Olen muuttanut elämäni aikana niin monta kertaa, etten pysy edes laskuissa mukana. En viettänyt lapsuuttani Helsingissä, mutta kävimme täällä usein. Koin jo lapsena, etten oikein sopeutunut mihinkään. Mitä vanhemmaksi kasvoin, tunne vain vahvistui. Minulla oli kauniita asuntoja, rakastin kumpaakin kotiani niin isän kuin äidinkin luona, ystäväni asuivat käytännössä naapurissa, rakastamani meri oli aina lähellä.. Mutta jotain puuttui. Mikään paikka ei tuntunut kodilta.

Olin ala-asteen ensimmäisillä luokilla kirjoittanut äidinkielen ainevihkoon, mitä teen 25-vuotiaana. No asun Helsingin keskustassa kattohuoneistossa chihuahuani kanssa, tietenkin..

Kukaan ystävistäni ei asunut edes pääkaupunkiseudulla kun muutin tänne. Kaipasin heitä usein. Ensimmäisen vuoden aikana aina kun ajoin äitini luokse pois Helsingistä, tuli tunne, että tulen kotiin. Sopeutumiseen meni vuosi. Siihen saattoi ehkä vaikuttaa se, että asuin Espoossa, enkä viihtynyt siellä lainkaan. Jossain tiesin kuitenkin, että koti on lähellä. Muutin Ullanlinnaan.

En ehtinyt olla asunnossani vielä edes ensimmäistä yötä, kun kävelin suorastaan onnenkyyneleet silmissä näitä katuja. Lenkkeilin Kaivopuistossa, pääsin merenrantaan viidessä minuutissa. Pastellinsävyiset talot, työmatkalta soijalatte Sis.Delistä, Succèsin korvapuustit.. Iltaisin koiraa kävelyttäessä hymyilin. Ensimmäistä kertaa ikinä tuntui siltä. Mä kuulun tänne. Olin löytänyt kodin.

Tällä postauksella haluan tuoda esiin sitä, että jos tunnet kuuluvasi jonnekin muualle, sinä kuulut. Muutot, kuten muutkin muutokset, vaativat rohkeutta, mutta ovat sen rohkeuden arvoisia. Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä oli muuttaa kauas sieltä, missä minulla oli vielä silloin ihan kaikki. Tulin vihdoin kotiin, enkä usko koskaan lähteväni  pois täältä. Myöhemmin olen saanut lähes sen kaiken luokseni. Täällä on perhe, jopa ne lapsuudenystävätkin.

..Arvatkaa muuten, mitä tein silloin 25-vuotiaana? 

mirvaannamarian-helsinki-4 mirvaannamarian-helsinki-5FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ajattelin tämän olevan ihan helppo juttu. Kirjoittaisin postauksen samalla tavalla kuin olen tehnyt lähes joka päivä viimeisen vuoden aikana. Mutta ei. Ei helppoa ollenkaan. Tämähän on ensimmäinen postaus. En oikein tiedä, miten ensimmäiseen tulisi suhtautua? Koska blogini on kasvanut osaksi jokaista päivääni, sen ei kai pitäisi olla edes vaikeaa?

Se on. Mietin pitkään, mistä kirjoittaisin.. Millaisia kuvia haluaisin näyttää ensimmäisessä postauksessani.. Luonnostelin, pyyhin pois. Luonnostelin taas. Ja pyyhin pois. Pää oli aivan tyhjä. Syytin ensin tätä pimeää vuodenaikaa, sitten kiirettä ja stressiä. Mutta ei, kaikki oli vaan niin uutta ja jännittävää. Koska tämä on ensimmäinen postaukseni uudessa osoitteessa. Ihan mieletöntä olla täällä, tässä porukassa. Lifie ♥ MirvaAnnaMarian – meidän tarina alkaa nyt..

Mä olen siis Mirva, toisille varmasti hyvinkin tuttu, toisille vielä täysin tuntematon tapaus blogimaailmassa. Olen kirjoittanut lifestyleblogiani Lilyssä reilun vuoden verran, josta nämä postauksen kuvatkin on napattu mukaan. Tässä ensimmäisessä postauksessa ajattelin ihan vain kertoa itsestäni ja blogistani, josta vähän yllättäenkin tuli minulle elämäntavan lisäksi myös toinen työ.

mirvaannamarian-lifie-12

Mutta sellainen mä olen. Ajaudun välillä mitä kummallisimpiin tilanteisiin, seuraan tai paikkoihin. En tiedä enää, yllätynkö mistään. Toisaalta kaikki ei kuitenkaan aina ole pelkkää sattumaa. Oli kerran yksi mies. Hän opetti mulle joskus, että omiin unelmiin täytyy uskoa aina. Ne eivät koskaan ole liian suuria tai mahdottomia, hulluja tai älyttömiä. Niin kauan kuin jaksaa itse uskoa, ne ovat saavutettavissa. Kannustan aina tekemään joskus ehkä vähän tyhmiäkin ratkaisuja, jos ne vain tuntuvat hyvältä. Meillä on niin kovin lyhyt elämä, joten sen fiiliksen mukaan on mentävä. Elän mieluummin vähän liikaa, kuin vähän liian vähän.

Henkinen hyvinvointi onkin saanut etenkin viimeisen vuoden aikana aivan erilaisen merkityksen elämässäni. Se on voimavara, josta meidän jokaisen tulisi pitää huolta päivittäin. Se tulee varmasti olemaan vahvasti esillä täällä blogissakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä fyysisestä hyvinvoinnista puhumattakaan. Blogista voit varmasti lukea paljon terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta. Fitnessiä? Ei. Älyttömiä painoja täällä ei tulla koskaan nostamaan, enkä tule ikinä punnitsemaan ruokiani, mutta liikun, koska siten voin hyvin. Syön terveellisesti, koska siten voin hyvin. Rakastan treenaamista ja juoksulenkkejä, mutta en tee sitä koskaan pakkomielteisesti, enkä ahdistu jos viikon treenit jäävät siihen kertaan. Joka päivä on aina uusi alku ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.

Saatan joskus sanoa vähän kärkkäästikin mielipiteitäni esimerkiksi ylipainon terveysriskeistä tai lasten syömisestä, mutta tarkoitukseni on aina hyvä. Haluan vain tsempata ja tukea, mikään ei ole mahdotonta. Minulle ei ole väliä, mitä painat, miltä näytät, kenestä tykkäät tai mihin uskontokuntaan kuulut. Niin kauan, kuin sydän on täyttä kultaa, sinäkin olet. Ihmisenä äärimmäisen suvaitsevainen, mutta itsekkyys, kateus, laiskuus ja kapeakatseisuus ovat asioita, joita en siedä.

Olen muuten ammatiltani sairaanhoitaja, sitä on usein kysytty. Sairaanhoitajan työt ovat nyt jääneet, mutta teen ihan kokopäiväistä toimistoduunia kaiken muun elämän ohella. Koti-, ja sisustusjutut ovat olleet viime aikoina vähissä, mutta nyt on sellaisia juttuja tiedossa, että sisustuspuoli tulee varmasti näkymään täällä jatkossa paljon enemmän kuin ennen.

Viimeisten kolmen vuoden aikana olen sisustanut n. 100m2 kotia Helsingin Eirassa sekä aurinkoista ”kakkoskotia” Espanjassa, joka on toiminut niin ikään kesäasuntona. Syksy ja lähestyvä talvi ovat herätelleet sisäinen kotihiireni taas henkiin, joten tämä puoli tulee varmasti näkyviin blogissakin. Ainiin, olen aikamoinen siivousfriikki ja aivan superjärjestelmällinen to do -listojen noudattaja.

Mitä muuta? Olen aikamoinen shoppailuhullu, ja siitä syystä olenkin nyt ollut koko syksyn ajan (menestyksekkäästi!) ostolakossa. Blogissa shoppaillaan siis varmasti myöhemmin (liikaa) vaatteita, laukkuja ja kenkiä sekä näkyy täällä paljon kauneusjuttujakin. Olen onnistunut hamstraamaan kaksi kylpyhuonetta täyteen kosmetiikkaa, se on suorastaan heikkouteni.

Rakastan myös matkustamista. Tämän vuoden aikana olen syönyt illallista trooppisen kuuman Singaporen kattojen yllä, ihaillut mielettömiä auringonlaskuja Indonesiassa, asunut maailman toiseksi korkeimmassa hotellissa Hong Kongissa, juhlinut syntymäpäivääni Dubaissa, seurannut F1 -kilpailua Monacossa jahdin porealtaassa, eksynyt Nizzan yöhön, nukahtanut veneen kannelle matkalla St. Tropeziin ja lisäksi viettänyt paljon aikaa Espanjassa.

Jätin tarkoituksella sen tärkeimmän viimeiseksi. Perhe. Olen pienen suloisen pojan äiti. 2 vuotta, 2 kuukautta, valtavasti energiaa, naurua ja vauhtia. Micael on niin iso osa minua, että hän tulee olemaan myös iso osa tätä blogia. Matkani äidiksi ei ole ehkä ollut ihan se perinteisin, mutta sitäkin opettavaisempi ja antoisampi. Meillä asuvat myös  pienet rakkaani, 2-vuotiaat chihuahuat Frida ja Cara. Heidät voi bongata usein kuvistani.

Sellainen se. Ensimmäinen postaus. Kiva, kun olet täällä. ♥ 

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian