Vaikka olenkin matkustellut ja viettänyt lomaa silloin tällöin ympäri vuoden, eikä oikeastaan mikään lomani ole ollut 100 % lomaa vailla töitä, on sen varsinaisen kesäloman alkaessa aina se tietty fiilis. Aamulla Instagramin storyssani höpöttelinkin siitä, kuinka kesäloma on aina se the loma. Silloin kun tein useampaa työtä ja opiskelin, kesäloman aloitus tuntui maailman parhaimmalta päivältä. Muistan edelleen eräänkin lomanaloittajaisperjantain ja jopa sen viinin nimen, josta teimme ystäväni kanssa valkkarisangriaa Jääkärinkadulla. Nyt kun työt ovat aivan erilaisia enkä tavallaan koskaan lähde töistä silloin, kun olen konkreettisesti pois työpaikalta, lomatkin tuntuvat erilaisilta. Minulle tämä sopii paremmin kuin hyvin. Mua ei haittaa kesälomallakaan lähettää päivittäin sähköposteja ja olla ikään kuin työorientoitunut aina, olin sitten missä maailmankolkassa tahansa. Toisaalta sen verran kaipaan sitä huoletonta kesäfiilistä ja tunnetta, kun sai tuoda töihin loman alkamisen kunniaksi herkkuja ja jättää sen mahtavaa kesää, aurinkoa ja rusketusraitoja toivottavan kortin jälkeensä, että voisin tällä kesälomalla yrittää hetkeksi ihan täysin irtautua työasioista.

 

 

On suuri etuoikeus saada tehdä työtä, josta pitää ja jota voi tehdä lähes missä tahansa. Saati että on työ, josta ei edes erityisemmin kaipaa lomaa ja johon ei ahdista palata. Loma on kuitenkin aina loma. Koska Micaelin päiväkoti on kiinni koko heinäkuun, aloitamme tänään molemmat kesäloman. Päiväkotiin ja toimistolle palataan vasta elokuussa, aika mieletöntä. Koska kukaan ei kuitenkaan tee töitäni poissaollessani, tiedän ettei koko loma mene kuitenkaan täysin irtautuessa arjesta. Haluan kuitenkin olla mahdollisimman läsnä, mahdollisimman rennosti ja ennen kaikkea tarjota lapselleni ihanan ja ikimuistoisen kesän. Tänään me aloitetaan kesäloma kauan odotetulla Lintsin visiitillä ja luultavasti suurin osa lomasta kuluu saaristossa. Toiveeni olisi lähteä mahdollisimman pian pois Helsingistä ja palata takaisin mahdollisimman myöhään. Joogata rantakallioilla, vaihtaa sali juoksulenkkeihin saariston rannoilla, ruskettua, syödä paljon lähiruokaa, tehdä punkkisyynejä (oikeasti vihaan näitä mutta ne kuuluvat saaristoon), uida päivittäin, kalastaa ja paistaa lettuja. Mä oon onnellisimmillani just noin, ja tuollaisen kesäloman jälkeen jaksaisikin taas palata kaupunkiin ja arkeen. Liiallinen juhliminen, festarit, kaupunkiterassit ja pitkään nukutut aamut ovat asioita, jotka eivät vaan oo mua varten. Jos joku houkuttelisi viikoksi Ibizalle bailaamaan, juoksisin varmaan karkuun.

 

 

Millainen on sun unelmien kesäloma vai ootko kenties pitänyt sen jo? Aivan ihanaa lomaa kaikille tänään lomansa aloittaneille ja jos lomat on lomailtu jo tai sellaista ei ole enää tiedossa, nauttikaa kesäisestä kaupungista joka tapauksessa. Tää aika vuodesta on niin lyhyt, että siitä on pakko ottaa kaikki irti just nyt ♥ PS. Vuosi sitten kirjoitin paljon ajatuksia herättäneen jutun kesäloman varjopuolista, pääset lukemaan sen tästä. Lisäksi suosittu postaus lasten epäreilusta kesälomasta täällä.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Miksi merivesi on suolaista ja järvivesi ei? Tällainen lasten kysymys ja vaikka olen lukenut lukiossa maantieteestä kaikki kurssit ja ollut aina kiinnostunut aiheesta, en vaan kertakaikkiaan osannut muotoilla tähän fiksusti oikeaa vastausta vaikka kuinka yritin. Tuleeko se suola siihen veteen oikeasti meren pohjasta vai liukeneeko se maasta?

 

Espanjan hanavesi värjää tukan kelta-vihreäksi. Siis voi luoja kuinka kauniita sävyjä tästä päästä löytyykään. Sen on oltava vedessä oleva kalkki, sillä hanavedellä ei voi pitkään keittää edes kahvia ilman, että kahvinkeitin on aivan tukossa kalkkikertymistä. Ei mikään ihme, että vaalea huokoinen hius imee siitä myös jotain itseensä ja lisäksi kellastuu vielä auringossa. Muuten en odota kotiinpaluuta kyllä ollenkaan, mutta kotiin unohtuneita sinisävyisiä hoitoaineitani kyllä.

 

 

Miten toiset ihmiset jaksavat olla jatkuvasti laittautuneita? Puhuttiin eilen illalla tästä tyttöjen kanssa. Ehkä se on priorisointia ja me vain valitsemme toisia asioita. Roosa sanoi hyvin, ettei todellakaan viitsisi herätä aamulla viideltä sen takia, että saisi tehtyä kunnon meikin ja kampauksen. En tosiaan itsekään, mutta elättelen toiveita, että Micaelin mennessä kouluun saisin joskus edes silmät rajattua ennen töihin lähtöä.. Ihailen kuitenkin näitä aina tyylikkäitä ja huoliteltuja naisia ja miehiä, pisteet vaivannäöstä!

 

 

Treeniahdistus tuntuu olevan historiaa. Ainakin toistaiseksi. Tämän loman liikunnat ovat rajoittuneet lähinnä aamukävelyihin mäkisessä maastossa ja vesipullojen kantamiseen kaupasta. Kuumuus on verottanut voimia, mutta sanoimme kaikki treenaajat täällä samaa – ehtii sitä sitten Suomessa. Yksi loma ei maailmaa kaada ja ensimmäistä kertaa en ole oikeastaan ollenkaan potenut minkäänlaista huonoa omaatuntoa vähäisestä liikunnasta.

 

 

Miksi aina sanotaan, että auringonsäteily on voimakkainta keskipäivällä? Siis mulle ainakin keskipäivä on kello 12. Olen jo monta vuotta miettinyt, että aurinko tuntuu ainakin polttavimmalta (ja iho paahtuu eniten) kahden-kolmen välillä iltapäivällä. Kun aurinkovoidepurkkini innoittamana luin aiheesta lisää, huomasin että UV-indeksi on nimenomaan korkeimmillaan siinä 14-15 välillä. Vietettiin eilen 8 tuntia beach clubilla lasten kanssa ja kotiin näytti lähtevän pieniä mustapapuja. Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä muuten oikeasti poltin vähän ihoani kun unohdin lisätä aurinkorasvaa tarpeeksi usein ja yritin ottaa valkoisille kyynärtaipeille aurinkoa koko päivän.

 

 

En viihdy lainkaan yökerhoissa. Ollaan puhuttu tällä viikolla tästä bailaamisesta, ja vaikka pidän juhlista ja itse alkoholista, en ole millään lailla yökerhoihminen. En koskaan lähde tanssimaan ja käyn aina samassa baarissa, sielläkin nykyään todella harvoin. Laskin joskus, että kävin vuoden 2018 aikana Teatterissa viisi kertaa. Suhteeni alkoholiin on muuttunut muutenkin paljon parin viime vuoden aikana. Sitten kun lähden ”baariin” on kiva päästä istumaan ja juttelemaan ystävien kanssa. Tanssilattiat, liian kovalla soiva musiikki ja turhan vahvat drinkit ovat mulle ehdoton ei.

 

 

Taikausko, universumi, joku korkeampi voima ja yliluonnolliset ilmiöt. Voisin puhua näistä ihan loputtomasti. Tällä viikolla ollaankin käyty monia mielenkiintoisia keskusteluja horoskooppimerkkien paikkansapitävyydestä (luonteen osalta), onnenkivistä ja noituudesta. Olen juuri se salviaa polttava noitamuija, joka kantaa käsilaukussaan aina muutamaa onnenkiveä. Mun elämän suunta on muuttunut ystävän antaman onnenrahan myötä ja salviapuhdistus on vaikuttanut kotini energioiden lisäksi elämääni aina jollain tavalla. Tästä tuli mieleen tällä viikolla käyty keskustelu tähdenlennoista. Olen lähipiirissäni suorastaan tunnettu siitä, että löydän usein neliapiloita. Sen sijaan en ole nähnyt elämäni aikana kuin yhden tähdenlennon. Niitä kuulemma näkee jatkuvasti kun jaksaa vain katsoa taivaalle? En usko! Vai näettekö te? Yritin monena iltana tähystellä taivaalle ja ei lentänyt tähtiä, ei. Eilen illalla terassilla istuessa vain tuijotin siitä avautuvaa maisemaa ja siinähän se oli, tähdenlento.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian