Ai että, samalla yksi mun suosikki-, mutta toisaalta myös inhokkipuheenaihe. Viikonloppuna Roomassa juhlittiin tunnetun suomalaisräppärin ja hänen tyttöystävänsä häitä. Ensin kohistiin hulppeista puitteista ja hääparista, kenen häitä siellä Italiassa juhlitaan? Kun sulhanen selvisi, alkoivat spekulaatiot aina häiden hinnasta morsiamen henkilöllisyyteen. Moni yllättyi, kun suomiräppäri ei seurustellutkaan tyypillisen instamissin kanssa, kuten kuvitella saattoi. Tuore rouva onkin hyvin tunnetusta ja varakkaasta suvusta ja perinyt (ja tulee perimään) valtavan omaisuuden. Vaimo kun ei ollutkaan sen tyypillisen instamissin näköinen, vaan persoonallisen kaunis, joukosta erottuva, lähes taiteilijamainen ja tehnyt itse uraa muotisuunnittelijana. Tämä tuntui yllättävän monet ja morsiamen henkilöllisyyden paljastumisen jälkeen käytiinkin keskustelua siitä, olisiko sulho vaimonsa kanssa, jos sillä ei olis rahaa? 

 

Ihan ensimmäiseksi, kysymys on niin typerä kuin kysymys voi olla. Se on loukkaava, molempia osapuolia alentava ja sen takaa paistaa läpi pieni katkeruus. Toiseksi, tämä kertoo ihmeellisestä tavasta luoda olettamuksia – että kaikilla räppäreillä olisi niitä toinen toistaan kopioivia instamissejä puolisoinaan jotka sitten elävät miehensä siivellä. Mihin on unohtunut persoonallisuus ja sen arvostus? Kun parisuhde ei noudatakaan niitä tyypillisiä ”normeja” niin taloudellisen tilanteen kuin ulkonäönkin osalta, syitä yhdessäoloon haetaan muualta kuin rakkaudesta. Miksi? 

 

 

 

 

On hullua, että oletetaan myös kaikkien pitävän samannäköisistä tyypeistä. En viitsi edes kirjoittaa, mitä mieltä olin viime viikolla kohua aiheuttaneesta podcast-jaksosta ja tämän Juhan mielipiteistä naisten ulkonäöstä ja sen merkityksestä. Jos sinä pidät lihaksikkaasta ja tummatukkaisesta pukumiehestä, se ei tarkoita että esimerkiksi minä pitäisin. On olemassa klassisia kauneusihanteita, mutta jokaisella on juuri se oma maku. Ulkonäköä enemmän merkkaa kuitenkin (toivottavasti) aina se, mitä sen kuoren alla on. Minut on ainakin kasvatettu siihen, että jokainen saa näyttää juuri siltä kuin haluaa. Se tärkein löytyy sisältä. Minkälainen on sun mielestä komea mies tai vastaavasti kaunis nainen? Uskon, että meidän kaikkien vastaukset lopulta eroavat toisistaan paljonkin. Saati sitten minkä verran painoarvoa laitamme ulkonäölle. No, se podcastin Juha oli selkeä ääripää miehestä jonka arvomaailma oli ainakin omasta mielestäni hyvinkin pielessä. Tässä valtavan ulkonäkökeskeisessä maailmassa jaksan kuitenkin uskoa, että yhä enemmän ja enemmän kiinnitetään huomiota muihin seikkoihin kuin siihen ulkonäköön. Tai rahapussiin.

 

 

 

Mä olen itse kohdannut tätä samaa arvostelua ihan siitä asti, kun olen aloittanut bloggaamisen. Olen saanut lukemattomat kerrat kuulla, kuinka olen valinnut parisuhteeni nimenomaan miehen tulojen ja omaisuuden takia ja minulta on kysytty, olisinko hänen kanssaan jos hän olisi ihan tavallinen duunari pienipalkkaisessa palkkatyössä. Tähän itseasiassa en osaa edes vastata, eikä varmasti osaa Spektikään vastata, olisiko hän valinnut vaimonsa toisin, jos tuore rouva olisikin ollut se lähikaupan kassa eikä jättiomaisuudesta olisi tietoakaan. Uskon, että raha ja sen tuoma taloudellinen turva, vapaus ja vapaa-aika muuttavat ihmistä ja hänen luonnettaan. Toisia huonompaan, toisia parempaan suuntaan. Itse olen aina arvostanut miehissä kunnianhimoa, innovatiivisuutta ja periksiantamattomuutta. Nämä ovat monille varakkaille ihmisille tyypillisiä ominaisuuksia, sillä ilman näitä ominaisuuksia on vaikea luoda edes menestyksekästä uraa. Samoin silloin, kun ei tarvitse stressata raha-asioista, on helpompi voida hyvin. Tämä voi heijastua esimerkiksi ystävällisenä ja huomioivana käyttäytymisenä joka taas vetää ihmisiä puoleensa. Toisaalta, raha jos mikä tekee helposti ihmisestä ylimielisen idiootin ja näitä tapauksia on tavattu matkan varrella lukemattomia. Ja aivan varmasti tähän maailmaan mahtuu myös heitä, jotka oikeasti valitsevat puolisonsa vain statuksen, omaisuuden tai ulkonäön perusteella. Toivottavasti kokoajan vähemmän.

 

 

 

Vuonna 2019 pidetään hirveää meteliä tasa-arvon toteutumisesta, mutta kun mies nai itseään varakkaamman naisen joka erottuu joukosta persoonallisuudellaan, se onkin yhtäkkiä ongelma. Toisen kanssa ollaankin sitten vain rahan takia ja yllätytään, kuinka räppäri ei valitsekaan puolisokseen sitä ripsipidennyksillä ja huulitäytteillä koristeltua, peilin edessä halpistrikoita ja contourmeikkiään esittelevää blondia. Tässä on pieni ristiriita, eikö? Menikö nyt kateellisuus ja harmitus siitä, ettei itse ole saanut kolmepäiväisiä Italiassa järjestettyjä häitä julkkisvieraineen, sen tasa-arvokeskustelun edelle? Omasta puolestani toivotan vilpittömästi paljon onnea ja rakkautta tuoreelle hääparille ja kaikille teille, jotka olette kamppailleet näiden samojen asioiden kanssa. Älkää välittäkö muiden mielipiteistä, vaan rakastakaa senkin edestä ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa

 

Saaristoon tullessa lapsuusmuistot nostavat päätään. Miltä tuntuikaan viettää koko päivä aamusta iltaan ulkona.. Hyppiä kallioilla, katsella läheisestä satamasta lähteviä veneitä. Onko tuo jo töistä palaava isä? Mökille saatettiin jättää yksi ainoa toimiva puhelin, soitat sitten sillä töihin tai äidille jos tulee joku hätä. Aina löytyi grillattavaa ruoaksi. Saariston kävijät huomaavat, kuinka aika siellä on pysähtynyt. Sitä unohtaa puhelimen helposti tunneiksi johonkin, kun keskittyy nauttimaan luonnosta, liikkumaan ulkona, tutkimaan ympäristöä. Kuuntelemaan kirkuvia lokkeja ja lentoon lähteviä joutsenia. Yhtäkkiä muovipussi on täynnä kuusenkerkkiä, grillipaikan puut on pilkottu ja hiillos valmiina. Saunaan saa edelleen lisätä puita, asfalttitiestä ei ole tietoakaan.

DNA haastoi minut viime kuussa kertomaan tavallisesta päivästäni ja miten nettiyhteys kuuluu siihen. Länsimaissa netin käyttö on jo lähes hengitystä vastaava osa arkipäivää. Yhtä itsestäänselvää, ja kokoajan läsnä. Kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa kirjoitin myös tämän postauksen, jossa haluankin nyt miettiä, mitä jos meillä ei olisi nettiä? Täytyy sanoa, että en varmasti lopulta edes osaa ajatella tätä asiaa loppuun asti. Niin itsestäänselvää se netin käyttö meille kaikille on.

 

 

Aloitetaan jo ihan siitä, että ilman nettiä minulla ei olisi edes tätä työtäni. Kaikki perustuu (nopeaan) ja edulliseen nettiyhteyteen. On oltava käytännössä yhteydessä ulkomaailmaan netin kautta koko ajan. Mitähän edes tekisin työkseni? Nyt kun mietin ihmisiä elämässäni, kaikki tärkeimmät olen tavannut onneksi muualla kuin netissä. Mutta miettikää vaikkapa Tinder-pareja. Yhden sovelluksen ansiosta on perustettu perheitä ja löydetty suurta rakkautta. Ei olisi älypuhelinta, ei sovelluksia joilla päivittää muille oman päivän kulkua. Ei sähköpostia (!!), ei verkkopankkia laskujen maksuun. Loppujen lopuksi tästä ei ole edes kauaakaan, kun kukaan ei kertonut sosiaalisessa mediassa itsestään yhtään mitään. Tiesit, mitä kaveri tekee kun soitit tai laitoit tekstarin. Liikkuisimmekohan muuten enemmän ilman nettiä? Aivan varmasti.

 

Ilman nettiä sosiaalinen elämäni olisi varmasti paljon rajoittuneempaa. En tietäisi mitä vanhoille koulukavereille kuuluu, enkä olisi perillä parhaan ystäväni jokaisesta liikkeestä. Toisaalta, siinä hetkessä kun tapaamme, uskoisin olevani paljon enemmän läsnä. Intohimoisena googlaajana ja tiedonjanoisena ihmisenä kaapissani olisi ainakin valtava kasa tietokirjoja. Ja voi, reseptivihkoja ja keittokirjojakin! Ja enemmän pölyä, kirjahyllyjä ja paperiroskiksia. Telkkarista katsottais just sitä mitä sieltä tulee ja radiosta kuunneltais sitä mitä siellä soitetaan. Nettiaikakaudella on muuten paljon helpompaa olla persoonallinen, eikö? On vapauksia valita.

 

Mutta muistaako kukaan kuinka juostiin laittamaan parkkimittariin lisää rahaa? Kuinka bussiaikataulu tsekattiin pysäkin seinästä ja puhelinluettelo painoi enemmän kun pino tiiliskiviä? Tai kuinka nettiyhteydet olivat ennen ihan luokattoman hitaita? Eipä ladattaisi sellaisilla nopeuksilla kuvia someen, ei.

 

 

On asioita joita olen halunnut säilyttää ajasta ennen tätä nettivallankumousta. Pidän kovasti käsin kirjoittamisesta. Kirjoitan kaikki muistiinpanoni ja to do-listani aina käsin. Miettikääpä muuten kun pitäisi palata kirjeaikaan.. Siis mä muistan senkin, apua kun tunnenkin oloni vanhaksi. Oliko teillä kirjekavereita? Eikö muuten jossain oltu tutkittu, että suomalaisten käsiala on jatkuvasti huonontunut kun suurin osa kirjoitustyöstä tehdään koneella jo koulussakin? Nämä ovat juuri tällaisia arkisia asioita, joita ei tule edes ajatelleeksi. En käytä oikeastaan lainkaan sähköistä kalenteria, vaan kirjoitan paperikalenteriini kaiken muistettavan. Jos se ei satu olemaan käsillä, viimeistään seuraavana päivänä kopioin puhelimeen kirjoitetun muistiinpanon tai varatun ajan sinne käsin. Rakastan myös lukea oikeita kirjoja, mieluummin soitan äidille whatsappin sijaan, ja sanomalehden haluan todellakin paperisena omasta postiluukusta viikonloppuaamujen iloksi.

 

Veneily olisi muuten aika lailla erilaista ilman nettiä sekin. En todellakaan osaisi lukea pelkkää paperista merikorttia tai löytäisi yhteenkään saareen.

 

 

Maailma on muuttunut ja me muutumme sen mukana. Nettiyhteydet vaikuttavat varmasti evoluutioonkin. Aina ryhdistä siihen persoonallisuuteen. Nyt introvertinkin on helppo olla sosiaalinen. Vaikka liikunta ja normaali päiväaktiivisuus ovatkin vähentyneet, toisaalta on helpompaa lähteä liikkeelle ja olla aktiivinen. Treeniohjelmat löytyvät puhelimesta, samanhenkistä seuraa saa somesta. Elämä on helpompaa, välillä mietin, onko se liiankin helppoa? Mukana on kuitenkin mentävä ja nettiyhteys kulkeekin mukana aivan kaikkialle. Veneeseen, ja sinne saaristoon jossa aika on pysähtynyt. DNA:lle ja muille operaattoreille kiitos siitä, että mahdollistatte työnteon ympäri maailmaa. Oletteko muuten ikinä ajatelleet tällaisia asioita itse? Vaikka nopeat ja toimivat nettiyhteydet helpottavatkin sitä jokapäiväistä elämäämme, aina aika ajoin kannattaa irrottautua hetkeksi jatkuvasta yhteydestä ulkomaailmaan. Unplugged moments alkaa olla iso trendi maailmalla. Älkää unohtako niitä ♥

 

Yhteistyössä: DNA  &

 


 

Ihan hiljaa narisevat köydet. Ei liian kovaa ääntä, silloin on solmittu yleensä väärin, opetti iskä. Suojaisat poukamat, kaiteella kuivuvat pyyhkeet. Saunakassi, jaloissa vuosien myötä pehmenneet purkkarit ja se aamukahvi hiljaisuudessa, josta voi kaupungissa vain unelmoida. Aika on pysähtynyt saaristossa. Meriveden hiomat sileät rantakalliot, auringon haalistamat ex-punaiset poijut. Tää vaan on parasta Suomessa.

 

 

En ole oikein koskaan ollut mikään kotimaan matkailija. Viimeisten vuosien aikana ajatukseni ovat kuitenkin sen(kin) osalta muuttuneet. Suomen matkailua ei enää brändätä pelkäksi landeksi, järvimaisemaksi tai Keski-Suomen kaupungeiksi, joiden tarkka sijainti ei ole mua kiinnostanut oikeastaan ollenkaan. Luonto on ainutlaatuinen valttikortti, jota on nyt onneksi alettu hyödyntää. Sillä eihän tällaista ole missään. Saariston lisäksi Lapin lumo on toinen, joka huumaa minut joka talvi. Jos onnellisuutta voisi kuvata, kuvassa olisivat lumen peittämät puut ja hiihtolatu tai punaiset venevajat, harmaantuneet laiturit ja kelopuun nokassa kirkuva lokki.

 

 

Ihminen kuuluu luontoon. Henkeen ja vereen kaupunkilainenkin rakastaa tätä. Saaristossa tuntuu, kuin olisi kotona. Vain alle tunnin matkan päässä kotoa voin käydä yhdeltätoista illalla alasti meressä uimassa, koirat saavat juosta vapaana rantakallioilla ja aaltojen lisäksi ainoaa ääntä pitävät vain linnut. Täällä ei kaipaa musiikkia, ei asfalttiteitä, ei meikkipussia. Hyvinvointini kulmakiviin kuuluu ehdottomasti luonnossa vietetty aika. Olin kaikki lapsuuden kesät aina saaristossa, ja tänne mä kuulun edelleen.

 

 

Jos voit vielä yhden asian lisätä kesän bucket listallesi.. Mene saareen.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian