Kuvat kertovat tarpeeksi. Terveisiä taianomaisten satumetsien keskeltä, jossa hiljaisuuden rikkoo vain suksien suhina ja takassa rätisevät puut. Kuin olisi palannut lapsuuden jouluihin. Herkuista notkuvat pöydät, koko perhe kasassa ja Lapin luonto. Täällä saa nollattua ja käytyä läpi koko vuoden, vähitellen siirtää ajatukset tulevaan ja kokonaan uuteen vuosikymmeneen. Kun lähtökohdat ovat tällaiset, siitä tulee paras mahdollinen. On ollut ihana joulu.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Tätä on kysytty nyt viime päivinä usein, omat lahjani olen onneksi kaikki jo hankkinut, mutta ajattelin että tästä olisi varmasti apua muille näiden ongelmien kanssa pähkäileville. Miehille kun tuntuu olevan hirveän vaikeaa ostaa lahjoja. Kysyin Instagramissa lahjavinkkejä, mitä lahjaksi miehelle ja tässä niistä osa, tuli muuten yllättävän paljon samoja. Jaa vielä kommenttiboksissa omat vinkkisi, ja muistathan että kannattaa ostaa lahjat viimeistään tällä viikolla. Ensi maanantaina harmittaa, jos ajattelemasi tuote onkin loppunut. Been there, done that. 

 

Mitä lahjaksi miehelle?

 

Spa-hoito

Hajuvesi

Kengät

Digitaalinen parkkikiekko

Hierontalahjakortti

Pipo

Tatuointilahjakortti

Risteily

Lasketteluun liittyviä tarvikkeita kuten lasit, hanskat tai laadukas kypärähuppu

Sormikkaat tai lapaset

Bucket list -kirja

Bluetooth-kaiutin

Kasvohoito

Verkkarit tai vastaavat olohousut

Treenivaatteita

Rusetti tai solmio

Marimekon tasaraitapaita

Aluskerrasto

Salkku

Kotimainen juhlapuukko

Lahjakortti ravintolaan

Hemmotteluhoito

Lompakko

Hotjooga

Treenikassi

Kaulahuivi

 

Tai ehkä jotain näistä?

 

Puhelin

Kalvosinnapit

Kuulokkeet

Kauluspaita

Kotimainen merinovillakerrasto

Sukat

Jokapoika -paita (mun äidin mukaan muuten Jukkapoika -paita, same same!)

Bokserit

Itsetehdyt villasukat

Sisustustavaraa, esimerkiksi valaisin tai kodinkone

Matkalaukku

Kasvojen ihonhoitotuotteita

Matkalahjakortti

Kylpytakki

Nahkahanskat

Pyyhesetti

Kaljaa

Pyjama

Stobe -olutlasi Tuomaan Markkinoilta

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Vuosi sitten näihin aikoihin sain paniikkikohtauksia. Ensimmäinen kunnon ahdistus tuli Lapista lähtiessä, olimme olleet siellä viikonlopun laittamassa joulua valmiiksi ja tuntui, että kaikki jäi kesken. Jouluna takaisin tullessa olisi loputtomasti hommaa. Kehitin ahdistuksen ja paniikin aiheita ihan naurettavista jutuista. Oli ehdittävä koristelemaan kuusta ajoissa, laitettava jouluvaloja täydellisen symmetrisesti, valmistettava ruokia etukäteen ja leivottava pipareita vaikka keskellä yötä. Siinä sitten samassa piti urheilla korkeilla tehoilla kun se vihdoin oli sairastelun jälkeen mahdollista, järjestää pikkujouluja ja hankkia lahjat. Joulustressi pahimmillaan.

 

 

Noin viikkoa ennen joulua kävin kiireessä hakemassa Micaelin joululahjoja. Olin aina rakastanut paketointia ja lasten lahjojen hankkimista. Nyt lelukaupassa oli jo ihan hirveä olo. Sen jälkeen kävin vielä hakemassa pari juttua ja nappasin ison kahvin mukaan. Muistan kuin eilisen, kun join sitä kahvia vielä yksin toimistolla ja yhtäkkiä tuntui, etten saa henkeä. Ehkä minuutissa olin kuvitellut itselleni kaikki maailman sairaudet, tuntui että nyt lähtee taju ja happi loppuu. Juoksin ulos, koska en saanut enää henkeä sisällä. Istuin autoon, ajoin kotiin (ei olisi varmaankaan pitänyt mutta se rauhoitti) ja paniikki onneksi laukesi matkalla. Joulustressi päättyi siihen.

 

Vaikka olin hidastanut elämää jo aiemmin, jouluvalmistelut nostivat sen pakonomaisen suorittamisen taas pintaan. Silloin tajusin, että pilaan itse jouluni sillä stressaamisella. Se saisi muuttua, ja kuten kirjoitin alkuviikosta, niin se on muuttunutkin. Joulustressi kun tulee yleensä heille, jotka stressaavat muutenkin. Ei se maailma eikä koti tule valmiiksi ennen joulua, ei edes ennen ensi vuoden joulua. Keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden hyväksyminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Se on kuitenkin ainoa vaihtoehto oikeasti päästä eroon siitä stressistä. Joulustressi ei lievity tarpeeksi sillä, että kirjoitat listoja ja suunnittelet valmistelut ja ostokset etukäteen. Tottakai se auttaa, mutta suurin tekijä on siellä pään sisällä.

 

 

Tänä vuonna olen valmistellut joulua varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Pessyt jopa ihanan Marian innoittamana ikkunankarmit, ovet ja käynyt läpi eteisen kaapit. En ole kertaakaan kokenut minkäänlaista stressiä. Dubain matkan jälkeen pari päivää mietin että hitto kun on leivonnaiset, pyykit, kuuset ja koristelut, mutta onneksi tajusin reagoida siihen heti. Nyt ei ole tarkoitus stressata. Päätin, että teen nyt yhtenä päivänä ihan hirveästi kotihommia ja laitan koko joulun valmiiksi. Siis vain yhtenä päivänä. Jos en ehdi enempää, en venytä sitä urakkaa kahdelle päivälle vaan sitten jätän kesken. Ei ne eteisessä lojuvat myytäväksi menevät vaatteet ole vieläkään haitanneet rauhallisia glögi-iltoja. Jokainen haluaa varmaan, että joulunalusajasta jää mieleen tuollaiset ihanat asiat, eikä loputon siivominen, järjestely ja lahjapaniikki? Nämä ovat vain asioita, jotka pitää päättää. Asennetta voi alkaa muuttaa nyt heti. Muista, että täydellinen joulu syntyy epätäydellisyyden ymmärtämisestä, ei siitä, että kaikki menee kuin amerikkalaisissa jouluelokuvissa.

 

 

Mun pienet vinkit arjen hallintaan joulun alla..

 

Tee kerralla kunnolla Kun päätät, että nyt leivotaan, leivo kaikki mahdollinen vaikka samana päivänä. Pakastimeen voi laittaa mitä vaan. Koristele koti jouluiseksi yhdessä päivässä ja unohda, että voisit ensi viikollakin laittaa valot. Uhraa se päivä, sitten ei enää tarvitse kuin nauttia.

Suunnittele etukäteen Mutta muista, että suunnitelmista poikkeaminen on joskus enemmän kuin ok. Minunkin olisi kannattanut eilen pakata Lapin reissua varten, mutta sen sijaan kilistelin skumppalaseja ystäväperheen uudella talolla. Arvaat varmaan, kumpi oli mukavampi vaihtoehto ihan jokaiselta kantilta?

Päätä, että lahjat ostetaan NYT Siis tänään. Listaa joka ikinen lahja ja hae se heti tai tilaa verkkokaupasta. Ei tarvitse miettiä enää yhtään pidempään.

Unohda odotukset Juuri silloin joulusta tulee paljon todennäköisemmin se kaikkien aikojen paras joulu ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian