Tänään taisi tulla täyteen kuukausi veneessä asumista. Kuten Instagramiin kirjoitinkin, menisi helposti vielä toinenkin kuukausi. Tai no, oltiin me tässä välissä käymässä muutama päivä kotona mutta ehkä sitä ei lasketa, kaikki tavarat hiusharjaa ja vaatteita myöten ovat olleet kuitenkin täällä koko ajan. Tänään siis aamuvarhaisella ajettiin Ruotsista yli Suomen puolelle Maarianhaminaan. Ahvenanmaa on mulle tosi rakas juuri siksi, että isä asui täällä. Ja edelleen, lähes kymmenen vuoden jälkeen, tunnen isän läsnäolon ja ajattelen, että jossain täällä hän on. Tietää, että tultiin kylään.

 

 

Viikonloppu menee vielä Maarianhaminassa, sunnuntaina ajetaan vene Hankoon ja lähdetään kotiin. Ennen kuin palataan taas takaisin Hankoon. Osaankohan mä ajaa enää edes autoa? Ilmassa alkaa olla jo vähän haikeutta, nyt kun suuntana on koti. Menee varmasti pitkään miettiessä, kuinka hieno reissu meillä on ollut. Siitäkin huolimatta, että moni asia meni pieleen ja koko lähtö viivästyi lähes kahdella viikolla, tämä on ehkä paras reissu jonka olen koskaan tehnyt. Kotiin palaa hyvin levännyt, mutta ennen kaikkea onnellinen, taas niin paljon enemmän nähnyt ja kokenut mieli.

 

Ruotsi, tässä tapauksessa Tukholman saaristo, tarjosi meille parastaan. On kalastettu, hypitty veneestä uimaan, kiljuttu huvipuistossa, illallistettu mitä kauneimmissa paikoissa, syöty kihtiin asti skagenia, kisailtu sup-laudalla, juostu auringonsäteitä kohti kangasmetsässä, naurettu kyyneleet silmissä, nähty auringonlaskut ja -nousut, peseydytty säkkipimeässä yössä meressä kun saunasta ei löydy hanan hanaa, avattu monen monta rosèèta, löydetty lähes päivittäin neliapiloita, sukellettu merenpohjasta kaukosäädintä ja ihailtu toinen toistaan upeampia huviloita rannoilla – mahtuu sinne sekaan pari huonompaakin päivää.

 

 

Kamera on täynnä pelkästään kuvia saaristosta, koirista ja lapsista. Perheelle ja parisuhteelle reissu on tehnyt pelkästään hyvää. Kuvittelin laskevani päiviä päiväkodin alkamiseen, sen sijaan lähetinkin tekstarin että Miksu tuleekin vasta ensi viikolla. Tämä heinäkuu oli paras heinäkuu, joka mulla on koskaan ollut. Elokuinen Ahvenanmaa on vielä kesäinen, mutta lomien loppumiset alkavat vähitellen näkyä rauhallisuutena satamassa ja Maarianhaminan kaduilla.

 

Oon tosi onnellinen, ettei loma ole ollut pelkkää tissuttelua (no on se kyllä sitäkin välillä ollut..) ja auringonottoa, vaan olen saanut monena päivänä lihakset kipeiksi liikunnasta ja päässyt hikoilemaan kunnolla lenkkarit jalassa tai sen sup-laudan päällä. Jos joku väittää vielä suppailun olevan helppoa, tervetuloa kokeilemaan mun lautaa! Kotoa kaipaan ennen kaikkea säännöllistä arkirytmiä, päivittäistä treeniä ja tietysti mun ihania tyttökavereita, joita en ole yhtä lukuunottamatta nähnyt heinäkuussa lähes laisinkaan. Pikkuhiljaa on todettava, että syksy on lähempänä ja lähempänä. Löydän itseni yhä useammin lentoyhtiön sivuilta miettimästä, missä talvella paistaisi aurinko..

 

Hanko – Kasnäs – Högsåra – Ruissalo – Naantali – Turku – Nauvo – Rödhamn – Sandhamn – Nynäshamn – Saltsjöbaden – Tukholma – Fejan – Maarianhamina. Kiitos tästä kesälomasta ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

 

Ai että, samalla yksi mun suosikki-, mutta toisaalta myös inhokkipuheenaihe. Viikonloppuna Roomassa juhlittiin tunnetun suomalaisräppärin ja hänen tyttöystävänsä häitä. Ensin kohistiin hulppeista puitteista ja hääparista, kenen häitä siellä Italiassa juhlitaan? Kun sulhanen selvisi, alkoivat spekulaatiot aina häiden hinnasta morsiamen henkilöllisyyteen. Moni yllättyi, kun suomiräppäri ei seurustellutkaan tyypillisen instamissin kanssa, kuten kuvitella saattoi. Tuore rouva onkin hyvin tunnetusta ja varakkaasta suvusta ja perinyt (ja tulee perimään) valtavan omaisuuden. Vaimo kun ei ollutkaan sen tyypillisen instamissin näköinen, vaan persoonallisen kaunis, joukosta erottuva, lähes taiteilijamainen ja tehnyt itse uraa muotisuunnittelijana. Tämä tuntui yllättävän monet ja morsiamen henkilöllisyyden paljastumisen jälkeen käytiinkin keskustelua siitä, olisiko sulho vaimonsa kanssa, jos sillä ei olis rahaa? 

 

Ihan ensimmäiseksi, kysymys on niin typerä kuin kysymys voi olla. Se on loukkaava, molempia osapuolia alentava ja sen takaa paistaa läpi pieni katkeruus. Toiseksi, tämä kertoo ihmeellisestä tavasta luoda olettamuksia – että kaikilla räppäreillä olisi niitä toinen toistaan kopioivia instamissejä puolisoinaan jotka sitten elävät miehensä siivellä. Mihin on unohtunut persoonallisuus ja sen arvostus? Kun parisuhde ei noudatakaan niitä tyypillisiä ”normeja” niin taloudellisen tilanteen kuin ulkonäönkin osalta, syitä yhdessäoloon haetaan muualta kuin rakkaudesta. Miksi? 

 

 

 

 

On hullua, että oletetaan myös kaikkien pitävän samannäköisistä tyypeistä. En viitsi edes kirjoittaa, mitä mieltä olin viime viikolla kohua aiheuttaneesta podcast-jaksosta ja tämän Juhan mielipiteistä naisten ulkonäöstä ja sen merkityksestä. Jos sinä pidät lihaksikkaasta ja tummatukkaisesta pukumiehestä, se ei tarkoita että esimerkiksi minä pitäisin. On olemassa klassisia kauneusihanteita, mutta jokaisella on juuri se oma maku. Ulkonäköä enemmän merkkaa kuitenkin (toivottavasti) aina se, mitä sen kuoren alla on. Minut on ainakin kasvatettu siihen, että jokainen saa näyttää juuri siltä kuin haluaa. Se tärkein löytyy sisältä. Minkälainen on sun mielestä komea mies tai vastaavasti kaunis nainen? Uskon, että meidän kaikkien vastaukset lopulta eroavat toisistaan paljonkin. Saati sitten minkä verran painoarvoa laitamme ulkonäölle. No, se podcastin Juha oli selkeä ääripää miehestä jonka arvomaailma oli ainakin omasta mielestäni hyvinkin pielessä. Tässä valtavan ulkonäkökeskeisessä maailmassa jaksan kuitenkin uskoa, että yhä enemmän ja enemmän kiinnitetään huomiota muihin seikkoihin kuin siihen ulkonäköön. Tai rahapussiin.

 

 

 

Mä olen itse kohdannut tätä samaa arvostelua ihan siitä asti, kun olen aloittanut bloggaamisen. Olen saanut lukemattomat kerrat kuulla, kuinka olen valinnut parisuhteeni nimenomaan miehen tulojen ja omaisuuden takia ja minulta on kysytty, olisinko hänen kanssaan jos hän olisi ihan tavallinen duunari pienipalkkaisessa palkkatyössä. Tähän itseasiassa en osaa edes vastata, eikä varmasti osaa Spektikään vastata, olisiko hän valinnut vaimonsa toisin, jos tuore rouva olisikin ollut se lähikaupan kassa eikä jättiomaisuudesta olisi tietoakaan. Uskon, että raha ja sen tuoma taloudellinen turva, vapaus ja vapaa-aika muuttavat ihmistä ja hänen luonnettaan. Toisia huonompaan, toisia parempaan suuntaan. Itse olen aina arvostanut miehissä kunnianhimoa, innovatiivisuutta ja periksiantamattomuutta. Nämä ovat monille varakkaille ihmisille tyypillisiä ominaisuuksia, sillä ilman näitä ominaisuuksia on vaikea luoda edes menestyksekästä uraa. Samoin silloin, kun ei tarvitse stressata raha-asioista, on helpompi voida hyvin. Tämä voi heijastua esimerkiksi ystävällisenä ja huomioivana käyttäytymisenä joka taas vetää ihmisiä puoleensa. Toisaalta, raha jos mikä tekee helposti ihmisestä ylimielisen idiootin ja näitä tapauksia on tavattu matkan varrella lukemattomia. Ja aivan varmasti tähän maailmaan mahtuu myös heitä, jotka oikeasti valitsevat puolisonsa vain statuksen, omaisuuden tai ulkonäön perusteella. Toivottavasti kokoajan vähemmän.

 

 

 

Vuonna 2019 pidetään hirveää meteliä tasa-arvon toteutumisesta, mutta kun mies nai itseään varakkaamman naisen joka erottuu joukosta persoonallisuudellaan, se onkin yhtäkkiä ongelma. Toisen kanssa ollaankin sitten vain rahan takia ja yllätytään, kuinka räppäri ei valitsekaan puolisokseen sitä ripsipidennyksillä ja huulitäytteillä koristeltua, peilin edessä halpistrikoita ja contourmeikkiään esittelevää blondia. Tässä on pieni ristiriita, eikö? Menikö nyt kateellisuus ja harmitus siitä, ettei itse ole saanut kolmepäiväisiä Italiassa järjestettyjä häitä julkkisvieraineen, sen tasa-arvokeskustelun edelle? Omasta puolestani toivotan vilpittömästi paljon onnea ja rakkautta tuoreelle hääparille ja kaikille teille, jotka olette kamppailleet näiden samojen asioiden kanssa. Älkää välittäkö muiden mielipiteistä, vaan rakastakaa senkin edestä ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian