Olen selannut asuntoja koko alkuvuoden varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Pääsen toivottavasti pian toteuttamaan unelmani omasta sijoitusasunnosta, mutta samalla ollaan etsitty meille uutta kotia. Olemme käyneet jo pidemmän aikaa asuntonäytöissä ja katselleet vaihtoehtoja, mutta nyt on iskenyt jotenkin todellinen muuttokuume. Mikään pakko, eikä kiirekään, meillä ei ole muuttaa, mutta innostus on kasvanut nyt tämän vuoden puolella niin paljon, että olisin valmis laittamaan nykyisen kodin vaikka heti vaihtoon. Ongelma on vain lähinnä se, ettei sopivia vaihtoehtoja tunnu löytyvän. Meillä on nyt niin kiva koti, ja pihan kannalta se on melko uniikki. Omaa pihaa tällä sijainnilla ei mielellään lähtisi vaihtamaan, mutta lisätila ja vanhan talon charmi kuitenkin houkuttelevat. Muuttokuume mikä muuttokuume.

 

 

Ehtoja uudelle kodille on kuitenkin paljon, joten se rajaa vaihtoehtoja melkoisesti. No, ainakin kärsivällisyyttä oppii harjoittamaan. Tuleva koti tulee varmaankin olemaan remppakohde, sillä se on niin iso hankinta, että sen on myös oltava omaan makuun täydellisesti sopiva. Sitä ei vaan haluaisi muuttaa ihankivaan, vaan mieluummin sitten täydelliseen kotiin. Kävimme katsomassa erästä ihanaa jugendtaloa ja välittäjä kehui, kuinka tässä on sitten hyvä keittiö. Olin juuri sanomassa hänelle, että keittiö menisi ainakin ensimmäisenä vaihtoon. Nyt kun on asunut vastaremontoidun, unelmien keittiön kanssa (joka on muuten hieman näistä keittiökuvista muuttunut), ei halua vaihtaa ainakaan yhtään huonompaan. Siksi luultavasti keittiöremontti olisi ainakin edessä, parasta olisi kun löytäisi sen vanhan huonokuntoisen asunnon, jonka voisi laittaa sitten kerralla uusiksi jokaista huonetta myöten. Remontoidusta kun ei viitsisi maksaa remontoidun hintaa, jos sen kuitenkin haluaa laittaa omannäköisekseen. First world problems. 

 

 

Tosiaan mikään pakko ei ole (onneksi) muuttaa, eikä mikään kiirekään. Silti löydän itseni vähän väliä Pinterestistä selaamasta sisustusideoita ja mielessäni sovellan niitä Oikotien pohjapiirustuksiin.  Ehkä se on tämä alkuvuosi ja uusi vuosikymmen, kun konkreettisesti alkaa kaivata jotain uutta? On ihana haaveilla, välillä tosin ärsyttää kun sopivia kotivaihtoehtoja ei löydy ja tuntuu, että asutaan tässä nykyisessä varmaan vielä kymmenen vuotta. Uskon kuitenkin, että vielä se unelmieni koti tulee vastaan silloin, kun aika on oikea. Kauas ei kuitenkaan olla lähdössä, sillä haluan että Micaelilla säilyvät kaverit ja päiväkoti/koulu, kun hän ensi vuonna (!) sen aloittaa. Fun fact: En ole asunut muuten missään asunnossa niin kauaa, kuin nykyisessä kodissani. Unelmointi ja haaveilu on ihanaa, ja unelmathan toteutuvat helpommin kun ne kirjoittaa tai sanoo ääneen. Yksi uusi ihana koti, kiitos! Kärsittekö te ajoittaisesta muuttokuumeesta? Mikä on pisin aika, minkä olet asunut samassa osoitteessa?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

The problem is, that you think you have time. Buddhalainen viisaus, jota yritän aina aika ajoin palauttaa mieleeni. Kuten Instagramissa kerroinkin, tänään on tasan 10 vuotta siitä, kun isäni kuoli. Äkillisesti, viisikymppisenä, terveenä juuri lääkärissä käyneenä. Sydän petti, kammiovärinä keskellä yötä isän nukkuessa. Puolitoista vuotta aiemmin menetin 45-vuotiaan äitipuoleni. Nuo hetket opettivat, ettei sitä aikaa ehkä olekaan. Isän kuolemaa seuraavana kesänä ostin halpahallin kassalta kortin jääkaapin oveen. Tärkeintä ei ole paljonko elämässäsi on päiviä, vaan paljonko päivissäsi on elämää.

 

 

Aloin elääkin siten. Otin ihan hassuja riskejä, perustin oman yrityksen hetken mielijohteesta, vietin yhden elämäni hauskimmista kesistä, annoin itseni ihastua sen kummempia miettimättä moneenkin kertaan, tanssin ja lauloin usein aamuun asti. Aloin tehdä päätöksiä, jotka tuntuivat hyvältä. Väliin mahtui vähän kehnompikin ajanjakso vaikean ihmissuhteen takia, mutta siitäkin otin opikseni. Sain yllätyslapsen, muutin ja otin suuria riskejä. Hyppyjä tuntemattomaan, ja toteutin ex tempore -ideoita. Nykyään äitinä tietysti vähän varovaisemmin, mutta viimeisen kymmenen vuoden teot ovat saaneet minut elämään. Minulla on kiikkustuolissa jo nyt niin sellaista muisteltavaa, että varmaan vähän itseäkin hirvittää kun ajattelen – jos vain sinne asti pääsen. Parasta on tunne, että jos nyt kuolisin, olisin todella elänyt kaikkien näiden vuosien edestä ja vähän enemmänkin.

 

Luulemme, että meillä on aikaa. Itsekin lykkäsin moneen kertaan unelmieni toteuttamista. Ehtiihän sitä, Miksukin on vielä niin pieni, onhan tässä aikaa, nyt ei vaan jaksa. Kunnes päätin, että nyt on tehtävä jotain. Elämä oli pitkään ikään kuin paikoillaan, viime vuoden aikana halusin siihen muutosta. Elämäntavat menivät uusiksi. Ajatukset ja arvot siinä samassa. Voihan se olla vain sitä, että olin vasta nyt valmis tekemään asioita unelmieni eteen, tai sitten oikeasti sain itseäni vihdoin niskasta kiinni laiskottelun ja mukavuudenhaluni jälkeen. Kuka tietää. Mutta sen tiedän, että aikaa emme saa mistään lisää.

 

Elä. Kerro että rakastat, sano kaikki mitä haluat. Toteuta se unelmasi, tai tee ainakin suunnitelma milloin sen teet. Viikot, kuukaudet ja vuodet lipuvat ohi nopeammin vuosi vuodelta. Aloita elämänmuutoksesi pienin askelin tänään, vaihda alaa, jätä huono mies, pidä se yllätyslapsi. Sinä selviät, sinä elät. Toivon koko sydömestäni, että osaisit tehdä asioille jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Ajattelin vuosia, miten paljon jäi sanomatta. Se on ehkä musertavinta kuolemassa, tiesikö hän että ajattelin näin? Uskon, että tiesi. Hyvää vuosipäivää sinne johonkin, iskä. Suru ei häviä koskaan, mutta nyt sen kanssa jo elää ihan hyvin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa

 

”Äiti, miksi niitä dinosauruksia ei enää ole? Mitä äiti tarkoittaa sukupuutto? Miksi äiti toi telkkarissa oleva lumileopardi on noin kauhean laiha?”

 

Eläimet ja lapset. Sitä tavallista arkeani Instagramin puolella seuraavat ovat varmasti huomanneet, että ne ovat elämäni keskiössä. Olen aina ollut eläinrakas, meillä on ollut kotona aina eläimiä enkä yllättynyt lainkaan, että myös lapsestani kasvoi jo varhain eläinrakas. On ollut hienoa huomata, kuinka tärkeäksi luonto ja eläimet ovat hänelle muodostuneet. Lapsi on loputtoman kiinnostunut niin Lapin suloisista poroista, kuin tropiikin liskoista ja ötököistäkin. Leikeissä eläimet ovat keskeisessä osassa ja dinosauruksista kiinnostunut lapsi jaksaa kuunnella vaikka kuinka pitkään, kun kerron hänelle sukupuutosta ja sen syistä. Hän tulee olemaan myös sukupolvea, joka on kasvanut ilmastokeskustelun aikana.

 

Minulle oli suuri ilo lähteä tekemään yhteistyötä WWF:n kanssa. Aiemmin olen kirjoittanut yhteistyössä heidän kanssaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoisen Suomen luontoon ja lumitilanteeseen ja tässä postauksessa keskitytään varmasti ainakin luonto-ohjelmien ja koulukirjojen kautta meille kaikille tuttuihin eläimiin, joiden elämä on vaakalaudalla ilmastonmuutoksen takia.

 

 

Ihmisen elämä voi muuttua ilmastonmuutoksen takia epämukavaksi, toisilla eläimillä jopa mahdottomaksi. Ilmastonmuutoksen vaikutus eläimiin on viimeistään nyt tullut konkreettiseksi meille kaikille, kun Australiassa riehuvat tulipalot ovat tappaneet arvioiden mukaan jopa miljardi eläintä. Micael näki vähän vahingossa uutisista kuvia kuolleista kenguruista ja oravista, enkä voinut kuin selittää taas kerran, kuinka ilmastonmuutoksella on vaikutusta näihin luonnonkatastrofeihin. Australian paloja ei selitetä yksinomaan ilmastonmuutoksella, mutta ilmaston lämpeneminen on edesauttanut osaltaan palojen syntymistä. Ja sitä kautta myös meidän teoillamme ja valinnoillamme.

 

Joululomalla katsoimme yhdessä luontodokumenttia lumileopardeista, lajista joka on keskiössä WWF Suomen suojeluohjelmassa. Ilmastonmuutoksen takia lumileopardin elintila kapenee ja ravinto vähenee. Ilmastonmuutos näkyy erityisesti Himalajan vuoristossa, jossa lumileopardin elinolot alkavat olla hyvin haastavat. Ravinto vähenee ja se pakottaa lumileopardin esimerkiksi saalistamaan paikallisten asukkaiden omistamaa karjaa, jolloin vihamielisyys lumileopardia kohtaan ja salametsästys lisääntyvät. Laihat lumileopardit herättivät huolen lapsessa, mutta myös minussa itsessäni. Ilmastonmuutokselta ei voi sulkea silmiä ja sen voi todeta meistä ihan jokainen aikuinen. Talvet ovat todellakin lämpimämpiä kuin lapsuudessa.

 

 

Vaikka lapselle näistä ikävistä asioista kertominen tuntuu välillä kovin julmalta, lapsissa on kuitenkin se ympäristön tulevaisuus. Haluamme tietenkin jättää lapsillemme terveen ja monimuotoisen luonnon, mutta he ovat myös niitä, jotka todella taistelevat ilmastonmuutosta vastaan. Lapsemme kasvavat valistuneiksi ilmastokeskustelijoiksi ja ilmastonmuutos koskettaa heitä kaikkia. Sanotaan, että oma sukupolveni on ensimmäinen, joka tuntee ilmastonmuutoksen vaikutukset ja viimeinen, joka voi tehdä asialle jotain. Lapseni sukupolvi tuntee meidän tekemämme valinnat ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat heille luonnollisia. Asenteen saa tietysti kotoa jo nuorena, jolloin meidän vanhempien vastuu korostuu. Olemme WWF:n kummeja ja olen kertonut Micaelille, että olemme ikään kuin kaikkien näiden eläinten kummeja, joita luonnossa näemme. Micael-kummi ja äiti-kummi.

 

 

Pari vuotta sitten näimme kotirannassamme kuutin. Tulen muistamaan tuon hetken varmasti aina. Pieni kuutti oli lepäilemässä kallioilla ja myöhemmin selvisi, että kuutteja oli ollut lähellä useampikin. Itämeren norppa on sukua erittäin uhanalaiselle, vain Saimaalla elävälle saimaannorpalle. WWF teki arvokasta työtä saimaannorppien suojelemiseksi aloittaessaan suojelutyön vuonna 1979. Silloin Saimaalla ui arviolta hieman yli 100 uhanalaista norppaa, kun taas tällä hetkellä norppakanta on noin 410 yksilöä. Kova työ palkittiin, ilman sitä saimaannorppakanta olisi luultavasti kutistunut olemattomaksi. Työ on hidasta, mutta palkitsevaa. Norppakanta on kuitenkin saatava vielä kasvamaan, sillä ilmastonmuutos ja siitä johtuva jään ja lumen puute vaikeuttavat sen elinoloja. Eikö kuulosta surulliselta, että jos saimaannorppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta?

 

 

WWF on maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö. Sen toiminnassa onkin hienoa olla mukana, sillä WWF:n rahoituksesta yli puolet tulee yksityishenkilöiltä. Järjestö on riippuvainen yksityishenkilöiden lahjoituksista, joten kaikki me kummit vastaamme yhdessä sen toiminnasta. Kummius, eli säännöllinen kuukausilahjoittaminen mahdollista pitkäjänteisen, jatkuvan ympäristönsuojelutyön. Yhdessä voimme tehdä paljon hyvää.

 

 

Lomailemme tällä hetkellä Thaimaassa. On tietysti hieman ristiriitaista lentää lomalle ja puhua samalla ilmastonmuutoksen vaikutuksista lapselle. Matkustaminen on kuitenkin suurta rikkautta pienelle pojalle ja hän on tottunut näillä reissuilla näkemään esimerkiksi erilaisia ilmastovyöhykkeitä sekä erilaisia eläimiä. Täällä on paljon helpompaa konkreettisesti näyttää, missä eläimet asuvat ja mikä heitä uhkaa. Asumme luonnon keskellä bungalowissa, jonka pihalla apinat ja liskot ovat tuttu näky. Nämä kuvien apinat ja varaanit eivät ole uhanalaisia ja he elävät täällä sulassa sovussa ihmisten kanssa, aivan vapaina ja onnellisina luonnossa. Tänä aamuna Micael totesikin, että hän ei halua mennä leikkipuistoon, vaan katselee paljon mieluummin eläimiä. Luonnon ja eläinten läheisyys tuntuu aikuisestakin hyvältä. Ihminen kuuluu luontoon, totean sen joka kerta, kun pitkän tauon jälkeen pääsen lähelle luontoa ja vapaana eläviä eläimiä.

 

Norsut ovat Thaimaassa tuttu näky ja olen itse äärimmäisen ilahtunut siitä, kuinka vangittuja norsuja ei täällä enää näy – ainakaan samalla tavalla kuin ennen, kun norsuilla ratsastaminen oli turistien suurta huvia. WWF suojelee afrikannorsuja ja aasiannorsuja, niitä uhkaavat salametsästys ja elinympäristöjen kaventuminen. Aasiannorsujen elinalue on kaventunut ainoastaan 15 prosenttiin alkuperäisestä. WWF suojelee norsuja muun muassa perustamalla suojelualueita ja ehkäisemällä norsunluukauppaa.

 

 

Micaelin rakas pandalelu on kulkenut täällä mukana kaikkialle ja se on herättänyt myös monia keskusteluja. WWF:n tunnuseläimenäkin tunnettua kaunista mustavalkoista isopandaa uhkaa nyt elinympäristöjen häviäminen. Isopandan pääasiallista ravintoa ovat bambut, jotka ovat vaarassa kadota, sillä jotkut bambulajikkeet ovat hyvin herkkiä ilmastonmuutokselle. Lisäksi niiden elinalueita raivataan maatalouden ja infrastruktuurin tieltä, jolloin pienet pandapopulaatiot voivat jäädä eristyksiin toisistaan. WWF osallistuu pandojen suojeluun rakentamalla muun muassa pandapopulaatioiden elinalueiden välille suojakäytäviä, perustamalla suojelualueita sekä ehkäisemällä salametsästystä ja laittomia hakkuita pandojen elinalueilla.

 

”Äiti, me pelastataan pandoja!” sanoi Micael ja leikki apinaa puussa.

 

Jos olet miettinyt helppoa tapaa auttaa vaikkapa ihan pienellä summalla, WWF on helppo valinta. Sen valitsemalla tiedät, että apusi menee käytännön kohteisiin. Kummius on helppoa, tuet valitsemallasi summalla kuukausittain luontoa ja eläimiä. On hienoa, että meillä on näin konkreettinen mahdollisuus auttaa. Yleiskummina tukesi menee kaikkialle, missä apua kiireellisimmin tarvitaan. Olipa sydäntäsi lähellä kaukana asuvat, eksoottiset villieläimet tai lähellä kotimaassa asuvat uhanalaiset lajit. Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs, jonka elintilaa pohjoisessa vie lämpenevän ilmaston mukana yhä ylemmäs levittäytyvä kettu. Ketut syövät naalin ravintoa, sopuleita ja myyriä. Huono myyrävuosi yleensä tarkoittaa, ettei naali pääse lisääntymään lainkaan. Naalikanta on ollut 1990-luvun jälkeen vaarassa kadota kokonaan. WWF on suojellut naalia Suomessa muun muassa rahoittamalla naalien ruokinta-automaatteja sekä riistakameroita. Ruotsissa ja Norjassa naalikanta on kasvanut, mikä antaa toivoa Suomessakin. Muutama vuosi sitten WWF:n rahoittamaan riistakameraan tallentui kuva kahdesta samalla pesällä viihtyvästä naalista. Viimeisin varma poikuehavainto on kuitenkin vuodesta 1996, joten tilanne on kovin vakava.

 

Aikaa ei ole enää hukattavaksi. Meidän on kaikkien tehtävä pieniä, mutta tärkeitä ilmastotekoja ja muuttaa maailmaa pysyvästi. On lohdullista ajatella, että maailmalla on kuitenkin avaimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, enää puuttuu vain poliittinen tahto. Uskon ja toivon, että tietoisuuden lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa tälläkin hetkellä, meillä on mahdollisuus tarjota lapsillemme tulevaisuus, josta he voivat olla kiitollisia ja ylpeitä. Yritykset käyttävät ja kehittävät jatkuvasti uutta teknologiaa ja ilmastopolitiikasta on onneksi tullut osa tätä päivää. On ollut hienoa lukea yritysten päästötavoitteista tuleville vuosille, kunnianhimoisimmat tavoittelevat jopa nollaa. Sillä välin, kun maailma muuttuu vähitellen, meidän kaikkien täytyy osallistua talkoisiin. Tietysti tekemällä myös tärkeitä ympäristötekoja arjessa, mutta auttamalla myös konkreettisesti. WWF on siihen hyvä ja turvallinen valinta. Kummina sinäkin tiedät ja voit osoittaa, että olet osallistunut.

 

 

Ilmasto ei muutu syyllistämällä eikä arvostelemalla. Se muuttuu kannustamalla, keskittymällä hyvään ja tekemällä yhdessä. Ehkä sinäkin haluat ryhtyä näiden suloisten eläinpolojen kummiksi?

 

Yhteistyössä: WWF &