Vähän jopa yllätyin, kuinka monet yksineläjät ovat avautuneet karanteenissa ollessaan siitä, kuinka perheellisten ja parisuhteessa eläjien pitäisi olla kiitollisia siitä, että on joku kenen kanssa aikaa viettää. Oh well, te ette tiedä mistä puhutte..

 

 

Aamulla olisi ihanaa kaikessa hiljaisuudessa levittää joogamatto lattialle. Laittaa kahvi tippumaan, lukea hesari vaikka kahteen kertaan ja keittää lisää tuoretta kahvia. Syödä hidasta aamiaista ja suunnitella karanteenipäivän ohjelmaa. Aamulenkki rauhallisilla kaduilla, töitä 8-11, itsetehty lounas omaa lempiruokaa, töitä, iltapäivällä hyvin suunniteltu kotitreeni musat täysillä, koko kropan kuorinta suihkussa kun kerrankin on aikaa, kynsien lakkaus, kulmien nyppiminen, pienenpienen pyykkikoneellisen peseminen. Illalla vielä kävelylle, puheluja puhelujen perään ja puhelin kädessä istumista hyvällä omallatunnolla.

 

 

Kukaan lapseton ei tiedä, millainen tehtävä on viihdyttää sitä lasta, joka viettää yli 40 tuntia viikostaan päivähoidossa, käy neljänä iltana viikossa liikuntaharrastuksissa ja näiden ansiosta myös nukkuu pitkiä yöunia. Et tunne enää käsitettä ruutuaika. Mietit, miten sen ilmoituksen saa siitä omastakin iphonesta pois päältä. Huomaat lähteväsi lenkille säässä kuin säässä, jos huono keli ärsyttää, ei tarvitse kuin miettiä hetki kotona odottavia olosuhteita.

 

Olisi ihanaa maalata kaikessa hiljaisuudessa niitä tauluja. Opetella vaikka sitä uutta kieltä tai uutta taitoa, jotain mihin ei ole ollut aikaa. Kokeilla erikoisia reseptejä, neuloa vaikka ensi talveksi villasukat. Olla oikeasti vaikka tunnin ajan ihan hiljaa ja kuunnella sitä hiljaisuutta, siis muutenkin kuin vastamelukuulokkeet päässä. Puhua rauhassa facetimepuheluja tai istua skypepalaverissa kotisohvalla. Ilman, että kukaan innostuu riisumaan housuja taustalla tai puhua pälpättämään siihen päälle niin ettei kukaan kuule yhtään mitään.

 

Lasten kanssa oleminen on täyttä työtä. Tee siinä samalla sitten kotityöt, ruokaa viisi kertaa päivässä ja ne oikeat työt. Sori avautuminen, mutta lapseton ei tajuu. Toki olosuhteet ovat poikkeukselliset, enkä minäkään tajua mitä tämä on lapsettomille. Mutta herraisä teillä on sentään hiljaista eikä kukaan kitise ja sotke 24/7 paitsi sinä itse.

 

 

Jos olet yksin, nauti. Nauti kun sinulla on aikaa pedata sänky, nauti kun siistimäsi sohvatyynyt pysyvät samassa asennossa vaikka viikon. Nauti, kun sinulla on mahdollisuus juoda vaikka tynnyritolkulla viiniä yksin kotona. Nauti, kun saat olla neljän seinän sisällä hyvällä omallatunnolla koko päivän, jos niin haluat. Nauti hiljaisuudesta, tylsyydestäkin. Nauti, kun kukaan ei valita mitä on ruoaksi. Ei sotke, ei keskeytä puheluja, ei vaadi mitään. Nauti, kun saat olla vastuussa vain itsestäsi ja nauti, kun ei tarvitse harmitella katkenneen lätkäkauden puolesta ja selittää nyt tuhanteen kertaan miksi ne kädet pitää pestä ja miksi roskapussia viedessä pistetään hanskat käteen. Nauti, kun ei tarvitse huolehtia kuin omasta sairastumisesta.

 

Ota tämä aika oikeasti sinä retriittinä. Voi retriitti, tarvitsen sinua kun tämä korona-aika loppuu. Suunnittelen pakoa vuorille, oikeastaan ihan mihin tahansa. Rakastan perhettäni, rakastan lastani mutta rakastan ja arvostan myös mielenterveyttäni aika korkealle. Joka ikinen vastaantuleva onnellinen ja kiitollinen perhekaranteenipäivitys on huijausta. Se kuva Hohdosta sen sijaan on lähempänä totuutta.

 

 

Vitsi tietty vitsinä, mutta jokatapauksessa kaikki sympatiani pienten lasten kanssa kotona oleville vanhemmille ja kaikille niille, jotka eivät ole ihanassa tuoreessa parisuhteessa. Riitaa, ruokaa, riitaa. Hiljaisuus, riita, ruoka, riita. Ystäväni tiivisti näin arkipäivänsä. Miten teillä menee karanteenissa? Onko se puoliso maailman ihanin vai allekirjoitatko täysin väitteet piikistä erotilastoissa koronan aikana? Onko lasten kanssa kaikki ihanaa ja mahtavaa kun pääsee vihdoin viettämään aikaa oikein kunnolla yhdessä koko perhe? Olisi kiva kuulla muidenkin näkökulmia aiheesta. Vai oletko sitä mieltä, että me perheelliset valitetaan tosiaan ihan turhaan ja yksin on paljon kaameampaa? Jos seuraavat karanteenit on luvassa joskus 10 vuoden päästä, otan siitä kyllä kaiken irti. Lupaan, etten enää koskaan valita työmatkoista enkä lapsen harrastuksiin käytetystä ajasta. En. Koskaan.

 

 

Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että mulla on kuitenkin maailman ihanin lapsi ja työ, joka mahdollistaa meidän kotona olemisen. Ja että  ylipäätään on vielä töitä. Kiitollinen siitä, että olen terve ja minulla on asiat muutenkin paremmin kuin hyvin. Mutta kyllä mä mielelläni myös maalaisin ja oppisin sitä ranskaa. Tai opettelisin soittamaan pianoa. Voi luojan kiitos meillä ei ole pianoa. Day 7, bring it on.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olin alakoulussa, kun kirjoitin vihkoon muistiinpanoja kirjasta. Vietin loputtomasti aikaa mökin rantakallioilla, mitä myrskyisämpi sää, sen parempi. Saatoin vain tuijottaa horisonttiin ja katsella tyhjyyteen niin pitkään, että unohdin kaiken ympärillä olevan. Meren lähellä on aina joku taika, ja elän kyllä edelleenkin siinä ruusunpunaisessa haavemaailmassani suurimman osan päivistäni.

 

Voisin kuvitella asuvani Malibussa joskus. Onhan sieltä vähän matkaa keskustaan, mutta jotenkin se on niin viehättävä. Oli se sitten Malibu tai ihan mikä tahansa muu alue lähellä rantaa, haluan vielä joskus asua Kaliforniassa. Sanon niin harvoin mitään haaveitani ja ajatuksiani ääneen, että tuntuu ihan poikkeukselliselta edes kirjoittaa tällaista. Mun elämässä on vaan menossa nyt joku suurempi muutosvaihe, tai mennyt jo pidempäänkin. Niin moni asia loksahtelee kohdalleen ja elämä tuo eteen sellaisia asioita ja sellaisia ihmisiä, joiden uskon olevan jollain tavalla tosi merkityksellisiä juuri nyt. Millä tavalla, sitä en tiedä. Eikä tarvitsekaan, kyllä se universumi sitten sen näyttää kun aika on.

 

 

Malibusta ja koko Kaliforniasta ajettiin kuitenkin läpi autiomaan muutamaksi päiväksi Vegasiin. Mä en oo itse koskaan käynyt Vegasissa, joten ihan hauska nähdä mitä kaikkea täällä on. Olo olisi ehkä rauhallisempi jos kirjoittelisin postausta katsellen tuota Tyynellemerelle avautuvaa horisonttia, mutta mikäs tässä tuijotellessa pilvenpiirtäjän ikkunasta avautuvaa maisemaa Stripille. Aika hyvää kontrastia. Samalla täs mä vaan mietin.. 

 

 

..Koronavirusta Kehitin siitä vaikka mitä salaliittoteorioita, hei oikeesti flunssan takia koko maailmantalous sukeltaa pohjalukemiin ja lentoliikenne pysähtyy? Tiedän, se on tietyille ihmisryhmille hengenvaarallinen ja otan itsekin epidemian, anteeksi pandemian, vakavasti – mutta tää joukkohysteria on ihan uskomatonta. Median ansiosta koronavirus onkin niin pelätty. Siihen influenssaan kun kuolee edelleen valtavan paljon enemmän ihmisiä ja virus muuntuu joka vuosi – se on ikuinen.

 

..Ja sitä että pääsenkö mä täältä edes kotiin? Tai no pääsen, mutta pääsenkö suoraan kotiin.. Huomenna luultavasti selviää miten lentojen käy, Trump kun päätti ettei Schengen-maista enää lennäkään Jenkkeihin kukaan kuukauteen. ”Tosi kätevä hei toi suora finski..” On joo.

 

 

..Sitä, miksi on niin vaikea joskus vain elääViimeistään sen jälkeen kun minusta tuli äiti, muuttui se hulvaton ja huoleton luonteeni harkitsevaksi, ihan liikaa stressaavaksi ja analysoivaksi tylsäksi ja turvalliseksi tyypiksi. Ihan luonnollista ja varmasti sille on ihan jo evoluutiossakin suuri merkitys, mutta vitsi kun välillä jää miettimään, että miksi mä nyt mietin ihan liikaa. Elämä on lyhyt, se pitäisi vain elää ♥

 

..Miten älyttömän hyvältä tuntuu kun alkaa toteuttaa unelmiaan? Siis siinähän ei ole mitään järkeä, että unelmoi ja haaveilee, eikä koskaan tee mitään niiden eteen. Väitän, että suomalaisilla, etenkin naisilla, on valtavasti unelmia, isoja ja pieniä, mutta niiden eteen ei vain uskalleta tehdä mitään. Itse haaveilin pitkään asuntosijoittamisesta ja tietyistä työasioista. Mutta en koskaan tehnyt niiden asioiden eteen mitään. Kun sitten opettelin olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla jo on, löysinkin yhtäkkiä aivan selkeän tien kohti näitä omia unelmiani. Ja vitsi mikä fiilis, kun asiat alkavatkin onnistua. Kuten olen moneen kertaan sanonut, menestyäkseen kannattaa olla ensin onnellinen. Ja kiitollisuus lisää onnellisuutta.

 

 

..Miten ihanaa on ollut olla dieetillä! Siis en nyt tarkoita mitään nälkäkuuria, vaan sitä että on syönyt oikein, tarpeeksi kaikkea ja pienin ateriavälein. Se, että syön myös vihdoin itselleni sopivaa ruokaa, on tehnyt olosta aivan super hyvän. On ihanaa, että voi sanoa voivansa hyvin jatkuvasti – ei niin, että tänään on nyt ihan kauhea läskipäivä, eilen oli hyvämaha-päivä. Sen verran kulinaristi olen, etten voi kyllä loputtomiin syödä dieettiruokaa ja sallin kyllä poikkeukset, mutta tekee kyllä hyvää itse kullekin vaikka ennen kesää vähän keventää.

 

..Ja miten hullua että kahdessa viikossa voi laihtua kolme kiloa? Siis lähinnä mun kokoisesta kropasta, nesteitähän ne toki suurimmaksi osaksi on, mutta aika hyvä. En olisi uskonut, mutta niin se oikeanlainen ruoka ja treeni vaan tuottaa tulosta. Niin mahtava kevyt olo!

 

 

..Kun halusin jo silloin lapsena kirjoittaa kirjan siellä meren rannalla, miksen alkaisi toteuttaa haaveitani nyt heti? Ainakin voin sanoa ne ääneen. Vielä joskus toivon asuvani Kalifornian auringon alla ja viettää kaiken liikenevän aikani kirjoittamalla. En blogia, en kolumneja, en novelleja, vaan ihan oikeita kirjoja. Oikeasti olen kirjoittanut ja luonnostellut niitä jo monta vuotta, mutta perfektionistina en ole koskaan tyytyväinen. Vielä joskus, ehkä se vaatii sen Kalifornian? Täytyy fiilistellä kun palataan sinne kohta takaisin.

 

..Että jos haluat tehdä jotain, tee se nyt. Ainakin tänä vuonna. 2020 on muutosten vuosi ja vuosikymmen. Tämä on muistutus itsellenikin. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.

 

 

Toivottavasti tämän postauksen ajastus onnistui, jos niin siinä tapauksessa nyt mulle kauniita unia ja teille upeaa uutta päivää! Make it count. 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Eikö ole hassua, että kaikki jotka muistavat paperiset ystäväkirjat, alkavat muistuttaa nykynuorten mielestä varmaan jo keski-ikäisiä? Bongasin Caritan blogista aikuisten ystäväkirjahaasteen ja tartuin tähän hauskaan hömppään itsekin. Ystäväkirjoja kun on ihan yhtä hauska täyttää edelleen, onneksi ne ovat siirtyneet nettiin eivätkä jääneet täysin historian kirjoihin. Ehkä tästä saa jotain vähän syvällistäkin irti, yritin täyttää tämän nimittäin mahdollisimman henkilökohtaisesti. Yllättikö joku kohta? Tai jos siellä on uusia lukijoita, joita on muuten eksynyt ihan hurja määrä tänne viime aikoina, tässä pieni katsaus omaan henkilökohtaiseen elämääni vanhan kunnon ystäväkirjan muodossa.

 

 

Siviilisäätyni:

Avoliitossa

Asumismuotoni:

Kerrostalossa Helsingin Eirassa

Ammatti:

Pidän varsinaisen päivätyöni kokonaan poissa somesta, mutta tämä blogityöni on tietysti julkinen tieto. Tärkein työni on tietysti olla äiti <3

Työpaikka:

Periaatteessa voin tehdä töitäni missä päin maailmaa tahansa kunhan olen tietokoneen ja nopean nettiyhteyden äärellä, mutta toimistolla saan aina eniten aikaiseksi. Rakastan rutiineja ja säännöllisyyttä, joten pyrin pitämään työpäivätkin samanlaisina.

Kiinalainen horoskooppini:

Käärme. On itseasiassa aika kiva olla käärme kun lukee käärmeen kuvausta. ”Raha-asioissa onnekas, myötätuntoinen, auttavainen, määrätietoinen, kaunis ulkomuoto, epävakainen luonne” Heh.

Harrastukset:

Kuntosali, juoksu, jooga, uinti ja tietysti koirat ♥ Niin ja avantouinti ja valokuvaus, vaikka kuvaamisen voi kai luokitella osittain työksikin. Kesällä toiveissani olisi aloittaa tennis, sillä 5-vuotias pelikaverini on jo parempi kuin minä. Katsotaan nyt mihin aika riittää.

 

 

 

 

 

Periaatteeni:

Ole kiitollinen. Ajattele aina, miltä siitä toisesta tuntuu.

Pohdin:

Todella paljon erilaisia asioita, mutta hyvin vähän ääneen.

Pyrin:

Olemaan kiitollinen ja pitämään itsestäni parasta mahdollista huolta joka päivä. Liikkumaan säännöllisesti ja syömään hyvin. Auttamaan muita mahdollisimman paljon.

Rakastan:

Perhettäni, arkeani, kotiani, työtäni, ystäviäni, koiria, liikuntaa, terveellistä ruokaa, merta, aikaisia aamuja, linnunlaulua, auringonvaloa, hiihtolatuja, avantouintia, kaikkea vaaleanpunaista..

Haaveilen eniten:

Että minä ja perheeni saisimme olla aina onnellisia, kiitollisia ja vapaita katkeruudesta. Ja että saisimme elää pitkän ja terveen, hyvän ja täyden elämän. 

Tarvitsen:

Päivittäistä liikuntaa, paljon hiljaisuutta, hyvän feng shuin, 8 tuntia unta ja lyhyet ateriavälit. Toistaiseksi myös säännöllisiä laboratoriokokeita ja lääkärin seurantaa.

Pelkään:

Isot jutut: Läheisteni menettämistä, sairastumista, isoja vastoinkäymisiä. Pikkujutut: Auton hajoamista keskelle tietä, pimeää yksin kotona, torakoita, käärmeitä, ampiaisia, koiran pudottamista sylistä, norovirusta ja tärkeiden asioiden unohtamista.

Kaipaan:

Lunta etelään. Äidin lähellä asumista. Iskää ♥ Välillä myös kaipaan tiettyjä hetkiä matkan varrelta, vaikka tiedän etten koskaan haluaisi palata niihin aikoihin takaisin tai olla niiden ihmisten kanssa. Kaipaan toisinaan myös muutamaa ihmistä entisestä elämästäni, heidän huumorintajuaan ja läsnäoloaan. Elämä vain vei eri teille, mutta niin oli varmasti tarkoitus.

Murehdin:

Paljon kaikkea turhaa. Yritän päästä siitä eroon. Olen vähän sellainen kauhuskenaarioiden maalailija vaikka optimistinen olenkin. Kaikki voi mennä pieleen, mutta siitäkin voi selvitä.

Kerään:

En mitään, en siis yhtään mitään. Pikemminkin pyrin karsimaan, jos kyse oli siis tavarasta. Muuten sitten muistoja ja kokemuksia, niitä käpyjä sinne elämän koriin.

 

 

 

LEMPI..

 

Värini:

Ei epäilystäkään, pinkki.

Vuodenaika:

Olen kovin onnellinen kun saan asua neljän vuodenajan maassa. Vielä kun talvi olisi täällä yhtä kaunis kuin Lapissa. Pidän ihan valtavasti toukokuun lopusta Suomessa, silloin luonto on kauneimmillaan. Kuitenkin heinäkuun helteet ja Lapin lumisen talven lumo ovat suosikkini.

Eläin:

Koira, mun maailmaan parhaimmat koirat Frida ja Cara <3 Olen chihuahuaihminen henkeen ja vereen, mutta luulen että seuraava koirani on eri rotua. Edes yksi toisenlainen välissä. Rakastan niin valtavasti Fridaa ja Caraa, etten tiedä riittääkö sydämessäni chihuahuarakkautta enää uudelle chihulle. Varmasti vielä joskus, haaveilen monen chihuahuan suurperheestä sitten, kun Micael on isompi. Fridalla ja Caralla on aivan erityinen paikka sydämessäni kun ne ovat jakaneet kanssani matkani äidiksi ja kasvuni uudeksi ihmiseksi.

Kirja:

Luen paljon, mutta en osaa nimetä mitään erityistä suosikkia. Luen kaikkea ihan laidasta laitaan, siis olen lukenut aikuisiällä ikivanhoja kaunokirjallisuuden klassikoita sekä vastapainoksi aivan höpöhöpöselfhelppiä. Jossain vaiheessa luin paljon elämäkertoja, mutta jotenkin kyllästyin niihin. Nyt lomalla luin kolme kirjaa – äidiltä lahjaksi saatu Karita Tykän Hyvä Elämä (hyvinvointikirjoista ehdottomasti paras), Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen Valon Antajat sekä Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen. Rehellisesti – tuosta viimeisestä en pitänyt, vaikka olisin kovasti halunnut siitä pitää. Nyt sitten äidin suosituksesta menossa on Janne Tranbergin Wanted. Että sellainen kirjamaku.

Elokuva:

En katso oikeastaan koskaan leffoja, varmaan joku jouluelokuva sitten? Viimeisin leffa jonka katsoin oli lentokoneessa hömppä superrikkaista kiinalaisista. Olen huono elokuvissa, katson mieluummin sarjoja tai lastenelokuvia Miksun kanssa.

Musiikkilaji:

Joululaulut? Hahaa. Olen sellainen fiiliksen mukaan -musatyyppi. Kuuntelen yleensä aina Spotifyn valmiita listoja. Viimeaikoina autossa on soinut kaikki ihanat pehmeät biisit, treenatessa diskomusa. Suomiräppi tulee nykyään korvista ulos, ei uppoa enää. Ehkä kesällä taas? Välillä saatan kuunnella päivän Dire Straitsia tai Eppu Normaalia, sen jälkeen päivän Aviciita. Nykypäivän musiikki on lähtökohtaisesti aika huonoa verrattuna vaikka kymmenen vuoden takaiseen varsinkin tunnettujen ulkomaisten artistien osalta.

Numero:

7.

Asia minussa:

Positiivisuus, äidillisyys, kiitollisuus, järjestelmällisyys, siisteys ja kunnianhimo.

Ruoka:

Tää on helppo! Skagen käsin kuorituista katkaravuista, omatekemäni kanttarellipasta ja sekä blinit omalla reseptillä ja siianmädillä.

Juoma:

Vesi, veriappelsiinimehu, sitruunavesi, hyvä punaviini ja samppanja. Ja päivän paras unohtui listasta, moccamasterilla keitetty tummapaahtoinen luomukahvi Valion kauramaidolla tai iKaffella.

Lomakohde:

Yhdysvallat monipuolisuutensa ansiosta, Dubai helppoutensa ja säänsä puolesta sekä tykkään myös valtavasti Rivierasta. Kaupungeista Pariisi hurmasi minut täysin. Ja tietysti Lappi.

Tuoksu:

Juuri tippumassa oleva kahvi. Parfyymeista minulla on kolme ”omaa” tuoksua. Chanelin Coco Mademoiselle, Louis Vuittonin Matiere Noire sekä Creedin sitrustuoksu jonka nimeä en muista. Arkituoksuna silloin, kun normaalisti ei ehkä käytetä hajuvettä (minulla on aina hajuvettä) suihkin Laura Mercierin Coconut&Almondia. Huonetuoksuissa tykkään oud-pohjaisista tuoksuista tai kevään tullen ruususta.

Kasvi:

Saariston luonnonkukat ja ystäväni Maijan Infinity Flower Box -ruusuboksit.

 

 

 

 

Säätila:

Helteinen heinäkuu Hangossa tai Ruotsin saaristossa sekä luminen -5 Lapin hangilla.

Tapa viettää vapaailta:

Treenin ja avantouinnin jälkeen perheen ja ystävien seurassa syöden hyvää ruokaa.

Pidätkö tytöistä vai pojista?:

Karismaattisista, älykkäistä ja kunnianhimoisista miehistä.

Onko sinulla salaisuuksia?:

Hautaan asti.

Onko sinulla valkolakkia?:

On, vuodelta 2008.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys?:

Korvakorut 6-vuotiaana. Tatuointeja ole ollenkaan.

Mitä tilaat baarissa?:

Samppanjaa tai jos drinkin, se on luultavasti vodkasoda puristetulla limellä.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä?:

On, maailman parhaimmilla joista osan olen saanut pitää elämässäni lapsuudesta asti.

Mitä muuttaisit itsessäsi?:

En onneksi nykyään ihan hirveästi juuri mitään. Ulkonäköä varmaan vähän fiksaisin, mutta olen ihan tyytyväinen näinkin. Luonne voisi olla hieman tasaisempi, olen edelleen aika äkkipikainen. Voisin myös sietää stressiä vähän paremmin.

 

 

KERRO JOTAIN SIITÄ, KUN..

 

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi:

Olin 20-vuotias, isäni oli juuri kuollut, olin aivan pihalla sen kanssa, mitä elämältäni haluan. Vietin yhden maailman hauskimmista kesistä, tein töitä yrittäjänä ja etsin itseäni. Pitkä tukka, lyhyt hame, 13 kiloa laihempi ja varmaan 10 astetta tummempi ihonväri. Voi niitä aikoja!

Viimeksi koit romanttisen hetken:

Joka päivä, edellyttää että tajuan vähän toisenlaista romantiikan tajua. Meillä ei kynttiläillallisia ja kukkapuskia jaella, mutta kaikkea muuta. Romanttisinta ikinä on, että mun rakas haluaa etsiä meille uutta kotia sieltä, missä mä koen olevani kotona.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla?:

Micaelin kertomalla hänelle eräästä ihan mahdottoman hauskasta tapahtumasta, naurettiin kyllä kaikki kolme ihan vedet silmissä ja mahat kippurassa.