Olin alakoulussa, kun kirjoitin vihkoon muistiinpanoja kirjasta. Vietin loputtomasti aikaa mökin rantakallioilla, mitä myrskyisämpi sää, sen parempi. Saatoin vain tuijottaa horisonttiin ja katsella tyhjyyteen niin pitkään, että unohdin kaiken ympärillä olevan. Meren lähellä on aina joku taika, ja elän kyllä edelleenkin siinä ruusunpunaisessa haavemaailmassani suurimman osan päivistäni.

 

Voisin kuvitella asuvani Malibussa joskus. Onhan sieltä vähän matkaa keskustaan, mutta jotenkin se on niin viehättävä. Oli se sitten Malibu tai ihan mikä tahansa muu alue lähellä rantaa, haluan vielä joskus asua Kaliforniassa. Sanon niin harvoin mitään haaveitani ja ajatuksiani ääneen, että tuntuu ihan poikkeukselliselta edes kirjoittaa tällaista. Mun elämässä on vaan menossa nyt joku suurempi muutosvaihe, tai mennyt jo pidempäänkin. Niin moni asia loksahtelee kohdalleen ja elämä tuo eteen sellaisia asioita ja sellaisia ihmisiä, joiden uskon olevan jollain tavalla tosi merkityksellisiä juuri nyt. Millä tavalla, sitä en tiedä. Eikä tarvitsekaan, kyllä se universumi sitten sen näyttää kun aika on.

 

 

Malibusta ja koko Kaliforniasta ajettiin kuitenkin läpi autiomaan muutamaksi päiväksi Vegasiin. Mä en oo itse koskaan käynyt Vegasissa, joten ihan hauska nähdä mitä kaikkea täällä on. Olo olisi ehkä rauhallisempi jos kirjoittelisin postausta katsellen tuota Tyynellemerelle avautuvaa horisonttia, mutta mikäs tässä tuijotellessa pilvenpiirtäjän ikkunasta avautuvaa maisemaa Stripille. Aika hyvää kontrastia. Samalla täs mä vaan mietin.. 

 

 

..Koronavirusta Kehitin siitä vaikka mitä salaliittoteorioita, hei oikeesti flunssan takia koko maailmantalous sukeltaa pohjalukemiin ja lentoliikenne pysähtyy? Tiedän, se on tietyille ihmisryhmille hengenvaarallinen ja otan itsekin epidemian, anteeksi pandemian, vakavasti – mutta tää joukkohysteria on ihan uskomatonta. Median ansiosta koronavirus onkin niin pelätty. Siihen influenssaan kun kuolee edelleen valtavan paljon enemmän ihmisiä ja virus muuntuu joka vuosi – se on ikuinen.

 

..Ja sitä että pääsenkö mä täältä edes kotiin? Tai no pääsen, mutta pääsenkö suoraan kotiin.. Huomenna luultavasti selviää miten lentojen käy, Trump kun päätti ettei Schengen-maista enää lennäkään Jenkkeihin kukaan kuukauteen. ”Tosi kätevä hei toi suora finski..” On joo.

 

 

..Sitä, miksi on niin vaikea joskus vain elääViimeistään sen jälkeen kun minusta tuli äiti, muuttui se hulvaton ja huoleton luonteeni harkitsevaksi, ihan liikaa stressaavaksi ja analysoivaksi tylsäksi ja turvalliseksi tyypiksi. Ihan luonnollista ja varmasti sille on ihan jo evoluutiossakin suuri merkitys, mutta vitsi kun välillä jää miettimään, että miksi mä nyt mietin ihan liikaa. Elämä on lyhyt, se pitäisi vain elää ♥

 

..Miten älyttömän hyvältä tuntuu kun alkaa toteuttaa unelmiaan? Siis siinähän ei ole mitään järkeä, että unelmoi ja haaveilee, eikä koskaan tee mitään niiden eteen. Väitän, että suomalaisilla, etenkin naisilla, on valtavasti unelmia, isoja ja pieniä, mutta niiden eteen ei vain uskalleta tehdä mitään. Itse haaveilin pitkään asuntosijoittamisesta ja tietyistä työasioista. Mutta en koskaan tehnyt niiden asioiden eteen mitään. Kun sitten opettelin olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla jo on, löysinkin yhtäkkiä aivan selkeän tien kohti näitä omia unelmiani. Ja vitsi mikä fiilis, kun asiat alkavatkin onnistua. Kuten olen moneen kertaan sanonut, menestyäkseen kannattaa olla ensin onnellinen. Ja kiitollisuus lisää onnellisuutta.

 

 

..Miten ihanaa on ollut olla dieetillä! Siis en nyt tarkoita mitään nälkäkuuria, vaan sitä että on syönyt oikein, tarpeeksi kaikkea ja pienin ateriavälein. Se, että syön myös vihdoin itselleni sopivaa ruokaa, on tehnyt olosta aivan super hyvän. On ihanaa, että voi sanoa voivansa hyvin jatkuvasti – ei niin, että tänään on nyt ihan kauhea läskipäivä, eilen oli hyvämaha-päivä. Sen verran kulinaristi olen, etten voi kyllä loputtomiin syödä dieettiruokaa ja sallin kyllä poikkeukset, mutta tekee kyllä hyvää itse kullekin vaikka ennen kesää vähän keventää.

 

..Ja miten hullua että kahdessa viikossa voi laihtua kolme kiloa? Siis lähinnä mun kokoisesta kropasta, nesteitähän ne toki suurimmaksi osaksi on, mutta aika hyvä. En olisi uskonut, mutta niin se oikeanlainen ruoka ja treeni vaan tuottaa tulosta. Niin mahtava kevyt olo!

 

 

..Kun halusin jo silloin lapsena kirjoittaa kirjan siellä meren rannalla, miksen alkaisi toteuttaa haaveitani nyt heti? Ainakin voin sanoa ne ääneen. Vielä joskus toivon asuvani Kalifornian auringon alla ja viettää kaiken liikenevän aikani kirjoittamalla. En blogia, en kolumneja, en novelleja, vaan ihan oikeita kirjoja. Oikeasti olen kirjoittanut ja luonnostellut niitä jo monta vuotta, mutta perfektionistina en ole koskaan tyytyväinen. Vielä joskus, ehkä se vaatii sen Kalifornian? Täytyy fiilistellä kun palataan sinne kohta takaisin.

 

..Että jos haluat tehdä jotain, tee se nyt. Ainakin tänä vuonna. 2020 on muutosten vuosi ja vuosikymmen. Tämä on muistutus itsellenikin. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.

 

 

Toivottavasti tämän postauksen ajastus onnistui, jos niin siinä tapauksessa nyt mulle kauniita unia ja teille upeaa uutta päivää! Make it count. 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olen selannut asuntoja koko alkuvuoden varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Pääsen toivottavasti pian toteuttamaan unelmani omasta sijoitusasunnosta, mutta samalla ollaan etsitty meille uutta kotia. Olemme käyneet jo pidemmän aikaa asuntonäytöissä ja katselleet vaihtoehtoja, mutta nyt on iskenyt jotenkin todellinen muuttokuume. Mikään pakko, eikä kiirekään, meillä ei ole muuttaa, mutta innostus on kasvanut nyt tämän vuoden puolella niin paljon, että olisin valmis laittamaan nykyisen kodin vaikka heti vaihtoon. Ongelma on vain lähinnä se, ettei sopivia vaihtoehtoja tunnu löytyvän. Meillä on nyt niin kiva koti, ja pihan kannalta se on melko uniikki. Omaa pihaa tällä sijainnilla ei mielellään lähtisi vaihtamaan, mutta lisätila ja vanhan talon charmi kuitenkin houkuttelevat. Muuttokuume mikä muuttokuume.

 

 

Ehtoja uudelle kodille on kuitenkin paljon, joten se rajaa vaihtoehtoja melkoisesti. No, ainakin kärsivällisyyttä oppii harjoittamaan. Tuleva koti tulee varmaankin olemaan remppakohde, sillä se on niin iso hankinta, että sen on myös oltava omaan makuun täydellisesti sopiva. Sitä ei vaan haluaisi muuttaa ihankivaan, vaan mieluummin sitten täydelliseen kotiin. Kävimme katsomassa erästä ihanaa jugendtaloa ja välittäjä kehui, kuinka tässä on sitten hyvä keittiö. Olin juuri sanomassa hänelle, että keittiö menisi ainakin ensimmäisenä vaihtoon. Nyt kun on asunut vastaremontoidun, unelmien keittiön kanssa (joka on muuten hieman näistä keittiökuvista muuttunut), ei halua vaihtaa ainakaan yhtään huonompaan. Siksi luultavasti keittiöremontti olisi ainakin edessä, parasta olisi kun löytäisi sen vanhan huonokuntoisen asunnon, jonka voisi laittaa sitten kerralla uusiksi jokaista huonetta myöten. Remontoidusta kun ei viitsisi maksaa remontoidun hintaa, jos sen kuitenkin haluaa laittaa omannäköisekseen. First world problems. 

 

 

Tosiaan mikään pakko ei ole (onneksi) muuttaa, eikä mikään kiirekään. Silti löydän itseni vähän väliä Pinterestistä selaamasta sisustusideoita ja mielessäni sovellan niitä Oikotien pohjapiirustuksiin.  Ehkä se on tämä alkuvuosi ja uusi vuosikymmen, kun konkreettisesti alkaa kaivata jotain uutta? On ihana haaveilla, välillä tosin ärsyttää kun sopivia kotivaihtoehtoja ei löydy ja tuntuu, että asutaan tässä nykyisessä varmaan vielä kymmenen vuotta. Uskon kuitenkin, että vielä se unelmieni koti tulee vastaan silloin, kun aika on oikea. Kauas ei kuitenkaan olla lähdössä, sillä haluan että Micaelilla säilyvät kaverit ja päiväkoti/koulu, kun hän ensi vuonna (!) sen aloittaa. Fun fact: En ole asunut muuten missään asunnossa niin kauaa, kuin nykyisessä kodissani. Unelmointi ja haaveilu on ihanaa, ja unelmathan toteutuvat helpommin kun ne kirjoittaa tai sanoo ääneen. Yksi uusi ihana koti, kiitos! Kärsittekö te ajoittaisesta muuttokuumeesta? Mikä on pisin aika, minkä olet asunut samassa osoitteessa?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

The problem is, that you think you have time. Buddhalainen viisaus, jota yritän aina aika ajoin palauttaa mieleeni. Kuten Instagramissa kerroinkin, tänään on tasan 10 vuotta siitä, kun isäni kuoli. Äkillisesti, viisikymppisenä, terveenä juuri lääkärissä käyneenä. Sydän petti, kammiovärinä keskellä yötä isän nukkuessa. Puolitoista vuotta aiemmin menetin 45-vuotiaan äitipuoleni. Nuo hetket opettivat, ettei sitä aikaa ehkä olekaan. Isän kuolemaa seuraavana kesänä ostin halpahallin kassalta kortin jääkaapin oveen. Tärkeintä ei ole paljonko elämässäsi on päiviä, vaan paljonko päivissäsi on elämää.

 

 

Aloin elääkin siten. Otin ihan hassuja riskejä, perustin oman yrityksen hetken mielijohteesta, vietin yhden elämäni hauskimmista kesistä, annoin itseni ihastua sen kummempia miettimättä moneenkin kertaan, tanssin ja lauloin usein aamuun asti. Aloin tehdä päätöksiä, jotka tuntuivat hyvältä. Väliin mahtui vähän kehnompikin ajanjakso vaikean ihmissuhteen takia, mutta siitäkin otin opikseni. Sain yllätyslapsen, muutin ja otin suuria riskejä. Hyppyjä tuntemattomaan, ja toteutin ex tempore -ideoita. Nykyään äitinä tietysti vähän varovaisemmin, mutta viimeisen kymmenen vuoden teot ovat saaneet minut elämään. Minulla on kiikkustuolissa jo nyt niin sellaista muisteltavaa, että varmaan vähän itseäkin hirvittää kun ajattelen – jos vain sinne asti pääsen. Parasta on tunne, että jos nyt kuolisin, olisin todella elänyt kaikkien näiden vuosien edestä ja vähän enemmänkin.

 

Luulemme, että meillä on aikaa. Itsekin lykkäsin moneen kertaan unelmieni toteuttamista. Ehtiihän sitä, Miksukin on vielä niin pieni, onhan tässä aikaa, nyt ei vaan jaksa. Kunnes päätin, että nyt on tehtävä jotain. Elämä oli pitkään ikään kuin paikoillaan, viime vuoden aikana halusin siihen muutosta. Elämäntavat menivät uusiksi. Ajatukset ja arvot siinä samassa. Voihan se olla vain sitä, että olin vasta nyt valmis tekemään asioita unelmieni eteen, tai sitten oikeasti sain itseäni vihdoin niskasta kiinni laiskottelun ja mukavuudenhaluni jälkeen. Kuka tietää. Mutta sen tiedän, että aikaa emme saa mistään lisää.

 

Elä. Kerro että rakastat, sano kaikki mitä haluat. Toteuta se unelmasi, tai tee ainakin suunnitelma milloin sen teet. Viikot, kuukaudet ja vuodet lipuvat ohi nopeammin vuosi vuodelta. Aloita elämänmuutoksesi pienin askelin tänään, vaihda alaa, jätä huono mies, pidä se yllätyslapsi. Sinä selviät, sinä elät. Toivon koko sydömestäni, että osaisit tehdä asioille jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Ajattelin vuosia, miten paljon jäi sanomatta. Se on ehkä musertavinta kuolemassa, tiesikö hän että ajattelin näin? Uskon, että tiesi. Hyvää vuosipäivää sinne johonkin, iskä. Suru ei häviä koskaan, mutta nyt sen kanssa jo elää ihan hyvin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian