Kokolattiamatto lattiamateriaalina herätti hieman ihmetystä ja jakoi mielipiteitä kun kerroin siitä storyn puolella jonkin aikaa sitten. Vielä 5-10 vuotta sitten olisin itsekin naureskellut kokolattiamatolle, niin menneen talvien lumia ja ruotsinlaivameininkiä se silloin oli. Innostuin kokolattiamatoista kuitenkin myöhemmin vieraillessamme entisten naapureiden luona ja kun ystäväperhe asensi uuteen taloonsa kokolattiamaton koko yläkertaan sekä portaisiin, olin varma että meillekin tulee sitä vielä joskus. Nyt remontin yhteydessä päätimme laittaa makuuhuoneisiin matot ja eilen käytiin valitsemassa mattomalli sekä -väri ja tilattiin toimitus. Ensi viikolla makuuhuoneista löytyy sitten pehmoiset vaaleat matot. Miksun huoneesta myös, SOS.

 Meille tulee toistaiseksi matot tosiaan vain makuuhuoneisiin, mutta ne voidaan asentaa parketin päälle ilman liimaa, joten voimme myös myöhemmin laittaa vaikkapa koko yläkerran samalla matolla jos oikein innostutaan pehmeistä lattioista. Normaalisti asennus tehdään ennen lattialistoja, mutta koska meillä on kipsilistat jotka ruiskumaalataan, ne asennettiin ja maalattiin ensin ja matto leikataan sitten vain reunoilta siistiksi. Se kiinnitetään alla olevaan parkettiin mattoteipillä, jolloin se pysyy paikoillaan eikä alla oleva parketti vahingoitu jos sen joskus haluaisi ottaa sieltä esille. Me tuskin emme sitä ota, mutta jos myymme talon joskus, ei ostaja välttämättä pidä kokolattiamatosta. Alla oleva lattia on tosiaan kalanruodon muotoon asennettu tammiparketti. Kaunis ja hintavampikin kuin kokolattiamatto, joten sekin oli yksi syy jättää se sinne alle. Jos matto olisi pitänyt asentaa liimaamalla, emme olisi sitä laittaneet.

 

Materiaali- tai värivalintaa emme tälläkään kerralla sen suuremmin miettineet. Päätös tehtiin mallihyllyllä ensisilmäyksellä. En tiedä onko se virhe, maalisävyt kun on valittu ehkä minuutissa kaupan mallilastuista, keittiö valittu ja tilattu puolessa tunnissa, samoin kylpyhuonekalusteet ja kipsilistojen tekijöillekin on annettu vain vapaat kädet. Huonekalutkin on tilattu näkemättä niitä. Uskon enemmän intuitioon kuin loputtomaan jahkailuun. Samalla intuitiolla muuten aikanaan valitsin eteisen harmaata maalisävyä ja siitä tuli vaaleansininen.. No, tulee mitä tulee. Sika säkissä tai sitten ihan hyvä. Luulen, että jos elämää haittaa ihan hirveästi vähän väärään sävyyn taittava harmaanbeige, on siinä oltava jotain muutakin pielessä kuin yksi maalivalinta.

 

En tiedä kokolattiamatoista juuri mitään, paitsi sen että ne tuntuvat taivaallisen ihanilta jalan alla, luovat täydellistä hotellitunnelmaa ja tuovat pehmeyttä ja lämpöä kylmiin aamuihin. Ja ystäväperheen kokemusten mukaan juuri tämä valitsemamme Orient Occident kokolattiamatto on helppo pitää puhtaana jopa pienten lasten kanssa. Ja heillä on sitä kuitenkin kaikissa makuuhuoneissa, isossa aulassa, vaatehuoneessa ja portaissa. Heillä on sama malli ja sävy matossa kuin meillä eli Bentley ja siitä sävy kitti 108. Se on vaalea, mutta ei kuitenkaan valkoinen, joka olisi meille aivan mahdoton valinta. Kuvia on tietysti tulossa myöhemmin. Tässä Harper’s Bazaarilta lainatussa kuvassa näkyvä matto on hieman tummempi, mutta halusin ottaa sen tähän sillä fiilis on niin sama. Koristeelliset kipsilistat, greigen sävyä, paljon valoa ja pehmeä matto. Hassua kun on yli kuusi vuotta nukkunut ikkunattomassa makuuhuoneessa ja nyt yhtäkkiä onkin isot ikkunat ja valoa! Pimennysverhoille taitaa ainakin kesäaamuina olla käyttöä. Kuulisin mielelläni kokemuksia kokolattiamatoista jos teillä niitä on kotona?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Asuntomessut Tuusulassa ovat saaneet ainakin omia ystäviäni ja tuttujani liikkeelle, ovathan ne pitkästä aikaa tässä lähettyvillä. Itse en ole messuilla käynyt, jotenkin se ihmispaljous ja toisten koteihin meneminen ajatuksena vähän ahdistaa, varsinkin tällaisena aikana. Kodin sisustaminen ja remontoiminen ovat kuitenkin tällä hetkellä itselleni hyvin ajankohtaisia asioita, joten halusin kirjoittaa tänään vähän ajatuksia niistä. Trendejä tulee ja menee ja aivan kuin pukeutumisessakin, jokainen poimii sieltä ne itselleen sopivat. Oma tyyli muuttuu vuosien varrella, mutta uskon että ajan myötä jokainen löytää niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin sen oman tyylinsä, jota voi sitten maustaa pienillä ajankohtaisilla trendipoiminnoilla aika ajoin. Ainakin toivon niin, itse kaikennäköisiä tyylikokeiluja läpikäyneenä tiedän, miltä tuntuu kun se oma tyyli on hukassa – pukeutumisessa ja siinä sisustuksessa. Silloin menee helposti muiden mukana ja sen sijaan että saisi vaikutteita ja inspiroituisi maustamaan omaa tyyliään, kopioi ideoita vain suoraan muilta. Silloin mieli myös muuttuu yhtenään, sillä uudet valinnat saattavat pian kyllästyttää.

 

Asuntomessuilla vierailleet ystäväni kertoivat kaikki samaa, talot olivat hyvin samannäköisiä eikä joukossa ollut juurikaan erottujia. En voi itse tähän nyt lähteä sanomaan omaa mielipidettäni sillä en ole messuilla käynyt, mutta voin kuvitella. Vaikka kyseessä on messutalo, siitä tulee jatkossa kuitenkin yhden tuusulalaisen talouden koti. Erikoiset trendivalinnat näkyvätkin tällöin ehkä sellaisissa kodin osissa, joita voi myöhemmin vaihtaa suhteellisen helposti. Tällä hetkellä ollaan mieltyneitä vaaleisiin marmorikylpyhuoneisiin, bohohenkisyyteen ja puupintoihin. Keittiöt ovat mattapintaisia ja pelkistettyjä. Niitä, mitä sisustuslehdet ja -blogit nykyään tarjoavat. Eikä siinä mitään, nämä blogikodit ja lehtien sivuilla näkyvät trendit ovatkin oikein kauniita ja ajattomia.

 

 

 

 

Olin kesällä eräässä huonekaluliikkeessä ja ajan kuluksi hypistelin mattoja. Myyjä tuli paikalle ja alkoi esitellä minulle muutamaa mattoa sanoilla ”kaikki haluaa nyt tän, ja siis tää on aivan tosi suosittu, tää on meidän myydyin, tää löytyy kaikilta..” Yritin siinä sitten ystävällisesti ilmaista että tiedän, sitä näkee lähes kaikissa sisustusblogeissa joita seuraan itse aktiivisesti. Se ei ole kuitenkaan minun mattoni. Jos suurin osa ihmisistä haluaa sen  tikatun sängynpäädyn, se ei tarkoita sitä että kaikki sitä kuitenkaan haluavat. Tuli olo, että suomalaisille myydään helposti sitä, mitä muillakin on. Missä on persoonallisuus ja omat mielipiteet? Vai olenko nyt itse ihan outolintu kun en innostu samoista jutuista kuin muut? Itse tulen varmasti esittelemään paljon uutta kotiani ja sisustusvalintojani täällä blogissakin. Vaikuttajana en halua kuitenkaan jakaa ajatusta siitä, että omat valintani olisivat parhaimmat ja ainoat oikeat, vaan pikemminkin haluaisin kannustaa jokaista valitsemaan rohkeasti sitä, mitä itse oikeasti haluaa ja mistä itse pitää.

 

Kun kerroin glitteriä sisältävästä saumausaineesta, tummanvihreästä marmorivessasta, kokolattiamatoista ja antiikkihaaveistani, sain osakseni ihmettelyä. ”Aika erikoiset valinnat..” on yleisin kommentti, jota ollaan nyt kuultu. Ehkä, ehkä ei, mutta ne olivat ainakin juuri sitä, mistä me eniten pidämme. Rakastamme antiikkia ja meillä on paljon taidetta, vihdoin saamme tuoda tätä tyyliä esiin. Entisen kodin tyyliin ja arkkitehtuuriin se ei oikein sopinut ja koko asunto tuntui meistä molemmista siltä, ettei se ole ihan meidän näköinen. Vaikka hyvin ja pitkään viihdyimmekin. Nyt uuteen kotiin muuttaessa on ihana fiilistellä sitä, että saamme sinne remontin ansiosta omia persoonallisiakin ratkaisuja. Keittiö saa mielestäni näyttää ennemmin Versailles’n palatsilta kuin skandinaavisen yksinkertaisuuden malliesimerkiltä, tärkeintä että se on meidän näköinen.

 

Trendejä tärkeämpää on tehdä valintoja, jotka tuntuvat oikeasti omilta ja näyttävät sinulta. Luultavasti silloin rakastat sitä nojatuolia vielä 10 vuoden päästäkin ihan yhtä paljon kuin ostohetkellä. Rohkeat yhdistelmät, lempivärit ja omat (villit ja hullutkin) valinnat tekevät kodin. Millainen on sun sisustustyyli ja seuraatko ylipäätään trendejä vai menetkö mieluummin vain oman maun mukaan?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Sori, nyt seuraa hirveä avautumiskirjoitus. Jos joku asia on vahvistunut mielessäni tänä vuonna niin se, että remonttivihani on jotain niin suurta, etteivät mitkään maailman kirosanat riitä sitä kuvaamaan. Niin suurta, että olen sataan kertaan miettinyt, miksei se jo olemassa oleva nyt riittänyt, oliko ihan pakko tehdä vielä sitä sun tätä ja miten niin en muka voisi elää lasitiiliseinän kanssa.. Viime viikolla taisin ihan oikeasti itkeä joka ikinen päivä kun remontti ja sen viivästyminen ahdistivat niin suunnattomasti. Ja kyllä, tiedän olevani etuoikeutettu ja koko maailman mittakaavassa huoleni on niin kovin pieni ja typerä. Silti, lähes kolme kuukautta ilman kotia on aika pitkä aika vaikka tällaisesta tilanteesta ei kai saisikaan valittaa. Kai sitä rakentaisi taloa vaikka vuosikymmenen jos samaan aikaan olisi koti, jossa asua. Olen aivan järjettömän kateellinen ihmisille, joilla on tällä hetkellä oma koti – täynnä omia tavaroita.

 

Tilannetta helpottaisi ehkä se, jos asuisi esimerkiksi yksin, eikä perheen kanssa johon kuuluu kaksi koiraa ja eskarilainen. Evakkoelämä on ihan sanonko mistä. Meillä on suurin osa tavaroista muuttofirman varastossa, jonka sijaintia en edes tiedä. Osa on veneellä, jossa on öisin kylmää ja kosteaa ja sähköt ja netit sun muut toimii välillä ihan miten sattuu. Osa taas pienessä väliaikaisessa asunnossamme, joka on kyllä kiva, mutta ei kuitenkaan koti. Se täyttyy lätkävarusteista, purkamattomista kasseista ja tavaroista, jotka eivät tunnu omalta. Kaikki on niin levällään ja poikkeuksellinen arki niin stressaavaa kaikkine kiemuroineen, että vähemmästäkin kiukuttaa. Turhautumisella ei tunnu toisinaan olevan rajoja.

 

 

Arkeni oli jo aiemmin aikamoista hullunmyllyä. Töitä riittäisi loputtomiin, treenata haluaisin viidesti viikossa, lisäksi lapsen kahdet harrastukset + varusteet ja kuskaamiset tuntuvat vievän viimeisetkin järjen rippeet. Samalla pitäisi nähdä ystäviä ja olla paitsi ihana avopuoliso, myös läsnäoleva äiti ja koiraäiti. Vuosien myötä olen kuitenkin oppinut handlaamaan tämän yhtälön. Toimivat rutiinit, toimiva koti ja ennakointi ovat pelastaneet monelta romahdukselta. Kunnes, 2020. Ensin arjen idyllini rikkoi korona, sitten remontti. Kun kaaosta on tottunut pakenemaan omiin hyvän olon rutiineihin kotona, on aika iso shokki tajuta, ettei mitään tällaista turvapaikkaa ole tällä hetkellä olemassakaan. Hangossa koin olevani kotona, mutta sieltä paluun jälkeen olo on ollut ihan irrallinen ja ahdistunut. Välillä menetän toivoni ihan lopullisesti ja kuvittelen, ettei me asuta varmaan joulunakaan uudessa talossa.

 

Ja joskus taas, kun menen käymään rakennustelineiden täyttämälle työmaalle ja huomaan valtavan edistymisen, tekeekin mieli kiljua onnesta. Täähän on ihan kohta valmis. Halusin kirjoittaa tällaisen tylsän avautumispostauksen remonttiahdistuksestani ihan jo senkin takia, että voisin palata tähän sitten, kun saan vihdoin purkaa omia tavaroitani muuttolaatikoista. Tai ehkä vuoden kuluttua, kun kaikki uutuudenviehätys on uudesta kodista jo kadonnut. Yritän ajatella, että pian koittaa se päivä kun ajattelen, että kyllä kannatti. Viimeksi eilen tosin ajattelin että miksei sen lasitiiliseinän kanssa nyt voisi muka elää.

 

 

Aina on kuitenkin etsittävä jotain hyvää. Vaikka vähän väliä itkenkin loputtomalta tuntuvaa turhautumistani ”kodittomuudesta”, olen huomannut monien muiden paikkojen tuntuvan sitäkin kotoisammalta. Toimisto, sali, auto ja vene ovat saaneet aivan uuden merkityksen toisena kotina. Välillä moitin itseäni kuinka valitan ihan turhasta, tiedänhän ahdistukseni olevan niitä ensimmäisen maailman ongelmia. Samalla tämä on itselleni muistutus siitä, että negatiivisia tunteita tulee ja niitä on lupa tuntea. Ihmisellä on päivässä noin 60 000 ajatusta jotka eivät ole vain positiivisia. Huijaamme vain itseämme esittämällä, että kaikki on kokoajan ihanaa ja kivaa. Positiivisinkin tyyppi tuntee ahdistusta, surua, kiukkua ja toivottomuutta, ihan joka päivä. Remontin aikana ehkä vielä vähän enemmän. Tämä on ollut kyllä aikamoinen oppitunti kiitollisuudesta ja kodin merkityksestä.

 

Kantapään kautta opittu kullanarvoinen neuvo: Jos olet itse tekemässä remonttia, ÄLÄ luovuta edellistä kotiasi pois ennen kuin uusi on valmis. Saa jakaa vertaistukea ja omia hasardeja remppakokemuksia ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian