Kirjoitan tätä postausta sormet jauhossa ja tomaattikastikkeessa. Siis en oo ikinä syönyt näin hyvää pizzaa. 

 

Nyt jos koskaan on fiksuin mahdollinen teko suosia suomalaisia yrittäjiä. Ruokakauppaketjut tekevät myyntiennätyksiä ja yhä useampi kokkaa kotona. Ravintoloiden tilanne on suoraan sanottuna kamala. En missään nimessä kannusta menemään syömään ulos, en itsekään menisi vaikken olisikaan tässä karanteenissa, mutta kiitos Wolt ja kotiovelle jätettävät ruokatoimitukset, aina ei tarvitse tehdä itse. Sitä paitsi, päivään ei mahdu mitään muuta kuin ruoanlaittoa, jos valmistaa kaiken alusta asti omin käsin.

 

 

Tänään me tilattiin Miksun kanssa myöhäiseksi lounaaksi pizzaa. Ja tosiaan kuten jo sanoin, mun cheat meal ei voisi olla parempi. Fylla’s otti eilen valikoimaansa pizzat ja oli pakko testata ja tukea samalla paikallisia yrittäjiä ♥ Jos mun Wolt-historiaa katsoisi, olisi sunnuntai ehdottomasti pizzapäivä. Stadista saa kuitenkin niin monenlaista pizzaa, että usein menee myös vikaan – kaikki ei todellakaan oo hyvää. Nää on, ja lupaan et säkin tykkäät. Suuri suositus Burratalle ja nachopizzalle, meille tuli Miksun kanssa riita kumpi saa syödä kumpaa(kin). Nää on sitä paitsi ihan erilaisia kuin muut pizzat, siis super super super hyvää.

 

 

 

Saat tilattua Woltista helposti sun kotiovelle nää ilman, että tarvitsee nähdä ketään tai jos syystä tai toisesta liikut Hietalahdenrannassa, saat myös napattua pizzat tai muut safkat mukaan. Nyt ei kannata syödä ravintolassa, mutta aina jos on keino auttaa ravintoloita, tee se. Muuten meillä ei tämän korona-ajan jälkeen oo enää niitä lempparipaikkoja mihin mennä. Sama juttu muiden yritysten kanssa, nyt on tuettava ja tsempattava toinen toisiamme. Jos yritykset kaatuvat, menetetään samalla myös valtava määrä työpaikkoja. Se voi olla sun työpaikka tai sun läheisen työpaikka. En tiedä onkohan tällä hetkellä Suomessa ketään, jonka oma tai läheisen työpaikka ei olisi tällä hetkellä vaarassa?

 

 

Aina kuitenkin jotain positiivista. Karanteenipäivästäkin tuli heti vähän parempi, kun on hyvät eväät. Sulla on koko ilta aikaa tilata pizzaa. Tykkäät! Niin mäkin ♥

 

Tsekkaa myös instasta: @fyllasbar

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olin alakoulussa, kun kirjoitin vihkoon muistiinpanoja kirjasta. Vietin loputtomasti aikaa mökin rantakallioilla, mitä myrskyisämpi sää, sen parempi. Saatoin vain tuijottaa horisonttiin ja katsella tyhjyyteen niin pitkään, että unohdin kaiken ympärillä olevan. Meren lähellä on aina joku taika, ja elän kyllä edelleenkin siinä ruusunpunaisessa haavemaailmassani suurimman osan päivistäni.

 

Voisin kuvitella asuvani Malibussa joskus. Onhan sieltä vähän matkaa keskustaan, mutta jotenkin se on niin viehättävä. Oli se sitten Malibu tai ihan mikä tahansa muu alue lähellä rantaa, haluan vielä joskus asua Kaliforniassa. Sanon niin harvoin mitään haaveitani ja ajatuksiani ääneen, että tuntuu ihan poikkeukselliselta edes kirjoittaa tällaista. Mun elämässä on vaan menossa nyt joku suurempi muutosvaihe, tai mennyt jo pidempäänkin. Niin moni asia loksahtelee kohdalleen ja elämä tuo eteen sellaisia asioita ja sellaisia ihmisiä, joiden uskon olevan jollain tavalla tosi merkityksellisiä juuri nyt. Millä tavalla, sitä en tiedä. Eikä tarvitsekaan, kyllä se universumi sitten sen näyttää kun aika on.

 

 

Malibusta ja koko Kaliforniasta ajettiin kuitenkin läpi autiomaan muutamaksi päiväksi Vegasiin. Mä en oo itse koskaan käynyt Vegasissa, joten ihan hauska nähdä mitä kaikkea täällä on. Olo olisi ehkä rauhallisempi jos kirjoittelisin postausta katsellen tuota Tyynellemerelle avautuvaa horisonttia, mutta mikäs tässä tuijotellessa pilvenpiirtäjän ikkunasta avautuvaa maisemaa Stripille. Aika hyvää kontrastia. Samalla täs mä vaan mietin.. 

 

 

..Koronavirusta Kehitin siitä vaikka mitä salaliittoteorioita, hei oikeesti flunssan takia koko maailmantalous sukeltaa pohjalukemiin ja lentoliikenne pysähtyy? Tiedän, se on tietyille ihmisryhmille hengenvaarallinen ja otan itsekin epidemian, anteeksi pandemian, vakavasti – mutta tää joukkohysteria on ihan uskomatonta. Median ansiosta koronavirus onkin niin pelätty. Siihen influenssaan kun kuolee edelleen valtavan paljon enemmän ihmisiä ja virus muuntuu joka vuosi – se on ikuinen.

 

..Ja sitä että pääsenkö mä täältä edes kotiin? Tai no pääsen, mutta pääsenkö suoraan kotiin.. Huomenna luultavasti selviää miten lentojen käy, Trump kun päätti ettei Schengen-maista enää lennäkään Jenkkeihin kukaan kuukauteen. ”Tosi kätevä hei toi suora finski..” On joo.

 

 

..Sitä, miksi on niin vaikea joskus vain elääViimeistään sen jälkeen kun minusta tuli äiti, muuttui se hulvaton ja huoleton luonteeni harkitsevaksi, ihan liikaa stressaavaksi ja analysoivaksi tylsäksi ja turvalliseksi tyypiksi. Ihan luonnollista ja varmasti sille on ihan jo evoluutiossakin suuri merkitys, mutta vitsi kun välillä jää miettimään, että miksi mä nyt mietin ihan liikaa. Elämä on lyhyt, se pitäisi vain elää ♥

 

..Miten älyttömän hyvältä tuntuu kun alkaa toteuttaa unelmiaan? Siis siinähän ei ole mitään järkeä, että unelmoi ja haaveilee, eikä koskaan tee mitään niiden eteen. Väitän, että suomalaisilla, etenkin naisilla, on valtavasti unelmia, isoja ja pieniä, mutta niiden eteen ei vain uskalleta tehdä mitään. Itse haaveilin pitkään asuntosijoittamisesta ja tietyistä työasioista. Mutta en koskaan tehnyt niiden asioiden eteen mitään. Kun sitten opettelin olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla jo on, löysinkin yhtäkkiä aivan selkeän tien kohti näitä omia unelmiani. Ja vitsi mikä fiilis, kun asiat alkavatkin onnistua. Kuten olen moneen kertaan sanonut, menestyäkseen kannattaa olla ensin onnellinen. Ja kiitollisuus lisää onnellisuutta.

 

 

..Miten ihanaa on ollut olla dieetillä! Siis en nyt tarkoita mitään nälkäkuuria, vaan sitä että on syönyt oikein, tarpeeksi kaikkea ja pienin ateriavälein. Se, että syön myös vihdoin itselleni sopivaa ruokaa, on tehnyt olosta aivan super hyvän. On ihanaa, että voi sanoa voivansa hyvin jatkuvasti – ei niin, että tänään on nyt ihan kauhea läskipäivä, eilen oli hyvämaha-päivä. Sen verran kulinaristi olen, etten voi kyllä loputtomiin syödä dieettiruokaa ja sallin kyllä poikkeukset, mutta tekee kyllä hyvää itse kullekin vaikka ennen kesää vähän keventää.

 

..Ja miten hullua että kahdessa viikossa voi laihtua kolme kiloa? Siis lähinnä mun kokoisesta kropasta, nesteitähän ne toki suurimmaksi osaksi on, mutta aika hyvä. En olisi uskonut, mutta niin se oikeanlainen ruoka ja treeni vaan tuottaa tulosta. Niin mahtava kevyt olo!

 

 

..Kun halusin jo silloin lapsena kirjoittaa kirjan siellä meren rannalla, miksen alkaisi toteuttaa haaveitani nyt heti? Ainakin voin sanoa ne ääneen. Vielä joskus toivon asuvani Kalifornian auringon alla ja viettää kaiken liikenevän aikani kirjoittamalla. En blogia, en kolumneja, en novelleja, vaan ihan oikeita kirjoja. Oikeasti olen kirjoittanut ja luonnostellut niitä jo monta vuotta, mutta perfektionistina en ole koskaan tyytyväinen. Vielä joskus, ehkä se vaatii sen Kalifornian? Täytyy fiilistellä kun palataan sinne kohta takaisin.

 

..Että jos haluat tehdä jotain, tee se nyt. Ainakin tänä vuonna. 2020 on muutosten vuosi ja vuosikymmen. Tämä on muistutus itsellenikin. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.

 

 

Toivottavasti tämän postauksen ajastus onnistui, jos niin siinä tapauksessa nyt mulle kauniita unia ja teille upeaa uutta päivää! Make it count. 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Blogimaailma sai ihania shokkiuutisia, kun WTD-blogin Nata kertoi eilen olevansa raskaana. Paljon onnea tulevalle perheelle! Blogit tietysti täyttyvät aika ajoin vauvauutisista ja toiset pyörivätkin pelkkien perhe- ja äitiysteemojen ympärillä, mutta tämä yllätysraskaus ja vauvauutinen oli sen puolesta ainutlaatuinen, sillä Nata on kertonut ettei koskaan halua lapsia. Olihan erosta vasta vähän aikaa ja uusi suhdekin oli hyvin tuore. Tunnistin itseni ja reilun kuuden vuoden takaiset fiilikset heti. Ei minustakaan pitänyt tulla ikinä äitiä ja luokittelin itseni vapaaehtoisesti lapsettomaksi. En oikeastaan edes pitänyt lapsista ja vannoin, etten koskaan hankkisi omia. Enemmän blogiani seuranneet tietävätkin – asuin yksiössä, opiskelin ja olin seurustellut alle kolme kuukautta, kun olinkin raskaana. Jos en olisi joutunut silloin odottamaan keskeytysaikaa niin kauan, en välttämättä olisi vieläkään äiti. Lääkäri sanoi keskeytyslähetteen antaessaan, että on tässä parin viikon odotuksessa jotain hyvää. Voit vielä päättää toisin. 

 

 

Heh, no en kyllä varmasti päätä. Ja heh, päätin sittenkin. Ihan viime hetkellä, Naistenklinikan potilashuoneessa. ”En mä sittenkään halua keskeyttää tätä” pääsi vain jotenkin suustani ja elämäni muuttui tuona harmaana talvipäivänä lopullisesti. Jatkoin matkaa kouluun ihan muina naisina ja lähetin tulevalle isälle ensimmäisen ultrakuvan että siinä se sit on. Itsehän halusit. Säilytin pitkään keskeytyslähetettä kotona vielä senkin jälkeen, kun lapsi jo asui meillä. Kerran vanhoja paperiroskia viedessä se tuli vastaan ja muistutti elämän yllätyksellisyydestä ja siitä, että kaikella on varmasti jokin tarkoitus. Ja siitä, miten mieli voi muuttua isojen asioidenkin kohdalla. Muistan raskausajan todella käänteentekevänä aikana, sillä minun oli luotava identiteettini uudelleen. En enää koskaan olisi se huoleton ja vapaa, ilmiselvästi yöhön kuuluva skumpalla ja huomiolla elävä nuori ja sopivasti vastuuton 24-vuotias tyttö. Olisin jatkossa aina äiti. Se oli suurin hyppyni tuntemattomaan koskaan. Kliseistä, mutta kannatti. Elämä ja nainen muuttuivat paljon paremmiksi. Jos ollaan ihan rehellisiä, en edes pitänyt itsestäni ennen kuin minusta tuli äiti.

 

Yllätysraskaus ei ole helppo raskaus. Se pakottaa muuttamaan ajattelutapaansa ja arvomaailmaansa, eikä ole välttämättä millään lailla positiivista aikaa, jolloin suuret haaveet ovat käyneet toteen. Voi v*ttuja pääsee suusta moneen kertaan eikä muuttuva vartalo tunnu yhtään omalta. Kun raskauteen ei ole valmistautunut, tuntuu vapauden ja viinin menettäminen joskus ihan tuskastuttavan isolta asialta. Olisinpa silloin tiennyt, että jo lyhyen ajan kuluttua ne ajatukset tuntuivat hassuilta ja kaukaisilta. Ja kaikesta yllätyksellisyydestä ja kauhunsekaisista tunteista huolimatta olen ihan yhtä hyvä äiti kuin ne lasta pitkään suunnitelleetkin. Ihan samalla viivalla.

 

 

Yllätysraskauteen kuuluu usein myös pieni kapinallisuus. Vastustetaan isoa elämänmuutosta ja kielletään itsensä muuttuminen, vaikka se on väistämätöntä. Taistelin itse täysillä sitä perusmammamuottia vastaan, raahasin lastani turvakaukalossa korkeissa koroissa, en ostanut yhtään äitiysvaatetta enkä todellakaan osallistunut vauvauintiin tai muuhun perhetoimintaan. Lähdin treenaamaan alle kuukausi sektion jälkeen ja panostin ulkonäkööni enemmän kuin ennen raskautta. Ettei minusta vaan tulisi tyypillistä äitiä. Kaikki vauvan tavarat mätsäsin sisustukseen sopiviksi, varasin matkoja pienen lapsen kanssa, lähdin ulos juhlimaan ja jätin vauvan yöksi hoitoon jo kuukauden ikäisenä. Äitiyslomalla kävin koulussa oikeastaan vain siksi, etten voisi sanoa olleeni äitiyslomalla. Kaikkea tätä olen harmitellut jälkikäteen niin paljon. Voi kuinka enemmän olisin saanutkaan irti vauva-ajasta ja voi kuinka helpompaa se olisi ollut, jos olisin vain heittäytynyt täysillä siihen mukaan, tavannut muita äitejä (joita ei silloin lähimmässä ystäväpiirissäni ollut) ja rauhoittanut sen ajan uuteen minääni tutustumiselle. Jos olisin tehnyt toisen lapsen, olisin varmasti ollut niin paljon viisaampi. Sitä paitsi, ostin niitä vauvatavaroita sitten kuitenkin lähes kaikkia kahdet. Ne sisustukseen sopivat olivat ihan tylsiä eivätkä kiinnostaneet lasta alkuunkaan.

 

 

Yhdeksän kuukautta on pitkä aika kasvaa äidiksi, mutta lopulta kuitenkin liian lyhyt. Yllätysraskaus ja sen mukanaan tuomat muutokset voivat kestää vuosia. Niin kävi ainakin omalla kohdallani. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin löytänyt itseni, oman tapani olla äiti ja kiittänyt joka päivä elämää siitä, että se toi eteeni vanhemmuuden. Nykyään lasken parhaiksi puolikseni jopa äidillisyyden ja voin sanoa rakastavani lapsia. Kliseisesti, yllätysraskaus oli parasta, mitä elämälleni on koskaan tapahtunut. Sainhan paitsi maailman ihanimman ja rakkaimman pojan, muutuin myös aivan eri ihmiseksi. Äidiksi. Poikani on suurin opettajani ja tieni hyvään elämään. Löytyyköhän blogini lukijoista kenties muitakin yllätysäitejä?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian