Aina loppuvuodesta tulee sellainen tarve summata yhteen kulunut vuosi. Hektisen vuoden viimeisen viikon takia ajattelin jo, että tuleekohan sitä hetkeä nyt ollenkaan. Tässä mä kuitenkin istun luonnostelemassa tätä Kuopion lentoasemalla, syön pahinta gluteenitonta sämpylää jota olen koskaan maistanut ja odotan melko haikeissa tunnelmissa lentoa kotiin. Kun on viimeiset seitsemän päivää ollut käytännössä kokoajan ystävien, sukulaisten ja kaikkein rakkaimpien ympäröimänä, ensimmäinen hetki yksin on yllättävän masentava. Mutta se on myös hyvä tilaisuus pohtia kulunutta vuotta.

2016 on ollut tietyllä tavalla erikoisin vuosi mitä eteeni on koskaan tullut. Mitään sen konkreettisempaa ei tapahtunut töihinpaluuta lukuunottamatta. Paljon muuta kylläkin. Aloin kirjoittaa postausta kuukausittain, mutta pyyhin sen pois. 2016 oli kaksitoista kuukautta täyttä elämää. Tein paljon asioita joita jopa kadun, mutta elin tämän vuoden ihan täysillä. Syksy oli kovin ankeaa aikaa, mutta nyt kaikki on sen osalta hyvin. Ei masenna eikä ahdista. Asiat tuntuvat taas järjestyvän.

2016 oli ihmissuhdeasioissa hyvin vaikea vuosi. Suhde itseeni ja suhde lapseni isään ovat kokeneet melkoista tarkastelua. Vaikeita valintoja sekä riitoja on ollut enemmän kuin koskaan. Nyt vuoden viimeisinä päivinä tajuan, että sen kaiken piti tapahtua juuri tänä vuonna. Ei yhtään aiemmin eikä yhtään myöhemmin.

2016 oli itselleni tavallistakin enemmän kasvun vuosi. Elämääni tuli valtavasti uusia ihmisiä, joiden olemassaolosta olen äärimmäisen kiitollinen. Olen oppinut kanssaihmisiltäni paljon. Uusia näkökulmia, kärsivällisyyttä (äiti ei kyllä usko tätä) ja sitä, ettei maailma ole niin mustavalkoinen. Olen oppinut itsestäni enemmän kuin koskaan aiemmin. Se on ollut aikamoinen matka. Olen tehnyt paljon asioita siksi, että jokin ajatus vain tuntui hyvältä. Tämän intuition mukaan ei ehkä aina olisi pitänyt elää, mutta onpahan taas niitä käpyjä siinä elämän korissa.

Kiitos 2016, kaikesta. Siitäkin, että tätä postausta kirjoitellessa lentokoneessa ihan itkin, kun mietin mitä kaikkea tähän vuoteen on kuulunut. Vähät välitin muiden matkustajien oudoksuvista katseista. Kaikessa vaikeudessaan hieno vuosi. Se on enteillyt paljon hyvää tulevalle. 2017 on ihan mun vuosi.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tänä vuonna ajattelin ensimmäistä kertaa välttäväni sen stressin. Kuvittelin tekeväni joululaatikot pakastimeen jo hyvissä ajoin, ostavani tarkkaan harkitut lahjat jo marraskuussa, koristelevani kodin jouluiseksi jo hyvissä ajoin ja nauttivani glögiä harva se ilta joululauluja kuunnellen.

No, tänä vuonna..

Ostin joululahjat vasta tänään. Siis joka ikisen joululahjan. Vietin kaupoilla ihan koko päivän. Lopputuloksena 15 kassia, hemmetin kipeä niska (kiitos jäätävän tuulen+kotiin unohtuneen kaulahuivin) ja todella paljon kevyempi lompakko.

En tee ensimmäistäkään joululaatikkoa. Äitini on siinä niin paljon parempi, nopeampi ja lopputulos on 100% varma. Kinkku sentään on jo sulamassa.

Koti alkoi näyttää oikeasti jouluiselta vasta eilen. Remontti on valmis, kuusi paikallaan, joulukukkia ja -kortteja löytyy lähes jokaiselta tasolta. Ennen eilistä täältä löytyi lähinnä rakennuspölyä.

Glögi-iltoja ja joululauluja ei ole yhdistetty ennen tätä iltaa. Hehkuviinikänneistäkään ei tullut mitään, viini meni ja kiehahti.

Mutta tiedättekö mitä? Eilen se tuli. Se kadoksissa ollut joulumieli. Kuusi löysi paikkansa, lahjapaperit odottivat paketteja mihin kääriytyä.. Viimeisetkin valot ovat paikallaan, hyasintit tuoksuvat ja joululaulut soivat jokaisessa huoneessa. Vastaantulijat toivottavat iloista joulua ja toivotan hymyillen sitä samaa. Facebook muistutti minun olleen vuosi sitten Singaporessa. Onneksi en ole nyt. Odotan vain, että saan pukea päälleni sen ruman jouluneuleen, avata Micaelin kanssa lahjoja ja syödä aivan liikaa niitä (äidin tekemiä) joululaatikoita.

Jouluviikko on ollut siis kaikkea muuta kuin stressitön. Te, jotka olette koko viikon iisisti hengailleet kotona lukien kirjoja, kertokaa miten te teette sen?! Minulla on sentään työ, joka joustaa niin että pääsen keskellä viikkoa jouluostoksille jos siihen on tarvetta. Huomisen päivän pystyn pyhittää kauppareissulle ja ruoanlaitolle. Näin ei todellakaan ole kaikilla, mutta silti jouluviikko näyttää ainakin somessa olevan monilla ihmeen zen. Minulla se on ollut nyt kaikkea muuta.

Mut ei haittaa. Nyt tuntuu joululta <3

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian

 


..Muistan kun alkuviikosta piilotin macbookkini laturin varmaan talteen, ettei se häviä remontin keskellä. Nyt en löydä sitä mistään. Niin mua.

timberwise

..”Ihan pikku flunssa, joo parin päivän päästä taas salilla..” 15. päivä kipeänä starttasi tänään. Antibiootit ja lääkitys on vahvemmat kuin sektion jälkeen. Silloin oli ihan okei, nyt ei.

..Piti mennä iltateelle. Jotenkin päädyin kuitenkin gt:lle.

..Mulla ei oo ollut puoleentoista kuukauteen omaa autoa. Vara-auto jätti mut torstaina Mechelinkadulle. Ruuhkaan, keskelle risteystä. Taisin itkeä ja nauraa yhtä aikaa.

..Tein kakun ja lähes kiljuin riemusta kun se onnistui niin hyvin. Olin juuri laittamassa sitä pakastimeen.. Kas, sokeri unohtui.

timberwise-2

..Jätin itseruskettavan levityksen aivan viime tinkaan. Remontissa hukkui näköjään laturin lisäksi myös se Vita Liberatan levityskinnas! Itseruskettavan levitys onnistuu myös puolenyön aikaan sellaisella hotellista varastetulla suihkumyssyllä.

..Olen vuosia piilotellut sellaista isoa ametistikiveä verhon takana. Kun vihdoin aloin pitää siitä ja ymmärsin sen energian merkityksen, se kaatui kivilattialle ja hajosi seitsemään osaan. Juuri kun sitä oltiin siirtämässä uudelle näkyvälle paikalle. Kyllä, 120 cm korkea ametistikivi. Seitsemään osaan.

Sellainen viikkokatsaus. Niin mua. Näillä lähtökohdilla onkin hyvä lähteä viikonlopun viettoon. Aivan mahtavaa vuoden viimeistä pikkujouluviikonloppua kaikille ♥ 

timberwise-3

ps. Lattiaremontti on valmis. Ra-kas-tan tätä!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian