulkopuolisen silmin näitä asioita on helpompaa priorisoida, mutta siinä vaiheessa kun viettää 24 tuntia vuorokaudesta kiinni vauvassa, pää ja ajatukset eivät toimikaan enää niin järkevästi. Varsinkin tukiverkoston puuttuessa äidistä tulee helposti suorittaja. Pärjääjä, joka selviää kyllä yksinäisistä päivistä, sosiaalisten tilanteiden puutteesta ja unettomista öistä. Jos apua joskus tarjotaan, siitä on helppo kieltäytyä. Eihän meillä mitään hätää ole. Pärjääjän kuoren alla voi kuitenkin olla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Avun pyytämisessä tai vastaanottamisessa ei ole mitään hävettävää. Mutta tiedän, ettei sitä aina ymmärrä edes tarvitsevansa. En viettänyt koskaan varsinaista äitiyslomaa, vain tein sen aikana myös töitä ja hoidin opiskeluni lähes loppuun. Toki olin paljon myös kotona ja kokopäiväisesti menin töihin vasta lapseni ollessa vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen. Luulen kuitenkin, että ilman tuota mahdollisuutta tehdä myös omia juttuja ja hoitaa niin työ- kuin sosiaalisen elämän asioita ihan yksin, olisin voinut jopa masentua. Koska olin oikeastaan aika yksin. Kenelläkään ystävistäni ei ollut lapsia. Henkireikiä olivat vuorotyötä tekevät ystävät, jotka tulivat arkipäivisin käymään. Lyhyt kävelymatka kaupungille ja innostus liikuntaa ja kotitreenejä kohtaan. Sitä ei ole kaikilla. Äitiysloma voi vaikuttaa toisten silmään iisiltä lattemammailulta, mutta mitäs kun kukaan ei jaa sitä päivän kahvihetkeä? Latte näyttää ihan kivalta siinä yhdistelmävaunujen mukitelineessä sosiaaliseen mediaan ikuistettuna, mutta miltä näyttää se äiti joka tämän kuvan sinne someen jakaa? Onko hän onnensa kukkuloilla vaaleanpunaisessa vauvakuplassa vai nauttiko hän juuri jäähtyneen lattensa yksin miettien, miten saisi loppupäivän kulumaan?

Äiti voi sanoa pukeutuvansa jo kolmatta viikkoa pelkkiin juoksutrikoisiin, koska ne ovat niin mukavat ja käytännölliset – ja tuleehan vauvan kanssa liikuttua niin paljon. Syy voi olla myös se, ettei ole yksinkertaisesti mitään tilanteita, mitä varten pukeutuisi johonkin muuhun.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tällä hetkellä kolme ystävääni on raskaana. Valtaosalla ystävistäni on yhtäkkiä pieniä lapsia ja olenhan itsekin 2,5 -vuotiaan pojan äiti. Kun tulin itse raskaaksi 24-vuotiaana olin ystäväpiirini ensimmäinen äiti. Se oli aika pelottavaa, sillä en tiennyt säilyvätkö ystävyyssuhteeni entisellään, kun yhtäkkiä minulla onkin pieni lapsi ja jään automaattisesti pois monista menoista hänen takiaan ja elämäntilanteemme olivat yhtäkkiä niin erilaisia. Pohdin jo silloin, minkä ikäisenä äidiksi tuleminen olisi fiksuinta?

micael-3

25-vuotias on ensisynnyttäjäksi nykyään aika nuori. 35-vuotias alkaa olla jo vanha. Suomessa ensisynnyttäjän keski-ikä on 28 vuotta. Ajoita nyt siihen sitten sen sopivan isäehdokkaan löytäminen, koulutuksen hankkiminen, mittavan uran luominen, taloudellisen turvan takaaminen ja vielä sen oman elämän eläminen, ettei sitten vahingossakaan vituta istua viikonloppuja kotona. Ellei ole sattunut syntymään todella onnellisten tähtien alla, jostain näistä on yleensä pakko tinkiä.

micael-4

En ihmettele ollenkaan, että yhä useampi lykkää lastenhankintaa yli kolmenkympin tai jättää jopa tekemättä. Lastenhankinta on taloudellisesti todella kallista nuorille vanhemmille. Toisaalta sanotaan, että nuoret jaksavat paremmin yövalvomiset ja kaiken fyysisen stressin. Toisaalta useammat vuodet elämänkokemusta tuovat kärsivällisyyttä, jota lapsen kanssa todella tarvitaan. Ehkä myös taloudellista turvaa ja tunnetta, ettei jää mistään paitsi sillä villit sinkkuvuodet juhlimisineen ovat todennäköisesti jo eletty. Kaikesta tästä voisi päätellä, että hyvää ikää lasten tekemisille ei vain yksinkertaisesti ole.

micael

Minä tulin äidiksi 25-vuotiaana ja se oli itselleni juuri oikea ikä. Vaikka olinkin jo 25, olin nuori ja aivan pihalla kaikesta. Aluksi tuntui, että elämä jäi kesken, mutta siihen tuli vain yksi muuttuja lisää. Sosiaalinen elämäni on pysynyt ennallaan ja lapsi on opettanut minulle valtavasti itsevarmuutta. 28-vuotissyntymäpäiväni lähenee tuota pikaa ja koen olevani jopa vanhempi kuin monet 28-vuotiaat. Lapsi ja hänestä huolehtiminen todella kasvattaa. On myös ihanaa, että olen vasta nelikymppinen kun lapseni aikuistuu. Jos saan olla niin onnekas, että saan joskus jopa lapsenlapsia, aion olla kyllä maailman paras mummo. Uskon, että nuorena ”menetetyt” vuodet ovat kaikki sen arvoisia, että saan todennäköisemmin nauttia lapsestani ja mahdollisisista lapsenlapsista täällä pidempään.

Millaisia kokemuksia teillä on, minkä ikäisenä äidiksi olisi parasta ryhtyä jos saisi ihan itse valita?

micael-2

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian