Huono äiti -sivustolla oli hurjan hyvä kirjoitus introverteistä äideistä ja siitä, kuinka he tarvitsevat omaa aikaa ja yksinoloa. Väittäisin kuitenkin, että tämä pätee myös ekstrovertteihin ja ambivertteihin äiteihin (ambivertti on siis sekoitus kumpiakin piirteitä) ihan yhtä lailla. Itse en lainkaan kaivannut omaa aikaa tai yksinoloa kunnes minusta tuli äiti. Yhtäkkiä koti ja hiljaisuus perjantai-iltana kuulostavat paremmalta kuin yhdetkään bileet ja kun joku sanoo liikunnan olevan hauskempaa kaksin tai ehdottaa juoksutiimiä, naurahdan korkeintaan ivallisesti, in your dreams. 

 

En voinut kuvitellakaan kuinka paljon ihminen voi nauttia hiljaisuudesta. Yksinäisistä automatkoista ja aikaisista aamuista. Lähes jokainen pienen lapsen äiti hehkuttaa somessa aamukahvihetkeä, en tosiaankaan tajunnut sen yksin juodun kahvin merkitystä kuin vasta viisi vuotta sitten. Henkireikiä, sanotaan. Luulen että harva töissäkäyvä ja ystäviään tapaava, säännöllisesti kaljalla käyvä isä ei ymmärrä, että äiti haluaa olla yksin. Anteeksi yleistykseni, tottakai tämä voi tapahtua miten päin tahansa, mutta edelleen tämä on vallitseva tilanne vaikka ajat ovatkin muuttuneet. Kuinka moni suuttuu, kun puoliso sanoo kaipaavansa omaa aikaa? Loukkaantuu, etteikö mun seura nyt kelpaakaan. Liian moni. Kun on kuormittunut oman arkensa takia ja tulee väärinymmärretyksi, jopa turhien mustasukkaisuusepäilyjen kohteeksi, alkaa sitä omaa aikaa kaivata entistäkin enemmän. Kommunikoinnin, kuuntelemisen taidon ja omien tunteiden ymmärtämisen merkitys on ihan valtavan tärkeää.

 

Musta oli ihanaa saada viisi vuotta sitten seuraa vaunulenkeille, mutta ehkä vieläkin enemmän olisin halunnut päästä lenkille yksin. Paras palvelus pienen lapsen äidille voikin joskus olla mieluummin tarjota aikaa yksin, kuin yhdessä. Äiti ei ole ihmisvihaaja, ei hankala eikä välttämättä ollenkaan hulluksi tullut. Ehkä äiti vain haluaa olla yksin. Muistakaa siis puhua, kuunnella ja ymmärtää ♥ Nm. Kuukausi perheen kanssa lomalla ja ihan rehellisesti kaipaan jo sitä, että saan jättää lapsen aamulla päiväkotiin ja ajaa töihin koko päiväksi, yksin.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Tukholman saariston helmiin kuuluu ehdottomasti Saltsjöbaden. Tämä Tukholman lähistöllä sijaitseva kylpyläkaupunki on parhaimmillaan tietysti kesällä, jolloin vanhan, upeasti entisöidyn merivesikylpylän mukaan nimetystä pikkukaupungista saa kaiken irti. Täällä on myös tunnettu kylpylähotelli, johon ruotsalaiset matkustavat ihan ympäri vuoden nauttimaan vaikkapa viikonlopun verran kauniista merimaisemista. Saltsjöbaden on lähellä pääkaupunkia ja sinne pääsee helposti junalla Tukholmasta. Saltsjöbaden on myös tunnettu Solsidan -sarjasta, sillä koko sarja on kuvattu juuri täällä. Täällä asuvat ja ”mökkeilevät” varakkaat ruotsalaiset ja saisin ainakin itse vaikka kokonaisen päivän kulutettua vain katselemalla kallioiden päällä olevia huviloita. En voisi muutenkaan toivoa parempaa säätä, saati sitten parempaa säätä juuri tällaiseen kesäparatiisiin. Paratiisi, sitä Saltsjöbaden nimenomaan on.

 

 

Täällä on helppoa olla onnellinen. Totesinkin aamulla, että tällaiset päivät ovat syy sille, miksi ihmiset ostavat veneitä. Ei harmita 100 metrin syvyydessä lepäävä puhelin, ei likainen tukka eikä arjen turhat murheet. Kaikilla on niin hyvä olla. Akkuja saa todellakin ladattua syksyä varten, D-vitamiinvarastot täyttyvät kun viettää kaikki päivät ulkona ja syksyn tullen pää on varmasti täynnä uusia ideoita ja inspiraatiota. Blogin ja kaiken tämän sometyöni osalta olen saanut täältä uusia ideoita, syksy on mulle aina sellaista uuden alun aikaa. Viime syksy oli niin raskas, että vähän kauhulla odotan tulevaa. Olin niin loppu, etten osaa enää oikein edes ajatella syksyn hyviä puolia. Kesä tuntuu taas aivan liian lyhyeltä! Ei mietitä sitä kuitenkaan vielä, sillä nyt nautin viimeisestä alkavasta kesälomaviikosta perheen ja ystävien kanssa ja Saltsjöbaden on siihen mitä ihanin paikka. Hetkessä eläminen on ollut tän kesän ja loman juttu, kuten kirjoitin pysäyttävistä uutisista, koskaan ei tiedä mikä päivä on se viimeinen päivä. Helteistä sunnuntaita, jatkuispa nää vielä ensi viikolla ♥


Kaksi viikkoa myöhässä, mutta vihdoin täällä. Terveisiä Sandhamnista, Tukholman saariston uloimmasta satamasta! Tiistaina ajettiin suoraan Nauvosta tänne ja pari-kolme päivää on mennyt satamassa kuin siivillä. Jatketaan huomenna aamusta johonkin mistä saa vielä paikan, 21 metriä laituria ei olekaan enää ihan itsestäänselvää. Tajusin tänään, että olen asunut nyt kolme viikkoa veneessä ja mulla ei ole kyllä ollenkaan kiire takaisin Helsinkiin. Ei yhtään. Viime vuonna veneen ollessa pienempi, alkoi kolme viikkoa tuntua pitkältä ajalta. Täällä meillä on kuitenkin kaksi hyttiä ihan tyhjillään, 2 vessaa enemmän kuin kotona ja joka päivä olen superkiitollinen veneen pyykinpesukoneesta, astianpesukoneesta ja ilmastoinnista. Nukun paremmin kuin kotona ja tänään kun löysin satamasta vielä salinkin, en ole kaivannut sekuntiakaan kaupunkiin.

 

 

Matka jatkuu tosiaan paikkaan X, ja siitä ensi viikolla Tukholmaan. Tarkoitus on päästä myös mun isän kotikaupunkiin Maarianhaminaan paluumatkalla ja pikkuhiljaa ajatuksissa on myös tylsä fakta töihin paluusta. Onneksi Hanko on lähellä ja vene jää sinne. Tänään teki mieli nipistää itseäni, olenko mä oikeasti täällä ja näissä helteissä? Lähes kolme viikkoa kestänyt moottorin korjaus opetti, että ei todellakaan ole itsestäänselvää päästä veneellä liikkeelle. Kaikista vioista huolimatta tämä on jo nyt ollut venekesistä paras. Ei täällä voi olla kuin onnellinen.

 

 

Tää on meille elämäntapa ja voisin haljeta onnesta, kun saan viedä lapseni tällaisiin paikkoihin jo pienestä pitäen. Saaristo on täynnä tuttuja ja uusia tuttavuuksia on tullut vastaan melkein joka päivä! Veneily on mahtava harrastus kun sen jakaa samanhenkiset ihmiset. Koko tämä saaristoelämä tervehenkisten ihmisten kanssa on tehnyt niin hyvää. Ollaan vihdoin saatu olla ensinnäkin koko perhe yhtä aikaa kiireettömästi yhdessä (jota tapahtuu kotona niin harvoin) ja kuitenkin tuntuu siltä, että olisi kokoajan kotona – matkustaessa en koskaan pääse hotellissa asumisen takia tähän fiilikseen. Tähän kun lisää vielä nämä helteiset säät, ei kesälomalta voisi toivoa enempää. Täytyy muuten sanoa tähän väliin, kun uskon aivan täysillä kaikkiin hihhulijuttuihin, universumi on antanut mulle monia merkkejä siitä, että olen tällä hetkellä jotenkin oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Siellä missä mun kuuluu olla. Tästä voisin kirjoittaa vaikka huomiselle oman jutun. Sen verran ihmeellisiä asioita on taas tapahtunut. Nyt kuitenkin tytöt iltakävelylle ja omaan sänkyyn, aamulla aikainen lähtö Sandhamnin juhlia karkuun.

 

God natt ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian