Lähestyvä joulu innostaa kokkailemaan ja kokeilemaan kaikkea uutta. Valmista maustamatonta kaurajogurttia olen käyttänyt melko paljon, mutta viikonloppuna sain inspiraation kokeilla itsetehtyä jogurttia. Tästä saa vieläkin enemmän kotitekoisen version jos kauramaidon korvaa itsetehdyllä kauramaidolla (on muuten helppo juttu ja googlesta löytyy monta ohjetta) jolloin myös säästö on aika merkittävä valmiiseen kauramaitoon tai jogurttiin verrattuna. Itsetehdyissä ruoissa itselleni se juttu on kuitenkin se tekemisen ilo. Kaupastahan saa valmiina vaikka mitä, mutta ei sitä fiilistä. Ruokaan liittyvä hyvä olo on iso tekijä myös hyvän olon kannalta. Se lisää syömisestä saatavaa nautintoa, joka taas vähentää stressiä ja pitää aineenvaihdunnan kunnossa.

 

 

Itsetehty kaurajogurtti

 

0,5 litraa kauramaitoa

 

1-2 tl Agar Agar -hiutaleita (voit käyttää myös jauhetta) riippuen haluamastasi koostumuksesta.

 

2 probioottikapselia

 

 

Agar agar jauhetta tarvitaan yleensä vähemmän kuin hiutaleita. Sen kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei seos hyydy ”liikaa”, joten jauhetta suosittelen käytettäväksi 0,5-1 tl. Jos jogurtti sattuu hyytymään liikaa, sekoita se kertaalleen blenderissä.

 

Keitä kauramaitoa ja agar agaria noin 5-10 minuuttia. 5 minuuttia riittää jauheelle, 10 minuuttia hiutaleille. Kun seos alkaa kiehua, pienennä lämpötilaa ja anna kiehua hiljalleen samalla sekoittaen. Jos käytät hiutaleita, laita seos keittämisen jälkeen blenderiin, kunnes se on täysin tasaista. Jauhe sekoittuu helposti käsin vispaamallakin. Anna seoksen jäähtyä noin kädenlämpöiseksi. Avaa kahden probioottikapselin sisältö ja kaada se seoksen joukkoon. Sekoita huolellisesti blenderissä. Kaada jogurtti kannelliseen lasipurkkiin ja laita purkki suljettuna yöksi uuniin. Älä laita kuitenkaan uunia päälle, sillä pelkkä uunin valo riittää.

 

Jäähdytä aamulla jääkaapissa ja tarjoile esimerkiksi aamupuuron tai marjojen kanssa. Itsetehty kaurajogurtti on kevyt ja terveellinen herkku, jota voit halutessasi maustaa keittämisen jälkeen esimerkiksi vaniljauutteella, kanelilla tai vaikka vaahterasiirapilla. Kauramaidon voit korvata toki millä tahansa muullakin kasvipohjaisella maidolla. Manteli- ja soijamaidostakin syntyy oikein herkullisia jogurtteja.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Syyslomaviikko on poikennut kivasti normaalista arjesta vaikkei olla mitään sen kummempaa tehtykään. Miksulla ei ole eskaria, mutta päiväkoti on normaalisti auki joten he viettävät pienemmällä porukalla leikkiviikkoa ilman tarkkoja aikatauluja. Tämä on mahdollistanut itselleni myös pari aamutreeniä ja keskiviikkona treenattiinkin Miksun kanssa molemmat kun pieni pääsi pelaamaan tennistä pariksi tunniksi ennen päiväkotia ja mä sain sillä aikaa käydä salilla. Yleensä treenaan aina töiden jälkeen ja kiiruhdan siitä päiväkodille hakemaan Miksun jolloin juon vain siinä matkalla nopeasti perinteisen proteiinijauheesta ja vedestä sekoitetun juoman palkkariksi. Tai lähinnä suurimpaan nälkään, sillä mulla on treenin jälkeen aina ihan hirveä nälkä. Nyt kun on ollut rennompi viikko ja meillä on vihdoin keittiö, olen kokeillut erilaisia variaatioita palkkariksi. Se perus maustamaton riisiproteiini kun alkaa välillä tökkiä. Eräs sekoitukseni onnistui niin nappiin, että haluan jakaa reseptin teillekin. Ihana, super herkullinen ja terveellinen proteiinismoothie sopii niin treenin jälkeiseksi palautumisjuomaksi kuin täyttäväksi välipalaksikin.

 

 

Proteiinismoothie terveellisemmin

 

2 rkl vanilja-riisiproteiinijauhetta

 

3 rkl kaurahiutaleita

 

Teelusikallinen mantelivoita (almond butter valmiissa lasipurkissa)

 

Loraus hunajaa ja vaniljauutetta (leivontaosastolta)

 

Nesteeksi vettä ja jääpaloja ja blenderissä sekaisin

 

 

Nauti ja STAY STRONG ♥

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Kirjoitin maanantaina viikon treenipäiväkirjan ylös ja sain toiveen että esittelisin taas yhden päivän ruokapäiväkirjan. Yhden tällaisen teinkin jo viime keväänä dieettaillessa ja se löytyy täältä. Tässä hieman erilainen, treenipäivän ruokapäiväkirja mutta toistaa samaa kaavaa, eli viisi ateriaa päivässä + salitreenin jälkeen smoothie. Tuon herkullisen proteiinismoothien ohjeen julkaisen muuten vielä viikonlopun aikana täällä blogissa, joten tule myöhemmin takaisin nappaamaan se talteen.

 

 

 

AAMIAINEN

Ennen aamiaista viherjuoma jäillä

Aamiaiseksi kaurapuuro, jossa loraus vaahterasiirappia, teelusikallinen maapähkinävoita ja 100 g Lapin hillaa

4 kananmunan valkuaista keitettynä

 

LOUNAS

Kana-kvinoasalaatti jossa runsaasti vihreitä sekä fenkolia, avokadoa ja pieni pala vuohenjuustoa

 

VÄLIPALA ENNEN TREENIÄ

Smoothie – mustikoita, Alpro Go On- vaniljarahkaa, inkiväärimursketta ja kaurahiutaleita

Iso latte

 

TREENIN JÄLKEEN

Itsetehty vanilja-manteliproteiinismoothie

 

PÄIVÄLLINEN

Linssikeitto mustista beluga-linsseistä

 

ILTAPALA

Kaurasämpylä

Arlan Got Guts -jogurtti mustikoilla

Piparminttutee

 

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian