Pikkujoulukausi on tuntunut tänä vuonna kestävän todella pitkään. Lokakuusta lähtien on ollut juhlia juhlien perään ja väliin on vielä mahtunut muutama ex tempore -illanviettokin. Voisi ajatella, että se nyt vain kuuluu sesonkiin, mutta onko se ihan okei silloin, kun kotona on 2-vuotias lapsi? Mitäs kun taas äiti lähtee ulos?

party

Itselläni ei koskaan aikaisempina vuosina ole ollut näin paljon erilaisia pikkujouluja ja illanistujaisia tähän aikaan vuodesta. Olen nyt pyrkinyt olemaan ainakin joka toisen viikonlopun kotona tekemättä mitään sen ihmeellisempää ja keskittyen vain pieneen poikaani. Arkisin haluan olla mahdollisimman paljon Micaelin kanssa ja pyhitän illat vain hänelle. Siksi yritän esimerkiksi treenata joko kotona, päiväkotiajalla tai viikonloppuisin. On surullista, miten lyhyen ajan päivästä voi viettää lapsen kanssa joka on päivähoidossa. Kun viikonloppuun kuuluu jonkinlaisia juhlia, on kamalaa etten voi viettää pikkuisen kanssa niin paljon aikaa kuin haluaisin. Onneksi kohta tulee joulu ja sen jälkeen pääsemme matkustamaan yhdessä hieman pidemmäksi aikaa. Ja tämä pikkujoulukausi loppuu tähän viikkoon.

Näen juhlimisen kuitenkin sosiaalisen elämäni kannalta hyvänä asiana. Lapseni rakastaa olla joko isänsä, tätinsä tai mumminsa kanssa ja uskon, että hän nauttii kyläilystään vielä enemmän kuin minä ulkona käymisestä. Kohtuus kuitenkin kaikessa, ympäri vuoden en voisi kuvitellakaan eläväni tälläistä juhla-aikaa. Silti odotan innolla viikonloppua, kun ystäväni tulee Tampereelta Helsinkiin ja juhlimme vuoden viimeisiä ”pikkujouluja”. Paljettia, glögiä ja tyttöjen juttuja – voisin väittää, että jokainen äiti tarvitsee ja kaipaa niitä aina silloin tällöin.

party

Olen kuullut paljon kritisointia äiti-ihmisten ulkona vietetyistä viikonlopuista. Minua ei henkilökohtaisesti ole arvosteltu aiheesta, arvostelen kyllä takaisin jos joku siihen kehtaa puuttua. Esimerkiksi viime kesänä olin todella paljon kotona. Terassireissut voi laskea yhden käden sormilla. Syksyllä meni pari kuukautta helposti ihan kotona ja ulkomailla ollessani olen käytännössä aina täysin vesilinjalla. Nyt olen ehkä viettänyt vähän turhan usein pikkujouluja tai milloin mitäkin kissanristiäisiä, mutta se on loppujen lopuksi koko vuoden juhlakiintiöstä hyvin pieni osuus.

Olisi mielenkiintoista kuulla teiltä ajatuksianne aiheesta. Miten usein on ok, että äiti lähtee ulos? Koetteko, että äitinä teitä katsotaan kieroon kun horjutte aamuneljältä ulos ravintolasta? Myös lapsettomien fiiliksiä asiasta olisi kiva kuulla. Itse silloin pahimpina juhlavuosina (Vuodesta 2013 vietin todella, todella monta viikonloppua Ravintola Teatterissa..) ajattelin, että jos saisin joskus lapsia, en varmasti pääsisi ulos vuosiin. Olin kovin väärässä. Kyseisessä ravintolassa tapaan nykyään usein muita äiti-ystäviäni. Aika ihanaa.

party

En usko että tästä kärsii loppujen lopuksi kukaan muu kuin minä. Inhoan krapulapäiviä ja sitä, etten pääse liikkumaan. Onneksi sairastan tätä flunssaa nyt, nimittäin heti joulun jälkeen starttaavat mitä terveellisemmät elämäntavat ja liikuntamäärät olisi tarkoitus ainakin tuplata. Niistä lisää myöhemmin, tekin pääsette osaksi mitä siistimpiä hyvinvointijuttuja. Kunhan tämä kausi on ohi.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Rakas ystäväni Emma julkaisi juuri ihanan ajatuksia herättävän blogipostauksen vähävaraisten lasten joulusta. Luemme ilmeisesti toistemme ajatuksia, koska minun oli tarkoitus julkaista tänään postaus juuri samasta aiheesta. Muotoilin sitä siis hieman.. Aihe on kuitenkin niin tärkeä, että siitä tuskin voi kirjoittaa liikaa?

christmas-3

En ole varmasti ainut, joka on huomannut suomalaisen hyväntekeväisyystoiminnan lisääntyneen parin viimeisen vuoden aikana? Ja puhun nyt nimenomaan maamme rajojen sisäpuolella tapahtuvasta hyväntekeväisyystoiminnasta. Onhan niitä vuohia saanut lahjoittaa kehitysmaihin jo pitkään. Koska uskoni etenkin näihin ulkomaille meneviin lahjoituksiin on ollut hyvin pitkälti nollassa ikävien kavallustapausten tultua ilmi, hyväntekeväisyyteni on rajoittunut lähinnä paikallisiin toimijoihin kuten eläinyhdistyksiin ja ensi-, ja turvakoteihin joihin voin konkreettisesti viedä tavaralahjoituksia. Lapset ja eläimet ovat olleet aina lähellä sydäntäni.

Nyt lasten joulua ja etenkin sitä joululahjattomuutta on tuotu paljon esille. Ja syystäkin. Varsinkin äitinä sitä ajattelee asiaa vielä enemmän. Haluan pitää joulun tarkoituksena perheen yhteistä juhlaa ja yhdessäoloa, mutta jo Raamatussakin mainitaan lahjat.

Lapset kirjoittavat joulupukille. Lapsilta kysellään lahjatoiveita. Jouluna odotetaan innoissaan joulupukkia. Pyhäpäivät kiitävät vauhdilla ohi lasten leikkiessä lahjaleluilla uusissa kotiasuissaan. Joulupöytiin laitetaan rahaa jopa tuhansia ja jouluun suorastaan kuuluu valittaminen siitä, kuinka on syöty liikaa. Tulen niin surulliseksi, kun ajattelen kuinka eriarvoisuus korostuu juuri jouluna.

Itselläni on ihan jokaisesta lapsuuden joulusta äärimmäisen lämpimät muistot. Joulu oli vuoden paras juhla ja on sitä edelleen. Mutta.. Sain lapsena varmasti jokaisen lahjan, mitä siinä metrin mittaisessa lahjalistassani olikin. Ja enemmänkin. Vaikka materian merkitys elämässäni on onneksi muuttunutkin viime vuosina, lahjat kuuluvat silti jouluun. Sekoan yleensä joululahjaostoksilla aivan täysin, koska en vaan voi mielestäni hemmotella läheisiäni liikaa. Lahjoja on oikeasti niin paljon ihanampi antaa kuin saada.

Sitten se kääntöpuoli. Sillä aikaa, kun itse ajan autollani keskustan parkkihalliin, pyörin tunteja Stockan eri kerroksissa etsien uutuusleluja sekä ihan vain heräteostoslahjoja ja haen lopulta lukemattomat lahjasäkit parkkihallin noutopisteestä, todella moni kyynelehtii, kuinka ei ole rahaa tulla edes keskustaan. Täällä on niin paljon heitä, kenellä ei ole rahaa ostaa ensimmäistäkään joululahjaa. Miltä niistä lapsista tuntuu, kun joululoman jälkeen kysytään, mitä joulupukki toi? Kun ensimmäinenkään toive ei toteutunut, on vaikea uskoa yhtään mihinkään joulun taikaan. Joulusta tulee ahdistava. Heille se on kaikkea muuta kuin juhlaa ja toteutuneita toiveita.

Siksi koen, että meillä on velvollisuus antaa joulu heille, joilla ei ole siihen mahdollisuutta. Itse tarjoan apuani Hope -yhdistyksen kautta ja jos satun kauppakeskuksiin, joissa on joululahjakeräys vähävaraisille lapsille, ostan listalta lahjoja. Lisäksi ajattelin laittaa tavaroita ja esimerkiksi lapseni merkkivaatteita Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla -facebookryhmään pian, että ne pääsisivät vielä jouluksi perille. Lisäksi vielä ne eläinsuojeluyhdistys ja ensikodit. Nyt on niin monta tapaa auttaa, että sinäkin löydät varmasti itsellesi sopivan.

Joulu on lasten juhla. Tehdään heidän toiveistaan totta.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


mom-7

mom-8

mom-9

..En tiennyt, että äiti ei voi sairastaa. Silloin kun äiti sairastaa, joka ikinen flunssa, vatsatauti tms tuntuu sata kertaa pahemmalta.

..Pystyin osallistumaan lähes kaikkiin juhliin ja illanistujaisiin mihin minut kutsuttiin.

..Krapulapäivistä osasi jopa nauttia. Hyvää seuraa, sänky, netflix, kotiin tilattua ruokaa. Hauska ilta takana, not bad?

..Sain matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla ja lentää vaikka viidellä vaihdolla, ilman että se olisi millään lailla tuskallista.

..Lentäminenkin oli kivaa. Ja matkalle lähtö kaikkea muuta kuin stressaavaa.

..Haaveilin kolmiosta, että saisin oman kauniin työhuoneen, enkä ymmärtänyt että yksiössä asuminen on unohdettava ehkä loppuelämäksi.

..Tuhlasin surutta kauheasti rahaa ihan turhuuksiin.

..Elin ihan hetkessä suunnittelematta tulevaa, ajattelin että kyllä se elämä kantaa.

..En ymmärtänyt, miten moneen ihmissuhteeseen lapsi vaikuttaa. Niin hyvässä kuin pahassa.

..Saatoin viettää koko päivän sisällä, jos ei huvittanut ulkoilla koiralenkkiä kummemmin.

mom-2

..En ymmärtänyt, että voisin ihan oikeasti ottaa sairaan lapsen tuskan itselleni koska tahansa, jos se vain olisi mahdollista ja helpottaisi pienen oloa.

..Luulin, että minua harmittaisi bileiden jättäminen väliin enkä voisi koskaan olla vapaaehtoisesti viikonloppua ihan vain kotona.

..En osannut kuvitella, että äiti voisi tuijottaa nukkuvaa lasta vaikka kuinka kauan.

..Arvomaailmani oli aivan toisenlainen ja liian materiapainotteinen. Määrä korvasi usein laadun.

..Luulin, että kaikki vanhemmat katsovat lapsettomia aina jotenkin alaspäin, vasta äitinä olen tajunnut että eihän se niin mene. Joskus jopa kadehdin!

..Olin todella paljon kapeakatseisempi ihminen. Ja hurjan paljon kärsimättömämpi!

..En ollut läheskään niin itsevarma kuin nyt. En tiedä mitään, mikä voisi nostaa itsevarmuuttani samalla tavalla kuin äitiys.

..En hyväksynyt ihmisten erilaisuutta läheskään samalla tavalla kuin nyt. Vaikka pidin itseäni silloinkin suvaitsevaisena!

..Luulin, että kaikki lapset valvovat ja itkevät. Vähintään puhkeavia hampaita.

..En tiennyt äidinrakkaudesta mitään.

..Ennen kuin minusta tuli äiti. 

mom-4

mom-5

mom

mom-6

Kun minusta tuli äiti, maailmani muuttui täysin. Ja minä sen mukana. Se mitä eniten pelkäsin, olikin lopulta parasta mitä minulle tapahtui.

Toiseksi eniten tykkään tosta tukasta.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian