Mirvan jouluun kuuluvat kakut. Muistan edelleen miltä lapsuuden joulujen taatelikakut maistuivat ja tuoksuivat. Joulun klassikko, maustekakku, on tänäkin vuonna terveellinen versio ja siitä julkaisen ohjeen vielä tällä viikolla. Maustekakut ja raakakakut voi hyvin tehdä jo nyt ja pakastaa. Jouluna keittiössä saa häärätä kuitenkin ihan kyllästymiseen asti, joten jos vain mahdollista, tee niin paljon valmiiksi kuin voit. Leipomisesta jos jostain saa ihanan joulufiiliksen kodin täyttyessä joulun mausteiden tuoksuista.

 

 

Minulla on muutama klassikkoresepti jouluksi, mutta viikonloppuna halusin kokeilla jotain uutta ja googlailin terveellisiä joulukakkureseptejä. Löysin kauniin kakun, mutta hieman hankalan reseptin. Rakastan kyllä leipomista, mutta osittain siksi että onnistun siinä, yleensä. Yritänkin aina soveltaa ohjeita ja muokata niitä mahdollisimman yksinkertaisiksi, jotta homma pysyisi mielekkäänä. Yhtenä iltana koristeltiin pipareita ja lopputulos oli varsin karmivan näköinen valmiilla kuorrutteilla, jotka kuusivuotias oli kaiken lisäksi itse leikannut auki. Todettiin kuitenkin Miksun kanssa, että tärkeintä on se, että tehdään. Ja että tehdään yhdessä.

 

Tämä terveellinen joulukakku valmistuu täysin ilman sokeria, maitoa tai gluteenia. Se on myös vegaaninen ja karpaloista huolimatta ihanan makea. Helppo tarjottava joulun jälkiruoaksi, ja mitä mainioin pari glögille jo ennen juhlapyhiä.

 

TERVEELLINEN JOULUKAKKU

 

Pohja

3,5 dl kaurahiutaleita

2 dl manteleita

vaahterasiirappia

kookosöljyä

 

Murskaa blenderissa ensin kaurahiutaleet ja mantelit. Kaada sekaan vaahterasiirappi ja kookosöljy ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä kookosöljyllä voideltuun piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa niin kauan, että väri muuttuu kauniin kullanruskeaksi (noin 10 minuuttia). Anna jäähtyä.

 

 

Karpalotäyte

5 dl karpaloita (tuore tai pakaste)

2,5 dl vettä

0,5 dl vaahterasiirappia

1 tl agar agar -jauhetta

 

Keitä karpaloita vedessä noin 1o minuuttia. Jos haluat täytteestä tasaisen, sekoita seosta sauvasekoittimella tai sähkövatkaimella kattilassa niin kauan, että karpalot ovat ”hajonneet”. Itse jätin sekoittamatta ja hyvä tuli. Kaada vaahterasiirappi ja agar agar seoksen joukkoon samalla sekoittaen. Keitä vielä noin 5-10 minuuttia ja jäähdytä hetki. Kaada paistetun piirakkapohjan päälle vuokaan ja anna jäähtyä jääkaapissa tai ulkona seuraaavan vaiheen ajan.

 

 

Vaalea täyte

1,5 dl kookosmaitoa 

2,5 dl liotettuja cashewpähkinöitä (yön yli tai minimissään 3-4 tuntia vedessä)

2 dl raakakaakaovoita

0,5 dl vaahterasiirappia

ripaus suolaa

+ bonuksena jos haluat, vegaanista/sokeritonta valkosuklaata (löysin Ruohonjuuresta ja testasin – hyvää! Tätä voi hifistelijä tehdä myös itse raakakaakaovoista)

 

Sekoita blenderissä cashewpähkinät, vaahterasiirappi ja kookosmaito tasaiseksi massaksi. Lisää sulatettu kaakaovoi ja halutessasi valkosuklaa. Sekoita huolellisesti todella tasaiseksi massaksi. Kaada seos karpalotäytteen päälle ja anna joulukakun olla jääkaapissa noin 3 tuntia tai yön yli. Kakku säilyy jääkaapissa noin 3-4 päivää. Koristele karpaloilla, macadamiapähkinöillä, rosmariinilla, valkosuklaamurulla tai miten ikinä keksitkin. Kannattaa muuten kopauttaa piirakkavuokaa kevyesti pöytään valkoisen kerroksen lisäämisen jälkeen niin mahdolliset ilmakuplat (joita mun kakussa näkyy) katoavat. Niitä syntyy helposti jos massaa sekoitetaan pitkään.

 

Maukasta ja kaikin puolin i-ha-naa joulukuuta!

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Tämän reseptin olen kirjoittanut jo vuosi sitten, mutta julkaisen sen nyt uudelleen sillä rakastan näitä suklaa-pähkinäpalloja ja teen niitä itsekin taas pian. Tästä taitaa tulla meille sellainen joulun klassikkoherkku.

 

Äiti opetti meitä lapsena tekemään kaakao-kookospalloja ja niitä tehtiinkin niin usein, että muistan varmaan vieläkin reseptin ulkoa. Kookoskuulat -nimellä se taisikin kulkea! En ole ollenkaan karkkien ystävä, mutta kookossuklaata voisin syödä loputtomasti. Toinen lempparisuklaani on Snickers, jota en lapsena voinut pähkinäallergian takia syödä ollenkaan. Nyt kun mietin, en muista että olisin ostanut VUOSIIN – kyllä, monikossa – suklaata tai karkkia kaupasta piparkakkutalon karkkikoristeita lukuunottamatta. En edes tiedä millaisia karkkeja nykyään on tarjolla. Pidän kuitenkin makeasta, etenkin jälkiruoista, ja tämän vuoden aikana olen löytänyt pitkästä aikaa taas leipomisen ilon. Tämä perinteinen pähkinä-suklaapallojen ohje (maistuu siis ihan niiltä Snickerseilta!) on usein esillä joulun alla ja tässä oma versioni siitä. Maidoton, gluteeniton ja vegaaninen oikea hyvän mielen sokeriton jouluherkku.

 

 

Makeita herkkuja saa helposti tehtyä ilman sitä syntistä valkoista sokeria ja koska joulupöydässämme istuu niin kasvissyöjä, maidoton kuin gluteenitonkin tyyppi, joulun ruoat ja jälkiruoat ovat sen mukaisia. Panna cotan ohjeen kirjoitin viimeksi, sen löydät täältä. Nyt ovat vuorossa nämä herkulliset Snickersin makuiset pähkinä-suklaapallot, joita tulee syötyä ihan huomaamatta muutama liikaakin.. Näitä voi viedä vaikka lahjaksi hänelle, jolla todellakin on jo kaikkea. Pallot säilyvät kätevästi pakastimessa, joten niitä voi valmistaa joulua varten jo nyt.

 

 

 

PÄHKINÄ-SUKLAAPALLOT

 

5 dl maapähkinöitä

1 dl raakakaakaojauhetta

8 kivetöntä taatelia

kookosöljyä

4 rkl vaahterasiirappia tai agavesiirappia

ripaus merisuolaa tai himalajansuolaa

luomumaapähkinävoita

tummaa raakasuklaata 

 

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja paahda maapähkinöitä noin 20 minuuttia välillä käännellen, tarkkaile vähän väliä etteivät ne tummu liikaa. Anna pähkinöiden jäähtyä, halutessasi voit paahtaa ne jo etukäteen. Sekoita blenderissä jäähtyneet pähkinät pieneksi pähkinämuruksi ja erottele seoksesta pieni kipollinen sivuun pallojen koristelua varten. Lisää blenderiin pähkinämurun joukkoon kaakaojauhe, taatelit, siirappi sekä suola. Sekoita blenderillä tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta palloja (1 rkl vastaa noin yhtä palloa) ja tee pähkinäpallon keskelle pieni reikä esimerkiksi kapealla teelusikan kärjellä tai muulla työvälineellä. Täytä reikä maapähkinävoilla ja sulje se pyörittelemällä pallo takaisin kiinni. Sulata raakasuklaa ja kasta pallot yksitellen siinä tai jos pallot eivät tunnu pysyvän kasassa, levitä suklaa lusikalla pallojen päälle. Pyörittele pähkinämurussa tai ripottele pähkinämurua suklaapallon päälle, sitä siis jonka erottelit murskatessasi pähkinät blenderissä. Pakasta palloja vähintään 2 tuntia ennen tarjoilua.

 

 

Tarjoile glögin kanssa, laita taustalle joulumusiikkia, kutsu ystävät koolle ja nauti joulun odotuksesta ♥

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Lapsena rakastin omenahilloa. Mamma teki sitä omista omenoista ja saatoin piirrettyjä katsellessa syödä sitä suoraan pakasterasiasta niin kauan, että oli jo huono olo. Tiedän reseptin ja valmistuksen haasteet, ja sen takia myös ymmärrän miksei mamma enää jaksa tehdä tuota hilloa. Selailin terveellisten herkkujen reseptejä tässä taannoin ja innostuin kokeilemaan terveellistä omenahilloa. Se on siis omenahillo ilman sokeria. Siitä tuli niin hyvää, että valmistusvaiheessa pienet kädet kävivät ensin napsimassa salaa paistettuja omenoita ja sen jälkeen blenderin kannu ja iso lusikka katosivat yläkertaan kun selkäni käänsin. Resepti on niin jouluinen, että haluan jakaa sen juuri nyt. Hillo on täydellinen pari puurolle ja tämä ”jouluhillo” on maistunut nyt monena aamuna lapsellekin ennen eskaria.

 

 

 

Itsetehty omenahillo ilman sokeria

5 punaista omenaa

2 tl kookosöljyä

2 tl luomukanelia

1 rkl sitruunamehua

2 rkl vaahterasiirappia, agavesiirappia tai hunajaa

2,5 dl vettä

2 rkl chiasiemeniä

 

 

 

Pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia ja jäähdytä hetki. Kaada omenapalat kulhoon. Lisää kookosöljy, kaneli, sitruunamehu ja vaahterasiirappi. Sekoita käsin tai kauhalla huolellisesti, niin että kookosöljyseos on peittänyt kaikki omenapalat. Sekoita blenderissä veden kanssa. Mitä pidempään sekoitat, sitä tasaisempaa hillosta tulee. Itse tykkään pienistä sattumista, joten en blendaa tätä ihan ”loppuun asti”. Lopuksi lisää sekaan chiasiemenet ja sekoita vielä kerran. Lusikoi seos hillopurkkiin ja anna olla jääkaapissa yön yli. Parasta sen puuron kanssa, mutta toimii loistavasti esimerkiksi jouluisen leivän päällä tai mikäli tiedossa on talvisia juhlia, on tämä mainio valinta täytekakun väliin. Ja jos makeanhimo yllättää, lusikoit tätä hyvällä omallatunnolla suoraan siitä purkista. Valmistusvaiheessa koti lisäksi täyttyy ihanasta joulun tuoksusta <3

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour