Tammi-helmikuu on veriappelsiinien aikaa. Joka talvi tuo hedelmä tuntuu olevan pinnalla tähän aikaan. Liekö siksi, ettei sitä saa muulloin mistään? Lyhyen sesongin hedelmä on aina yhtä trendikäs, koska siihen ei ehdi kyllästyä. Veriappelsiini on tietysti parhaimmillaan mahdollisimman punainen, vähän petyin kun leikkasin oranssin auki. Maistuu se kuitenkin ihan yhtä hyvältä.

veriappelsiini

Veriappelsiini on loistava lisä salaatteihin. Siitä puristettu mehu aloittaa päivän raikkaasti. Lapsetkin tykkäävät syödä niitä ihan sellaisenaan tavallista appelsiinia makeamman maun ansiosta. Kuitenkin näin viikonlopun kunniaksi päätin kirjoittaa ruokaohjeiden ja mehusekoitusten sijaan pari drinkkivinkkiä, jos vaikka haluat olla viikonloppuna muodin aallonharjalla juomavalinnankin osalta.

Sopivat muuten loistavasti nimenomaan brunssille. Jos on vapaa viikonloppu eikä tarvitse autoilla, mikset ottaisi lauantaibrunssillasi vaikka lasit molempia?

veriappelsiini-2

Veriappelsiini-Mimosa

Skumppaa tai samppista

Veriappelsiinin mehua saman verran kuin skumppaa, se on parhainta kun puristat sen itse.

Viilennä molemmat ainesosat ja sekoita

*****

veriappelsiini

Veriappelsiini-Bloody Mary

1 dl tomaattimehua

4 cl vodkaa

veriappelsiinin mehu

loraus sitruunamehua

hyppysellinen piparjuurta tai piparjuuritahnaa

tabascoa, suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan

jääpaloja

veriappelsiini-4

Nautinnollista viikonloppua!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Jos isänpäiväaamiainen tai brunssi on vielä suunnitteilla, tai haluat muuten vain superhyvän ja helpon aamupalavinkin, testaa tämä päärynäinen tuorepuuro. Blogiani pidempään lukeneet saattavat tietää, että teen ihan joka ilta tuorepuuron tai chiavanukkaan seuraavaksi aamuksi. Se on aivan varmasti maailman helpoin aamupala. Tähän reseptiin ohje löytyy alta..

Päärynäinen tuorepuuro, 1 annos

1 dl kaurahiutaleita

2 rkl chiasiemeniä

2 dl kookosmaitoa

Päärynää kuutioituna

Kanelia

Loraus agavesiirappia

Kaikki ainekset sekoitetaan kannelliseen kulhoon ja laitetaan yöksi jääkaappiin. Tämä tuorepuuro on hieman makeampi kuin tekemäni puurot yleensä, mutta kuitenkin oikein terveellinen aamupalavaihtoehto. Päärynän, kanelin ja agavesiirapin yhdistelmä on todella herkullinen! Annoksen voi koristella vielä kanelilla ja mintunlehdillä.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian