Voi kuinka onnellinen olenkaan, että meillä on tällainen paikka jossa viettää aikaa useamman kerran vuodessa.. Espanjan koti tuntuu taas vähän enemmän kodilta kun freesattiin vähän sisustusta. Aurinko ja tää valo, oon ollut ihan sanaton. Sitä ehti unohtaa, kuinka paljon tätä onkaan kaivannut. Täällä on ihan poikkeuksellisen lämmintä ja vihreää toukokuuksi, aivan kuin kesälläkin. 4-vuotias on onnensa kukkuloilla, mutta niin oon kyllä mäkin ollut. Tultiin vain pitkäksi viikonlopuksi, mutta tääkin tekee niin hyvää. Auringosta nauttii paitsi mieli, myös keho. D-vitamiinia saa kerrankin muualta kuin purkista ja iho rakastaa aurinkoa – kunhan muistaa suojautua siltä oikein. Täällä tulee keväällä aina sellainen fiilis, että nyt on valmis kesään. Tästähän se alkaa!

Olen täällä taas äitienpäivänä, viime vuonnakin oltiin. Toisaalta tietysti kiva juttu, mutta kaipaan niin paljon omaa äitiäni erityisesti näin äitienpäivänä, joten haluaisin olla hänen luonaan Suomessa. Mutta onneksi näemme usein ja voimme viettää äitienpäivää kaikki yhdessä sitten myöhemmin. Onneksi saan viettää tätä äitienpäivää kuitenkin mun elämäni tärkeimpien miesten kanssa. Sain aamiaisen ja ihanan kortin, sekä tietysti maailman parasta seuraa uima-altaalle ja sitä aurinkoa. Fiilistellään formuloita ja yritän tässä bongata ystävääni Barcelonan katsomosta. Me ollaan sitten katsomassa seuraavaa GP:tä Monacossa, mä en oo ollutkaan siellä parina viime vuonna joten nyt on erityisen kiva pitkästä aikaa lähteä. Nyt mä piipahdan vielä hetkeksi terassilla auringossa ennen tapaksille lähtöä.. Ehkä huomenna saisin jotain asiallisempaakin tekstiä aikaiseksi, nyt ihanaa äitienpäivän ja sunnuntain jatkoa teille kaikille ja mikä tärkeintä, ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ♥

Raising kids is like walking in a park.. Jurassic Park.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Kiusaaminen ja aivan erityisesti koulukiusaaminen on hyvin vahvasti tunteita herättävä aihe. Varmasti jokainen tuntee niin kiusatun kuin kiusaajankin tai on ollut sitä itse. Vanhemmille, oli kyseessä sitten vauva tai kouluikäinen lapsi, kiusaaminen on vielä enemmän ajankohtaista. Siltä ei voida sulkea silmiä ja pahimmillaan kiusaaminen sulkee sen jonkun silmät lopullisesti, aivan liian aikaisin. Olen aivan erityisen ilahtunut Brother Christmasin läpimenosta eduskuntaan. Hän on nähnyt niin monen suomalaisen perheen hädän kiusaamisen keskellä ja hänen kauttaan moni on voinut konkreettisesti auttaa, mutta hän on myös tuonut esiin kiusaamisen vakavuutta ja ajanut asiaa kiusaamiseen puuttumisen helpottamisen puolesta. Luulisi, että tällaisina aikoina kiusaaminen ei olisi enää niin hirveä ongelma kuin mitä se on ollut esimerkiksi 20 vuotta sitten. Niin, luulisi.

Kiusaaminen on siirtynyt koulujen pihoilta nettiin ja sosiaaliseen mediaan. Lapset ja nuoret osaavat olla pelottavan julmia. He eivät vielä ymmärrä, he eivät tajua seurauksia. Heidän maailmansa on paljon rajoittuneempi kuin meillä aikuisilla. Siksi meidän tulee ohjata, opettaa ja puuttua. Mutta myös näyttää hyvää esimerkkiä. On naurettavaa, että kiusaamisen ehkäisemiseksi liittyviä päivityksiä jakaa somessa aikuinen, joka anonyymisti kiusaa toisessa somekanavassa toista aikuista. En voi kuin sääliä ihmistä, joka tänäkin päivänä haukkuu nimettömänä, levittää perättömiä juoruja ja puuttuu ulkopuolisten ihmisten asioihin. Nimettömänä! Ikävä kyllä moni sosiaalisen median kanava edelleen mahdollistaa tämän. Kun joukko anonyymeja kerääntyy kanavalle, jossa voi keskustella niin bloggaajista kuin niistä muka avoimesti arvostelun kohteena olevista julkisuuden henkilöistäkin, lopputulos on todella rumaa. Jos nämä ihmiset olisivat oikeasti hyväsydämisiä, eivät millään lailla katkeria eivätkä epätasapainoisia, tätä ei tapahtuisi. Miksi aikuinen kiusaa? Eikö hän tajua edes tuollaisen olevan kiusaamista?

Aina on juoruttu, se ei ole kiusaamista. Mutta itse ainakin olen sitä mieltä, että kaikkien sanojensa ja tekojensa takana on seistävä. On pystyttävä kertomaan ja perustelemaan, miksi teki tai sanoi näin. Mikä oikeuttaa keksimään asioita omasta päästään, valehtelemaan ja haukkumaan toisen elämää. Julkkisparien parisuhteita ja päihdeongelmia ruoditaan avoimesti, kuka tuollaisen jälkeen haluaa enää kertoa avoimesti yhtään mistään? Sitten kritisoidaan, kun elämästä ei enää jaeta mitään henkilökohtaista. Ei kai, kun valokuvista, hiustyylistä ja kenkävalinnoista lähtien kaikki on jonkun nimettömän mielestä aina ihan hirveetä. Ymmärretään jopa tahallaan väärin, että päästään heittämään se ilkeä tikari toista kohti, kun itseen sattuu. Juuri silloin kun huomaa sortuvansa tällaiseen, kannattaa palauttaa mieleen se koulun piha. Miltä susta tuntuisi ja miksi edes haluat puuttua jonkun toisen elämään? Pitäisikö sittenkin keskittyä ennemmin johonkin hyvään? Kaikista ei tarvitse pitää, eikä pidäkään, mutta kiusata ei saa koskaan.

Jos kiusaaminen halutaan kitkeä pois, kannattaa miettiä omaa käyttäytymistään. Millaisen esimerkin itse annat omalla käyttäytymiselläsi? Vaihda ensi kerralla haukut kehuihin, tai ole kokonaan hiljaa. Kiusaaminen johtuu omasta pahasta olosta, oli se sitten vihaa, katkeruutta, yksinäisyyttä tai silkkaa surua. Eiköhän tässä maailmassa oo jo ihan tarpeeksi paljon pahaa ja meillä jokaisella on omassa elämässäkin varmasti tarpeeksi ajateltavaa ja tekemistä. Tsempataan toisiamme ja annetaan lapsille ja nuorille hyvää esimerkkiä miten toisia kuuluu kohdella.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tänään vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää (International No Diet Day), jota on maailmalla vietetty jo vuodesta 1992. Suomessa sitä tukee Syömishäiriöliitto ja sen jäsenyhdistykset. Joku nyt ehkä mielessään kivittää mut, mutta.. Tarkoitukseni on kuitenkin hyvä ♥ Mulle tulee tästä päivästä vähän sellainen olo, että sen kaunis ajatus on mennyt lähinnä siihen, että ihmiset toisensa jälkeen vain avautuvat omista syömishäiriöistään ja tuovat niitä esiin. Niin no, sehän juuri on päivän tarkoitus. Tuoda syömishäiriöitä esiin ja korostaa, ettei ole tarvetta laihduttaa. Valtaosalla ikäisistäni naisista tuntuu olevan edes jonkinasteista syömishäiriötaustaa, mikä on ihan järkyttävää ja on tietysti hyvä että sitä tuodaan esiin. Mitä enemmän tietoisuus lisääntyy, sitä enemmän lisääntyvät myös hoitokeinot, avun saaminen helpottuu ja voidaan myös paneutua syihin, mikä aiheuttaa syömishäiriöitä ja vääristynyttä kehonkuvaa. Tähän asti hyvä. Kuitenkin siitä alkaa se, missä kehopositiivisuus menee ainakin mun mielestä vähän pieleen. Korostetaan että on ok olla minkä kokoinen tahansa ja syödä mitä tahansa. Ulkonäöllisesti kyllä, siitä en ole koskaan ollut eri mieltä. Mulle on aivan sama painaako ihminen 150 vai 50 kiloa, hän voi silti olla maailman paras ja siistein tyyppi. Mutta terveydellisesti ei vain ole ok olla siellä lähempänä sitä sataaviittäkymppiä kuin sitä viittäkymppiä.

Syömishäiriö on sairaus, mutta kuinka paljon sairauksia ylipaino aiheuttaa? Paljon, ja ylipainoisten suomalaisten määrä on jatkuvassa kasvussa. Mua itseäni ahdistaa nähdä ylipainoisia lapsia, heidät on syötetty siihen, he eivät ole itse sitä valinneet. Ylipainoinen lapsi on todennäköisemmin myös aikuisena ylipainoinen kuin normaalipainoinen. Paitsi huonot ruokailutottumukset, myös tapa liikkua tai pikemminkin olla liikkumatta, siirtyy aikuisuuteen. Normaalipainoa on paljon helpompi ylläpitää, kuin laihduttaa ylipainoisesta normaalipainoiseksi. Lapset rakastavat liikuntaa esimerkiksi leikkien muodossa. Mä en itse äitinä voisi elää itseni kanssa, jos en veisi lastani säännöllisesti liikkumaan niin sisälle kuin uloskin. Olen kuullut muun muassa perusteluja, ettei vain ole varaa harrastaa. Liikunta itsessään ei vaadi kuitenkaan yhtään ylimääräistä euroa, se vaatii vain sen nokan laittamisen ulos ja sohvalta nousemisen. Jokainen lapsi on sen arvoinen.

No, takaisin aikuisiin ja aikuisten laihduttamiseen. Nuo postauksen kuvat, tai no kollaasi, on itseasiassa otettu viime vuonna loppukesästä. Grilliruoan ja juhlajuomien täyteisen kesän jälkeen ajattelin ihan hetken aikaa, että nyt alan kyllä laihduttaa. Ehkä päivän mietin syömisiäni tarkemmin, kunnes tajusin olevani aivan väärillä raiteilla ja menneisyyden haamut kolkuttelivat olalla. Olen entisessä elämässäni viettänyt monet kerrat pää vessanpöntössä tahallani oksentaen joka ikisen ”ei-sallitun” ruoanmurun ulos. Olen kituuttanut jos jonkinlaisilla dieeteillä, vetänyt kahden tunnin korkeasykkeistä treeniä pelkällä aamulla syödyllä riisikakulla. Olen suhtautunut niin pakonomaisesti liikuntaan, että olen viettänyt krapulapäivätkin bodypumpissa, jos viikon treenimäärä ei ollut sunnuntaina vielä täyttynyt. Kiljunut riemusta vaa’an näyttäessä alle viittäkymppiä, kun elämäni huippukunnossa ollessani olen painanut kuitenkin kymmenen kiloa enemmän. Näin itseni lihavana silloinkin, kun minusta on otettu kuvia joissa näytän nyt omaan silmääni sairaalloisen laihalta ja nautin kun ystävät ja perheenjäsenet kauhistelivat hoikkia jalkojani ja seitinohuita käsivarsia. Sellaisen ihmisen tulee viettää Älä laihduta -päivää joka päivä.

Ylipainoisen sen sijaan ei. Varmasti on heitä, jotka ovat onnellisia ylimääräistenkin kilojen kanssa ja se on hienoa. Elämässä on tärkeintä olla onnellinen. Kuitenkin, vain noin joka neljäs ylipainoinen on terve.  Muillakin ylipainoisilla on suuri riski sairastua erilaisiin aineenvaihduntasairauksiin. Siksi laihduttaminen on aika viisasta. Ylipainoa ja lihavuutta ajatellaan jotenkin hassusti vain ulkonäköasioiden kannalta, eikö haitallisista terveysvaikutuksista muka oikeasti tiedetä vai halutaanko niiltä vain sulkea silmät? Jo 4-vuotias poikanikin tietää, että ei kannata olla lihava, sillä silloin tulee helpommin ”pahasti kipeäksi eikä jaksa liikkua”.

Ongelma on siinä, että laihduttaminen ymmärretään väärin. Sen puolesta voisinkin huutaa vaikka joka ikinen päivä, että nyt on se älä laihduta -päivä! Unohtakaa nyt vihdoin ne dieetit ja poppaskonstit, ne eivät auta. Tai auttavat mutta tulokset eivät kestä. Kaikkihan tämän tietävät, mutta miksi ne kolmen viikon superdieetit edelleen houkuttavat? Kerran kun tekee kunnolla, ei enää ikinä tarvitse. Laihduttaminen on lopulta vain pysyvien elämäntapojen omaksumista ja niiden noudattamista. Tietysti poikkeuksiakin saa tehdä, kun perusjutut ovat kunnossa mutta niiden varaan ei kannata nojata uusia elämäntapoja aloittaessa. Kaikkeen pitäisikin suhtautua terveys, hyvä olo ja pysyvyys edellä. Silti, älä laihduta – vai mitä oot mieltä?

 

Vanha postaukseni painosta ja sen pakonomaisesta tarkkailusta:

Kun painosta tuli ongelma

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian