20 elokuu 2020 Remppaitkut
Sori, nyt seuraa hirveä avautumiskirjoitus. Jos joku asia on vahvistunut mielessäni tänä vuonna niin se, että remonttivihani on jotain niin suurta, etteivät mitkään maailman kirosanat riitä sitä kuvaamaan. Niin suurta, että olen sataan kertaan miettinyt, miksei se jo olemassa oleva nyt riittänyt, oliko ihan pakko tehdä vielä sitä sun tätä ja miten niin en muka voisi elää lasitiiliseinän kanssa.. Viime viikolla taisin ihan oikeasti itkeä joka ikinen päivä kun remontti ja sen viivästyminen ahdistivat niin suunnattomasti. Ja kyllä, tiedän olevani etuoikeutettu ja koko maailman mittakaavassa huoleni on niin kovin pieni ja typerä. Silti, lähes kolme kuukautta ilman kotia on aika pitkä aika vaikka tällaisesta tilanteesta ei kai saisikaan valittaa. Kai sitä rakentaisi taloa vaikka vuosikymmenen jos samaan aikaan olisi koti, jossa asua. Olen aivan järjettömän kateellinen ihmisille, joilla on tällä hetkellä oma koti – täynnä omia tavaroita.
Tilannetta helpottaisi ehkä se, jos asuisi esimerkiksi yksin, eikä perheen kanssa johon kuuluu kaksi koiraa ja eskarilainen. Evakkoelämä on ihan sanonko mistä. Meillä on suurin osa tavaroista muuttofirman varastossa, jonka sijaintia en edes tiedä. Osa on veneellä, jossa on öisin kylmää ja kosteaa ja sähköt ja netit sun muut toimii välillä ihan miten sattuu. Osa taas pienessä väliaikaisessa asunnossamme, joka on kyllä kiva, mutta ei kuitenkaan koti. Se täyttyy lätkävarusteista, purkamattomista kasseista ja tavaroista, jotka eivät tunnu omalta. Kaikki on niin levällään ja poikkeuksellinen arki niin stressaavaa kaikkine kiemuroineen, että vähemmästäkin kiukuttaa. Turhautumisella ei tunnu toisinaan olevan rajoja.
Arkeni oli jo aiemmin aikamoista hullunmyllyä. Töitä riittäisi loputtomiin, treenata haluaisin viidesti viikossa, lisäksi lapsen kahdet harrastukset + varusteet ja kuskaamiset tuntuvat vievän viimeisetkin järjen rippeet. Samalla pitäisi nähdä ystäviä ja olla paitsi ihana avopuoliso, myös läsnäoleva äiti ja koiraäiti. Vuosien myötä olen kuitenkin oppinut handlaamaan tämän yhtälön. Toimivat rutiinit, toimiva koti ja ennakointi ovat pelastaneet monelta romahdukselta. Kunnes, 2020. Ensin arjen idyllini rikkoi korona, sitten remontti. Kun kaaosta on tottunut pakenemaan omiin hyvän olon rutiineihin kotona, on aika iso shokki tajuta, ettei mitään tällaista turvapaikkaa ole tällä hetkellä olemassakaan. Hangossa koin olevani kotona, mutta sieltä paluun jälkeen olo on ollut ihan irrallinen ja ahdistunut. Välillä menetän toivoni ihan lopullisesti ja kuvittelen, ettei me asuta varmaan joulunakaan uudessa talossa.
Ja joskus taas, kun menen käymään rakennustelineiden täyttämälle työmaalle ja huomaan valtavan edistymisen, tekeekin mieli kiljua onnesta. Täähän on ihan kohta valmis. Halusin kirjoittaa tällaisen tylsän avautumispostauksen remonttiahdistuksestani ihan jo senkin takia, että voisin palata tähän sitten, kun saan vihdoin purkaa omia tavaroitani muuttolaatikoista. Tai ehkä vuoden kuluttua, kun kaikki uutuudenviehätys on uudesta kodista jo kadonnut. Yritän ajatella, että pian koittaa se päivä kun ajattelen, että kyllä kannatti. Viimeksi eilen tosin ajattelin että miksei sen lasitiiliseinän kanssa nyt voisi muka elää.
Aina on kuitenkin etsittävä jotain hyvää. Vaikka vähän väliä itkenkin loputtomalta tuntuvaa turhautumistani ”kodittomuudesta”, olen huomannut monien muiden paikkojen tuntuvan sitäkin kotoisammalta. Toimisto, sali, auto ja vene ovat saaneet aivan uuden merkityksen toisena kotina. Välillä moitin itseäni kuinka valitan ihan turhasta, tiedänhän ahdistukseni olevan niitä ensimmäisen maailman ongelmia. Samalla tämä on itselleni muistutus siitä, että negatiivisia tunteita tulee ja niitä on lupa tuntea. Ihmisellä on päivässä noin 60 000 ajatusta jotka eivät ole vain positiivisia. Huijaamme vain itseämme esittämällä, että kaikki on kokoajan ihanaa ja kivaa. Positiivisinkin tyyppi tuntee ahdistusta, surua, kiukkua ja toivottomuutta, ihan joka päivä. Remontin aikana ehkä vielä vähän enemmän. Tämä on ollut kyllä aikamoinen oppitunti kiitollisuudesta ja kodin merkityksestä.
Kantapään kautta opittu kullanarvoinen neuvo: Jos olet itse tekemässä remonttia, ÄLÄ luovuta edellistä kotiasi pois ennen kuin uusi on valmis. Saa jakaa vertaistukea ja omia hasardeja remppakokemuksia ♥
Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian
