Maaliskuu ei ole oikein enää talvea, mutta ei se ole kevättäkään. Maaliskuu on yleensä jopa loskaisempi kuin marraskuu, mutta siinä on aina ollut jotain taikaa. Valoisia päiviä, kevään tuntua, linnun laulua.. En jaksa tehdä nyt mitään perustylsää maaliskuun to do-listaa, kunhan ajattelin kirjoitella syitä miksi tämä huomenna alkava kuukausi on vaan niin paljon parempi kuin nämä edeltäjänsä..

♥ Synttärit. Olen aloittanut tämän syntymäpäivästäni puhumisen ja tammikuussa, syystä. Mies unohti kaksi vuotta sitten syntymäpäiväni kokonaan (!!), ja kaikilla on aina kalenterit niin täynnä. Oikeasti en edes pidä mistään huomion keskipisteenä olemisesta, mutta haluan ne juhlat. Ja rakastan kakkua, lahjoja ja ilmapalloja.. Mekkoja, glitteriä ja nousuhumalaa. En tajua, miten tähän loskaiseen vuodenaikaan hyvin harmaana ja räntäisenä aamuna syntynyt ihminen voi olla näin positiivinen ja iloinen luonne. 

♥ Lappi. Koska lumi ei tunnu pysyvän maassa ainakaan täällä Helsingissä, on paettava (toivottavasti) aurinkoiseen Lappiin. Ensi viikolla alkaa siis meidän oma hiihtoloma, kun emme sitä varsinaiselle hiihtolomaviikolle tajunneet järjestää. Oikeasti en muistanut koko hiihtolomaa. Reissu tehdään lasten ja urheilun ehdoilla, en malta odottaa! Toivottavasti pysytään terveenä, on nimittäin hirveitä pöpöjä liikkeellä. Mieltä lämmittää myös tieto siitä, ettei Lapin reissu ole tämän talven viimeinen.

♥ Perjantain iltapukujuhlat, nimittäin Charity Dinner Gala ja -hyväntekeväisyyshuutokauppa. Ei pitäisi sanoa ääneen, että pitkille mekoille ei ole käyttöä. Nyt on. Voi meikki ja kampaus, kunpa muistaisin kuvata niiden lisäksi asunkin. Maailman epämukavimmat kengät aka Louboutinit pääsevät myös jalkaan, sillä saan (onneksi) istua pöydässä koko illan.

♥ Pullaa leipova lapsi. Oikeasti se leipoi eilen päiväkodissa mutta hei, KAKSIVUOTIAS LEIPOO PULLAA! Kuin siistiä. Ja haluaa tehdä sitä lisää. Laskiaispullia rakastava äiti kiittää, toivottavasti leipomis- ja siivousinnostus jatkuu vielä silloin, kun niitä voi tehdä ilman äidin apua.

♥ Elämä hymyilee taas. Jos olen kohta toista mieltä, niin ainakin sanoin sen nyt ääneen. Nykyään pysähdyn ajattelemaan tätä joka kerta, kun olen oikein onnellinen. Että vaikka tilanne muuttuisi sillä sekunnilla, ainakin sen hetken ajan rakastin elämääni juuri sillä hetkellä ja tiedostin sen. Olen niin helv.. ailahtelevainen, että yhden päivän aikana saatan hyppiä ilmaan riemusta ja vastaavasti rämpiä siellä aivan pohjamudissa. En ole ikinä oikein ymmärtänyt tunneköyhien ihmisten sielunmaailmaa. 

Huomenna uusi kuukausi ja uudet jutut. Maaliskuu on ihan paras!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Meidän hiihtolomaviikko on mennyt lähinnä näissä merkeissä..

Viikko alkaa olla lopuillaan. Me ollaan otettu ihan iisisti. Elämä on juuri nyt aika stressitöntä. Kaikki deadlinet on kirjoitettu ylös, to do -lista yliviivattu lähes kokonaan. Koti on siistimpi kuin aikoihin, sisustusprojektit etenevät. Pitkästä aikaa ehdin silittää vaatteita. Kahteen kuukauteen on mahtunut enemmän unta kuin vuoden 2016 viimeiseen puolikkaaseen. On aika rentoa hengata himassa perjantai-iltana, keittää vähän teetä ja valmistella tulevia juttuja. Ensi viikon hyväntekeväisyysgaalaa ja parin viikon päästä koittavaa Lapin reissua.. Jostain kun löytyisi vielä ihanat isot korvikset ja tarpeeksi pieni merinovillakerrasto.

Katselin tänään ulkona, kun selvästi hiihtolomalla ollut perhe purki suksiboksia ja farmariautoa varmaan paristakymmenestä erinäköisestä kassista. Stressi paistoi kaikkien kasvoilta.

Ajattelin tätä aamua. Kun sain herätä ilman herätyskelloa, juoda isot kupilliset kahvia ja syödä aamiaiseksi ihan just sitä mitä huvitti. Viikko on ollut täynnä ohjelmaa, mutta sitä on ollut juuri sopivasti. Sopivan rentoa, ei mitään mikä ei tunnu kivalta. Rakkaimmat sukulaiset ja parhaimmat ystävät on treffattu ja meillä on juuri nyt aivan ihana rento perjantai-ilta verkkareissa himassa ihan kahdestaan. En edes tajunnut miten paljon tarvitsin tätä.

Ehkä ensi viikolla taas seinät kaatuvat päälle ja tiuskin jälleen kaiken kiireen keskellä. Nyt kasvoilleni saisi ihan väkisin asettaa sen stressin. Ihan vain tälläisen iisin kuulumispostauksen myötä mitä rentouttavinta viikonloppua teille kaikille, palataan huomenna!

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tuijotin nukkumaan mennessä tyhjiä keittiön tasoja. Laitoin vielä viimeisen vesilasin puolityhjään astianpesukoneeseen. Kello ei ollut yhtätoistakaan. Vein viimeiset viikatut pyykit Micaelin kaappiin. Sänky oli yhtä tyhjä kuin se Scavolinin kivitasokin. Krokotiili ja Vero-karhu olivat siinä omalla paikallaan päät tyynyssä. Vaikka rakastan yksinoloa ja omaa rauhaa, nyt oli poikkeuksellisen hiljaista. Ihan tavallinen arki-ilta. Ilman lasta.

Micael on usein tädillään yökylässä, he nauttivat siitä puolin ja toisin aivan yhtä paljon. Yleensä yökyläilyt ajoittuvat kuitenkin niihin hetkiin, kun on jotain sovittuja menoja tai muuten vain järjestän itselleni tekemistä. Viimeksi tosin makasin vain flunssassa ja jetlagissa koko iltapäivän ja kävin kahdeksalta nukkumaan. Eilen illalla koti oli siivottu ja järjestelty jo ennen yhdeksää. Erona tavalliseen se, että sitä ei tarvinnut tehdä uudestaan enää ennen kymmentä. Sitä pystyi miettimään tuntitolkulla mitä leffaa katsoisi, päätymättä lopulta mihinkään. Sai närkkiä ruokaa suoraan lasagnevuoasta jääkaapista, viikata viikkokausia korissa lojuneet puhtaat pyykit ihan rauhassa. Sai olla hiljaisessa kodissa jossa ei soi yksikään hermoja raastava youtuben englanninkielinen lastenlaulurenkutus.

Kokoajan oli myös sellainen olo, että pitäisi lähteä johonkin. Hulluinta oli se tunne, että voisin koska tahansa napata auton parkkihallista ja lähteä ihan minne vaan. Tai pistää lenkkarit jalkaan ja juosta, oli kello mitä hyvänsä.

Micaelin poissaollessa ihan tuollaisena tavallisena arki-iltana sitä vasta tajusi miten paljon lapsi todella muuttaa jokapäiväistä elämää. Vaikka tosiaan usein vähän kadehdinkin sitä helppoutta ja vapautta, sitä mahdollisuutta jota lapsettomana en osannut lainkaan arvostaa. Elämässä ja tavallisessa arjessa on tosiaan paljon enemmän mahdollisuuksia mennä ja tehdä asioita kun lasta ei ole. Mitäs sitä kieltämään. Vaikka lapsi kulkeekin näppärästi mukana kaikkialle, eivät ne menot ole samanlaisia kuitenkaan. Ei yksikään kesäilta terassilla, ei lomamatkat, ei kauppareissut. Puhuttiinkin illalla, että tulisi käytyä kyllä todella paljon enemmän ulkona jos ei olisi lasta. Onneksi on.

Pieni ihminen täyttää kodin valloittavalla olemuksellaan. Vaikka on hurjan helppoa lähteä töihin ilman pikkuisen aamupalan tekemistä, pukemistaistelua ja puiston kautta menemistä, niitä kaipaa silti kokoajan. Aamun halausta, unilampaan aamiaishetkeä, takkuisten kiharoiden harjaamista. Vähän sitä youtubeakin. Elämällä on nykyään niin kullanarvoinen sisältö, etten käsitä sitä aina itsekään. Ehtiihän niitä pyykkejä viikata vielä ihan loppuun saakka. Lapset, ne ovat pieniä vain hetken. Ja ne hetket ovat parasta, mitä elämä on tuonut eteeni.

Millaisia kokemuksia teillä muilla perheellisillä on yksinolosta, kun lapset ovat poissa? Nautitteko täysillä omasta ajasta vai ikävöittekö jatkuvasti?

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian