Viimeiset kaksi ja puoli kuukautta, vai kohta peräti kolme (?) on tehnyt mieli kirjoittaa, ettei suju. Ärsytyksen, pettymyksen, turhautumisen ja epätoivon tunteet ovat olleet pinnassa. Tällä viikolla Instagramissa käytiin hauskoja keskusteluja siitä, kuinka hirveää remontointi on muun muassa parisuhteelle tai ihan sille sujuvalle arjelle nyt yleensäkin. Olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, etten voisi koskaan rakentaa taloa. Toki en ole itse tehnyt remontin eteen elettäkään, mutta toisaalta silloin voisin syyttää vain itseäni hitaasta etenemisestä. Mun remonttitaidoilla tosin nyt ei rakenneta edes linnunpönttöä.

 

Budjettia meillä ei ollut, mutta jos olisi ollut, olisi se ylittynyt varmaan jo ensimmäisellä viikolla. Remonttihan laajeni paljon alkuperäisestä suunnitelmasta. ”Tehdään vain keittiö ja vaihdetaan eteisen lattia..” Meni ehkä viikko ja talo alkoi täyttyä rakennustelineistä. Ensin purkutyöt. Kipsi- ja sähkötöihin on mennyt se 2,5 kuukautta eivätkä ne vieläkään ole valmiit. Kylpyhuoneet menivät vaihtoon, muutettiin huonejakoa, moottoroidut verhot vaativat koteloinnit.. Alakerran lattian vaihto parketista laattaan. Lähes joka ikisen pistorasia ja katkaisijan paikka on vaihdettu (en tajunnut miten iso työ siinä voi olla, sillä kaikki seinät ovat kiveä..) , portaat vaihdetaan vielä, lasitiiliseinä puretaan ja siihen laitetaan tilalle oikea ikkuna. Alakertaan rakennetaan kai ensi viikolla se viinihuone, pieni osa ulkoseinästä vaihdettiin, samoin ulko-ovet.. Vähän kokolattiamattoa makuuhuoneisiin, parvekkeelle uusi laudoitus, katon alapuolen laudoituksen uudelleenmaalaus.. Terassin maalaus, joka sekin menee ensi keväänä vaihtoon. Niin ja kaikkien kattojen ja seinien maalaus. Ja kaiken tämän jälkeen sitten viimeisenä se keittiö, niin ja kaappien ja komeroiden rakentaminen.

 

”Siis se on nyt tosi hyvällä mallilla..” Kuulin viimeksi eilen enkä uskonut enää sanaakaan.

 

Mutta perjantaina meidän yläkerta siivottiin. Se siis näyttää jo lähes valmiilta. Ei enää valtavia suojauksia, pölyä ja rakennustelineitä. Enää seinien maalauksen loppusilaus ja ne pistorasiat ja katkaisijat paikoilleen. Sitten sinne voikin asentaa kokolattiamatot ja kylpyhuonekalusteet. Uskomatonta. Parin viikon päästä muuttokuorma saapuu ja kun tavarat ovat joten kuten paikoillaan, muutamme itse sisään vaikkei olisikaan vielä ihan 100% valmista. Tai siis ei todellakaan ole valmista mutta että asuttavaa. Kolme kertaa edellisen kodin kokoiseen taloon muuttaminen on siitäkin hirveä homma, että uusia kalusteita on täytynyt hankkia ihan valtavasti. Edellisen kodin vaatekaapit ja valaisimet olivat kaikki kiinteitä ratkaisuja, uudessa taas ei ole mitään. Matoista ja kattolampuista lähtien ostoslista on ollut.. Loputon? En tosiaankaan tarvitsisi niin paljon tilaa ja viihtyisin vaikka viidessäkymmenessä neliössä (niin kauan kun Miksulla on oma huone) mutta kai se pitää tämäkin vaihe nähdä.

 

Luulen myös, että mies myös tykkää siitä ettei näe ja kuule mua ihan koko ajan kotona, toisin kuin ennen.

 

 

Jotenkin jaksan silti tarttua edelleen siihen ajatukseen, että joku päivä sanon sen ääneen. Että kyllä kannatti. Remontointihan ei lopu tähän vaan seuraavana on vuorossa kaupunkikaksio, eikä tämä muutenkaan varmasti ole viimeinen remontti mitä omaan kotiin tehdään. Seuraava voi sitten olla sellainen kohde, jota saa puolestani remontoida vaikka yli vuoden. Niin kauan kuin itse saan asua tavaroideni kanssa kotona, sillä tämä väliaikaiselämä – never again. Tästä tulikin mieleen, ajatteletteko te koskaan hankkivanne sellaista loppuelämän kotia? Vaikka itse kiinnyn aina kotiin hyvin vahvasti, en osaa ajatella että joku olisi sitten sellainen loppuelämän koti. Tai että tekisin ajatuksella kodista tosi ihanan ja kauniin kerralla siksi, että tässä asutaan sitten aina. Tai siis tiedättekö, kaikkihan vanhenee ja vaatii taas uutta remonttia. Toki tähän vaikuttaa varmasti myös elämäntilanne. Nyt meille on optimaalisin aika asua jonkin aikaa talossa ihanan rauhallisella alueella. Miksu saa kasvaa isänsä lapsuudenmaisemissa ja koirille on upeat ulkoilumahdollisuudet. Luonto ja meri ovat aivan vieressä, samoin lyhyemmät treenimatkat säästävät tunnin enemmän aikaa päivässä. Kuitenkin Miksun kasvaessa vähän isommaksi haluan takaisin keskustan lähettyville ja palveluiden ääreen. Ihan pikkulapsiaikana oli kyllä luksusta, kun asui ravintoloiden, kahviloiden ja kauppojen vieressä. Nyt taas piha, ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet sekä tila ovat isoja plussia. Ja mitä vanhemmaksi tulee, tilaakaan ei tarvitse niin paljon kuin nyt kun treenikamoja, leluja sun muuta tavaraa on niin paljon etten tiedä mihin niitä laittaisin. Titityy, pää on ihan sekaisin koko rempasta että taidan kirjoitella tässä vaiheessa viikkoa muutenkin ihan mitä sattuu.

 

Mun somekanavat tulevat varmasti täyttymään pian sisustuskuvilla ja -jutuilla, joten toivottavasti ne kiinnostavat tai inspiroivat. En uskalla edes ajatella, että kahden kuukauden(!) päästä voi alkaa kaivaa jo joulukoristeita esiin. Siis voi luoja, taidan seota. Tunnustan jo elokuun loppupuolella vähän kurkkineeni Pinterestistä vähän jouluinspiraatiota.. Send help! Näitä kuvia katsoessa en voi kuin miettiä että nää seinät olivat tosiaan ihan täysin tasaiset (tai oikeastaan kuulemma vähän vinot) ja katoissa roikkui vain alaslasketut ”spottilaatikot” eikä esimerkiksi verhoille ollut lainkaan tuota kotelointia. Nyt nuo spottivalaisimet ja tasaisen vinot seinät ovat muisto vain ja ihanat kipsilistat täyttävät talon.. En malta odottaa niiden kaikkein makeimpien yksityiskohtien esittelemistä, uskoisitteko muuten että kaikki nuo listat ja koristeet on tehty käsin? Kitattu ja hiottu ja maalattu kiinnityksen jälkeen sataan kertaan. Niistä tulee paljon lisää juttuja sitten, kun on vihdoin kokonaan valmista. Nyt toimistolta viimeiseksi yöksi väliaikaiseen kotiin. Tunnelmallista sunnuntain iltaa! <3

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Kokolattiamatto lattiamateriaalina herätti hieman ihmetystä ja jakoi mielipiteitä kun kerroin siitä storyn puolella jonkin aikaa sitten. Vielä 5-10 vuotta sitten olisin itsekin naureskellut kokolattiamatolle, niin menneen talvien lumia ja ruotsinlaivameininkiä se silloin oli. Innostuin kokolattiamatoista kuitenkin myöhemmin vieraillessamme entisten naapureiden luona ja kun ystäväperhe asensi uuteen taloonsa kokolattiamaton koko yläkertaan sekä portaisiin, olin varma että meillekin tulee sitä vielä joskus. Nyt remontin yhteydessä päätimme laittaa makuuhuoneisiin matot ja eilen käytiin valitsemassa mattomalli sekä -väri ja tilattiin toimitus. Ensi viikolla makuuhuoneista löytyy sitten pehmoiset vaaleat matot. Miksun huoneesta myös, SOS.

 Meille tulee toistaiseksi matot tosiaan vain makuuhuoneisiin, mutta ne voidaan asentaa parketin päälle ilman liimaa, joten voimme myös myöhemmin laittaa vaikkapa koko yläkerran samalla matolla jos oikein innostutaan pehmeistä lattioista. Normaalisti asennus tehdään ennen lattialistoja, mutta koska meillä on kipsilistat jotka ruiskumaalataan, ne asennettiin ja maalattiin ensin ja matto leikataan sitten vain reunoilta siistiksi. Se kiinnitetään alla olevaan parkettiin mattoteipillä, jolloin se pysyy paikoillaan eikä alla oleva parketti vahingoitu jos sen joskus haluaisi ottaa sieltä esille. Me tuskin emme sitä ota, mutta jos myymme talon joskus, ei ostaja välttämättä pidä kokolattiamatosta. Alla oleva lattia on tosiaan kalanruodon muotoon asennettu tammiparketti. Kaunis ja hintavampikin kuin kokolattiamatto, joten sekin oli yksi syy jättää se sinne alle. Jos matto olisi pitänyt asentaa liimaamalla, emme olisi sitä laittaneet.

 

Materiaali- tai värivalintaa emme tälläkään kerralla sen suuremmin miettineet. Päätös tehtiin mallihyllyllä ensisilmäyksellä. En tiedä onko se virhe, maalisävyt kun on valittu ehkä minuutissa kaupan mallilastuista, keittiö valittu ja tilattu puolessa tunnissa, samoin kylpyhuonekalusteet ja kipsilistojen tekijöillekin on annettu vain vapaat kädet. Huonekalutkin on tilattu näkemättä niitä. Uskon enemmän intuitioon kuin loputtomaan jahkailuun. Samalla intuitiolla muuten aikanaan valitsin eteisen harmaata maalisävyä ja siitä tuli vaaleansininen.. No, tulee mitä tulee. Sika säkissä tai sitten ihan hyvä. Luulen, että jos elämää haittaa ihan hirveästi vähän väärään sävyyn taittava harmaanbeige, on siinä oltava jotain muutakin pielessä kuin yksi maalivalinta.

 

En tiedä kokolattiamatoista juuri mitään, paitsi sen että ne tuntuvat taivaallisen ihanilta jalan alla, luovat täydellistä hotellitunnelmaa ja tuovat pehmeyttä ja lämpöä kylmiin aamuihin. Ja ystäväperheen kokemusten mukaan juuri tämä valitsemamme Orient Occident kokolattiamatto on helppo pitää puhtaana jopa pienten lasten kanssa. Ja heillä on sitä kuitenkin kaikissa makuuhuoneissa, isossa aulassa, vaatehuoneessa ja portaissa. Heillä on sama malli ja sävy matossa kuin meillä eli Bentley ja siitä sävy kitti 108. Se on vaalea, mutta ei kuitenkaan valkoinen, joka olisi meille aivan mahdoton valinta. Kuvia on tietysti tulossa myöhemmin. Tässä Harper’s Bazaarilta lainatussa kuvassa näkyvä matto on hieman tummempi, mutta halusin ottaa sen tähän sillä fiilis on niin sama. Koristeelliset kipsilistat, greigen sävyä, paljon valoa ja pehmeä matto. Hassua kun on yli kuusi vuotta nukkunut ikkunattomassa makuuhuoneessa ja nyt yhtäkkiä onkin isot ikkunat ja valoa! Pimennysverhoille taitaa ainakin kesäaamuina olla käyttöä. Kuulisin mielelläni kokemuksia kokolattiamatoista jos teillä niitä on kotona?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Asuntomessut Tuusulassa ovat saaneet ainakin omia ystäviäni ja tuttujani liikkeelle, ovathan ne pitkästä aikaa tässä lähettyvillä. Itse en ole messuilla käynyt, jotenkin se ihmispaljous ja toisten koteihin meneminen ajatuksena vähän ahdistaa, varsinkin tällaisena aikana. Kodin sisustaminen ja remontoiminen ovat kuitenkin tällä hetkellä itselleni hyvin ajankohtaisia asioita, joten halusin kirjoittaa tänään vähän ajatuksia niistä. Trendejä tulee ja menee ja aivan kuin pukeutumisessakin, jokainen poimii sieltä ne itselleen sopivat. Oma tyyli muuttuu vuosien varrella, mutta uskon että ajan myötä jokainen löytää niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin sen oman tyylinsä, jota voi sitten maustaa pienillä ajankohtaisilla trendipoiminnoilla aika ajoin. Ainakin toivon niin, itse kaikennäköisiä tyylikokeiluja läpikäyneenä tiedän, miltä tuntuu kun se oma tyyli on hukassa – pukeutumisessa ja siinä sisustuksessa. Silloin menee helposti muiden mukana ja sen sijaan että saisi vaikutteita ja inspiroituisi maustamaan omaa tyyliään, kopioi ideoita vain suoraan muilta. Silloin mieli myös muuttuu yhtenään, sillä uudet valinnat saattavat pian kyllästyttää.

 

Asuntomessuilla vierailleet ystäväni kertoivat kaikki samaa, talot olivat hyvin samannäköisiä eikä joukossa ollut juurikaan erottujia. En voi itse tähän nyt lähteä sanomaan omaa mielipidettäni sillä en ole messuilla käynyt, mutta voin kuvitella. Vaikka kyseessä on messutalo, siitä tulee jatkossa kuitenkin yhden tuusulalaisen talouden koti. Erikoiset trendivalinnat näkyvätkin tällöin ehkä sellaisissa kodin osissa, joita voi myöhemmin vaihtaa suhteellisen helposti. Tällä hetkellä ollaan mieltyneitä vaaleisiin marmorikylpyhuoneisiin, bohohenkisyyteen ja puupintoihin. Keittiöt ovat mattapintaisia ja pelkistettyjä. Niitä, mitä sisustuslehdet ja -blogit nykyään tarjoavat. Eikä siinä mitään, nämä blogikodit ja lehtien sivuilla näkyvät trendit ovatkin oikein kauniita ja ajattomia.

 

 

 

 

Olin kesällä eräässä huonekaluliikkeessä ja ajan kuluksi hypistelin mattoja. Myyjä tuli paikalle ja alkoi esitellä minulle muutamaa mattoa sanoilla ”kaikki haluaa nyt tän, ja siis tää on aivan tosi suosittu, tää on meidän myydyin, tää löytyy kaikilta..” Yritin siinä sitten ystävällisesti ilmaista että tiedän, sitä näkee lähes kaikissa sisustusblogeissa joita seuraan itse aktiivisesti. Se ei ole kuitenkaan minun mattoni. Jos suurin osa ihmisistä haluaa sen  tikatun sängynpäädyn, se ei tarkoita sitä että kaikki sitä kuitenkaan haluavat. Tuli olo, että suomalaisille myydään helposti sitä, mitä muillakin on. Missä on persoonallisuus ja omat mielipiteet? Vai olenko nyt itse ihan outolintu kun en innostu samoista jutuista kuin muut? Itse tulen varmasti esittelemään paljon uutta kotiani ja sisustusvalintojani täällä blogissakin. Vaikuttajana en halua kuitenkaan jakaa ajatusta siitä, että omat valintani olisivat parhaimmat ja ainoat oikeat, vaan pikemminkin haluaisin kannustaa jokaista valitsemaan rohkeasti sitä, mitä itse oikeasti haluaa ja mistä itse pitää.

 

Kun kerroin glitteriä sisältävästä saumausaineesta, tummanvihreästä marmorivessasta, kokolattiamatoista ja antiikkihaaveistani, sain osakseni ihmettelyä. ”Aika erikoiset valinnat..” on yleisin kommentti, jota ollaan nyt kuultu. Ehkä, ehkä ei, mutta ne olivat ainakin juuri sitä, mistä me eniten pidämme. Rakastamme antiikkia ja meillä on paljon taidetta, vihdoin saamme tuoda tätä tyyliä esiin. Entisen kodin tyyliin ja arkkitehtuuriin se ei oikein sopinut ja koko asunto tuntui meistä molemmista siltä, ettei se ole ihan meidän näköinen. Vaikka hyvin ja pitkään viihdyimmekin. Nyt uuteen kotiin muuttaessa on ihana fiilistellä sitä, että saamme sinne remontin ansiosta omia persoonallisiakin ratkaisuja. Keittiö saa mielestäni näyttää ennemmin Versailles’n palatsilta kuin skandinaavisen yksinkertaisuuden malliesimerkiltä, tärkeintä että se on meidän näköinen.

 

Trendejä tärkeämpää on tehdä valintoja, jotka tuntuvat oikeasti omilta ja näyttävät sinulta. Luultavasti silloin rakastat sitä nojatuolia vielä 10 vuoden päästäkin ihan yhtä paljon kuin ostohetkellä. Rohkeat yhdistelmät, lempivärit ja omat (villit ja hullutkin) valinnat tekevät kodin. Millainen on sun sisustustyyli ja seuraatko ylipäätään trendejä vai menetkö mieluummin vain oman maun mukaan?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian