Kirjoitin viime viikolla vaaleanpunaisesta seinästä ja sen suuremmasta merkityksestä. Olen fiilistellyt sitä koko viikon, miten iloiseksi voikaan uusi seinämaali ihmisen tehdä? Makuuhuoneen entisen ilmeen näet tässä postauksessa. Tykkäsin tuosta harmaasta kalkkimaalistakin, mutta jotenkin se oli tosi synkkä. Nyt haaveilen vielä sängynpäädyn vaihtamisesta vaaleaan, tikattuun versioon, mutta tuo harmaa taas sopii tuon tumman sängyn runkoon. No, näitä ehtii miettiä. Makuuhuone raikastui hetkessä uuden seinämaalin myötä ja muuttui sopivasti tyttömäisemmäksi. Ostin vielä ihanat uudet pinkki-kukalliset lakanat, jotka ovat juuri sellaiset, joista haluaa lämpiminä kesäaamuina herätä. Ne ovat nyt ehkä kuitenkin vielä liian kesäiset, joten mennään näillä vanhoilla vaaleanpunaisilla suosikeilla. Vaaleanpunaisena hulluna – ystäväni Anna sanoi mua itseasiassa eilen mieleltäni flamingoksi – ihastuin ensisilmäyksellä noihin Infinity Flower Collectionin vaaleanpunaisiin ruusulaatikoihin.

Maalasin tuon seinän tosiaan ihan itse (!!) vanhan tummanharmaan kalkkimaalin päälle. Hioin epätasaiset kohdat ja pesin maalipölyt pois kevyesti sienellä. Jos maalaaminen ei olisi ollut niin ärsyttävän hidasta ja sotkuista puuhaa, olisin maalannut muutkin seinät, mutta ovat ne ihan kivat valkoisinakin. Harmaan haluaisin kokonaan pois täältä, mutta koska tuo sänky on niin hyvä eikä siihen oikein sovi kauniisti mikään helmalakanaratkaisukaan, saa se olla nyt tumma runko esillä. Tuo graffititaulu sopii edelleen yllättävän hyvin väreihin ja asunnon tyyliin muuten. No, ehkä vielä joskus saan sen vanhojen öljyväriteosten taidegalleriaa muistuttavan jugendkodin. Ajattelin aina, että ikkunaton makuuhuone olisi aivan kauhea, mutta oikeastaan päinvastoin. Huone ei lasiseinän ansiosta ole koskaan täysin pimeä, mutta kesäöinäkin saa nukuttua ilman sitä pimennysverhojen repimistä ikkunan eteen. Edelleen tykkään tuosta betonilattiasta yhtä paljon kuin silloin vajaat 5 vuotta sitten kun se siihen laitettiin. Tuo lattia on nimenomaan betonia ja siihen kuuluvat muun muassa pienet halkeamat, kun taas mikrosementtilattia joka on eteisessä ja keittiössä, on aivan erilainen materiaali ja sen ei kuulu halkeilla. Jälkimmäiselle ehdottomasti suurempi suositus, mutta tuossa betonilattiassa on fiilistä – sen takia menetin hermot moneen kertaan, mutta maailman ihanin remppamies pelasti ja lohdutti mua viikkotolkulla. En kuitenkaan suosittele kenellekään betonilattiaa, mikrosementti on niin paljon helpompi asentaa sekä se on tietysti myös kestävämpi.

Sisustusprojektit siirtyvät seuraavaksi isoon veneeseen, jossa riittääkin sitten tekemistä neljän hytin, kahden eri oleskelutilan, keittiön ja neljän kylpyhuoneen verran. Siitä ei tule ikävä kyllä nyt mun näköistä, mutta suunnittelin sinnekin jotain raikasta ripauksella luksusta. Luonnonmateriaaleja, ajattomuutta ja sopivasti saariston henkeä, unohtaen perinteiset purkkarityylit ja sinivalkoiset ankkurit. Kevät ja kesä inspiroivat aina laittamaan vähän uutta kotiinkin. Tänä vuonna saan onneksi olla koko kesän täällä, kun viime kesän terassin sisustusta ja kaupunkikesästä nauttimista varjosti keittiö- ja osittainen lattiaremontti. Sitä aikaa ei ole kyllä ikävä, ei ollenkaan. Huh, muistan edelleen miltä tuntui kesäkuun lopussa pistää koko keittiö laatikoihin ja miettiä, että joskus 1,5 kuukauden päästä saa vasta hanasta vettä. Nyt nautin keväästä ja kesästä kotona senkin edestä ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

 

En ole koskaan ollut se pitkään harkitseva tai millään lailla pohdiskeleva tyyppi. Teen päätökset yleensä heti. Ajattelen kyllä paljon, mutta yleensä olen sitä ennen jo ehtinyt tehdä. Tämä on koskenut niin ihmissuhteita, työasioita kuin pieniä arkisia asioitakin. Olen todella aikaansaava kun sille päälle satun ja jos olisin jäänyt miettimään asioita pidemmäksi aikaa, en varmasti olisi nyt tässä. Elämä on kuitenkin muistutellut aika ajoin, että ei ole aina ihan niin yksinkertaista olla oman onnensa seppä vaikka siitä onkin onnellisena niin helppo jaella neuvoja.

No, mitä tekemistä tällä on pinkin seinän kanssa? Olen jo vuosia haaveillut vaaleanpunaisesta makuuhuoneesta. Vielä joskus haluaisin asua kauniissa vaaleanpunaisessa jugendtalossa.. Ajattelin kuitenkin, että enhän mä voi maalata makuuhuonetta vaaleanpunaiseksi, eihän kukaan maalaa vaaleanpunaiseksi kuin korkeintaan pienen tytön huoneen? Ja mitä ihmiset ajattelevat vaaleanpunaisesta seinästä? Pitävätkö ne mua vähän yksinkertaisena oman elämänsä pikku prinsessana? Kiitos kuluneiden vuosien, kiitos niiden ikävienkin kokemusten, kiitos sen henkisen kasvun, nukun nyt yöni vaaleanpunaisessa makuuhuoneessa. Vaikka kyseessä on vain vaaleanpunainen seinä, sen merkitys on suurempi. Olen joutunut elämässäni todistelemaan paljon. Kun iso osa ihmisistä pitää vain toisen rahoilla elävänä pintaliitäjänä, sitä on tehnyt kaikki työnsä ihan täysillä ja suorittanut sitä elämäänsä jotenkin kahta kauheammin. Palanut loppuun ja sairastunut, mutta väkisin mennyt eteenpäin. Siitä jos jostain on saanut ihan valtavasti itsevarmuutta, asennetta ja nyt ihan uuden suunnan elämälle. Tiedän mitä haluan tehdä ja ennen kaikkea, tiedän mitä kaikkea voin tehdä.

Lähtökohtaisesti elämä on suurimmaksi osaksi sellaista, että siitä voi itse tehdä mitä haluaa. Ja kun tekee itse, lopputulos on yleensä paljon miellyttävämpi kuin silloin, kun antaa asioiden vain tapahtua. Jo pelkästään seinän maalaamistakin odotin vaikka kuinka kauan, kunnes itse päätin lopulta vain tehdä sen itse. Ja just nyt. Ei sitä kukaan muukaan mulle tee. Instagramissa seuraajani saattoivat ehkä todistaa muutamaa epätoivon hetkeä mutta lopputulos oli kuitenkin ihan täydellinen. Just sellainen kuin pitikin. Se on juuri sen värinen kuin pitikin olla ja totesin heti ensimmäisenä iltana, että tuo vaaleanpunainen huoneeni tekee minut heti iloiseksi. Ehkä vähän siksi, että se on esteetikon silmää miellyttävä sävy, lempivärini. Eniten kuitenkin siksi, että tiedän voivani maalata makuuhuoneen vaaleanpunaiseksi jos haluan. Tiedän, ettei minun tarvitse välittää kenenkään mielipiteistä tai vallitsevista sisustustrendeistä. Ei tarvitse olla niin kuin muut, eikä tehdä mitään sen mukaan, mitä toiset voivat ajatella. Vaaleanpunainen seinä ja ajatuksia elämästä, mahtuu näköjään samaan postaukseen.

PS. Makuuhuoneen sisustuspostaus tulossa myöhemmin #allpinkeverything


Katselen näitä kuvia nyt lähinnä sillä ajatuksella, että huomenna makaan tuossa sängyssä ihan toipilaana. Nauratti kun otin näitä kuvia, ajatuksella ”makuuhuoneen sisustus”, mutta pieni rakas kömpi sinne osaksi petausta. Mutta sitä se pienten lasten kanssa on, he ehtivät kaikkialle. Ja parastahan omassa kodissa ovat tietenkin sen asukkaat. Hyvänä kakkosena tulevat tietysti suloiset vaaleanpunaiset yksityiskohdat.

Palatakseni otsikkoon, tuota kysymystä olen toistellut mielessäni koko päivän. Mua oikeastaan vähän jopa itkettää, koska olen yksinkertaisesti niin loppu näihin terveysongelmiin, jotka ovat kiusanneet kesästä asti. Syksy 2018 jäi mieleen tähänastisista syksyistä tuskaisimpana, ikävä kyllä. Mutta josko tää vihdoin olisi ohi? Kun sain pitkään oireilleen vakavan raudanpuutteen ja ylirasitustilan korjattua ja oireet alkoivat yksitellen kadota, viisaudenhampaani tosiaan tulehtui, ja nyt olen reilut kaksi viikkoa kärsinyt aaltoilevasta tulehduksesta. Välillä olo on jopa normaalia lähentelevä (muistanko enää millaista se on?), mutta hetkessä vaihtuu kauheaan, koko ylävartaloon säteilevään kipuun. Hampaisiin liittyvät oireet ovat suoraan sanottuna h*lvetistä. Koska ainoana hoitona on viisaudenhampaiden poisto, eli omalla kohdallani leikkaus, tapasin aamulla leikkaavan kirurgin ja sovimme leikkauspäivän kolmen viikon päähän. En ehtinyt kuin lounaalle, ja minulle soitettin perään lääkäriasemalta. Peruutuksen vuoksi pääsen leikkaukseen jo huomenna!

Kun eilen kirjoittelin hammaslääkäripelostani, en olisi arvannut että tänään kiljun riemusta, kun pääsenkin jo nyt leikkauspöydälle ja hoitamaan hampaani kuntoon. Hyvästi tulehtunut viisaudenhammas, ei tule ikävä. Koska jos mä tästä toivun normaalisti, olen vihdoin terve. Saan urheilla, saan elää normaalia elämää ilman mitään oireilua ja palata vihdoin siihen arkeen, jota niin kovasti rakastan. Tällaiset jokaisen ihmisen perusjutut, mutta tuntuu jopa vähän pelottavalta kirjoittaa siitä, sillä mitä jos taas tuleekin jotain? Mutta kuten rakas isäni aina sanoi, lähtökohtaisesti täytyy ajatella että kaikki menee hyvin, sillä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Sairastelu on kyllä vienyt multa voimia niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja välillä se positiivinen ajattelu on ihan kadoksissa. Ärsyttää itseänikin kun ajattelen ennemminkin, mitä kaikkea voi mennä pieleen. Mutta tosiaan, jos tää vihdoin olisi ohi ja voisin olla taas hyvinvoiva ja huoleton itseni.

Jos jotain olen syksyn aikana oppinut, niin sen, että arvostan terveyttä, kivuttomuutta ja hyvää oloa entistäkin enemmän. Että mikään ei ole edelleenkään itsestäänselvää ja miten kaikkein tärkeintä on juuri se terveys, rakkaus ja perhe. Ettei mihinkään ole oikeasti niin kiire kuin olen kuvitellut, eikä kodin tarvitse olla aina siisti. Ettei tarvitse esittää mitään ja liikunta on maailman parasta tekemistä, sen puute tekee hulluksi.

Mä kirjoittelen seuraavaksi tänne leikkauksen jälkeen, toivottavasti se ja toipuminen menisi hyvin ja mä olisin pian terve ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria