11 elokuun 2021

Posted at 13:36h in Ajatukset, Ajatuksia, Lapset, Oma elämä by
6 Likes

 

Seitsemän vuotta sitten laskin päiviä tunteja.. Olisin raskaana enää viisitoista päivää.  Valmistauduin loputtomaan vauva- ja pikkulapsielämään, äitiyteen ja maailmaan, josta en tiennyt yhtään mitään. Elämänvaiheeseen, joka lopulta hujahti ohi silmissä. Kun tänään kirjauduin ensimmäistä kertaa Wilmaan, tuntuivat päiväkodin varavaatepussit ja koon 24 kumisaappaat kovin kaukaisilta.

Miksu aloitti tänään ensimmäisellä luokalla koulussa. 

 

Pieni, iso poika, joka ei osannut jännittää. Paitsi illalla nukkumaan mennessä kysyi, että voiko se opettaja vielä perua sen koulupaikan, että pääsenkö mä nyt varmasti sinne kouluun. Aamulla koulun pihalla ei näkynyt vielä tuttuja kavereita ja pikkuinen piileskeli aidan reunalla. Kun rakas ystävä käveli pihaan, jännitys unohtui saman tien ja luokkaan asteli reipas ja niin kovin rakas koulutiensä aloittaja.

 

Olen halunnut jo pitkään pitää perheeni pois täältä blogista ja keskittyä kevyempiin aiheisiin, mutta ensimmäinen koulupäivä saa tehdä tähän poikkeuksen. En voisi kirjoittaa ensimmäisenä koulupäivänä mistään muusta, kuin ensimmäisestä koulupäivästä. 

 

 

Miksun koulu on Helsingin Normaalilyseon ala-aste, joka on aivan ihana, pieni kyläkoulu keskellä kaupunkia. Luokkia on vain yksi per luokka-aste ja oppilaita maksimissaan 20 kullakin luokalla. Vanhan, historiallisen rakennuksen tunnelma yhdistettynä kovin sydämelliseen ja lämminhenkiseen henkilökuntaan toi heti mieleeni maailman ihanimman päiväkodin ja esikoulun, Engelin, jossa Miksu sai viettää varhaislapsuutensa leikintäyteiset arkipäivät. Olisinpa itsekin saanut kasvaa ja oppia tuollaisessa ympäristössä.

 

Siirtymä koulumaailmaan on lapselle iso, mutta sopeutuminen koulumaailmaan tuntuu olevan äidille vielä isompi askel. Samalla kasvoin yhdessä aamussa muka ihmisenäkin. En ole enää pikkulapsen äiti, olen nyt koululaisen äiti. Pienelle koululaiselleni toivon loputtomasti uteliaisuutta uusiin asioihin, kiinnostusta oppia, kärsivällisyyttä ottaa askelia välillä eteen ja välillä taakse, malttia keskittyä, sisua nousta aina uudelleen ylös ja suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Tuo matka päättyy vasta aikuisena, joten sen tukeminen on jo senkin puolesta niin valtavan tärkeää.

 

Odotan innolla läksyjä ja toki vähän myös sitä, kuinka äiti ei yhtäkkiä enää osaakaan mitään. Lukujärjestyksiä, iltapäiväkerhoa, ensimmäisiä kokeita. Uusia kavereita ja tarinoita oppitunneista. En ehkä ihan vielä edes ymmärrä miten isosta muutoksesta on kyse, mutta onneksi mieltä lämmitti ensimmäisenä aamuna innoissaan luokkaan juossut pieni pojankoltiainen. Vauvastani kasvoi pieni hulivili, joka naapurinpojan kanssa irrottaa salaa heiluvia hampaita solmimalla narun ovenkahvaan, tuo hämähäkkejä sisälle ja vie salaa äidin lompakosta jätskirahaa. Päivä päivältä koulun aloituksen myötä lapsi on itsenäisempi ja tälle täytyy antaa myös mahdollisuus. Onneksi koko kesä on harjoiteltu itsekseen olemista ja sitä, ettei äidin valvova silmä olekaan aina selässä. Uimataito on aika tärkeä juttu myös niissä elämän syvissä vesissä.

 

Tänään palaan kahden kuukauden tauon jälkeen salille. Sen jälkeen haen pikkuiseni koulusta ja menemme syömään hänen lempiravintolaansa.

Tästähän me on puhuttu jo vuosi. Että sit ekana koulupäivänä..

 

”Pienen pojan elämää, ei enempää ei vähempää.

Välillä kolttosii tehdään mut kyl äiti ymmärtää..”


09 elokuun 2020

Posted at 20:15h in Ajatuksia, Co-Creation, Elokuvat, Lapset, Lifestyle, Oma elämä, Perhe, Sisustus by
1 Like

 

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa

 

 

Kesän tunnelmallisin leffateatteri? No oma ulkoilmaversio tietysti! Aina ei tarvita suuria valkokankaita, ainoastaan hieman luovuutta, paljon pehmeitä tekstiilejä ja läppäri tai tabletti. Äläkä unohda hyviä eväitä! Hämärtyvässä elokuun illassa on ihan täydellistä kääriytyä vilttiin ja nollata aivot leffalla tai useammalla jaksolla koukuttavaa sarjaa. Tähän tyynykasaan teki mieli vain nukahtaa, onneksi sarja oli sen verran hyvä, ettei silmiä malttanut sulkea.

 

 

 

 

 

Rakensin meille ulkoilmaleffateatterin veneelle sopivaksi. Koska netti toimii miten toimii ja ainakin videoiden katsominen on välillä tuskastuttavan hidasta, yleensä mahdotonta, lataan haluamani leffan tai sarjan Viaplayn offline-tilaan katsottavaksi. Aivan kuten lentäessäkin, viime kerrasta tosin onkin jo tovi.. Ei pätki ja toimii ihan missä tahansa. Elokuun illat ovat viileitä, joten vuorasin veneen patjat isolla pyyhkeellä, kannoin kasan tyynyjä ja vilttejä lisäpehmusteeksi ja tein meille terveelliset eväät. Tyynessä illassa kynttilätkin paloivat ja siinä me tuijoteltiin leffaa aina pimeään asti. Satamissa ei voi olla iltaisin huomaamatta ihmisten tv:n katselua tableteilta ja läppäreiltä. Meillä olisi kyllä telkkaritkin veneellä, mutta ne ovat jostain niin kivikaudelta, ettei niistä löydy lainkaan suoratoistopalveluita. Läppäri toimii onneksi hyvin ja offline-toimintoa on siinä superhelppo käyttää.

 

Leffaeväiksi varasin terveellisiä herkkuja. Kuivattuja banaanilastuja, kristallisoituja inkiväärin paloja, mulpereita, smoothiet, kombuchat ja tuoreita marjoja ja hedelmiä. Näille pienille karvaisille leffaseuralaisille varasin myös iltaluut, siinä ne nakersivatkin niitä tyytyväisinä pari tuntia.

 

 

 

 

Pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Viaplayn kanssa jaan tässä postauksessa teille leffa- & sarjavinkkejä ja uutuuksia. Näistä löytyykin varmasti jokaiselle jotain, nimittäin Viaplayn leffa- ja sarjavalikoima on laajentunut tänä kesänä merkittävästi. Kesäkuun lopussa Viaplay ja Elisa Viihde Aitio yhdistivät voimansa. Leffat ja sarjat -paketista löytyy nyt niin Disney-klassikoita kuin leffateatterileffojakin. Kaikki kätevästi samasta paikasta samalla kuukausimaksulla. Lasten kanssa Disney-leffat ovatkin ihan parhaita, mutta niin se kohta 6-vuotiaskin osasi kertoa äidille uutuuksista, joista en ollut kuullutkaan. Alvin ja pikkuoravat hurmasivat minutkin ja nyt me kuulemma odotetaan uutta kautta Palomies Samilta.

 

Tällä viikolla päästiin alkuviikosta viettämään myös aikuisten leffa- ja sarjahetkiä kun Miksu oli Riikassa tätinsä kanssa. 24/7 yhdessäolo kesälomalla oli ihanaa, mutta rauhalliset vapaaillat tekemättä mitään eivät jääneet kyllä ollenkaan huonoksi kakkoseksi seikkailuntäyteiselle kesälomalle. Saipahan kerrankin ihan itse valita, mitä leffaa katsotaan.

 

 

 

Kirjoitin reilu vuosi sitten siitä, kuinka en ennen katsonut lainkaan telkkaria. En tiennyt sarjoista enkä leffoista, sillä kaiken vapaa-aikani kotona käytin yleensä mielestäni hyödyksi. Siivosin, venyttelin, treenasin, tein töitä tai järjestelyjä seuraavaa päivää varten. Ylikuormitin itseni ja aivoni täysin. Yritin lukea kirjoja, sillä olihan lukeminen mielestäni sata kertaa hyödyllisempää kuin leffat saati sarjat. Keho ja mieli kävivät kuitenkin niin ylikierroksilla, ettei keskittymisestä tullut mitään. Noilta ajoilta onkin monta kirjaa lukematta loppuun.

 

Eräänä perjantai-iltana olin kuitenkin ihan yksin kotona. Miksulta oli yökylään lähtiessä jäänyt Viaplay päälle ja sammuttaessani sitä salireissun jälkeen, istahdin hetkeksi nojatuoliin. Nopea selaus ja vanha tuttu hömppäsarja tuli ruudulle. Klikkasin jakson pyörimään, sillä sitähän voisi katsella samaan aikaan kuin tekee illan kotitöitä. Yhtäkkiä olin viettänyt telkkarin edessä pari tuntia. Aivot nollaantuivat aivan eri tavalla kuin sen totutun salitreenin tai juoksulenkin jälkeen. Joskus tekee hyvää vain olla. Sen jälkeen olen yhä useammin tehnyt aikaa itselleni ihan vain telkkaria tuijottaen. Varsinkin sarjat saavat mukaansa täysillä. Tiedättehän, vielä yksi jakso?

 

 

 

 

 

Mun #viaplaybinge eli lista Viaplayn uutuustarjonnasta, joka kannattaa tsekata. Tästä riittää katseltavaa vähän pidemmällekin syksyyn..

 

 

SEAL Team kausi 3 (10.8. alkaen)

The Professionals kausi 1 (Viaplay original) (9.8. alkaen)

Partisan kausi 1 (Viaplay original) (16.8. alkaen)

The Vikings kausi 5 osa 2 (11.8. alkaen)

The Americans kaudet 1-6 (1.8. alkaen)

Downton Abbey (28.8. alkaen)

 

 

Lapsille

 

Mian maaginen maailma kausi 2 (22.8. alkaen)

Alvin ja pikkuoravat kausi 1 osa 2 (1.8. alkaen)

Palomies Sami: vieras avaruudesta (15.8. alkaen)

Palomies Sami: Ponttipantin suurpalo (15.8. alkaen)

 

 

Mikä on sun lemppari Viaplayn tarjonnasta? Kerro suosikkisi ja voit kommentoimalla voittaa katseluaikaa Viaplayn & Elisa Viihde Aition Leffat & Sarjat paketille 2 kuukauden ajan. Osallistumisaikaa on viikon verran postauksen julkaisupäivästä eli sunnuntaihin 16.8. asti.

 

Yhteistyössä: Viaplay &

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


03 elokuun 2020

Posted at 22:03h in Hyvinvointi, Lapset, Oma elämä, Perhe by
6 Likes

 

Kuinka moni heräsi tänään töihinpaluuahdistukseen? Muistan kuin eilisen sen noin kymmenen vuoden takaisen ahdistuksen loman loppumisesta. Töihin oli kamalaa palata ja mielessä pyöri vain seuraava loma. Vuoden päästä. Loman viimeisen yön nukuin aina huonosti ja lomaltapaluumaanantaina elämä oli, no – kamalaa. Mikään ei tuntunut onnistuvan, tuli kiire, vaatteet puristivat päällä ja naamakin tuntui näyttävän kauhealta. Kesälomalla taas kaikki oli niin hyvin, mitä nyt ensimmäisen viikon jälkeen yöunet tuntuivat menevän töihinpaluun ajattelemisestakin. Kesäloman loppu oli mielessä lähes koko loman.

 

 

 

Tämä tietenkin kertoo siitä, että jotain on pielessä siinä omassa arjessa. Ei työnteko ja aikainen herätys aina yhtä juhlaa ole, mutta sen arjen pitäisi olla kuitenkin jotain sellaista, jota vähän jo odotat lomallasikin. Enpä olisi kuitenkaan silloin aikoinaan uskonut, että joskus sanon ääneen luksusresortissa paratiisirannalla, että voisihan täältä jo kotiinkin lähteä. Se on myös merkki onnistuneesta lomasta. Aina ei tarvitse kuitenkaan lähteä valkoisille hiekkarannoille, ei varsinkaan nyt, vaan rentouttavan ja palauttavan loman saa vietettyä kyllä kotonakin. Lomalle ei kannata asettaa liikaa odotuksia eikä kasata kalenteria täyteen menoja. Oman kokemukseni mukaan paras ja rentouttavin loma on nimenomaan sitä kiireettömyyttä, pitkiä yöunia ja akkujen hidasta lataamista itselle tärkeiden ihmisten keskellä. Hauskanpitoa, niitä hetkiä jolloin unohtaa puhelimen ja viikonpäivät, ei kuitenkaan sovi unohtaa.

 

Suosittelen myös kokeilemaan remonttievakkoa loman aikana, alkaa kummasti tuntua kiireiset kotiaamut ja työmatkat luksukselta, jota ei todellakaan halua pitää enää minään itsestäänselvyytenä 😉

 

 

 

 

Jos kesäloman loppu tuntuu kuitenkin lähinnä maailmanlopulta hyvin levätyn tai seikkailuntäyteisen lomankin jälkeen, kannattaa paneutua niihin tekijöihin, mitkä sitä stressiä arjessa aiheuttavat. Työn kuormittavuus on varmasti yleisin syy. Siihen on hyvä etsiä keinoja pikaisesti ja työpaikasta riippuen hakea apua joko yhdessä työnantajan kanssa, työterveyshuollon kautta, työhyvinvointiasioihin paneutumalla tai meidän itsekseen töitä tekevien tunnistaa loppuunpalamiset merkit ajoissa ja toimia. Aina syynä ei kuitenkaan ole uupumus itse työntekoon. Itse olen ollut aina kova tekemään töitä ja paneudun koko sydämelläni ja suurella intohimolla mielenkiintoisiin työtehtäviin. Aiemmin olin vain itselleni väärillä aloilla ja sen takia kesäloman loppu tuntui siltä maailmanlopulta. Tiukat aikataulut (aka kellontarkat työvuorot) ja toisen alaisuudessa jatkuvan valvovan silmän alla tiettyjen ohjeiden mukaan työskentely ei sopinut työtapana minulle. Sen sijaan kun työssäni saan vapautta, vastuuta, työ on luovaa ja saan itse vaikuttaa siihen, mitä milloinkin teen, en kuormitu vaikka teen töitä lomalla ja kotonakin. Joku toinen taas haluaa jättää työasiat työpaikalle kun vuoro loppuu ja voi siten hyvin. Mikä on sinulle sopivin tapa työskennellä?

 

 

 

Jaksamiseen vaikuttavat toki myös ihmissuhteet ja muu arjen kuormitus kuin vain työ. Toiselle kesäloma voi olla pitkään kaivattu tauko vaikkapa etäsuhteesta tai kiireisestä harrastusarjesta. Vihdoin voi olla kauan odotettua aikaa nähdä ystäviä ja heidän kanssaan vietetty aika voi olla sitä maailman parasta aikaa. Arki kuitenkin koittaa jokaisen loman jälkeen, joten ihmissuhteille ja esimerkiksi sille ystävien tapaamiselle kannattaa järjestää aikaa vaikka se vaatisikin vähän sumplimista omiin aikatauluihin. Töitä on myös kiva tehdä, kun on jotain mitä odottaa. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, ettei sen tarvitse olla loma tai matka. Kaverin syntymäpäivät, lempitreeni, meditaatioilta, metsäretki, leivontapäivä, mitä kivaa se sitten sinulle onkaan. Kun keskelle viikkoa järjestää arjen pieniä positiivisia asioita, ei arki ehkä olekaan enää niin tasaisen harmaata.

 

Kiitollisuuden harjoittamisella on myös iso vaikutus siihen, miten mielekkäältä se tavallinen arki voikaan tuntua. Jos stressinsietokykysi on olennaisesti laskenut, olet jatkuvasti pahalla tuulella, ahdistunut tai masentunut, etkä löydä sille syytä, suosittelen ainakin testaamaan veriarvot. Saatko riittävästi vitamiineja ja hivenaineita? Itselläni huonot veriarvot aiheuttivat mielenterveyden oireilua sekä stressinsietokyvyn suurta laskua.

 

 

 

Joskus arjen mielekkyys vaatii kuitenkin rohkeita ratkaisuja. Voi tuntua pelottavalta irtisanoutua turvallisesta työpaikasta, aloittaa suuri elämäntapamuutos tai jättää huonosti toimiva parisuhde. Yleensä lopputulos on kuitenkin kaiken sen pelon ja heittäytymisen arvoista. Elämäni parhaimpia aikoja ovat oikeastaan poikkeuksetta olleetkin ajanjaksot eron, irtisanoutumisen ja muuton jälkeen. Mitä itse muuttaisit elämässäsi jos voisit tehdä mitä tahansa seurauksista välittämättä?

 

Kannattaa myös aina muistaa, että vaikka tavoittelisi mielekkäämpää arkea, täydellisyys siitä kannattaa unohtaa ihan kokonaan. Elämä ei tule koskaan olemaan pelkkää nousukiitoa, vaan hyvän siitä tekee niiden tylsimpienkin asioiden hyväksyminen. Jos nyt et riemusta kiljuen herää aamulla töihin, mieti onko työsi antama mielihyvä kuitenkin ihan riittävää.   Aikamoista tasapainottelua, mutta uskon että sisimmässään tietää, milloin on oikeilla jäljillä ja vastaavasti milloin taas vähän väärillä raiteilla. Anna itsellesi aikaa ja opettele kuuntelemaan kehon ja mielen tärkeitä viestejä.

 

 

 

 

Miksu aloitti tänään päiväkodin kesäloman jälkeen (eskarivuosi alkaa, iik!) ja oli ihana huomata, kuinka pikkuinen juoksi innolla puistoon kavereiden luo. Ei malttanut edes moikata äitiä. Oli tarkoitus viedä hänet takaisin päiväkotiin vasta ensi viikolla eskarin aloitukseen, kun viimeisetkin lomareissut on reissattu ja palataan Hangosta Helsinkiin, mutta toinen halusi niin kovasti tarhaan. Niin me herättiin tänään Hangossa kuudelta ja ajeltiin aamunkoitteessa Kaivariin. Miksu lähti päiväkotipäivän jälkeen tätinsä kanssa pariksi päiväksi Riikaan ja itse palasin jo koirien kanssa takaisin Hankoon.

 

Tämä viikko onkin viimeinen kokonainen Hanko-viikko ja ensi viikolla muutetaan väliaikaiseen kotiin. Vähän haikeudella palaan kaupunkiin, mutta ”kesäloman” loppu ja arjen aloitus tuntuu nyt kuitenkin oikein virkistävältä. Aloitan ensi viikosta pienen dieetin ja tavoitteellisemman treenaamisen, kroppa oikein huutaa salille painojen kimppuun. Vielä viikon verran ihanan kesäistä Hanko-elämää, vähän huvilahaaveita, juoksulenkkejä metsäpoluilla ja pyöräilykilometrejä talteen syksyä varten..

 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


11 kesäkuun 2020

Posted at 23:13h in Ajatukset, Lapset, Lifestyle, Oma elämä, Perhe by
13 Likes

Pidän käsissäni mustaa avainta. Avainta kotiin, johon en koskaan olisi kuvitellut muuttavani. Vielä viime talvena ajattelin, etten koskaan voisi muuttaa eteläisestä kantakaupungista mihinkään. Mun kotikadut, lähikauppojen tutut myyjät, kivenheitto merenrantaan, lenkit Kaivarin rannassa, Eiran puistot, sporan kolina ja kävelymatka keskustaan.. Suureen ääneen julistin aina, kuinka en tule sitten muuttamaan täältä mihinkään, en mihinkään. Eihän minusta pitänyt tulla äitiäkään.. Never say never, maailma ei tosiaan ole niin mustavalkoista kun sitä alle kolmekymppisenä kuvitteli. Ajatukset ja arvot ovat pehmenneet enkä ole enää lainkaan niin ehdoton. Kirjoitin eilen, kuinka muutan pois keskustasta. Kyllä. Muutan. Kulosaareen. Apua.

 

Miten ihmeessä suostuin muuttamaan kaiken sen uhoamiseni jälkeen paikkaan, jossa en edes tiedä mihin postipaketit menevät tai mitä kautta pääsee Alepaan? Mies on asunut lapsuutensa Kulosaaressa, itse taas olen käynyt pari kertaa kiinalaisessa syömässä. Ja kaksi kertaa katsomassa taloa, ensimmäistä vuonna 2014 ja toista vuosi sitten syksyllä. Se jäi ostamatta kun en millään halunnut sinne muuttaa. Joka kerta, kun olen käynyt Kulosaaressa, olen kuitenkin ihan vähän ja ihan salaa ihastellut sen tunnelmaa. Siinä on jotain samaa kuin Eirassa. Kapeat syreenien ja kirsikkapuiden reunustamat yksisuuntaiset kujat. Tenniskentät, hyvinhoidetut puistot ja meren välitön läheisyys. Olemme ajaneet joka kerta tämän tulevan talomme ohi. Se on ollut omasta mielestäni kauneimpia paikkoja koko saarella. Mulla tulee siitä aina mieleen joidenkin jenkkileffojen asuinalueet, talot ovat charmikkaita, vanhoja ja jokainen ihanan erilainen. Joka toinen tuntuu olevan suurlähetystö, aivan kuten vanhassa Eirassakin. Kulosaaresta huokuu historia ja persoonallisuus. Mustikkamaan välitön läheisyys on myös yksi ihanimpia asioita. Metsästä on tullut parin viime vuoden aikana itselleni suuri voimavara ja nyt sinne on mahdollista päästä ihan päivittäin.

 

 

Luonnon läheisyys ja oma rauha lumosivat minut. Hanhien ja joutsenen pesät viereisellä rannalla, pala merenrantaa. On paljon helpompi rauhoittua. Pääsen uimaan vaikka joka aamu omasta laiturista. Enkä voi kieltää, ettenkö nauttisi myös lisätilasta. Jota tosiaan löytyy kolme kertaa enemmän kuin nykyisestä asunnosta. En voi uskoa, että saan oman kuntosalin, työtilan ja ison keittiön – juuri sellaisen kuin haluan. Vierashuoneen, viinihuoneen ja hamamin. Luit oikein, hamamin. Naurattaa ajatuskin siellä kököttämisestä. Rakas Roosa näkee käytännössä Redin Majakasta meidän kodin ja keskustaan pääsee lenkkeilemälläkin. Juoksin keväällä Kulosaareen ja takaisin, eikä se ollut matka eikä mikään. Jotenkin olen vain kuvitellut Kuliksen olevan niin kaukana. Suuri helpotus tulee myös harrastusmatkoista, sillä Miksu käy kolmesti viikossa Myllypuron jäähallilla pelaamassa lätkää. Matkat lyhenevät ajallisesti varmaan kaksi kolmasosaa. Tennis jatkuu toistaiseksi keskustassa eskarin jälkeen, myöhemmin sitä voi vaihtaa Kulosaaren tennishallille jos haluaa.

 

Miksulle Kulosaari on idyllinen ja turvallinen paikka kasvaa ja hänellä on mahdollisuus hakea kaksikieliselle luokalle Kulosaaren kouluun jos kielitaito vain siihen riittää. Eskarivuoden Miksu on vielä omassa päiväkodissa Huvilassa.  Koska ihana pieni päiväkotiporukka jakautuu muutenkin moneen eri kouluun (Eira-Ullanlinna-Punavuori -alueella on useita kouluja + ruotsinkielisille vielä oma) on luontevin aika muutoksille vasta sitten kouluun siirtyessä. Rakkaaseen päiväkotiin saavat mennä kuitenkin koululaisetkin loma-aikoina (joka on aivan ihana mahdollisuus ja tätä tulen todellakin hyödyntämään) ja päiväkoti järjestää koululaisille esimerkiksi yöjuhlia, joten kavereille ei missään nimessä tarvitse sanoa hyvästejä. Ja itse ihan mielelläni ajan tänne ”kotikulmille” vaikka päivittäin, liikun jokatapauksessa lähes kaikkialle autolla.

 

 

Olin nyt oikeastaan tilanteessa, jossa sain valita. Jäänkö asumaan tänne jossa olen aina kokenut olevani kotona vai lähdenkö kokeilemaan uutta. Kun lopullinen päätös oli edessä, ei tarvinnut edes päättää. Jotenkin vain tiesin. Kaikki teot ja asiat elämässäni olivat johdattaneet minut tähän. Lähtö ei varmasti ole lopullinen ja haaveilenhan vielä joskus asuvani Kaliforniassakin osan vuodesta.. Eihän sitä koskaan tiedä. Home is where your heart is ja silleen.

 

Kolmen viikon kuluttua jätän hetkeksi Eiran kodin taakseni, sydämessäni tiedän kuitenkin palaavani vielä joskus takaisin. Ja käynhän täällä Miksun kanssa edelleen joka ikinen arkipäivä, tulen keskustaan ruokaostoksille ja uudesta kodista näkee Suomenlinnaan ja Katajanokallekin lähes jokaisesta huoneesta, joten enhän nyt missään nimessä kaukana ole. Lisäksi ajatus siitä, että täällä kuitenkin on jatkossa edes olemassa se kaupunkiasunto, tuntuu lohduttavalta. Että on edes pieni pala sitä ainoata paikkaa maailmassa, joka on koskaan tuntunut kodilta. Taustani takia en ole koskaan kiintynyt mihinkään, kunnes kauan sitten ensimmäisen kerran muuttaessani Ullanlinnaan oli se ensimmäinen paikka, joka oikeasti tuntui kodilta. Siellä oli vihdoin helppoa olla onnellinen ja vapaa ja oikein tunsin, kuinka ne yli vuosisadan vanhat kivitalot toivottivat minut tervetulleeksi – kotiin.

 

Tällä hetkellä kuitenkin ajattelen, että enemmän kuin yksikään tuttu katu, vaaleanpunainen jugendtalo tai tutut naapurit, kodin tekevät ihmiset. Ensimmäistä kertaa koskaan tunnen aidosti, että olen kotona ihan missä tahansa, kunhan minulla vain on omat rakkaat ympärilläni. Tämä on oikeastaan suuri edistysaskel itselleni, että edes ajattelen näin. Olen kuitenkin aina sydämeltäni se eteläisen kantakaupungin tyttö, joka varmasti vielä joskus palaa asumaan sinne, mistä kävelee suosikkikonditoriaan aamukahville ja leivonnaiselle. Ehkä juuri siksi ajatus muutosta ei tällä hetkellä tunnu edes kovin haikealta, kun en ollenkaan ajattele että nämä olisivat hyvästit. Tähän elämänvaiheeseen muutto on kuitenkin täysin oikea ratkaisu, se ei olisi tapahtunut aiemmin, eikä taatusti myöhemmin jos olisimme päättäneet jäädä ”vielä hetkeksi”. Ja kuten rakas mies mulle sanoi, pääsee tänne heti takaisin jos siltä tuntuu. Yritän nyt kuitenkin ensin löytää sen lähimmän postin ja nopeimman reitin sinne Alepaan. Mitä iistimpää, sitä siistimpää?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


18 toukokuun 2020

Posted at 21:58h in Hyvinvointi, Lapset, Oma elämä, Perhe by
8 Likes

 

Neljäs viikko päiväkotia alkoi tänään. Neljäs, uskomatonta. Pitkän harkinnan ja seitsemän viikon poissaolon jälkeen Miksu palasi vappuviikolla päivähoitoon. Nyt muutkin lapset ovat tulleet takaisin ja meno on rajoituksista huolimatta jo, uskaltaisiko sanoa, melkein normaalia. Sydäntä raastavat kuitenkin eskarilaisten perutut päätösjuhlat,  kevätjuhlien, äitienpäiväesitysten ja retkien väliin jääminen. Kasvattajien epävarma työtilanne, kaikkien yhteinen huoli tulevasta ja rajoitusten täyttämä päiväkotiarki luovat varjon viskarivuoden päätökselle. Typerä korona, niin kuin lapset sanovat. Paitsi meidän aikuisten, myös lasten arki muuttui tänä keväänä täysin. Tenniskausi päättyi, juuri kun olimme ottaneet lisää pelivuoroja ja Miksu viihtyi hallilla kuin kotonaan. Jääkiekkokaudesta nyt puhumattakaan. Vastahan me istuttiin Jokereiden toimistolle pienen pelaajan kanssa kuuntelemassa mitä tuleva kevätkausi tuo tullessaan joukkuetoimintaan. Ja yhden sähköpostin jälkeen koko kausi on peruttu, tulevasta ei ole tietoakaan. Ensin aktiivisen arjen pysähtyminen tuntui tekevän meidät molemmat hulluiksi, mutta onneksi reipas ja ulkoiluntäyteinen päiväkotitoiminta on tuhlannut ylimääräiset energiat viime viikkoina. Koska tilanne luonnollisesti harmittaa meitä kaikkia, päätin että nyt on keskityttävä niihin hyviin asioihin ja aloin puhua niistä myös lapselle.

 

 

 

 

Olemme olleet tänä keväänä paljon kahdestaan kotona. Siinä samassa ehkä vieläkin enemmän lähennytty, jos se nyt vain mitenkään on mahdollista. Maailman kummallisimpana keväänä. Olen samalla ollut ihan äärettömän onnellinen äitinä. Vaikka välillä menettänytkin hermoni aivan täysin, mutta samalla rakastanut enemmän kuin koskaan. Tuo pieni lapsi on suurin syyni elää, käydä töissä, pyörittää arkea, pitää huolta itsestäni ja on hän jopa suurin motivaationi liikkua. Olemme harjoitelleet yhdessä lasten maratonia varten, johon Miksu halusi itse osallistua. Liikunnallisuus on yksi hienoimmista asioista joita voin lapselleni opettaa, tunnetaitojen lisäksi tietysti. Saan itse liikunnasta niin paljon hyvää elämääni, joten haluan samoja fiiliksiä myös omalle lapselleni. En tiedä onko hänen liikunnallisuutensa jo syntymälahjana saatua, vai onko siihen vaikuttanut äidin esimerkki. Samapa tuo, tärkeintä että hän siitä nauttii. Nyt olen yrittänyt mahdollisimman paljon järjestää yhteisiä liikuntahetkiä. Miten niihin ei muka aiemmin ollut aikaa? Veivätkö harrastukset ja matkat tilaa siltä, mikä olisi oikeasti tärkeintä? Vai oliko se vain se muka-kiire, jonka järjestin pakenemalla omaa ahdistunutta ja stressaantunutta oloani? Kun mietin tätä tarkemmin, ei se korona ole pelkästään typerä juttu ollut. Kaikesta kurjuudesta huolimatta se on tehnyt minulle, äitiydelleni ja lapselleni myös paljon hyvää.

 

 

Joka ilta nukkumaan mennessä kysyn Miksulta kolme asiaa, jotka tänään olivat kivoja. Ensin lapsen oli vähän vaikea listata niitä, mutta auttavien kysymysten avulla (mikä tuntui tänään kivalta, milloin sua nauratti, mikä oli hauskin juttu päiväkodissa?) lapsi oppii nopeasti tunnistamaan positiivisia tunteita. Tällaisina kummallisina aikoina se on erityisen tärkeää. Yleensä kivojen asioiden joukossa on lelujen ja pelien lisäksi yhdessäolo, yhteiset leikit ja vanhempien läheisyys. En usko olevani ainoa, joka on huomannut läheisten ja perheen merkityksen aivan eri tavalla nyt, kun on ollut pakko pysähtyä ja olla vain. Äitinä oleminen on ollut aivan erilaista kuin aiemmin, pakeninhan äitiyslomallakin sitä tavallista arkea ja jatkuvaa läsnäoloa aina koulu- ja työasioihin. Erikoinen, mutta niin tarpeeseen tullut kevät. Muistan kun alkuvuodesta kuvasin storya, jossa suoraan töistä juoksen Miksun kanssa lätkän oheistreeneihin. Söimme molemmat leipää autossa, ehdimme nipin napin ajoissa paikalle ja treenien ajan selasin vain päämäärättömästi somea, yritin lähettää ja ideoida pari työjuttua ja samalla seurata ja kannustaa toista treeneissä. Keskittymiskyky  nollassa, kortisolit katossa. Samalla laskin päässäni, että voi helvetti, parin viikon päästä on taas pakattava laukut reissua varten.

 

 

Miksu auttoi viime viikolla kantamaan kesätakit varastosta. Matkalaukut ovat aina ensimmäisenä häkkivaraston ovella, niille on eniten käyttöä. Lapsi alkoi työntää marvelkuvitettua matkalaukkuaan pitkin varaston käytävää ja kysyi ”Äiti, milloin mun matkalaukku lähtee taas lentokentälle?” Vaikka matkustaminen on meille molemmille suuri rikkaus, se on ihanaa ja antaa lopulta kuitenkin enemmän kuin ottaa, oli jopa helpottavaa sanoa hymyillen pikkuiselle ”En tiedä rakas, en yhtään tiedä. Nyt ei kukaan tiedä. ” Lapsi rullasi laukun takaisin. ”Ei haittaa äiti, ei haittaa.”

 

Jätettiin takit eteiseen kassiin (ovat siinä muuten edelleen) ja mentiin ulos heittelemään frisbeetä.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian