Puhelin muistutti vuoden takaisesta remontista. Uusittiin siis viime vuoden kesäloman aikana koko keittiö sekä vaihdettiin eteisen ja keittiön laattalattiat valkoiseen, marmorikuvioiseen mikrosementtiin. Saan aika ajoin kyselyjä remontista ja kotikuvista, pitäisi kyllä useammin kuvata kotijuttuja. Koska remontista on nyt tasan vuosi ja löysin näitä kuvia, ajattelin vielä iltatekemiseksi koostaa näistä postauksen näin vuoden ”käytön” jälkeen. Jos muuten tulee mieleen mitä vain kysyttävää, lattiasta tai keittiöstä niin kirjoitelkaa kommenttiboksiin. Joku tiedusteli ainakin lattian tehnyttä yritystä ja kun olin vastaamassa kommenttiin, en löytänyt sitä enää enkä enää kuollaksenikaan muista missä somekanavassa tämä oli! Joten pahoittelut, ei ollut tarkoitus jättää vastailematta. Nyt kuitenkin vilkaisu meidän kotiin, eli keittiö ja mikrosementtilattia esittäytyvät tässä..

 

 

Mikrosementtilattia on ollut yksi parhaimpia valintoja, mitä kodin hankintoihin tulee. Sen alla on tosiaan vanha laattalattia, jota ei tarvinnut piikata pois jolloin säästyi paljon aikaa, rahaa, työvaiheita sekä pölyä ja meteliä. Se on todella tasainen, eikä se ole märkänäkään liukas. Kuljemme ulkoporealtaaseen niin ikään keittiön ja eteisen läpi, jolloin kohta viisivuotiaat märät jalat ottavat melkoisia juoksuaskeleita. Laattalattialla kompastuttiin aina, mikrosementillä ei ollenkaan.

 

Tähän on kaatunut punaviinit, kurkumalatet, soijat ja sitruunat, mutta toistaiseksi mikään tahra ei ole jäänyt kiinni. Pahin tilanne oli itseasiassa viime jouluna, kun pikkujoulujen jälkeen pullokassit seisoivat hetken aikaa eteisessä. Punaisesta lelukaupan muovikassista irtosi valtava punainen tahra, joka imeytyi huokoiseen mikrosementtilattiaan. Tietysti näkyvimmälle mahdolliselle paikalle suoraan ulko-oven eteen. Olin jo tilaamassa mikrosementin asentaneesta firmasta hiontaa ja pintakäsittelyä, mutta kokeilin vielä puhdistaa itse. Taikasienet, asetonit ja Cifit olivat aivan turhia – tahra haalistui hieman, mutta näkyi edelleen hyvin selvästi. Muistan kuinka lähdin tahrasta kiukustuneena kampaajalle ja suihkaisin ihan perus Methodin yleispuhdistusainetta kunnon lätäkön tahrakohdan päälle. Palasin takaisin kotiin ja koko tahra oli poissa. Eli vinkkinä, jos mikrosementtiin tulisi tahra, sitä kannattaa putsata mieluummin ajan kanssa pesuaineen pitkällä vaikutusajalla kuin hulluna edestakaisin myrkyillä kuuraten.

 

 

Itse keittiö oli aivan nappivalinta. Sen merkkiä ja mallia on muuten usein kysytty ja se on tosiaan Scavolini Exclusiva ja ainakin viime kesänä se oli vielä ainut vastaava keittiö Suomessa, sillä tämä malli oli silloin niin uusi. Siksi ostimmekin niin sanotusti sian säkissä, sillä emme olleet nähneet livenä tätä keittiötä ollenkaan. Eniten pidän marmoritasosta, Gaggenaun kodinkoneista (pisteet erityisesti liedelle sekä uunille ja mikrolle) ja valaistuksesta. Kaikkia valoja voi pitää päällä yhtä aikaa tai erikseen. Kaappitilaa on vihdoin tarpeeksi ja keittiön design on sopivan moderni, mutta ripauksella rakastamaani ”antiikkisuutta” ja pehmeitä muotoja.

Miinusta tulee hanasta, jota on jo kerran korjattu sekä marmoritasojen työläästä hoidosta. Kuulin vasta myöhemmin, että marmoritasoihin on olemassa jokin pinnoite, joka pitäisi sen kiiltävänä? Voikohan sellaista tehdä jälkikäteen? Tykkään isosta neliönmuotoisesta altaasta, mutta sen puhtaanapito on myös vähän haastavaa, sillä altaan pohja on tasainen. Se saisi edes hieman viettää keskelle kohti viemäriä.. Liesituuletin vaihdettiin muuten remontin yhteydessä aktiivihiilituulettimeen ja se on ollut kyllä sata kertaa tehokkaampi kuin vanha, taloyhtiön hormiin yhdistetty liesituuletin. Valkoinen viinikaappi on kaunis ja ihanan käytännöllinen – se aukeaa kosketuksesta, mutta siihen ei toistaiseksi ole pystynyt oikein kukaan muu kuin minä. Ehkä juuri siksi pidänkin siitä niin paljon..

 

 

Kokonaisuudessaan olin todella tyytyväinen remonttiin ja valitsisin edelleen ihan samat jutut kuin silloin reilu vuosi sitten. Eniten pidän kokonaisuudessa juuri tuosta marmorista, jonka kuviointi toistuu myös lattiassa, vaikka se tosiaan onkin materiaalina vähän työläs. Tälläkin hetkellä katselen tätä keittiötä ruokapöydän äärestä, sillä me ajettiin vielä illalla Hangosta kotiin. Aluksi ajattelin, että kamalaa tulla kesken kesäloman tänne kaupunkiin, mutta oven kun avasi ja vastaan tulvi tuttu kodin tuoksu ja ensimmäisenä silmissä oli oma sänky, muistin miksi koti on mulle kuitenkin se maailman paras paikka. Muutama päivä kaupungissa ja taas takaisin Hankoon. Nauttikaa kodista, mökistä, veneistä tai ihan mistä vaan, jossa kesälomaanne vietätte ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Instagramissa monet kyselivätkin jo keittiöpostauksen perään, se kun luonnollisesti on vilahdellut mun storyn puolella vähän väliä koska oon viettänyt aivan hulluna aikaa keittiössä viimeisen parin viikon aikana. Onhan se nyt ihan hurjan siistiä omistaa KEITTIÖ – sitähän ei tajua ennen kuin on kuukauden ilman. Kotiruoka on niin hyvää ja ruokaa on kiva tehdä toimivassa ympäristössä. Tässä siis muutamia kuvia meidän keittiöstä, kokonaisvaltaisempia otoksia joissa näkyy sekä ruokailutila, että uusi valkoinen mikrosementtilattiakin, tulee myöhemmin kunhan saadaan vielä pari pikkujuttua fiksattua. Keittiö itsessään on kuitenkin valmis. Siitä tuli lähestulkoon sellainen, kuin kuvittelinkin. Kokonaisuuteen olen enemmän kuin tyytyväinen ja olen aivan hämmästynyt, miten paljon enemmän säilytystilaa tässä on kuin vanhassa. Osa kaapeista on vielä täysin tyhjiä. Sopii mulle, karsin nykyään muutenkin tavaraa ihan huolella.

Keittiö on siis Scavolinin Exclusiva, kodinkoneet ovat Gaggenaulta, paitsi viinikaappi Liebherrilta. Se on oikeastaan mun suosikki, se aukeaa automaattisesti hipaisusta, haha. Janoisen unelma. Suosikkijuttujani ovat marmoritasot, pyöreät vetimet, lattiaan heijastuva astianpesukoneen aikanäyttö, jääpalakone sekä tuo valkoinen viinikaappi. Vihdoin meillä on kokonaan vaaleansävyinen koti, toimivat kodinkoneet ja jonkinlainen ihana tasapaino kotona. En remontoi enää ikinä.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Siellä on mystinen hopeinen putkimies, siellä on viikoksi kadonnut sähkömies, siellä on pelti kiinni oleva peltimies, ja nurkalle laattava laattamies.

Sä tunsit mut toiminimi Markkuna. Nyt sitä firmaa ei enää olekaan. Revin lehdet pois kirjanpidosta, nyt jo Suomesta poissa kokonaan. Raksamies, osaa kusettaa.

Yksi veisteli puisia ukkoja, vaikka oli töissä tuntipalkalla. Monta työmaata täällä jo odottaa, mut se on jossain sopimassa jo seuraavaa. Tuun tänään, eikun tuun huomenna. No ens viikko on paha, mutta seuraava? No nyt se ei jaksa edes vastata, ja sit kun se lopulta tulee ei sille uskalla ees suuttua. Raksamies, osaa kusettaa.

Siellä on mystinen hopeinen putkimies..

Tässä kaikille talonrakentajalle ja remontin tekijöille lämmin biisisuositus, Youtubesta löytyvä Ismo Leikolan Raksamies. Tää kiteyttää mun remppafiilikset niiiiiin hyvin! Piti olla valmista jo viikko sitten, mutta se viikoksi kadonnut sähkömies sai ton keittiön  muistuttamaan sitä Iisakin kirkkoa. Jos joku vielä kysyy että milloin se on valmis niin en s*atana sentään tiedä. Poistun kaupungista jatkamaan kesää kylmän roseelasini kanssa.

Kuulostaako tutulta?