Paskin talvi ikinä. Ajattelen maaliskuun aina talvikuukaudeksi ja miellän talven loppuvan tänään. En olisi uskonut edes loppukesästä kipeänä ja yliväsyneenä, miten raskas ajanjakso edessä tulisi olemaan. Olen kuitenkin ihan täysin vaikeuksien kautta voittoon -tyyppi, joka kaikkien vastoinkäymisten jälkeen nyt jollain pelottavalla tavalla vain tyytyväinen, että kaikki tapahtui. Kasvoin ja muutuin yhden talven aikana niin paljon, että hämmästelen sitä itse vieläkin. Ulkopuolisten silmin sitä ei varmaan edes näe, mutta tätä tämänhetkistä sisäistä rauhaa ei kukaan voi viedä multa pois. Ehkä se näkyy ulospäin, ehkä ei. Pääasia mitä tuntee itse. Huomenna alkaa uusi viikko, uusi kuukausi, uusi aika. Ihana kevät. Tämä maaliskuu on ollut erikoisin kuukausi aikoihin, on tapahtunut paljon asioita ja muutoksia, joissa ei itsekään tunnu pysyvän aina perässä. Olo on vähän kuin vuoden pisimmän juoksulenkin jälkeen. Väsynyt, hämmästynyt että pääsi maaliin asti. Ja täynnä hyvää oloa, mutta samalla mielessä kolkuttelee ajatus, että ei nyt ihan heti uudestaan. Ja ei muuta kuin ylpeänä leuka pystyssä eteenpäin kohti uusia juttuja.

Olen keskittynyt niin paljon kaikkeen muuhun elämässäni – siis näihin asioihin joita en jaa sosiaalisessa mediassani ollenkaan – että blogijutut ovat jääneet aivan taka-alalle. Välillä tekisi mieli kirjoittaa aivan kaikesta, mitä elämässä on meneillään, mutta on niin paljon asioita jotka pysyvät täältä pois nyt ja aina. On hyvä ymmärtää aina myös lukijan näkökulmasta, että elämässä on hyvin paljon muuta kuin se, mitä täällä näkyy. Välillä on niin paljon huolta, surua ja pettymyksiä, ettei vain jaksa. Välillä on niin onnellinen että voisi huutaa koko maailmalle kuinka rakastaa elämää. Ja sitten joku idiootti kommentoi jotain ala-arvoista p*skaa eikä tee mieli sanoa mitään. Kuluneen talven aikana mua ihmisenä, mun ihmissuhteita ja oikeastaan yhtä sun toista pikkujuttua on arvosteltu niin paljon, etten voi kuin ihmetellä miten paljon pahaa voi ihmisen mieleen mahtua ja miksi se pitää purkaa muihin? Jättäkää talvi ja synkkyys taaksenne, samoin negatiivisuus ja ilkeily. Se ei johda mihinkään muuhun kuin oman pahan olon lisääntymiseen.

Kevät tuo mukanaan paljon uutta. Yksi ilta nukkumaan mennessä sanoin ääneen, että nyt mun elämä on menossa oikeaan suuntaan. Se on. Lupaan jo nyt, etten huomenna kuitenkaan huijaa ketään raskauskuvilla tai muilla shokkiuutisilla. Sellaisia on turha odottaa. On vaan edelleen ihan hassu olo, että mä olen nyt tässä. Tiedättekö kun joskus syksyllä uudella veneellä käydessä mietin, että näinköhän näen sitä koskaan edes vedessä.. Silloin olin niin loppu sekä henkisesti että fyysisesti, ettei siinä ollut enää mitään järkeä. Nyt se tuntuu jo hullulta. Nukuin muuten viimeyönä 10 tunnin yöunet enkä ole tänään ollenkaan morkkistellut pitkäksi venynyttä aamua, kuten ennen oli tapana tehdä. Unesta ei saa tinkiä, tästä kirjoitan lisää ensi viikolla ja lupaan muutenkin panostaa nyt paljon tähän blogiin, sillä tämä on mulle paitsi työ, myös ihan todella mieleistä tekemistä. Tänään on ollut jotenkin ihanan rento ja helppo päivä harmaudesta ja sateesta huolimatta. Kiitos kesäajan, tässä me valvotaan Micaelin kanssa edelleen. Miten siitä tulikin noin iso? Tänään se teki takaperinvoltteja ja kuperkeikkoja veteen Altaalla, ui 25 metriä ihan itse, ja kohta se taitaa jo lukea.

Sellaiset sunnuntain höpöttelykirjoitukset sitten, tuli sitten jaariteltua 500 sanan verran ihan mitä sattuu, haha. Mutta se talvi oli siinä, muistan sen ikuisesti ja toivottavasti myös elämän tästä eteenpäin, mutta aivan eri tavalla ♥ Palataan huomenna blogijutuilla, nauttikaa täysillä alkavasta keväästä. Me ollan niin ansaittu se maailman pisimmän talven jälkeen!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Terveisiä Pariisista! Tulin tänne viikonlopuksi, pakoon huomista syntymäpäivääni jotta välttäisin suuret juhlajärjestelyt. Pariisissa tuoksuu kevät ja Pariisissa tuntuu ihan kevät. Oon elänyt ihan horroksessa viimeiset kuukaudet ja nyt vasta alkanut herätä kevääseen. Blogijututkin ovat jääneet taka-alalle, elämässä on tapahtunut paljon. Mutta täällä ollaan hei, hyvästi tylsä talvi, pimeys ja kotiin piiloutuminen. Tästä keväästä ja kesästä tulee jotain niin siistiä, vitsi mä en malta odottaa! Tennareissa nilkat paljaana pitkin Pariisin katuja.. Tänään on mun elämäni viimeinen päivä parikymppisenä, joten meinasin syödä hyvin, ottaa vähän mallia seuraavalle vuosikymmenelle pariisilaisnaisista, juoda vähän halpaa viiniä ja ehkä ostaa pitkästä aikaa jotain kivaa. Aloitin päivän varsin hulppealla aamiaisella sekä ajamalla golfautolla ympäri Versailles’n puutarhaa. Kohta vuorossa iltapäivän treeni salilla. Elämä on just tässä ja nyt.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Mä mietin pitkään miten lähestyisin tätä aihetta. Aihetta, jota samalla rakastan, mutta joka samalla on muodostunut itselleni jopa ahdistavaksi asiaksi. En nyt lähde jeesustelemaan sillä, että ahdistuisin matkustamisesta sen huonojen ympäristövaikutusten takia. Enemmän mua ahdistaa ihmisten kertakäyttövaatekulttuuri ja ne päivittäiset huonot valinnat. Matkustaminen on nykyään mahdollista melkein kaikille, sillä se on paljon aiempaa edullisempaa ja muutenkin helpompaa. Matkustaminen on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja tähän on varmasti syynsä myös sosiaalisella medialla. Matkakuvat, ai että.. Ne lapsuuden kuva-albumeiden kohokohdat. Jos en pitäisi niin paljon kuvaamisesta, kuvien käsittelystä ja siitä kun siihen kerrankin on aikaa, tekisin varmasti seuraavan reissuni ilman kameraa. Instagram on täynnä toinen toistaan upeampia (ja lopulta täysin samanlaisia) matkatilejä ja välillä ihmettelen, matkustavatko ihmiset niiden takana näihin paikkoihin vain niiden kuvien takia. Siis aivan varmasti matkustavat, mutta kai siellä on poikkeuksiakin joukossa. Somessa matkustaminen ei ole enää kivaa ja rentouttavaa, kun tavoitteena on vain ottaa täydellisiä kuvia. Voi niitä raukkoja jotka lähtevät kuvien perässä etsimään samoja kohteita ja pettyvät väenpaljouteen, roskaisuuteen ja huonoon säähän. Aurinko on helppo photoshopata saastepilvienkin keskelle. Paras loma on kuitenkin luultavasti loma ilman kameraa ja jatkuvaa sosiaalisen median päivittämistä, eikö?

 

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa asia, joka on saanut mut vähän kyllästymään matkustamiseen. Jatkuva lentäminen, aikaero, pakkaaminen ja purkaminen väsyttävät kehoa ja mieltä, eivätkä rikkinäiset kuukaudet sovi rutiineja rakastavalle tyypille, joka ei muutenkaan ehdi tehdä arkena kaikkea mitä haluaisi. Viimeaikoina mulle on tullut kodista ja Suomesta ylipäätään paljon enemmän luksusfiilis kuin ylellisistä hotelleista ja palmujen reunustamista rannoista. Itseasiassa suunnittelin alunperin viettäväni syntymäpäiviäni Malediiveilla, mutta lopulta en vain jaksanut enää edes innostua ajatuksesta. Iski ajatus, että en missään nimessä halua käyttää rahaa matkaan, josta en voi aivan 110% innostua. Voihan tuollaisen reissun toteuttaa sitten, kun on sellainen olo. Sen sijaan innostun tällä hetkellä paljon enemmän monesta muusta jutusta, jotka liittyvät arkisiin asioihin ja omaan kotikaupunkiin. Rakastan kyllä matkustamista, aurinkoa ja maailman näkemistä, mutta tällä hetkellä enemmän ihan tavallista elämää. On kivaa tilata ruokakasseja, kun tietää ettei ole lähdössä mihinkään ja on koko viikko aikaa tehdä treenejä. Rutiinit ovat mulle tärkeitä ja aina kotiinpaluun jälkeen tuntuu, että joutuu aloittamaan alusta. Se on yllättävän turhauttavaa.

 

Toisaalta mietin taas, että nyt jos koskaan on matkustettava ja hyödynnettävä sitä, että pääsee reissaamaan myös kalliiden loma-aikojen ulkopuolella. 2,5 vuoden päästä Micael menee kouluun ja silloin reissaaminen rajoittuu suurimmaksi osaksi vain juuri niihin loma-aikoihin. Meillä ei myöskään ole ollut oikein mahdollisuutta lomailla Suomessa Lappia lukuunottamatta, sillä työt ovat kokoajan läsnä. En muista, että olisimme koskaan viettäneet lapseni ja lapseni isän kanssa kolmistaan yhtä kokonaista viikonloppuakaan kotona täysin ilman töitä. Mutta nyt on vain tällainen vaihe, ettei jatkuva maailmalla juokseminen kiinnosta, vaikka onkin parit lennot varattuna. Lyhyitä reissuja lähelle kuitenkin. Toiset kuitenkin matkustavat työkseen ja toiset huvikseen useamman kerran kuussa. Itselleni sellainen ei kuitenkaan sovi, vaikka aluksi ajattelinkin että matkustaminen on parasta mitä tiedän. Sitä romantisoidaan kuitenkin liikaa. Sitäpaitsi matkalle lähtemisen fiilis on paljon parempi, kun on ollut vähän pidempään kotona. Niistä ilmastovaikutuksista nyt puhumattakaan, pakkohan niitäkin on jokaisen ajatella.

 

Onko matkustusöverit teille tuttu ilmiö vai onko suoranaista hulluutta skipata Malediivit ja moni muu unelmakohde sen takia, että haluaa vain keskittyä enemmän arkeen?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian