En usko, että kukaan täysin 24/7 kaupunkiympäristössä elävä voi sanoa voivansa todella hyvin. Yksi osa hyvinvointia on nimittäin luonto ja luonnossa liikkuminen. Sen ei tarvitse olla viikottaista samoilua ja eräjormailua, lenkit meren rannassa tai kävely metsässä voivat toisinaan hyvin riittää. Metsässä liikkuminen lisää hyvinvointia, siitä on tehty lukuisia tutkimuksiakin. Havupuut erittävät eteerisiä öljyjä, jotka vaikuttavat positiivisesti psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen ja metsässä liikkumisen on tutkittu jopa ehkäisevän allergioita lapsilla. Liian moni lapsi on täysin vieraantunut luonnosta, etenkin metsästä. Luonnossa on kuitenkin jotain ainutlaatuista taikaa, se on yksi meidän suomalaisten suurimpia valttikorttejamme kotimaan osalta ja sen merkitystä hyvinvoinnille tutkitaan ja todistetaan jatkuvasti lisää..

 

 

Itse kaupunkilaisena kaipaan usein luontoon ja nyt kun arkeen paluu ja kaupunkielämään sopeutuminen taas koitti, tuli olo että on pakko päästä lähemmäs luontoa. Siksi me lähdettiin perjantaina kaatosateessa viikonlopuksi saariston rauhaan, keskelle merta, metsää ja hiljaisuutta. Koirat saivat juosta vapaina, Micael sai leikkiä metsässä ja itse sain vihdoin nuuhkia taas metsän tuoksuja, poimia jäljellä olevat mustikat ja puolukat, hengittää puhdasta ilmaa ja nauttia luonnossa liikkumisesta. Helsingissä riittää joskus ihan vain pari tuntia vaikka Seurasaaressa, siihen löytyy varmasti aikaa ihan jokaiselta. Luonnossa liikkuminen – kävely, patikointi tai vaikka maastopyöräily – on siitäkin hauskaa, että liikuntaa saa ihan huomaamatta. Talvella mikään maailman aktiviteetti ei voita Lapin luonnossa liikkumista, en tiedä ehkä mitään parempaa kuin hiljaisessa lumisessa metsässä tehty hiihtolenkki. Haikailen vielä ruskaviikonlopusta Lapissa, mutta nyt ei vain taida löytyä sille mahdollisuutta vaikka kuinka yritän järjestää. Mutta nautin tästä luonnosta näin lähelläkin.

 

 

Meillä oli aivan ihana viikonloppu kolmistaan. Metsäretkiä, marjojen poimintaa ja sienien epätoivoista jahtaamista, pelkkää itse tehtyä ruokaa koko viikonlopun ajan, puusaunan pehmeitä löylyjä, lautapelejä, kynttilänvaloa ja tummaakin tummemman tähtitaivaan tuijottelua. Päiväunia ja ihmeellisen kuumia loppukesän päiviä. Paremmin ei voisi valmistautua uuteen viikkoon. Menkää tyypit metsään ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Raising kids is like walking in a park.. Jurassic Park.

 

Moms. The only people who know the true meaning of 24/7.

 

The easiest way to shop with kids is not to.

 

 

It’s the freaking weekend, baby. I’m about to do 15 loads of laundry.

 

Thank you husband, for being an extra child I never wanted.

 

Being a parent is like folding a fitted sheet. No one really knows how.

 

 

I wish there was a face cream called ”before i was a mother”

 

I don’t have a ”9-5”. I have a ”when I open my eyes to when I close my eyes”

 

A worried mother does better research than FBI

 

 

The closest I get to a spa day is when steam from the dishwasher smacks me in the face.

 

Shoutout to my neighbors for pretending they don’t hear me screaming like a psychopath at my kids.

 

Cleaning with children in the house is like brushing your teeth while eating Oreos.

 

Feeling quilty about your kid watching TV? Just put the captions on. Boom! Now they’re reading.

 

Eating all by yourself sounds kind of depressing. Unless you are a parent.

 

A perfect metaphor for parenting is trying to stand up in a hammock without spilling your wine.

 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Joka vuosi sama juttu. Kesäloman alkaessa lapsi on kiukkuinen ja osoittaa mieltään aivan turhanpäiväisistä asioista. Kesäloman loppuessa jo ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeen saadaan ennennäkemättömiä kaupparaivareita, äiti on taas tyhmä ja sitä vihataan koko loppuelämä ja rajoja koetellaan osa-alueilla, joissa ei sitä ole koskaan ennen tarvinnut tehdä. Nyt kun Micael on jo isompi, ilmiö on helpompi tunnistaa, ennen se meni vain kaikkien niiden lukemattomien vaiheiden piikkiin.

 

 

Lapsi tarvitsee kesällä kunnon loman, kuten aikuisetkin. Eikä ihme, että tutuista rutiineista ja päivärytmistä poikkeaminen aiheuttaa lapsessa tunnereaktioita. On sopeuduttava kenties uuteen ympäristöön kesälomalla, tylsyyteen ja vanhempien jatkuvaan läsnäoloon. Ei olekaan enää samanlaisia sääntöjä ja sosiaalista ryhmäpainetta kuten päiväkodissa. Micaelin kohdalla tähän sopeutumiseen meni noin viikko ja pienemmässä mittakaavassa huomaan saman kiukuttelun ja sen tolkuttoman riehumisen ja tottelemattomuuden näkyvän myös lähtiessä lomareissulle. Ensimmäiset päivät Lapissa tai Espanjassa ovat yleensä täynnä kiukkua ja liiallista energiaa, joka laantuu toisena tai viimeistään kolmantena reissupäivänä loman riemuksi ja kultaiseksi käytökseksi.

 

Kesäloma sujuu kuitenkin pääosin aina hyvin ja lapsi nauttii vanhempiensa jatkuvasta läsnäolosta. Kiireettömyys ja yhdessäolo näkyvät hyvänä käytöksenä, mutta tottakai lapsi myös tylsistyy. Tästä julkaisen pian ihan oman postauksen, nimittäin tylsyydestä ja sen sietämisestä sekä tekemisen järjestämisestä.. Välillä tosiaan mietin, että kuin jumalattoman vaikeaa on olla äiti? Ei riitä, että selviää vauvavuodesta tai uhmaiästä, aina tulee uusia mietittäviä asioita joka ikisessä iässä ja vaiheessa. No, enemmän on kuitenkin niitä hyviä asioita. Tämä kesäloma oli siitäkin syystä ihana, että meidän mukana saaristossa reissasi rakkaat tutut lapset, joiden kanssa vietetyn kesäloman Micael muistaa varmasti vielä isonakin.

 

 

Kesäloman jälkeen päiväkotiin paluu sujui kuitenkin ihanasti. Hyvä kun lapsi malttoi heipat sanoa puiston portilla ja juoksi lomalta palanneiden kavereiden luo sadasosasekunnissa. Unirytmikin oli ihan kohdallaan ja iltapäivällä se ei malttanut lähteä kotiin. Siihen se riemu päättyikin. Kotimatkalla äiti oli taas tyhmä, äiti oli hirveä lapsen elämää rajoittava tyhmä ja tyhmin aikuinen jonka lapsi tietää. Kun lomalla vinguttiin kaupasta uutta lelua, riitti tasan yksi lause – et saa. Taas tehtiin muuta. Kun loman jälkeisen päiväkotipäivän jälkeen vingutaan uutta lelua, ei auta kuin raahata lapsi ruokaosaston läpi heitellen samalla ostoksia kärryyn meditatiivisessa tilassa en kuuntele, en kuuntele, en kuuntele.. Me ollaan tapeltu koko viikko muun muassa iPadista, Youtuben käytöstä, pyörän unohtamisesta veneelle ja koiran talutuksesta. Uhmaikää muistuttava hetkellinen tila on kuitenkin tuttu jo kolmelta viime vuodelta, joten tiedän sen menevän ohi.

 

 

Hyvä esimerkki siitä, kuinka lapsi tarvitsee tutut rutiinit ja tiukat rajat ja kuinka muutokset stressaavat. Silti, niitä täytyy olla ja lapsen on sopeuduttava. Sehän tapahtuu kiukun kautta, mutta vanhemman tehtävä on edelleen sietää ja sanoittaa lapsen tunteita ja käytöstä. Pahinta on sopeutua lapsen tahtoon, tehdä lomasta ja arjesta täysin samankaltaista sekä antaa periksi. Tähän tosin sortuu varmasti ajoittain ihan jokainen vanhempi, mutta se tekee meistä vaan inhimillisiä. Tsemppiä arjen aloitukseen ja ihanaa loppuviikkoa ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian