Ennen kesälomaa. Ennen muuttoa. Ennen evakkoa. Ennen heinäkuuta. Yritän treenata, yritän pakata, yritän tehdä mahdollisimman paljon töitä ja järjestellä asioita niin, että ainakin puolentoista kuukauden veneessä asuminen olisi mahdollisimman helppoa ja kivaa. Aina kun sitä yrittää varautua kaikkeen, tulee vastaan jotain, johon ei kuitenkaan ikinä olisi osannut varautua.

 

Mutta siihenkös tuo kulunut kevät on auttanut. Aiemmin sitä olisi tuskaillut, kuinka sitä pärjää taas kuukauden lapsen kanssa lähes 24/7 kun omat viihdyttäjän taidot eivät ole kummoiset. Ei kuulkaa seitsemän koronakotiviikon jälkeen tunnu yksi kesäloma enää missään. Keittiön pöydällä kököttävä japanilainen figuuri muistuttaa ilosta ja kiitollisuudesta. Katson sitä silloinkin, kun olen herännyt kiukuttelemaan Hankoon unohtuneesta hiustenkuivaajasta ja keittiön lattialle levinneestä kahvipaketista. Joka päivä muistan olla kiitollinen. Vaikka joka päivä myös ärsyttää ihan suunnattomasti. Me olemme kuitenkin onneksi pysyneet terveinä ja saimme taas vapauden nähdä ystäviä ja sukulaisia, voimme mennä päiväkotiin ja töihin ja nyt jopa sinne ravintolaankin. Ja vielä sekin päivä tulee, kun remonttikin on valmis. Ja sitten voikin aloittaa toisen asunnon remontin. Ai että! 

 

 

 

Ajattelin tämän loppuajan kotona olevan haikeampaakin. Tähän asti pahin oli kuitenkin oikeastaan päivä, jolloin ostotarjous hyväksyttiin. Silloin konkretisoitui se, että täältä ihan oikeasti lähdetään ja meidän kotiin muuttaa joku muu. Tuon alkushokin jälkeen sitä jo irtautui. Odottaa vaan, että pääsisi uuteen paikkaan aloittamaan arjen siellä, puhtaalta pöydältä. Eivätkä ne muistot ole näiden seinien sisällä, nehän säilyvät ikuisesti mielessäni. Sitä paitsi kun vielä joskus palaan tänne takaisin, en kuitenkaan muuttaisi juuri tähän taloon.

 

Olen silti vähän tarkoituksella etsinyt niitä ärsyttäviä juttuja nykyisesti kodista. Liukuovikaapit jotka eivät aukea ihan kokonaan, vähän turhan korkealla olevat ylähyllyt joista ei yletä ottaa mitään, suihkukaappi jossa mahtuu hädin tuskin kääntymään, terassi joka olisi pitänyt kuitenkin vaihtaa.. Monet kerrat olen kironnut olematonta säilytystilaa, mutta jännä kun nyt on käynyt kaappeja läpi ja karsinut turhaa pois, sitä tilaa olisikin yhtäkkiä vaikka kuinka paljon. Niin sitä vaan tunkee nurkat täyteen tavaraa ja kantaa selkä vääränä kaupasta sitä lisää. Tulevassa kodissa säilytystilaa ei tosiaan ollut lainkaan valmiina, joten saimme suunnitella kaiken itse. En tiedä miten metsään meni, mutta loppukesästähän se sitten nähdään. On niin vapauttavaa heittää kaikki itselle turha roskiin tai myyntiin. Jos muuten sisustustavarat tai vaatteet ja asusteet second handina kiinnostavat, seuraa mua Instagramissa. Olen nyt lähes päivittäin myynyt storyn puolella muutamia aarteita ja viikonlopun aikana on tulossa paljon lisää.

 

Saimme vasta eilen muuttolaatikot, tänään ajattelin täyttää niistä ensimmäisen. Olen niin kaukana sellaisesta hiljaa hyvä tulee -ihmisestä, mieluummin sitten kerralla kuntoon. Saan aivan tarpeeksi kauan asua väliaikaismajoituksessa veneellä, ettei muuttolaatikkokaaos olisi kiinnostanut yhtään aiemmin. Yritin käydä nappaamassa näitä kauniita remonttikuvia Kulosaaresta, muutos on jo nyt ihan huima vaikka vasta on purettu kylppärit, lattiat ja tehty vähän seiniin reikiä. Pienestä pintaremontista tuli vähän isompi urakka, mutta mieluummin kerralla kuntoon ja kivaksi kuin sinne päin. Aikataulu venyy väkisinkin, mutta kai siellä syksyllä viimeistään asutaan. Send help.


 

Tiesittekö miksi juhannusta muuten oikeasti vietetään? Puhuttiin tästä nyt viikonloppuna ja suurin osa ei lainkaan tiennyt. Eikä sitä, että juhannuspäivä oli ennen aina 24.6. eikä suinkaan lauantaina – keskikesän juhlaa vietettiin siis aina puoli vuotta ennen joulua 1950-luvulle asti kunnes se siirrettiin 20. – 26. kesäkuuta osuvalle lauantaille. Juhannus on kuitenkin edelleen keskikesän ja valon juhla, jolloin päivä on pisimmillään. Tästä se sitten lyhenee ja mennään taas aivan liian kovaa vauhtia syksyä kohti. Heinäkuun puolivälissä, siinä ensimmäisten kanttarellien aikaan, huomaa taas ihan yks kaks iltojen olevan jo ihan säkkipimeitä.

 

 

Olen ollut viimeksi Suomessa juhannuksena seitsemän vuotta sitten. Hangossa juhlimassa aamuun asti tyttökavereiden kanssa. Juhannukset ovat tuosta muuttaneet ulkomaille ja vietetty perinteisesti perheen ja ystävien kesken. Tänä vuonna, varsin poikkeuksellisena kesänä, juhannus on mennyt seitsemän vuoden tauon jälkeen täällä Hangossa ja parin päivän veneretkellä idyllisessä Högsårassa ja suojaisassa Kasnäsissa. Ystäväpariskunnan äkisti peruuntuneet juhannussuunnitelmat  vaihtuivat pariksi päiväksi saaristoon meidän kanssa, ja täytyy sanoa, että olipa kiva ja aurinkoinen juhannus.

 

Muistan itse lapsuudesta, kuinka oli just sitä ihan parasta viettää juhannusta tuttujen lapsiperheiden kanssa. Aikuiset puuhasivat omiaan ja me saatiin uida, leikkiä, sukeltaa simpukoita, juosta metsässä ja valvoa myöhään valoisassa yössä. Aina myös sattui ja tapahtui jotain pientä – niin tänä vuonnakin kun aalto yllätti kumiveneen ja muutamat paukkuliivit räjähtivät sekä pari puhelinta kastui siinä samassa..

 

 

Aivan sinne päin tehtyjä kukkaseppeleitä, neliapiloita, kakkuja, loputonta auringonpaistetta, puujaloilla kävelyä, grilliruokaa, lämpimän suolaveden tuoksuisia iltoja, sopivasti rosèèta, lasten hassuttelua riemua ja aikuisten vitsejä.. Saariston rauhaa, rumia rusketusrajoja, kärrynpyöriä, tuulen ujellusta ja rantasaunan löylyjä. Ei ollenkaan hullumpi Suomen juhannus.

 

 

Ollaan vielä huomiseen asti Hangossa, jonka jälkeen aloitetaan pakkausurakka kotona. Puolitoista viikkoa Helsingissä ja muuttokuorma varastoon. Kädet ristiin ja toivotaan remontin nopeaa valmistumista, hyviä kelejä ja pitkää pinnaa. Elättelen toiveita, että elokuun puolivälissä saisi jo tavarat uuteen kotiin. Hangossa on onneksi hyvä olla ja Helsinki tällä hetkellä täynnä halpoja hotelleja, töissäkin kun täytyy välillä käydä. Veikkaan kotimaanmatkailulle ennätyssuurta suosiota tänä kesänä. Nyt tää punoittava pisamanaama lähtee ruoanlaittoon, se aina niin tarkka arkirytmini tuntuu olevan muisto vain. Mutta saa kai sitä kesällä ollakin. Vähän sinne päin.

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana ja aurinkoinen juhannus. Vietti sen sitten missä tahansa ja missä säässä tahansa, juhannuksen tekevät kyllä ihmiset ympärillä. Muistakaa tarttua näihin hetkiin nyt, valoisiin iltoihin ja ihmeellisen lämpimiin päiviin. Se kesä kun on juuri tässä ja nyt ♥

 


Pidän käsissäni mustaa avainta. Avainta kotiin, johon en koskaan olisi kuvitellut muuttavani. Vielä viime talvena ajattelin, etten koskaan voisi muuttaa eteläisestä kantakaupungista mihinkään. Mun kotikadut, lähikauppojen tutut myyjät, kivenheitto merenrantaan, lenkit Kaivarin rannassa, Eiran puistot, sporan kolina ja kävelymatka keskustaan.. Suureen ääneen julistin aina, kuinka en tule sitten muuttamaan täältä mihinkään, en mihinkään. Eihän minusta pitänyt tulla äitiäkään.. Never say never, maailma ei tosiaan ole niin mustavalkoista kun sitä alle kolmekymppisenä kuvitteli. Ajatukset ja arvot ovat pehmenneet enkä ole enää lainkaan niin ehdoton. Kirjoitin eilen, kuinka muutan pois keskustasta. Kyllä. Muutan. Kulosaareen. Apua.

 

Miten ihmeessä suostuin muuttamaan kaiken sen uhoamiseni jälkeen paikkaan, jossa en edes tiedä mihin postipaketit menevät tai mitä kautta pääsee Alepaan? Mies on asunut lapsuutensa Kulosaaressa, itse taas olen käynyt pari kertaa kiinalaisessa syömässä. Ja kaksi kertaa katsomassa taloa, ensimmäistä vuonna 2014 ja toista vuosi sitten syksyllä. Se jäi ostamatta kun en millään halunnut sinne muuttaa. Joka kerta, kun olen käynyt Kulosaaressa, olen kuitenkin ihan vähän ja ihan salaa ihastellut sen tunnelmaa. Siinä on jotain samaa kuin Eirassa. Kapeat syreenien ja kirsikkapuiden reunustamat yksisuuntaiset kujat. Tenniskentät, hyvinhoidetut puistot ja meren välitön läheisyys. Olemme ajaneet joka kerta tämän tulevan talomme ohi. Se on ollut omasta mielestäni kauneimpia paikkoja koko saarella. Mulla tulee siitä aina mieleen joidenkin jenkkileffojen asuinalueet, talot ovat charmikkaita, vanhoja ja jokainen ihanan erilainen. Joka toinen tuntuu olevan suurlähetystö, aivan kuten vanhassa Eirassakin. Kulosaaresta huokuu historia ja persoonallisuus. Mustikkamaan välitön läheisyys on myös yksi ihanimpia asioita. Metsästä on tullut parin viime vuoden aikana itselleni suuri voimavara ja nyt sinne on mahdollista päästä ihan päivittäin.

 

 

Luonnon läheisyys ja oma rauha lumosivat minut. Hanhien ja joutsenen pesät viereisellä rannalla, pala merenrantaa. On paljon helpompi rauhoittua. Pääsen uimaan vaikka joka aamu omasta laiturista. Enkä voi kieltää, ettenkö nauttisi myös lisätilasta. Jota tosiaan löytyy kolme kertaa enemmän kuin nykyisestä asunnosta. En voi uskoa, että saan oman kuntosalin, työtilan ja ison keittiön – juuri sellaisen kuin haluan. Vierashuoneen, viinihuoneen ja hamamin. Luit oikein, hamamin. Naurattaa ajatuskin siellä kököttämisestä. Rakas Roosa näkee käytännössä Redin Majakasta meidän kodin ja keskustaan pääsee lenkkeilemälläkin. Juoksin keväällä Kulosaareen ja takaisin, eikä se ollut matka eikä mikään. Jotenkin olen vain kuvitellut Kuliksen olevan niin kaukana. Suuri helpotus tulee myös harrastusmatkoista, sillä Miksu käy kolmesti viikossa Myllypuron jäähallilla pelaamassa lätkää. Matkat lyhenevät ajallisesti varmaan kaksi kolmasosaa. Tennis jatkuu toistaiseksi keskustassa eskarin jälkeen, myöhemmin sitä voi vaihtaa Kulosaaren tennishallille jos haluaa.

 

Miksulle Kulosaari on idyllinen ja turvallinen paikka kasvaa ja hänellä on mahdollisuus hakea kaksikieliselle luokalle Kulosaaren kouluun jos kielitaito vain siihen riittää. Eskarivuoden Miksu on vielä omassa päiväkodissa Huvilassa.  Koska ihana pieni päiväkotiporukka jakautuu muutenkin moneen eri kouluun (Eira-Ullanlinna-Punavuori -alueella on useita kouluja + ruotsinkielisille vielä oma) on luontevin aika muutoksille vasta sitten kouluun siirtyessä. Rakkaaseen päiväkotiin saavat mennä kuitenkin koululaisetkin loma-aikoina (joka on aivan ihana mahdollisuus ja tätä tulen todellakin hyödyntämään) ja päiväkoti järjestää koululaisille esimerkiksi yöjuhlia, joten kavereille ei missään nimessä tarvitse sanoa hyvästejä. Ja itse ihan mielelläni ajan tänne ”kotikulmille” vaikka päivittäin, liikun jokatapauksessa lähes kaikkialle autolla.

 

 

Olin nyt oikeastaan tilanteessa, jossa sain valita. Jäänkö asumaan tänne jossa olen aina kokenut olevani kotona vai lähdenkö kokeilemaan uutta. Kun lopullinen päätös oli edessä, ei tarvinnut edes päättää. Jotenkin vain tiesin. Kaikki teot ja asiat elämässäni olivat johdattaneet minut tähän. Lähtö ei varmasti ole lopullinen ja haaveilenhan vielä joskus asuvani Kaliforniassakin osan vuodesta.. Eihän sitä koskaan tiedä. Home is where your heart is ja silleen.

 

Kolmen viikon kuluttua jätän hetkeksi Eiran kodin taakseni, sydämessäni tiedän kuitenkin palaavani vielä joskus takaisin. Ja käynhän täällä Miksun kanssa edelleen joka ikinen arkipäivä, tulen keskustaan ruokaostoksille ja uudesta kodista näkee Suomenlinnaan ja Katajanokallekin lähes jokaisesta huoneesta, joten enhän nyt missään nimessä kaukana ole. Lisäksi ajatus siitä, että täällä kuitenkin on jatkossa edes olemassa se kaupunkiasunto, tuntuu lohduttavalta. Että on edes pieni pala sitä ainoata paikkaa maailmassa, joka on koskaan tuntunut kodilta. Taustani takia en ole koskaan kiintynyt mihinkään, kunnes kauan sitten ensimmäisen kerran muuttaessani Ullanlinnaan oli se ensimmäinen paikka, joka oikeasti tuntui kodilta. Siellä oli vihdoin helppoa olla onnellinen ja vapaa ja oikein tunsin, kuinka ne yli vuosisadan vanhat kivitalot toivottivat minut tervetulleeksi – kotiin.

 

Tällä hetkellä kuitenkin ajattelen, että enemmän kuin yksikään tuttu katu, vaaleanpunainen jugendtalo tai tutut naapurit, kodin tekevät ihmiset. Ensimmäistä kertaa koskaan tunnen aidosti, että olen kotona ihan missä tahansa, kunhan minulla vain on omat rakkaat ympärilläni. Tämä on oikeastaan suuri edistysaskel itselleni, että edes ajattelen näin. Olen kuitenkin aina sydämeltäni se eteläisen kantakaupungin tyttö, joka varmasti vielä joskus palaa asumaan sinne, mistä kävelee suosikkikonditoriaan aamukahville ja leivonnaiselle. Ehkä juuri siksi ajatus muutosta ei tällä hetkellä tunnu edes kovin haikealta, kun en ollenkaan ajattele että nämä olisivat hyvästit. Tähän elämänvaiheeseen muutto on kuitenkin täysin oikea ratkaisu, se ei olisi tapahtunut aiemmin, eikä taatusti myöhemmin jos olisimme päättäneet jäädä ”vielä hetkeksi”. Ja kuten rakas mies mulle sanoi, pääsee tänne heti takaisin jos siltä tuntuu. Yritän nyt kuitenkin ensin löytää sen lähimmän postin ja nopeimman reitin sinne Alepaan. Mitä iistimpää, sitä siistimpää?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian