Mitkä ovat lapselle sopivia harrastuksia? Milloin lapsen harrastukset on syytä aloittaa? Milloin harrastuksen saa lopettaa? Onko harrastuksiin pakko mennä? Mitä jos lapsi ei harrasta lainkaan? Mikä on sopiva määrä harrastuksia? Kuinka monet treenit saa olla viikossa? Miten toimia, kun lapsi ei halua mennä treeneihin?

  

 

Lapsen harrastukset ovat syksyisin esillä niin kotona kuin julkisissa keskusteluissakin. Havahduin siinä Micaelin täyttäessä kolme vuotta, että pitäisikö sen harrastaa jo jotain? Ensin iski jopa vähän paniikki, että olenko nyt myöhässä ja harrastavatko kaikki muut jo jotain ja millaisia harrastuksia lapsella pitäisi ylipäätään olla. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, harrastamisesta on tullut paljon selkeämpää ja lapsi osaa jo itse kertoa kiinnostuksistaan. Olen itse yrittänyt olla tuputtamatta omia ajatuksiani liikuntaharrastuksista, mutta tottakai vanhempien kiinnostuksen kohteet näkyvät pienen lapsen harrastusvalinnoissa. Yritän kuitenkin aina kuunnella lasta ja reagoin kyllä heti, jos hän ei oikeasti pidä jostain. Toistaiseksi sellaista harrastusta ei ole tullut vastaan. Miten muuten harrastava lapsi tuntuu yhtäkkiä jotenkin tosi isolta ja itsenäiseltä? Siellä se yksinään touhuaa ihan vieraiden lasten kanssa ilman tuttuja ja turvallisia aikuisia. Mun pieni sylissä viihtyvä rakas. Vanhemmuus on täynnä näitä kamalia irti päästämisen vaiheita kun lapsi alkaakin olla itsenäinen ja reipas iso poika.

 

 

Micael harrastaa tällä hetkellä jääkiekkoa ja tennistä. Jääkiekkotreenit alkoivat juuri ja voi sitä riemua, mun sydän sulaa kun näen kuinka innoissaan pikkuinen on jäällä sekä kotona ulkona sählymailan ja kanssa harjoittelemassa maalintekoa. Viime talven Micael oli meidän lähijäähallilla luistelukoulussa ja se oli mahtava päätös. Nyt hän on valmis pelaamaan ja osaa luistella sujuvasti. Lätkätreenit ovat kerran viikossa lauantaisin, mutta lapsi toivoi pääsevänsä useammin luistelemaan, joten ilmoitin hänet vielä erikseen samaan luistelukouluun missä viime vuonna olimme. Siellä pääsee ”isojen” ryhmässä jäälle leikkimään sekä hiomaan olemassa olevia taitoja heti päiväkotipäivän jälkeen lähihalliin, joten tunti menee ihan jo mielekkäästä leikistä ja kehitys tapahtuu siinä sivussa. Lisäksi jääkiekkoon kuuluvat oheistreenit (sisäliikuntaa kuten sählyä, muita liikuntaleikkejä jne) joten lätkäharrastusta mahtuu jossain muodossa nyt kolmeen päivään viikossa. Ajattelin aluksi että se kuulostaa paljolta, mutta kyseessä on vielä hauskaa tekemistä ja porukassa liikkumista. Micael ainakin turhautuu äkkiä jos ollaan vain kotona liikkumatta. Maanantaisin hänellä on vielä mieluinen harrastus tennistunnin muodossa. Pieni on aivan hullaantunut tenniksestä ja ajattelen itse sen tukevan hyvin myös mieluista jääkiekkoharrastusta. Tennis on myös onneksi ihan lyhyen matkan päässä, joten sekin menee kivasta liikunta- ja leikkihetkestä heti päiväkotipäivän jälkeen. Eilen hän halusi vielä tennistunnin jälkeen lähteä ulos näyttämään mailalla ja palloilla mitä mä osaan jo. 

 

Micael harrastaa siis neljänä päivänä viikossa, mikä on paljon viisivuotiaalle, mutta harrastaminen ei vielä ole tosissaan kilpailemista. Niin kauan kuin lapsi vain nauttii siitä, olen enemmän kuin tyytyväinen tähän. Tämä toimii meillä, mutta lapset ovat erilaisia. Toiset kuormittuvat päiväkotiarjesta paljon enemmän, jolloin illat ja viikonloput on hyvä rauhoittaa. On niin tärkeää osata lukea sitä lasta. Harrastavien lasten ”lepopäivät” ovat hyvin tärkeitä. Lapsi tarvitsee joutenoloa ja lapsen täytyy oppia myös sietämään tylsyyttä. Itsehän vihasin lapsena sitä tunnetta, kun ei ollut mitään tekemistä. Tämän takia inhosin sunnuntaipäiviä vielä aikuisikään asti. Sanoinkin aina, että tekisin mielelläni kaikki sunnuntait ennemmin töitä, kun makaisin tekemättä mitään. Myöhemmin olen kyllä ollut enemmänkin sen lepopäivän pyhittämisen kannalla.

 

 

Lapselle sopivat harrastukset kuin harrastukset, kunhan ne eivät ole liian haastavia. Jos lapsi kokee toistuvasti epäonnistumisia tai on liian väsynyt, into kaikkeen harrastamiseen loppuu äkkiä. Joskus voi auttaa, kun vaihtaa ryhmää tai paikkaa. Aikuiset harrastustoiminnassa ovat hyvin tärkeitä motivaation kannalta. Tunteeko lapsi olonsa turvalliseksi harrastaessa? Huomioiko aikuinen tarpeeksi jokaista lasta?  Tärkeitä asioita, jotka voivat parhaimmillaan tehdä harrastuksesta lapselle niin rakkaan, että se jatkuu läpi elämän tai pahimmillaan saada lahjakkaan ja motivoituneen lapsen lopettamaan harrastamisen kokonaan. Kaikkien harrastusten ei missään nimessä tarvitse olla liikuntaharrastuksia. Aktiivisille lapsille liikuntaharrastus on kuitenkin mitä mainioin tapa purkaa energiaa ja rauhoittaa vilkasta mieltä iltaa kohti.

 

Lapsen harrastukset kannattaa aloittaa silloin, kun lapsi siihen on valmis. Moni laji alkaa kivasta leikinomaisesta toiminnasta, jolloin aloittaa voi hyvinkin nuorena. Luulisin, että kaikkea saa käydä ainakin kerran kokeilemassa ilmaiseksi? Kun päättää aloittaa, lapsen pitäisi itse olla motivoitunut. Harrastuksiin sitoudutaan kuitenkin aina kaudeksi kerrallaan ja niistä maksetaan. Itse olen sitä mieltä, että harrastuksiin mennään aina, kun ollaan terveitä. Väsymyksen takia treenejä ei jätetä väliin. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsen riittävästä unesta ja muusta rentoutumisesta sekä levosta. Jokaisella tulee päiviä, kun ei yhtään kiinnosta ja kun mikään ei suju. Vaikka lapsi huutaisi vihaavansa luistelua, joskus kannattaa ”pakottaa” (lue: esimerkiksi lahjoa) se lapsi sinne jäälle. Varsinkin jos on nähnyt, miten hän kuitenkin nauttii luistelusta. Lapsen harrastukset ovat nimittäin hyvä keino uhmata. ”En halua, haluan lopettaa, tylsä laji!” voivat saada vanhemman heittämään hanskat tiskiin liian helposti. Kuinka moni onkaan kiitellyt vanhempiaan aikuisena siitä, että he patistivat harrastusten pariin lapsena? Aika moni, minä mukaan lukien.

 

 

Lapset ovat etuoikeutettuja saadessaan harrastaa. Kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta, esimerkiksi taloudellisten tai ajallisten syiden vuoksi, harrastaa välttämättä mitään. Kaikille harrastukset eivät kuitenkaan edes sovi, eikä se tarkoita, että lapsi olisi jotenkin laiska tai saamaton. Pieni lapsi väsyy jo päiväkotipäivästä tai koulupäivä kuormittaa sen verran, ettei sen jälkeen enää jaksa keskittyä harrastamiseen. Lapset ovat erilaisia ja samassa perheessä voi hyvinkin olla yksi aktiiviharrastaja ja yksi, joka viihtyy iltapäivät kotona rentoutuen. Ja kuten ylempänä kirjoitin, kaikkien harrastusten ei missään nimessä tarvitse olla liikuntaharrastuksia. On kuvataide- ja tiedekerhoja, musiikkia ja ihan vaikka shakkia.

 

Itse näen kuitenkin liikunnan hyvin tärkeänä osana nykypäivän lasten päivää ja kun yhä enemmän ja enemmän vietetään aikaa vain sisällä paikallaan, me aikuiset olemme vastuussa siitä, että lapset liikkuvat tarpeeksi. Omalla toiminnallamme näytämme esimerkkiä lapselle ja on fakta, että liikkuvien vanhempien lapset alkavat todennäköisemmin harrastaa itsekin liikuntaa ja omaksuvat liikunnallisen elämäntyylin. Sen sijaan liiallisesta suorittamisesta ja liian aikaisesta kilpahenkisestä harrastamisesta kannattaa pysytellä kaukana. Pienestäkin lapsesta tulee helposti suorittaja, jos vanhempi vaatii jatkuvasti parempaa ja parempaa. Kaikki motivointi ja kannustus pitäisi tapahtua hyvän mielen kautta. Silloin liikunta on hauskaa ja se säilyy helpommin lapsen päivärytmissä läpi elämän.

Mitä teillä harrastetaan ja miten usein?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Vastuullisuus ja ekologisuus ovat nyt niin isoja trendejä, että olen jopa kuullut monien kyllästyneen niiden vahvaan esillä oloon. Me kolmekymppiset olemmekin vähän hassussa välikädessä tässä, +/- 20-v nuorille on itsestäänselvää ajatella maapalloamme sekä ilmastonmuutosta arjen pienissä teoissa, 40+ ikäluokka taas on nähnyt ja elänyt sen ajan, kun roskat saattoi heittää auton ikkunasta ulos tai upottaa mereen vaikkapa sitten mökiltä roudattu vanha sänky, who cares. Kun luonto-, ympäristö-, ja kierrätysasioita nosti joku esille, tuomittiin heti viherpipertäjäksi. Me olemme eläneet jossain siinä välissä. Joudumme tekemään valinnan jo siinä, ajattelemmeko ympäristöasioita ja ilmastonmuutosta lainkaan, toimimmeko itse ja jos toimimme, niin miten. Itse olen omaksunut pikkuhiljaa tietynlaisia itsestäänselvyyksiä vastuullisuuden puolesta, paljon tekemistä on edelleen enkä todellakaan ole mikään malliesimerkki vastuullisuudesta, mutta pienin askelin parempaa kohti..

 

 

CASE MUOTI JA KAUNEUS Etsin tässä hiljattain itselleni uutta talvitakkia. On ollut ihana huomata, kuinka turkissomisteet vähenevät jatkuvasti. Vaikka ne ovatkin ihanan näköisiä – kyllä, pidän itsekin turkissomisteisista hupuista – on silti vain hyvä asia, että saan suosikkitakkini halutessani myös ilman sitä. Tekoturkis ei juurikaan ole sen eettisempi valinta. Se, että eläin ei suoraan menetä henkeään vaatteesi takia kuten turkistarhalla, hän menettää tekoturkistakkisi takia henkensä jossain muualla ja tekoturkistuotanto kuluttaa paljon enemmän luonnonvaroja. Eettisyys on iso osa vastuullista elämäntapaa. Jos haluat käyttää turkiksia, suosi aitoja, eettisiä turkiksia tai kierrätettyjä versioita. No, se pienistä pörröisistä eläimistä. Vielä isompi ongelma maapallon ja ilmastonmuutoksen kannalta on pikamuoti. En tiedä teistä, mutta itseäni jopa vähän inhottaa katsoa, kuinka suositut somepersoonat kuvaavat stooreihinsa 10 erilaista halpavaateketjun keinokuituasua ja kehottavat seuraajiaan vielä ostamaankin niitä. Kun jokaisessa kuvassa on eri vaatteet, kannustetaan seuraajia shoppaamaan entistä enemmän halpaa pikamuotia, joka lopulta päätyy roskiin. Niin, tiedättehän. Vaatteet joita ei saa enää kirpparillakaan myytyä, päätyvät sekajätteeksi roskiin myös esimerkiksi sieltä UFF:lta ja Fidalta. Tietäisittepä, kuinka paljon tunteja olen käyttänyt asian tutkimiseen, miten keinokuituisia roskiin meneviä vaatteita voisi kierrättää ja hyötykäyttää isossa mittakaavassa.. Suomessa on onneksi tehty jo hienoja oivalluksia ja aloitettu hankkeita tämän ongelman ratkaisemiseksi. Tästä puhutaan vielä isosti.

 

Itse jopa voin paremmin, kun kaapissani ei ole niin paljon vaatteita. Kun aloin ostaa laadukkaita materiaaleja ja ajattomia vaatekappaleita, asukriisit katosivat. Vaatteisiin menee ehkä kerralla enemmän rahaa, mutta paljon harvemmin kuin ennen. Huollan ja korjaan myös paljon vaatteita sen sijaan, että ostaisin heti uutta. Tämä on toki mahdollista vain laadukkaiden materiaalien kohdalla. Akryylineuletta ei pelasteta, villaa ja kashmiria kyllä. Ja on kiva ajatella, että vaatteella on tarina. Että tätä mekkoa käytin siellä, siellä ja siellä. Että se oli päälläni monissa elämän tärkeissä hetkissä, eikä vain kerran yksissä bileissä ja jäi sen jälkeen kaappiin. Kosmetiikassa olen jo vuosia suosinut luonnonkosmetiikkaa, vaikka välillä palaankin synteettisiin kilpakumppaneihin.

 

ONGELMAT Eettisesti tuotettuja vaatteita on vaikea löytää sen näköisinä, että ne miellyttäisivät minua. Miksi niin monet kotimaiset ja vastuullisesti tuotetut vaatteet muistuttavat edelleen niitä muodottomia lastenvaatteita graafisine printteineen? Saa vinkata jos tiedät naisellisia vaatteita valmistavia brändejä! Niitä tekevät kyllä erottuvat edukseen, tässä voisi olla nyt hyvä markkinarako uudelle yrittäjälle..

Luonnonkosmetiikan ongelmat koskevat lähinnä tuotteiden laatua sekä allergisoivia aineita. Ihonhoidossa ja esimerkiksi saippuioissa olen löytänyt monia hyviä luomuversioita, mutta meikeissä synteettisten laatu on liian usein yhä parempi. Ja hei tapaus dödöt! Mikä on oikeasti hyvä ja pitävä luomudeodorantti? Ei ole tullut vastaan. Samoin hiustenhoitotuotteet.. Oma hiuslaatuni ei ainakaan ole toistaiseksi pitänyt luonnonkosmetiikan shampoista ja hoitoaineista, ikävä kyllä.

 

 

CASE RUOKA JA KOTI Vaikka kuinka haluaisin olla eettisistä syistä kasvissyöjä, ja jonkin aikaa olinkin, terveysongelmat ”pakottivat” minut syömään taas lihaa. Toisaalta tämä taas on pakottanut minut tarkastelemaan syömistäni taas entistä enemmän eettisistä näkökulmista. On vastuullisempaa syödä lähellä kotia tuotettua luomulihaa, kuin roudata avokadoja ja soijaa toiselta puolelta maapalloa, näin kärjistetysti. Kasvisruokahype on vienyt syömistämme myös hieman väärään suuntaan, takaisin kohti eineksiä ja puolivalmisteita. Koska mieheni syö edelleen pelkkää kasvisruokaa, meillä on silti paljon kasvisruokapäiviä kotona. Miksun kanssa me herkutellaan lihapullilla aina kun ollaan kaksin. Pyrin ostamaan paljon ruokaa läheltä, painotan sitä nykyään vielä enemmän kuin luomua. Lähiruoka onneksi on usein kuitenkin luonnonmukaisesti tuotettua. Kyllästyin jatkuvaan jääkaapin siivoamiseen, joten olen tietoisesti yrittänyt vähentää myös ruokahävikkiä. Siivoan aina puhtailla, luonnonmukaisilla pesuaineilla ja pesen pyykit luomupesuaineella ja pyykkietikalla. Kuulin myös naapurilta (hahah) että talo jossa asumme, on varsin energiatehokas. Olen alkanut lajitella myös roskia ja kiinnitän nykyään yhä useammin huomiota veden- ja sähkönkulutukseen. Näiden pitäisi olla itsestäänselviä asioita, mutta niin ei ikävä kyllä ole aina ollut.

 

ONGELMAT Siivousaineet, vaikka niin puhtaita, turvallisia ja ekologisia ovatkin, eivät ole kyllä lähellekään kunnon myrkkyjen tehoisia. Toisaalta, siedän ennemmin ei-niin-kiiltäviä astioita kuin että käyttäisin päivittäin myrkkypesuaineita, mutta myönnän, että kesällä suihkin veneen lasipinnoille jotain muuta kuin sitruunaa ja etikkaa. Vastuullinen syöminen sen sijaan on ainakin täällä päin Helsinkiä asuessa todella helppoa, enkä keksi oikeastaan ainuttakaan ongelmaa siihen liittyen, jos terveysongelmia kasvissyönnin osalta ei lasketa.

 

 

Suurimmat synnit vastuullisuuden osalta tulevat ainakin omalla kohdallani matkustamisesta ja liikenteestä. Matkustamista voin kuitenkin yrittää kompensoida valitsemalla aina suoria lentoja ja uusia koneita, käyttäytymällä vastuullisesti perillä kohteessa sekä tekemällä mieluummin pidempiä reissuja harvemmin kuin monta lyhyttä. Siis kuulostaa nyt varmasti monen mielestä kauhealta, mutta en ole lentänyt yli kolmeen kuukauteen mihinkään ja olen siitä jopa vähän ylpeä. Meille se on jo jopa aika pitkä väli olla matkustamatta, mutta Suomessa on ollut ihanaa ja olen tämän osalta ajatellut myös ympäristövaikutuksia. Mieluummin lennetään talvella, sitten kun on ”pakko” päästä aurinkoon. En kuitenkaan edelleenkään jättäisi matkustamatta lentopäästöjen takia ja olen edelleen sitä mieltä, että lentopäästöjen kompensointimaksut eri yrityksille ovat vain sitä taivaspaikan ostamista. Siis todella hienoa jos jossain on oikeasti järjestö, jonka varoista ei mene leijonanosaa sen johdolle vaan sinne, minne niiden sanotaankin menevän.

 

Autolla ajamista yritän vähentää mahdollisimman paljon. Kiireisessä arjessa lapsen kanssa se vain on välttämätöntä, stressi kasvaisi muuten aivan järjettömiin mittasuhteisiin. Toisaalta, en kyllä pääsisi edes töihin ilman autoa joten siitä luopuminen ei tule olemaan vaihtoehto. Kaupungissa yritän liikkua kuitenkin niin paljon kuin mahdollista kävellen, pyörällä ja julkisilla jo hyötyliikunnankin kannalta. Ja vielä joskus hankin sen sähköauton, tosin ongelmattomiahan nekään eivät ole, sillä sähköauton akkujen valmistus kuluttaa valtavasti luonnonvaroja.

 

 

Vastuullisuus ja ekologinen elämäntyyli ei edelleenkään ole kovin helppoa. Monessa asiassa menee yli. Ymmärrettäköön, kyseessä on iso asia joka herättää vahvoja tunteita sekä uutuudenviehätystä. Silti, toisia pitäisi kannustaa ja kunnioittaa heidän hyviä tekojaan, ei dissata niistä huonoista. On tärkeää myös yrittää ymmärtää näitä eri sukupolvien välisiä eroja mitä vastuullisuuteen tulee. Maailmaa ei muuteta paremmaksi negatiivisuudella.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Tänään en olisi millään jaksanut herätä seitsemältä. Joogamatto odotti valmiina lattialla, illalla suunnittelin vielä aamun joogaharjoitusta ja tavoitteet olivat kaikin puolin korkealla. Nukkumaanmeno venyi ylimääräisellä tunnilla kun hetken ulkona (vesisateessa) olleet petivaatteet eivät olleetkaan siirtyneet itsekseen puhtaisiin lakanoihin. Ja itselleni tyypillisesti järjestin siinä samalla lakanakaapin, siivosin pikaisesti terassin ja viikkasin puhtaita tyynyliinoja. Vaikka kuinka muistutan itseäni, että unesta ei koskaan saisi tinkiä ja sängyssä pitäisi olla ihan viimeistään yhdeltätoista ettei aamu olisi yhtä kaaosta, lipsun tästä aivan liian usein. Varsinkin treenipäivien jälkeen tarvitsen vielä enemmän unta.

Herätyskellon soidessa en ensinnäkään olisi itse jaksanut herätä, kroppa tuntui eilisen salin jäljiltä ihan kankealta. Normaalisti vartin kasvo- ja hammaspesuihin kului yllättäen puoli tuntia, joogasta ei tosiaan ollut tänä aamuna tietoakaan. Juuri silloin, kun olisin sitä eniten kaivannut. Lasta ei saanut tietenkään millään hereille, hän raotti vapaaehtoisesti silmänsä siihen aikaan, kun yleensä on oltu jo puistossa leikkimässä. Eikä ihme, olin illalla niin kiireinen ruoanlaiton, omien töiden ja muiden kotitöiden kanssa, etten muka ehtinyt tarpeeksi ajoissa laittamaan pikkuista nukkumaan. Liian monta kertaa annoin periksi telkkarin katsomisessa, koska olihan mulla tässä vielä tätä hommaa.. Kiukutellen syötiin aamupalat, kinasteltiin lelupäivän lelusta ja puettiin vaatteita päälle. Ainut positiivinen ajatus oli, että hei, ei sada, tänään ei tarvitse kuravaatteita! Lenkkarit ja kollarit jalkaan ja menoks, ei oltu sentään kuin puoli tuntia normaalista aikataulusta myöhässä.

 

 

Kun vihdoin päästiin puistoon asti, kaikilla muilla lapsilla oli tietenkin ne kuravaatteet. Vaikka ei nyt varsinaisesti satanut, heidän vanhempansa olivat tietenkin varautuneet siihen, että mahdollisesti voi sataa, sillä ilma näytti ihan siltä. Ja koska koko yön oli satanut, maa oli märkää. Keli vaati kuravaatteita. Ei auttanut kuin myöntää oma erehdyksensä ja hakea ne kuravaatteet. Jotka normaalisti pakkaan aina mukaan, miksen tänään? Miksi annoin sen katsoa vielä illalla sitä telkkaria? Miksen ole edelleenkään ladannut sitä ruutuaikasovellusta (minusta ei ole sitä laskemaan), miksen tajunnut vain ennen ysiä viedä sitä sinne sänkyyn? Olisin ehtinyt joogata, olisin ehtinyt ajatella vähän pidempään sitä päivän säätä, olisin ehtinyt ensimmäistä kertaa tällä viikolla saattamaan Micaelin kävellen puistoon. Raitista ilmaa ja hyvää mieltä kaikille. Lopulta lähdin ajamaan töihin ärsyyntyneenä siitä, että olen ollut itsekäs ja huono äiti, joka ei jaksanut edes herätä tarpeeksi aikaisin.

 

 

 

 

Onneksi ison kahvikupillisen ja rauhoittumisen jälkeen tajusin, että tällaiset aamut tekevät minusta vain inhimillisen. Kun yksin hoitaa koirat ja lapsen, yrittää laittaa itsensä vähän nätimmäksi toimistolle menoa varten ja huolehtii, että kaikki syövät jotain muuta kuin muroja, on aika inhimillistä tehdä joskus vähän virheitä. Täydellisyyteen pyrkivän suorittajan roolimalli tulee vielä toisinaan esiin. Kuten tänä aamuna. Normaalisti olisin ajatellut, että mitäs sitten jos kerran sattuu olemaan vähän huonompi aamu, tämä kuitenkin poikkeaa tavallisesta ja tänään on taas uusi päivä mennä oikeaan aikaan nukkumaan. Meillä on ihanat ja tarkat rutiinit, joista on helppo pitää kiinni. Sitten välillä se suorittajapiru hyppää olalle ja muistuttaa, että on näitä nyt ennenkin sattunut, sä et vaan onnistu pitämään sitä palettia kasassa. Kaikki muut varmasti menevät nukkumaan aikaisin, vievät koirat yhdessä ulos ja lähtevät töihin etuajassa joogan ja ulkoilun jälkeen.

 

Niin varmaan. Tai jos pystyt tähän AINA, kerro salaisuutesi. Ihmisiähän tässä vain ollaan.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian