Mun piti lentää jo keskiviikkona Leville viikoksi, mutta päätinkin lyhentää pääsiäislomaani hieman. Sain keskiviikoksi kauan odotetun lääkäriajan ja pääsiäisen ajaksi lapsen hoitoon ihanalle mummille. Levin pääsiäinen on tänä vuonna siis hieman erilainen kuin viimeksi, kun vain hiihdin ja viihdyin peräti kolmen lapsen kanssa mökillä. Ihan tervetullutta vaihtelua, ja kauden ensimmäiset after skit tulee vietettyä samalla. Tänä vuonna tää pääsiäinen on ainakin omasta mielestäni tosi tyhmään aikaan näin myöhään, ainakin jos sitä viettää Lapissa. Nautin kyllä kevätauringosta ja hangista, mutta siellä alkaa olla jo vähän liiankin keväistä eivätkä ladut ja rinteet ole enää siinä kunnossa missä vaikkapa kuukausi sitten. Pääsiäinen sopisi joka vuosi niin hyvin sinne maaliskuun loppuun, se on niin pitkä ja räntäinen kuukausi yleensä muutenkin. Siitä nyt on aika turha valittaa joten mennään sillä mitä on. Pikkuveljeni tulee kohta hakemaan minua ja ystävääni, iltapäivällä lasketellaan jo kohti after ski’tä Lapissa. Illalla Sannin keikalle Areenalle ja eiköhän tässä keksitä jotain mökkibileitäkin järjestää. Tunturi on täynnä ystäviä, Levin pääsiäinen on jo ihan klassikko.

 

Haluan kuitenkin vielä fiilistellä vuoden viimeisiä hiihtoja, mökin hiljaisuutta ja sitä Lapin taikaa. Jos ei kesällä, niin ainakin viimeistään ruskan aikoihin haluan mennä mökille. Talvikauden päättymiseen liittyy aina samanlainen haikeus kun veneen nostoonkin. Aina yhden kauden päätös, vaikka pian taas tietää pääsevänsä takaisin. Tuntui, ettei tänä vuonna ehtinyt olla mökillä niin paljon kuin olisin halunnut, mutta onpahan sitten viisaampi tulevalla kaudella. Voisin lähteä helposti vaikka kuukaudeksikin hiihtämään jos se vain olisi mahdollista. Olen niin tottunut kaamokseenkin, ettei pimeyskään haittaa vaikka ensimmäisellä kerralla kaamokseen astuessani olin suorastaan pakokauhun vallassa, miten täältä pääsee valoon? Nyt ei ole ainakaan sitä ongelmaa, sillä valoa riittää iltamyöhään. Lapilla tulee aina olemaan paikka sydämessäni ♥ Mutta kas niin, kamat kassiin… Hauskaa piiiiiitkäää perjantaita ja mahtavaa pääsiäisen aikaa kaikille ja tulkaa moikkaamaan jos joku sattuu olemaan Levillä! Missä te muuten vietätte pääsiäistä?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Paskin talvi ikinä. Ajattelen maaliskuun aina talvikuukaudeksi ja miellän talven loppuvan tänään. En olisi uskonut edes loppukesästä kipeänä ja yliväsyneenä, miten raskas ajanjakso edessä tulisi olemaan. Olen kuitenkin ihan täysin vaikeuksien kautta voittoon -tyyppi, joka kaikkien vastoinkäymisten jälkeen nyt jollain pelottavalla tavalla vain tyytyväinen, että kaikki tapahtui. Kasvoin ja muutuin yhden talven aikana niin paljon, että hämmästelen sitä itse vieläkin. Ulkopuolisten silmin sitä ei varmaan edes näe, mutta tätä tämänhetkistä sisäistä rauhaa ei kukaan voi viedä multa pois. Ehkä se näkyy ulospäin, ehkä ei. Pääasia mitä tuntee itse. Huomenna alkaa uusi viikko, uusi kuukausi, uusi aika. Ihana kevät. Tämä maaliskuu on ollut erikoisin kuukausi aikoihin, on tapahtunut paljon asioita ja muutoksia, joissa ei itsekään tunnu pysyvän aina perässä. Olo on vähän kuin vuoden pisimmän juoksulenkin jälkeen. Väsynyt, hämmästynyt että pääsi maaliin asti. Ja täynnä hyvää oloa, mutta samalla mielessä kolkuttelee ajatus, että ei nyt ihan heti uudestaan. Ja ei muuta kuin ylpeänä leuka pystyssä eteenpäin kohti uusia juttuja.

Olen keskittynyt niin paljon kaikkeen muuhun elämässäni – siis näihin asioihin joita en jaa sosiaalisessa mediassani ollenkaan – että blogijutut ovat jääneet aivan taka-alalle. Välillä tekisi mieli kirjoittaa aivan kaikesta, mitä elämässä on meneillään, mutta on niin paljon asioita jotka pysyvät täältä pois nyt ja aina. On hyvä ymmärtää aina myös lukijan näkökulmasta, että elämässä on hyvin paljon muuta kuin se, mitä täällä näkyy. Välillä on niin paljon huolta, surua ja pettymyksiä, ettei vain jaksa. Välillä on niin onnellinen että voisi huutaa koko maailmalle kuinka rakastaa elämää. Ja sitten joku idiootti kommentoi jotain ala-arvoista p*skaa eikä tee mieli sanoa mitään. Kuluneen talven aikana mua ihmisenä, mun ihmissuhteita ja oikeastaan yhtä sun toista pikkujuttua on arvosteltu niin paljon, etten voi kuin ihmetellä miten paljon pahaa voi ihmisen mieleen mahtua ja miksi se pitää purkaa muihin? Jättäkää talvi ja synkkyys taaksenne, samoin negatiivisuus ja ilkeily. Se ei johda mihinkään muuhun kuin oman pahan olon lisääntymiseen.

Kevät tuo mukanaan paljon uutta. Yksi ilta nukkumaan mennessä sanoin ääneen, että nyt mun elämä on menossa oikeaan suuntaan. Se on. Lupaan jo nyt, etten huomenna kuitenkaan huijaa ketään raskauskuvilla tai muilla shokkiuutisilla. Sellaisia on turha odottaa. On vaan edelleen ihan hassu olo, että mä olen nyt tässä. Tiedättekö kun joskus syksyllä uudella veneellä käydessä mietin, että näinköhän näen sitä koskaan edes vedessä.. Silloin olin niin loppu sekä henkisesti että fyysisesti, ettei siinä ollut enää mitään järkeä. Nyt se tuntuu jo hullulta. Nukuin muuten viimeyönä 10 tunnin yöunet enkä ole tänään ollenkaan morkkistellut pitkäksi venynyttä aamua, kuten ennen oli tapana tehdä. Unesta ei saa tinkiä, tästä kirjoitan lisää ensi viikolla ja lupaan muutenkin panostaa nyt paljon tähän blogiin, sillä tämä on mulle paitsi työ, myös ihan todella mieleistä tekemistä. Tänään on ollut jotenkin ihanan rento ja helppo päivä harmaudesta ja sateesta huolimatta. Kiitos kesäajan, tässä me valvotaan Micaelin kanssa edelleen. Miten siitä tulikin noin iso? Tänään se teki takaperinvoltteja ja kuperkeikkoja veteen Altaalla, ui 25 metriä ihan itse, ja kohta se taitaa jo lukea.

Sellaiset sunnuntain höpöttelykirjoitukset sitten, tuli sitten jaariteltua 500 sanan verran ihan mitä sattuu, haha. Mutta se talvi oli siinä, muistan sen ikuisesti ja toivottavasti myös elämän tästä eteenpäin, mutta aivan eri tavalla ♥ Palataan huomenna blogijutuilla, nauttikaa täysillä alkavasta keväästä. Me ollan niin ansaittu se maailman pisimmän talven jälkeen!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Terveisiä Pariisista! Tulin tänne viikonlopuksi, pakoon huomista syntymäpäivääni jotta välttäisin suuret juhlajärjestelyt. Pariisissa tuoksuu kevät ja Pariisissa tuntuu ihan kevät. Oon elänyt ihan horroksessa viimeiset kuukaudet ja nyt vasta alkanut herätä kevääseen. Blogijututkin ovat jääneet taka-alalle, elämässä on tapahtunut paljon. Mutta täällä ollaan hei, hyvästi tylsä talvi, pimeys ja kotiin piiloutuminen. Tästä keväästä ja kesästä tulee jotain niin siistiä, vitsi mä en malta odottaa! Tennareissa nilkat paljaana pitkin Pariisin katuja.. Tänään on mun elämäni viimeinen päivä parikymppisenä, joten meinasin syödä hyvin, ottaa vähän mallia seuraavalle vuosikymmenelle pariisilaisnaisista, juoda vähän halpaa viiniä ja ehkä ostaa pitkästä aikaa jotain kivaa. Aloitin päivän varsin hulppealla aamiaisella sekä ajamalla golfautolla ympäri Versailles’n puutarhaa. Kohta vuorossa iltapäivän treeni salilla. Elämä on just tässä ja nyt.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian