Neljäs viikko päiväkotia alkoi tänään. Neljäs, uskomatonta. Pitkän harkinnan ja seitsemän viikon poissaolon jälkeen Miksu palasi vappuviikolla päivähoitoon. Nyt muutkin lapset ovat tulleet takaisin ja meno on rajoituksista huolimatta jo, uskaltaisiko sanoa, melkein normaalia. Sydäntä raastavat kuitenkin eskarilaisten perutut päätösjuhlat,  kevätjuhlien, äitienpäiväesitysten ja retkien väliin jääminen. Kasvattajien epävarma työtilanne, kaikkien yhteinen huoli tulevasta ja rajoitusten täyttämä päiväkotiarki luovat varjon viskarivuoden päätökselle. Typerä korona, niin kuin lapset sanovat. Paitsi meidän aikuisten, myös lasten arki muuttui tänä keväänä täysin. Tenniskausi päättyi, juuri kun olimme ottaneet lisää pelivuoroja ja Miksu viihtyi hallilla kuin kotonaan. Jääkiekkokaudesta nyt puhumattakaan. Vastahan me istuttiin Jokereiden toimistolle pienen pelaajan kanssa kuuntelemassa mitä tuleva kevätkausi tuo tullessaan joukkuetoimintaan. Ja yhden sähköpostin jälkeen koko kausi on peruttu, tulevasta ei ole tietoakaan. Ensin aktiivisen arjen pysähtyminen tuntui tekevän meidät molemmat hulluiksi, mutta onneksi reipas ja ulkoiluntäyteinen päiväkotitoiminta on tuhlannut ylimääräiset energiat viime viikkoina. Koska tilanne luonnollisesti harmittaa meitä kaikkia, päätin että nyt on keskityttävä niihin hyviin asioihin ja aloin puhua niistä myös lapselle.

 

 

 

 

Olemme olleet tänä keväänä paljon kahdestaan kotona. Siinä samassa ehkä vieläkin enemmän lähennytty, jos se nyt vain mitenkään on mahdollista. Maailman kummallisimpana keväänä. Olen samalla ollut ihan äärettömän onnellinen äitinä. Vaikka välillä menettänytkin hermoni aivan täysin, mutta samalla rakastanut enemmän kuin koskaan. Tuo pieni lapsi on suurin syyni elää, käydä töissä, pyörittää arkea, pitää huolta itsestäni ja on hän jopa suurin motivaationi liikkua. Olemme harjoitelleet yhdessä lasten maratonia varten, johon Miksu halusi itse osallistua. Liikunnallisuus on yksi hienoimmista asioista joita voin lapselleni opettaa, tunnetaitojen lisäksi tietysti. Saan itse liikunnasta niin paljon hyvää elämääni, joten haluan samoja fiiliksiä myös omalle lapselleni. En tiedä onko hänen liikunnallisuutensa jo syntymälahjana saatua, vai onko siihen vaikuttanut äidin esimerkki. Samapa tuo, tärkeintä että hän siitä nauttii. Nyt olen yrittänyt mahdollisimman paljon järjestää yhteisiä liikuntahetkiä. Miten niihin ei muka aiemmin ollut aikaa? Veivätkö harrastukset ja matkat tilaa siltä, mikä olisi oikeasti tärkeintä? Vai oliko se vain se muka-kiire, jonka järjestin pakenemalla omaa ahdistunutta ja stressaantunutta oloani? Kun mietin tätä tarkemmin, ei se korona ole pelkästään typerä juttu ollut. Kaikesta kurjuudesta huolimatta se on tehnyt minulle, äitiydelleni ja lapselleni myös paljon hyvää.

 

 

Joka ilta nukkumaan mennessä kysyn Miksulta kolme asiaa, jotka tänään olivat kivoja. Ensin lapsen oli vähän vaikea listata niitä, mutta auttavien kysymysten avulla (mikä tuntui tänään kivalta, milloin sua nauratti, mikä oli hauskin juttu päiväkodissa?) lapsi oppii nopeasti tunnistamaan positiivisia tunteita. Tällaisina kummallisina aikoina se on erityisen tärkeää. Yleensä kivojen asioiden joukossa on lelujen ja pelien lisäksi yhdessäolo, yhteiset leikit ja vanhempien läheisyys. En usko olevani ainoa, joka on huomannut läheisten ja perheen merkityksen aivan eri tavalla nyt, kun on ollut pakko pysähtyä ja olla vain. Äitinä oleminen on ollut aivan erilaista kuin aiemmin, pakeninhan äitiyslomallakin sitä tavallista arkea ja jatkuvaa läsnäoloa aina koulu- ja työasioihin. Erikoinen, mutta niin tarpeeseen tullut kevät. Muistan kun alkuvuodesta kuvasin storya, jossa suoraan töistä juoksen Miksun kanssa lätkän oheistreeneihin. Söimme molemmat leipää autossa, ehdimme nipin napin ajoissa paikalle ja treenien ajan selasin vain päämäärättömästi somea, yritin lähettää ja ideoida pari työjuttua ja samalla seurata ja kannustaa toista treeneissä. Keskittymiskyky  nollassa, kortisolit katossa. Samalla laskin päässäni, että voi helvetti, parin viikon päästä on taas pakattava laukut reissua varten.

 

 

Miksu auttoi viime viikolla kantamaan kesätakit varastosta. Matkalaukut ovat aina ensimmäisenä häkkivaraston ovella, niille on eniten käyttöä. Lapsi alkoi työntää marvelkuvitettua matkalaukkuaan pitkin varaston käytävää ja kysyi ”Äiti, milloin mun matkalaukku lähtee taas lentokentälle?” Vaikka matkustaminen on meille molemmille suuri rikkaus, se on ihanaa ja antaa lopulta kuitenkin enemmän kuin ottaa, oli jopa helpottavaa sanoa hymyillen pikkuiselle ”En tiedä rakas, en yhtään tiedä. Nyt ei kukaan tiedä. ” Lapsi rullasi laukun takaisin. ”Ei haittaa äiti, ei haittaa.

 

Jätettiin takit eteiseen kassiin (ovat siinä muuten edelleen) ja mentiin ulos heittelemään frisbeetä.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Vähän jopa yllätyin, kuinka monet yksineläjät ovat avautuneet karanteenissa ollessaan siitä, kuinka perheellisten ja parisuhteessa eläjien pitäisi olla kiitollisia siitä, että on joku kenen kanssa aikaa viettää. Oh well, te ette tiedä mistä puhutte..

 

 

Aamulla olisi ihanaa kaikessa hiljaisuudessa levittää joogamatto lattialle. Laittaa kahvi tippumaan, lukea hesari vaikka kahteen kertaan ja keittää lisää tuoretta kahvia. Syödä hidasta aamiaista ja suunnitella karanteenipäivän ohjelmaa. Aamulenkki rauhallisilla kaduilla, töitä 8-11, itsetehty lounas omaa lempiruokaa, töitä, iltapäivällä hyvin suunniteltu kotitreeni musat täysillä, koko kropan kuorinta suihkussa kun kerrankin on aikaa, kynsien lakkaus, kulmien nyppiminen, pienenpienen pyykkikoneellisen peseminen. Illalla vielä kävelylle, puheluja puhelujen perään ja puhelin kädessä istumista hyvällä omallatunnolla.

 

 

Kukaan lapseton ei tiedä, millainen tehtävä on viihdyttää sitä lasta, joka viettää yli 40 tuntia viikostaan päivähoidossa, käy neljänä iltana viikossa liikuntaharrastuksissa ja näiden ansiosta myös nukkuu pitkiä yöunia. Et tunne enää käsitettä ruutuaika. Mietit, miten sen ilmoituksen saa siitä omastakin iphonesta pois päältä. Huomaat lähteväsi lenkille säässä kuin säässä, jos huono keli ärsyttää, ei tarvitse kuin miettiä hetki kotona odottavia olosuhteita.

 

Olisi ihanaa maalata kaikessa hiljaisuudessa niitä tauluja. Opetella vaikka sitä uutta kieltä tai uutta taitoa, jotain mihin ei ole ollut aikaa. Kokeilla erikoisia reseptejä, neuloa vaikka ensi talveksi villasukat. Olla oikeasti vaikka tunnin ajan ihan hiljaa ja kuunnella sitä hiljaisuutta, siis muutenkin kuin vastamelukuulokkeet päässä. Puhua rauhassa facetimepuheluja tai istua skypepalaverissa kotisohvalla. Ilman, että kukaan innostuu riisumaan housuja taustalla tai puhua pälpättämään siihen päälle niin ettei kukaan kuule yhtään mitään.

 

Lasten kanssa oleminen on täyttä työtä. Tee siinä samalla sitten kotityöt, ruokaa viisi kertaa päivässä ja ne oikeat työt. Sori avautuminen, mutta lapseton ei tajuu. Toki olosuhteet ovat poikkeukselliset, enkä minäkään tajua mitä tämä on lapsettomille. Mutta herraisä teillä on sentään hiljaista eikä kukaan kitise ja sotke 24/7 paitsi sinä itse.

 

 

Jos olet yksin, nauti. Nauti kun sinulla on aikaa pedata sänky, nauti kun siistimäsi sohvatyynyt pysyvät samassa asennossa vaikka viikon. Nauti, kun sinulla on mahdollisuus juoda vaikka tynnyritolkulla viiniä yksin kotona. Nauti, kun saat olla neljän seinän sisällä hyvällä omallatunnolla koko päivän, jos niin haluat. Nauti hiljaisuudesta, tylsyydestäkin. Nauti, kun kukaan ei valita mitä on ruoaksi. Ei sotke, ei keskeytä puheluja, ei vaadi mitään. Nauti, kun saat olla vastuussa vain itsestäsi ja nauti, kun ei tarvitse harmitella katkenneen lätkäkauden puolesta ja selittää nyt tuhanteen kertaan miksi ne kädet pitää pestä ja miksi roskapussia viedessä pistetään hanskat käteen. Nauti, kun ei tarvitse huolehtia kuin omasta sairastumisesta.

 

Ota tämä aika oikeasti sinä retriittinä. Voi retriitti, tarvitsen sinua kun tämä korona-aika loppuu. Suunnittelen pakoa vuorille, oikeastaan ihan mihin tahansa. Rakastan perhettäni, rakastan lastani mutta rakastan ja arvostan myös mielenterveyttäni aika korkealle. Joka ikinen vastaantuleva onnellinen ja kiitollinen perhekaranteenipäivitys on huijausta. Se kuva Hohdosta sen sijaan on lähempänä totuutta.

 

 

Vitsi tietty vitsinä, mutta jokatapauksessa kaikki sympatiani pienten lasten kanssa kotona oleville vanhemmille ja kaikille niille, jotka eivät ole ihanassa tuoreessa parisuhteessa. Riitaa, ruokaa, riitaa. Hiljaisuus, riita, ruoka, riita. Ystäväni tiivisti näin arkipäivänsä. Miten teillä menee karanteenissa? Onko se puoliso maailman ihanin vai allekirjoitatko täysin väitteet piikistä erotilastoissa koronan aikana? Onko lasten kanssa kaikki ihanaa ja mahtavaa kun pääsee vihdoin viettämään aikaa oikein kunnolla yhdessä koko perhe? Olisi kiva kuulla muidenkin näkökulmia aiheesta. Vai oletko sitä mieltä, että me perheelliset valitetaan tosiaan ihan turhaan ja yksin on paljon kaameampaa? Jos seuraavat karanteenit on luvassa joskus 10 vuoden päästä, otan siitä kyllä kaiken irti. Lupaan, etten enää koskaan valita työmatkoista enkä lapsen harrastuksiin käytetystä ajasta. En. Koskaan.

 

 

Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että mulla on kuitenkin maailman ihanin lapsi ja työ, joka mahdollistaa meidän kotona olemisen. Ja että  ylipäätään on vielä töitä. Kiitollinen siitä, että olen terve ja minulla on asiat muutenkin paremmin kuin hyvin. Mutta kyllä mä mielelläni myös maalaisin ja oppisin sitä ranskaa. Tai opettelisin soittamaan pianoa. Voi luojan kiitos meillä ei ole pianoa. Day 7, bring it on.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa

 

”Äiti, miksi niitä dinosauruksia ei enää ole? Mitä äiti tarkoittaa sukupuutto? Miksi äiti toi telkkarissa oleva lumileopardi on noin kauhean laiha?”

 

Eläimet ja lapset. Sitä tavallista arkeani Instagramin puolella seuraavat ovat varmasti huomanneet, että ne ovat elämäni keskiössä. Olen aina ollut eläinrakas, meillä on ollut kotona aina eläimiä enkä yllättynyt lainkaan, että myös lapsestani kasvoi jo varhain eläinrakas. On ollut hienoa huomata, kuinka tärkeäksi luonto ja eläimet ovat hänelle muodostuneet. Lapsi on loputtoman kiinnostunut niin Lapin suloisista poroista, kuin tropiikin liskoista ja ötököistäkin. Leikeissä eläimet ovat keskeisessä osassa ja dinosauruksista kiinnostunut lapsi jaksaa kuunnella vaikka kuinka pitkään, kun kerron hänelle sukupuutosta ja sen syistä. Hän tulee olemaan myös sukupolvea, joka on kasvanut ilmastokeskustelun aikana.

 

Minulle oli suuri ilo lähteä tekemään yhteistyötä WWF:n kanssa. Aiemmin olen kirjoittanut yhteistyössä heidän kanssaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoisen Suomen luontoon ja lumitilanteeseen ja tässä postauksessa keskitytään varmasti ainakin luonto-ohjelmien ja koulukirjojen kautta meille kaikille tuttuihin eläimiin, joiden elämä on vaakalaudalla ilmastonmuutoksen takia.

 

 

Ihmisen elämä voi muuttua ilmastonmuutoksen takia epämukavaksi, toisilla eläimillä jopa mahdottomaksi. Ilmastonmuutoksen vaikutus eläimiin on viimeistään nyt tullut konkreettiseksi meille kaikille, kun Australiassa riehuvat tulipalot ovat tappaneet arvioiden mukaan jopa miljardi eläintä. Micael näki vähän vahingossa uutisista kuvia kuolleista kenguruista ja oravista, enkä voinut kuin selittää taas kerran, kuinka ilmastonmuutoksella on vaikutusta näihin luonnonkatastrofeihin. Australian paloja ei selitetä yksinomaan ilmastonmuutoksella, mutta ilmaston lämpeneminen on edesauttanut osaltaan palojen syntymistä. Ja sitä kautta myös meidän teoillamme ja valinnoillamme.

 

Joululomalla katsoimme yhdessä luontodokumenttia lumileopardeista, lajista joka on keskiössä WWF Suomen suojeluohjelmassa. Ilmastonmuutoksen takia lumileopardin elintila kapenee ja ravinto vähenee. Ilmastonmuutos näkyy erityisesti Himalajan vuoristossa, jossa lumileopardin elinolot alkavat olla hyvin haastavat. Ravinto vähenee ja se pakottaa lumileopardin esimerkiksi saalistamaan paikallisten asukkaiden omistamaa karjaa, jolloin vihamielisyys lumileopardia kohtaan ja salametsästys lisääntyvät. Laihat lumileopardit herättivät huolen lapsessa, mutta myös minussa itsessäni. Ilmastonmuutokselta ei voi sulkea silmiä ja sen voi todeta meistä ihan jokainen aikuinen. Talvet ovat todellakin lämpimämpiä kuin lapsuudessa.

 

 

Vaikka lapselle näistä ikävistä asioista kertominen tuntuu välillä kovin julmalta, lapsissa on kuitenkin se ympäristön tulevaisuus. Haluamme tietenkin jättää lapsillemme terveen ja monimuotoisen luonnon, mutta he ovat myös niitä, jotka todella taistelevat ilmastonmuutosta vastaan. Lapsemme kasvavat valistuneiksi ilmastokeskustelijoiksi ja ilmastonmuutos koskettaa heitä kaikkia. Sanotaan, että oma sukupolveni on ensimmäinen, joka tuntee ilmastonmuutoksen vaikutukset ja viimeinen, joka voi tehdä asialle jotain. Lapseni sukupolvi tuntee meidän tekemämme valinnat ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat heille luonnollisia. Asenteen saa tietysti kotoa jo nuorena, jolloin meidän vanhempien vastuu korostuu. Olemme WWF:n kummeja ja olen kertonut Micaelille, että olemme ikään kuin kaikkien näiden eläinten kummeja, joita luonnossa näemme. Micael-kummi ja äiti-kummi.

 

 

Pari vuotta sitten näimme kotirannassamme kuutin. Tulen muistamaan tuon hetken varmasti aina. Pieni kuutti oli lepäilemässä kallioilla ja myöhemmin selvisi, että kuutteja oli ollut lähellä useampikin. Itämeren norppa on sukua erittäin uhanalaiselle, vain Saimaalla elävälle saimaannorpalle. WWF teki arvokasta työtä saimaannorppien suojelemiseksi aloittaessaan suojelutyön vuonna 1979. Silloin Saimaalla ui arviolta hieman yli 100 uhanalaista norppaa, kun taas tällä hetkellä norppakanta on noin 410 yksilöä. Kova työ palkittiin, ilman sitä saimaannorppakanta olisi luultavasti kutistunut olemattomaksi. Työ on hidasta, mutta palkitsevaa. Norppakanta on kuitenkin saatava vielä kasvamaan, sillä ilmastonmuutos ja siitä johtuva jään ja lumen puute vaikeuttavat sen elinoloja. Eikö kuulosta surulliselta, että jos saimaannorppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta?

 

 

WWF on maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö. Sen toiminnassa onkin hienoa olla mukana, sillä WWF:n rahoituksesta yli puolet tulee yksityishenkilöiltä. Järjestö on riippuvainen yksityishenkilöiden lahjoituksista, joten kaikki me kummit vastaamme yhdessä sen toiminnasta. Kummius, eli säännöllinen kuukausilahjoittaminen mahdollista pitkäjänteisen, jatkuvan ympäristönsuojelutyön. Yhdessä voimme tehdä paljon hyvää.

 

 

Lomailemme tällä hetkellä Thaimaassa. On tietysti hieman ristiriitaista lentää lomalle ja puhua samalla ilmastonmuutoksen vaikutuksista lapselle. Matkustaminen on kuitenkin suurta rikkautta pienelle pojalle ja hän on tottunut näillä reissuilla näkemään esimerkiksi erilaisia ilmastovyöhykkeitä sekä erilaisia eläimiä. Täällä on paljon helpompaa konkreettisesti näyttää, missä eläimet asuvat ja mikä heitä uhkaa. Asumme luonnon keskellä bungalowissa, jonka pihalla apinat ja liskot ovat tuttu näky. Nämä kuvien apinat ja varaanit eivät ole uhanalaisia ja he elävät täällä sulassa sovussa ihmisten kanssa, aivan vapaina ja onnellisina luonnossa. Tänä aamuna Micael totesikin, että hän ei halua mennä leikkipuistoon, vaan katselee paljon mieluummin eläimiä. Luonnon ja eläinten läheisyys tuntuu aikuisestakin hyvältä. Ihminen kuuluu luontoon, totean sen joka kerta, kun pitkän tauon jälkeen pääsen lähelle luontoa ja vapaana eläviä eläimiä.

 

Norsut ovat Thaimaassa tuttu näky ja olen itse äärimmäisen ilahtunut siitä, kuinka vangittuja norsuja ei täällä enää näy – ainakaan samalla tavalla kuin ennen, kun norsuilla ratsastaminen oli turistien suurta huvia. WWF suojelee afrikannorsuja ja aasiannorsuja, niitä uhkaavat salametsästys ja elinympäristöjen kaventuminen. Aasiannorsujen elinalue on kaventunut ainoastaan 15 prosenttiin alkuperäisestä. WWF suojelee norsuja muun muassa perustamalla suojelualueita ja ehkäisemällä norsunluukauppaa.

 

 

Micaelin rakas pandalelu on kulkenut täällä mukana kaikkialle ja se on herättänyt myös monia keskusteluja. WWF:n tunnuseläimenäkin tunnettua kaunista mustavalkoista isopandaa uhkaa nyt elinympäristöjen häviäminen. Isopandan pääasiallista ravintoa ovat bambut, jotka ovat vaarassa kadota, sillä jotkut bambulajikkeet ovat hyvin herkkiä ilmastonmuutokselle. Lisäksi niiden elinalueita raivataan maatalouden ja infrastruktuurin tieltä, jolloin pienet pandapopulaatiot voivat jäädä eristyksiin toisistaan. WWF osallistuu pandojen suojeluun rakentamalla muun muassa pandapopulaatioiden elinalueiden välille suojakäytäviä, perustamalla suojelualueita sekä ehkäisemällä salametsästystä ja laittomia hakkuita pandojen elinalueilla.

 

”Äiti, me pelastataan pandoja!” sanoi Micael ja leikki apinaa puussa.

 

Jos olet miettinyt helppoa tapaa auttaa vaikkapa ihan pienellä summalla, WWF on helppo valinta. Sen valitsemalla tiedät, että apusi menee käytännön kohteisiin. Kummius on helppoa, tuet valitsemallasi summalla kuukausittain luontoa ja eläimiä. On hienoa, että meillä on näin konkreettinen mahdollisuus auttaa. Yleiskummina tukesi menee kaikkialle, missä apua kiireellisimmin tarvitaan. Olipa sydäntäsi lähellä kaukana asuvat, eksoottiset villieläimet tai lähellä kotimaassa asuvat uhanalaiset lajit. Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs, jonka elintilaa pohjoisessa vie lämpenevän ilmaston mukana yhä ylemmäs levittäytyvä kettu. Ketut syövät naalin ravintoa, sopuleita ja myyriä. Huono myyrävuosi yleensä tarkoittaa, ettei naali pääse lisääntymään lainkaan. Naalikanta on ollut 1990-luvun jälkeen vaarassa kadota kokonaan. WWF on suojellut naalia Suomessa muun muassa rahoittamalla naalien ruokinta-automaatteja sekä riistakameroita. Ruotsissa ja Norjassa naalikanta on kasvanut, mikä antaa toivoa Suomessakin. Muutama vuosi sitten WWF:n rahoittamaan riistakameraan tallentui kuva kahdesta samalla pesällä viihtyvästä naalista. Viimeisin varma poikuehavainto on kuitenkin vuodesta 1996, joten tilanne on kovin vakava.

 

Aikaa ei ole enää hukattavaksi. Meidän on kaikkien tehtävä pieniä, mutta tärkeitä ilmastotekoja ja muuttaa maailmaa pysyvästi. On lohdullista ajatella, että maailmalla on kuitenkin avaimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, enää puuttuu vain poliittinen tahto. Uskon ja toivon, että tietoisuuden lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa tälläkin hetkellä, meillä on mahdollisuus tarjota lapsillemme tulevaisuus, josta he voivat olla kiitollisia ja ylpeitä. Yritykset käyttävät ja kehittävät jatkuvasti uutta teknologiaa ja ilmastopolitiikasta on onneksi tullut osa tätä päivää. On ollut hienoa lukea yritysten päästötavoitteista tuleville vuosille, kunnianhimoisimmat tavoittelevat jopa nollaa. Sillä välin, kun maailma muuttuu vähitellen, meidän kaikkien täytyy osallistua talkoisiin. Tietysti tekemällä myös tärkeitä ympäristötekoja arjessa, mutta auttamalla myös konkreettisesti. WWF on siihen hyvä ja turvallinen valinta. Kummina sinäkin tiedät ja voit osoittaa, että olet osallistunut.

 

 

Ilmasto ei muutu syyllistämällä eikä arvostelemalla. Se muuttuu kannustamalla, keskittymällä hyvään ja tekemällä yhdessä. Ehkä sinäkin haluat ryhtyä näiden suloisten eläinpolojen kummiksi?

 

Yhteistyössä: WWF &