15 joulukuu 2016

Posted at 11:50h in Ajatuksia, Lapset, Oma elämä by
0 Likes

Pikkujoulukausi on tuntunut tänä vuonna kestävän todella pitkään. Lokakuusta lähtien on ollut juhlia juhlien perään ja väliin on vielä mahtunut muutama ex tempore -illanviettokin. Voisi ajatella, että se nyt vain kuuluu sesonkiin, mutta onko se ihan okei silloin, kun kotona on 2-vuotias lapsi? Mitäs kun taas äiti lähtee ulos?

party

Itselläni ei koskaan aikaisempina vuosina ole ollut näin paljon erilaisia pikkujouluja ja illanistujaisia tähän aikaan vuodesta. Olen nyt pyrkinyt olemaan ainakin joka toisen viikonlopun kotona tekemättä mitään sen ihmeellisempää ja keskittyen vain pieneen poikaani. Arkisin haluan olla mahdollisimman paljon Micaelin kanssa ja pyhitän illat vain hänelle. Siksi yritän esimerkiksi treenata joko kotona, päiväkotiajalla tai viikonloppuisin. On surullista, miten lyhyen ajan päivästä voi viettää lapsen kanssa joka on päivähoidossa. Kun viikonloppuun kuuluu jonkinlaisia juhlia, on kamalaa etten voi viettää pikkuisen kanssa niin paljon aikaa kuin haluaisin. Onneksi kohta tulee joulu ja sen jälkeen pääsemme matkustamaan yhdessä hieman pidemmäksi aikaa. Ja tämä pikkujoulukausi loppuu tähän viikkoon.

Näen juhlimisen kuitenkin sosiaalisen elämäni kannalta hyvänä asiana. Lapseni rakastaa olla joko isänsä, tätinsä tai mumminsa kanssa ja uskon, että hän nauttii kyläilystään vielä enemmän kuin minä ulkona käymisestä. Kohtuus kuitenkin kaikessa, ympäri vuoden en voisi kuvitellakaan eläväni tälläistä juhla-aikaa. Silti odotan innolla viikonloppua, kun ystäväni tulee Tampereelta Helsinkiin ja juhlimme vuoden viimeisiä ”pikkujouluja”. Paljettia, glögiä ja tyttöjen juttuja – voisin väittää, että jokainen äiti tarvitsee ja kaipaa niitä aina silloin tällöin.

party

Olen kuullut paljon kritisointia äiti-ihmisten ulkona vietetyistä viikonlopuista. Minua ei henkilökohtaisesti ole arvosteltu aiheesta, arvostelen kyllä takaisin jos joku siihen kehtaa puuttua. Esimerkiksi viime kesänä olin todella paljon kotona. Terassireissut voi laskea yhden käden sormilla. Syksyllä meni pari kuukautta helposti ihan kotona ja ulkomailla ollessani olen käytännössä aina täysin vesilinjalla. Nyt olen ehkä viettänyt vähän turhan usein pikkujouluja tai milloin mitäkin kissanristiäisiä, mutta se on loppujen lopuksi koko vuoden juhlakiintiöstä hyvin pieni osuus.

Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä ajatuksianne aiheesta. Miten usein on ok, että äiti lähtee ulos? Koetteko, että äitinä teitä katsotaan kieroon kun horjutte aamuneljältä ulos ravintolasta? Myös lapsettomien fiiliksiä asiasta olisi kiva kuulla. Itse silloin pahimpina juhlavuosina (Vuodesta 2013 vietin todella, todella monta viikonloppua Ravintola Teatterissa..) ajattelin, että jos saisin joskus lapsia, en varmasti pääsisi ulos vuosiin. Olin kovin väärässä. Kyseisessä ravintolassa tapaan nykyään usein muita äiti-ystäviäni. Aika ihanaa.

party

En usko että tästä kärsii loppujen lopuksi kukaan muu kuin minä. Inhoan krapulapäiviä ja sitä, etten pääse liikkumaan. Onneksi sairastan tätä flunssaa nyt, nimittäin heti joulun jälkeen starttaavat mitä terveellisemmät elämäntavat ja liikuntamäärät olisi tarkoitus ainakin tuplata. Niistä lisää myöhemmin, tekin pääsette osaksi mitä siistimpiä hyvinvointijuttuja. Kunhan tämä kausi on ohi.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


09 joulukuu 2016

Posted at 12:53h in Ajatuksia, Lapset, Oma elämä by
0 Likes

Rakas ystäväni Emma julkaisi juuri ihanan ajatuksia herättävän blogipostauksen vähävaraisten lasten joulusta. Luemme ilmeisesti toistemme ajatuksia, koska minun oli tarkoitus julkaista tänään postaus juuri samasta aiheesta. Muotoilin sitä siis hieman.. Aihe on kuitenkin niin tärkeä, että siitä tuskin voi kirjoittaa liikaa?

christmas-3

En ole varmasti ainut, joka on huomannut suomalaisen hyväntekeväisyystoiminnan lisääntyneen parin viimeisen vuoden aikana? Ja puhun nyt nimenomaan maamme rajojen sisäpuolella tapahtuvasta hyväntekeväisyystoiminnasta. Onhan niitä vuohia saanut lahjoittaa kehitysmaihin jo pitkään. Koska uskoni etenkin näihin ulkomaille meneviin lahjoituksiin on ollut hyvin pitkälti nollassa ikävien kavallustapausten tultua ilmi, hyväntekeväisyyteni on rajoittunut lähinnä paikallisiin toimijoihin kuten eläinyhdistyksiin ja ensi-, ja turvakoteihin joihin voin konkreettisesti viedä tavaralahjoituksia. Lapset ja eläimet ovat olleet aina lähellä sydäntäni.

Nyt lasten joulua ja etenkin sitä joululahjattomuutta on tuotu paljon esille. Ja syystäkin. Varsinkin äitinä sitä ajattelee asiaa vielä enemmän. Haluan pitää joulun tarkoituksena perheen yhteistä juhlaa ja yhdessäoloa, mutta jo Raamatussakin mainitaan lahjat.

Lapset kirjoittavat joulupukille. Lapsilta kysellään lahjatoiveita. Jouluna odotetaan innoissaan joulupukkia. Pyhäpäivät kiitävät vauhdilla ohi lasten leikkiessä lahjaleluilla uusissa kotiasuissaan. Joulupöytiin laitetaan rahaa jopa tuhansia ja jouluun suorastaan kuuluu valittaminen siitä, kuinka on syöty liikaa. Tulen niin surulliseksi, kun ajattelen kuinka eriarvoisuus korostuu juuri jouluna.

Itselläni on ihan jokaisesta lapsuuden joulusta äärimmäisen lämpimät muistot. Joulu oli vuoden paras juhla ja on sitä edelleen. Mutta.. Sain lapsena varmasti jokaisen lahjan, mitä siinä metrin mittaisessa lahjalistassani olikin. Ja enemmänkin. Vaikka materian merkitys elämässäni on onneksi muuttunutkin viime vuosina, lahjat kuuluvat silti jouluun. Sekoan yleensä joululahjaostoksilla aivan täysin, koska en vaan voi mielestäni hemmotella läheisiäni liikaa. Lahjoja on oikeasti niin paljon ihanampi antaa kuin saada.

Sitten se kääntöpuoli. Sillä aikaa, kun itse ajan autollani keskustan parkkihalliin, pyörin tunteja Stockan eri kerroksissa etsien uutuusleluja sekä ihan vain heräteostoslahjoja ja haen lopulta lukemattomat lahjasäkit parkkihallin noutopisteestä, todella moni kyynelehtii, kuinka ei ole rahaa tulla edes keskustaan. Täällä on niin paljon heitä, kenellä ei ole rahaa ostaa ensimmäistäkään joululahjaa. Miltä niistä lapsista tuntuu, kun joululoman jälkeen kysytään, mitä joulupukki toi? Kun ensimmäinenkään toive ei toteutunut, on vaikea uskoa yhtään mihinkään joulun taikaan. Joulusta tulee ahdistava. Heille se on kaikkea muuta kuin juhlaa ja toteutuneita toiveita.

Siksi koen, että meillä on velvollisuus antaa joulu heille, joilla ei ole siihen mahdollisuutta. Itse tarjoan apuani Hope -yhdistyksen kautta ja jos satun kauppakeskuksiin, joissa on joululahjakeräys vähävaraisille lapsille, ostan listalta lahjoja. Lisäksi ajattelin laittaa tavaroita ja esimerkiksi lapseni merkkivaatteita Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla -facebookryhmään pian, että ne pääsisivät vielä jouluksi perille. Lisäksi vielä ne eläinsuojeluyhdistys ja ensikodit. Nyt on niin monta tapaa auttaa, että sinäkin löydät varmasti itsellesi sopivan.

Joulu on lasten juhla. Tehdään heidän toiveistaan totta.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


28 marraskuu 2016

Posted at 22:23h in Ajatuksia, Lapset, Oma elämä by
0 Likes

Koska täällä Lifien puolella olen ollut vasta hetken ja tätä kautta tänne on löytänyt täysin uusia lukijoita, ajattelin tehdä tämän klassikkopostauksen, 12 asiaa minusta. Pienet jutut kertovat meistä usein todella paljon ja niiden kautta pääsee joskus paljon lähemmäs toisen ihmisen persoonaa kuin loputtoman pitkillä esittelypostauksilla. Eli sen kummempia jaarittelematta, ne 12 asiaa minusta.

Saan todella paljon lokaa niskaan elintasostani. Miten asun, millä autolla ajan, miten matkustan.. En ymmärrä, miksi ihmisiä jaksaa edes kiinnostaa? Esimerkkinä, jos kirjoitan blogiini, kuinka ajoin kolarin (Porsche Cayennella), saan enemmän huomiota siitä, miksi minulla on Porsche Cayenne, kuin että olin kolarissa. Vastaavasti jos olisin kirjoittanut ajaneeni Fiatilla, autoahan ei olisi mainittu missään vaan itse kolari olisi kiinnostanut.

Tykkään olla kännissä. Siis tämä nyt kuulosti varmaan ihan kauhealta, mutta tarkoitan tällä sitä kivaa nousuhumalaa. Saan kuitenkin yleensä niin hirveän krapulan, että voin sen takia jättää monet baari-illat väliin.

Olen oikeasti melko introvertti. Jos voisin valita, olisin mieluummin yksin kotona hiljaisuudessa kuin ihmisten ilmoilla. Oikeastaan kaikki sosiaaliset tilanteet ovat tietyllä tavalla mukavuusalueeni ulkopuolelle menemistä, mutta toisaalta nautin myös siitä. Joka kerta, kun menen sinne ihmisten ilmoille, olen sitä mieltä että kyllä kannatti. Olen kuitenkin muiden silmissä yleensä todella sosiaalinen ja tiedän omaavani hyvät vuorovaikutustaidot. Aiemmin rakastin työtä ihmisten parissa, nyt saan tehdä työtäni käytännössä yksin ja se on aivan ihanaa.

mirvaannamarian-family-2

Mulla on äärimmäisen mielenkiintoinen tuttavapiiri. Olen onnekas, että olen päässyt tutustumaan niin moniin erilaisiin ja upeisiin tyyppeihin. En halua pitää lähelläni ketään, kenen seurassa on millään tasolla epämukava olo. Olen myös kovin hyvä karsimaan ihmisiä lähipiiristäni. Hyviä ystäviä on pieni kourallinen, mutta tuttuja todella paljon. Toinen toistaan inspiroivempia tyyppejä.

En koskaan tingi mistään, mikä liittyy lapseeni tai koiriini. Heille ostan vain parasta, oli se sitten ruokaa tai vaatteita. Asetan heidän hyvinvointinsa omani edelle kaikissa tilanteissa. Siinä suhteessa olen hyvin epäitsekäs.

Valkosipuli ja sipuli ovat hirveimmät ruoka-aineet, mitä tiedän. Tämä kuuluu aivan varmasti epäsuosittuihin mielipiteisiin. En tiedä ketään toista, joka inhoaisi sipulin tai valkosipulin makua niin paljon. Eilen oli pakko jättää makaronilaatikko syömättä, sillä sipulin maku tuli niin vahvasti läpi.

mirvaannamarian-family-4

Mulla on selittämättömiä allergioita. En ollut lapsena allerginen millekään. Vasta parikymppisenä minulle puhkesi joukko erilaisia pölyallergioita. Välillä en oireile lainkaan, nyt olen taas saanut aivan käsittämättömiä allergiaoireita, joille ei löydy oikein mitään järkevää syytä. Jos sulla on kokemusta vastaavasta, laita mulle kommenttia tai meiliä tai mitä tahansa. Todella piinaavaa kun ei tiedä, mitä välttää. Olen menossa allergiatesteihin tulevalla viikolla, mutta luulen että tulos on taas ”vähän kaikelle allerginen”. Turhauttavaa.

Rakastan merta, veneilyä ja saaristoa. Voisin asua kesät veneessä. En tiedä mitään niin kaunista paikkaa kuin Ahvenanmaan saaristo. En voisi kuvitellakaan muuttavani pois merenrannalta.

Innostuin aivan uudella tavalla valokuvaamisesta hiljattain. Siihen nähden, että vielä puolitoista vuotta sitten en omistanut kuin kännykän, millä otin kaikki kuvani, ollaan menty paljon eteenpäin. Tämä pimein mahdollinen vuodenaika on vienyt kuvausinnostusta tosin hyvin paljon alaspäin, mutta eiköhän vuodenvaihteen jälkeen ala olla taas ihan eri fiilis.

mirvaannamarian-family

Tarvitsen joka päivä vihreitä kasviksia. Huomaan olostani heti, jos en ole syönyt päivän salaattiannostani. Oli se sitten salaatti itsessään tai vaikka vihersmoothie. Vihreät kasvikset pitävän olon ihanan kevyenä ja energisenä.

En voi sietää laiskuutta. Laiskat ihmiset saavat verenpaineeni kohoamaan heti. Toisaalta käy sääliksi, sillä jatkuvasti väsynyt laiskuri ei varmasti voi hyvin. Laiskuus ei ole luonteenpiirre, se on opittu tapa ja yleensä merkki liian vähäisestä liikunnasta ja huonosta ruokavaliosta.

Käyn lähes joka viikonloppu Ekbergin aamiaisella. Jos olen viikonlopun kotona, käyn aina joko lauantaina tai sunnuntaina Ekbergillä. Siitä on tullut tapa. Ihan jokaiseen viikonloppuuni kuuluu  kuitenkin aina brunssi, olin sitten missä tahansa. Brunssiruoka on maailman parasta ruokaa ja rennot sunnuntait brunssin äärellä paras mahdollinen tapa viettää aikaa.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian