Tein superhyvät kaurasämpylät eilen illalla. Tai no, taikinan. Tiesin, että sunnuntaiaamuna on menoa, mutta halusin välttämättä leipoa. Tein taikinan valmiiksi illalla, kohotin yön yli ja aamulla vain paistoin kaksi pellillistä sämpylöitä. Tiskit sai koneeseen, keittiön siistiksi jo illalla ja heti aamusta vastaleivotun leivän tuoksu täytti koko kodin. Upea aloitus aurinkoiselle sunnuntaille.

 

Ja miksei arkipäivällekin, nimittäin kaurasämpylät paistuvat hetkessä jos teet tosiaan sen työläimmän osuuden, eli taikinan, illalla. Voit tehdä nämä myös lyhyellä kohotusajalla, jolloin hiivaa tulee taikinaan 25g enemmän ja kohottaminen kannattaa tehdä mahdollisimman lämpimässä paikassa ja taikinaan käyttää huoneenlämpöisiä ainesosia. Lämmin paikka voi olla keittiöstä riippuen esimerkiksi astianpesukoneen päällä tai vaikka uunin tai lieden vieressä jos ne ovat olleet päällä. Ihan hyvä siitä tulee viileämmässäkin, mutta sämpylät vain kohoavat yleensä paremmin lämpimässä.

 

kaurasämpylät

 

KAURASÄMPYLÄT YÖN YLI

2 pellillistä

5 dl vettä

25 g hiivaa (jos et kohota yön yli käytä 50 g)

5 dl kaurahiutaleita

ripaus merisuolaa

0,5 dl hunajaa tai siirappia

6-7 dl jauhoja vehnäjauhoja tai muita jauhoja, joita haluat käyttää

50 g sulatettua voita

 

 

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita kaurahiutaleet joukkoon. Anna kohota noin 20 minuuttia. Lisää suola, siirappi tai hunaja. Ala lisätä jauhoja vähitellen, kunnolla sekoittaen noin 3/4 niiden määrästä. Voit sekoittaa taikinaa vahvalla vispilällä tai miksei käsinkin. Lisää sulatettu voi ja sen jälkeen loput jauhoista. Kohota taikina joko yön yli jääkaapissa tai jos käytit enemmän hiivaa, kohota taikinaa vain hetken aikaa pöydällä, mielellään lämpimässä.

 

Riippuen käyttämistäsi jauhoista, voit joko pyöritellä kaurasämpylät käsin tai jos taikina on kovin tarttuvaa, nostele kauhalla sämpylät pellille. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kauniin värisiä. Nauti, tarjoa rakkaille tai pistä ylimääräiset pakastimeen jos syöjiä ei ole tarpeeksi.

 

 

Jos et halua käyttää vehnäjauhoja, näissä toimivat hyvin gluteenittomat jauhoseokset esimerkiksi tattarijauhoista, maissijauhoista, riisijauhoista tai vaikka mantelijauhoista. Mantelijauho on oma suosikkini, mutta se on hieman makeaa (itseäni ei makeus haittaa, päinvastoin, mutta monet eivät sämpylöissä siitä pidä) ja lisäksi kovin kallista, joten siitä ei pelkästään tee mieli tehdä ainakaan ihan tavallisen arkiaamun sämpylöitä. Gluteeniton valmis jauhoseos toimii myös oikein hyvin, kun taikinan nostelee kauhalla pellille. Nyt on ainakin aikaa leipoa, mutta tosiaan nämä kaurasämpylät paistaa kiireisenäkin aamuna. Upeaa alkavaa viikkoa, toivottavasti se on oikein ihana!

 

Lisää terveellisiä aamiaisherkkuja

Kofeiiniton ja värikäs kahvin korvike

Valehtelematta maailman paras puuro

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Kirjoitan tätä postausta sormet jauhossa ja tomaattikastikkeessa. Siis en oo ikinä syönyt näin hyvää pizzaa. 

 

Nyt jos koskaan on fiksuin mahdollinen teko suosia suomalaisia yrittäjiä. Ruokakauppaketjut tekevät myyntiennätyksiä ja yhä useampi kokkaa kotona. Ravintoloiden tilanne on suoraan sanottuna kamala. En missään nimessä kannusta menemään syömään ulos, en itsekään menisi vaikken olisikaan tässä karanteenissa, mutta kiitos Wolt ja kotiovelle jätettävät ruokatoimitukset, aina ei tarvitse tehdä itse. Sitä paitsi, päivään ei mahdu mitään muuta kuin ruoanlaittoa, jos valmistaa kaiken alusta asti omin käsin.

 

 

Tänään me tilattiin Miksun kanssa myöhäiseksi lounaaksi pizzaa. Ja tosiaan kuten jo sanoin, mun cheat meal ei voisi olla parempi. Fylla’s otti eilen valikoimaansa pizzat ja oli pakko testata ja tukea samalla paikallisia yrittäjiä ♥ Jos mun Wolt-historiaa katsoisi, olisi sunnuntai ehdottomasti pizzapäivä. Stadista saa kuitenkin niin monenlaista pizzaa, että usein menee myös vikaan – kaikki ei todellakaan oo hyvää. Nää on, ja lupaan et säkin tykkäät. Suuri suositus Burratalle ja nachopizzalle, meille tuli Miksun kanssa riita kumpi saa syödä kumpaa(kin). Nää on sitä paitsi ihan erilaisia kuin muut pizzat, siis super super super hyvää.

 

 

 

Saat tilattua Woltista helposti sun kotiovelle nää ilman, että tarvitsee nähdä ketään tai jos syystä tai toisesta liikut Hietalahdenrannassa, saat myös napattua pizzat tai muut safkat mukaan. Nyt ei kannata syödä ravintolassa, mutta aina jos on keino auttaa ravintoloita, tee se. Muuten meillä ei tämän korona-ajan jälkeen oo enää niitä lempparipaikkoja mihin mennä. Sama juttu muiden yritysten kanssa, nyt on tuettava ja tsempattava toinen toisiamme. Jos yritykset kaatuvat, menetetään samalla myös valtava määrä työpaikkoja. Se voi olla sun työpaikka tai sun läheisen työpaikka. En tiedä onkohan tällä hetkellä Suomessa ketään, jonka oma tai läheisen työpaikka ei olisi tällä hetkellä vaarassa?

 

 

Aina kuitenkin jotain positiivista. Karanteenipäivästäkin tuli heti vähän parempi, kun on hyvät eväät. Sulla on koko ilta aikaa tilata pizzaa. Tykkäät! Niin mäkin ♥

 

Tsekkaa myös instasta: @fyllasbar

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Upeaa uutta kuuta! Helmikuu oli ja meni, ja nopeasti menikin. Thaimaan reissusta palautumista, hiihtoloma Lapissa mökillä ja viime viikko onkin mennyt fiilistellessä treenaamista ja ”dieettiä”. Eilen 4,5 kuukauden baaritauon katkaisi ystävän syntymäpäiväjuhlat ja olo on kyllä sellainen, että olisi voinut jatkaa vielä toisetkin 4,5 kuukautta ilman kännejä. No, kerrankos sitä kun oli hyvä syy juhlaan. Oli niin ihana nähdä ystäviä ja tuttuja, kiitos kivasta illasta. Seuraavaksi juhlitaan luultavasti vasta vappuna. Arvostan treenejä ja hyvää olo vaan niin paljon enemmän kuin yöelämää.

 

 

Viikonloppuun mahtui kuitenkin toisetkin synttärit, siellä tosin meitä edusti vain kaksi kolmesta kun itse makasin käytännössä kuoleman kielissä sängyssä. Tein kuitenkin päivänsankarille kakun, siis ihan vain koska halusin niin kovasti leipoa. Itselleni leivon aina raakakakkuja tai muita terveellisiä herkkuja, mutta välillä on vaan kiva tehdä oikein vanhoja kunnon sokerileivonnaisia. Tein yksivuotisjuhliin pienen prinsessan värisen vaaleanpunaisen kakun, jonka täytin vadelmilla ja valkosuklaalla sekä päällystin kakun sokerimassalla ja koristelin itsetehdyllä kakkupitsillä ja sokeriperhosilla.

 

 

Rakastan leipoa, ja tykkään ruoanlaitosta muutenkin. Isäni oli keittiömestari ja intohimoinen ruoanlaiton ammattilainen. Mamma varmasti paras leipuri, ketä tiedän. Vasta viime vuosina olen tajunnut, kuinka olen perinyt heiltä rakkauden ruokaan ja sen valmistukseen. Kuinka usein olenkaan ikävöinyt isää ja miettinyt, että haluaisin oppia häneltä keittiössä niin paljon.. En koskaan ehtinyt. Kuitenkin siinä kakkua leipoessa ja haastaviakin juttuja kokeillessa olin kiitollinen siitä, kuinka sain perinnöksi sen intohimon ja kiinnostuksen. Äitipuoleni oli valokuvaaja. Kun nappasin kuvia kakusta manuaaliasetuksilla ja säädin iso-herkkyyksiä sekä suljinaikaa, ympyrä tavallaan sulkeutui. Minulla ei ole enää heitä, mutta heidän jälkensä on ikuisesti minussa.

 

 

Nyt on aika sulkea silmät ja aloittaa uusi, upea maaliskuu työntäyteisellä alkuviikolla ja loppuviikosta onkin aika lentää lähes maapallon toiselle puolelle. Ei tunnu yhtään, että ollaan lähdössä, tämä onkin sitten talven viimeinen reissu, jonka jälkeen saa ollakin kotona pidempään. Olen muuten nyt sen verran innostunut taas kunnon treenistä ja aivan fiiliksissä uudesta ruokavaliosta, että ensi viikolla on luvassa paljon juttuja täällä blogissa niihin liittyen. Kakkuja ei ole muuten syönyt täällä kukaan muu kuin Miksu, nimittäin yksi meistä on onnistunut pudottamaan painoa 6 viikossa 11 kiloa. Ihanaa, kun saa jakaa arjessa ajatuksia liikunnasta, kehon muokkauksesta – ja jokainen syö omia ruokia. Nyt, kauniita unia!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian