Kuusi vuotta sitten alkoi loppuelämän kestävä matkani äitinä. Kun Naistenklinikan sektiosalissa 13:24 syntyi pieni poikavauva, muuttui koko elämäni. Halusin sitä tai en. Ensimmäisen vuoden taistelin sitkeästi perinteistä äitimyyttiä vastaan ja yritin nuorena 25-vuotiaana äitinä olla niin erilainen. 6-vuotiaan äitinä voinkin vain todeta, että olisinpa silloin vain heittäytynyt enemmän siihen äidin rooliin ja ihaniin vauvajuttuihin. Olisinpa nauttinut enemmän vauvan tuoksusta, olisinpa viettänyt enemmän aikaa ihan vain kotona. Olisinpa ollut itselleni ja keholleni paljon armollisempi. Mutta olin niin nuori äiti, ilman vertaistukea ja vauvakuumetta tai lapsihaaveita nyt ylipäätään. Mutta jo raskausaikana oli olo, että me ollaan Miksun kanssa varmasti aika hyvä tiimi.

 

 

Antaisin lapseni puolesta mitä tahansa. Hän on syy siihen, miksi jaksan tehdä töitä, herään joka aamu, jaksan rämpiä pimeimpienkin aikojen läpi ja pitää itsestäni huolta. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain niin suurta, ettei sitä tajua aina ihan itsekään. Ja se on vuosi vuodelta syvempää. Kuusivuotiaan kanssa on jo ihanan helppoa. Me voidaan jutella, tapella ja neuvotella. Samaan aikaan saan vielä pikkuisen syliin, hän halaa ja tarvitsee minua silti aivan pienen lapsen tavoin. Jos vien aamulla hänet ensimmäisenä lapsena puistoon, saan vain nopeasti kuulla moikat ja niin leikit alkavat itsenäisesti, kuulemma myöhemmin saapuvat kaveritkin otetaan innolla mukaan. Kasvatuskeskusteluissa tekisi mieli itkeä, niin onnellinen olen positiivisesta palautteesta lapseni käytöksestä. Sydän pakahtuu ylpeydestä jäähallin ja tenniskentän laidalla. En välitä lainkaan kuka on joukkueen nopein tai taitavin, olen vain niin valtavan ylpeä siitä riemusta, joka lapsen valtaa hänen päästessään liikkumaan ja harrastamaan lempilajejaan.

 

Silloinkin, kun juoksen pää kolmantena jalkana töistä kotiin hakemaan treenikamoja ja ajan toiselle puolelle kaupunkia nälkäisenä ja kiukkuisena, teen sen kuitenkin pohjimmiltani ihan mielelläni, sillä rakastan tuota pientä, tänään kuusivuotiasta ja haluan tarjota hänelle mahdollisuudet hyvään elämään. Micael muutti koko elämäni suunnan, kiitos rakas pieni, että olet juuri tuollainen. Äidin pieni kalamies, nauravainen vitsiniekka, reipas urheilijan alku ja omien sanojesi mukaan rohkea kuin rotansyöjä. Ihanaa syntymäpäivää ja sylin täydeltä onnea rakas kuusivuotias <3

 

xo, Äiti


Kun reilu viikko sitten pakkailin laukkuja ja lähettelin ystävänpäivätekstareita kavereille, oli ristiriitainen olo alkavasta hiihtolomasta. Takana on niin monta reissua lyhyen ajan sisällä ja osa vasta tulossa, ettei yhdellekään ”ylimääräiselle” tuntunut olevan aikaa. Sitä ei kaivannut lomaa yhtään, pikemminkin juuri arkea ja rutiineja. No, hiihtolomaviikolla en voisi tehdä kotona kyllä yhtään mitään. Päiväkoti olisi kiinni koko viikon, eikä lumettomassa Helsingissä olisi mitään tekemistä.

 

Ystävänpäivän iltana se kaupungissa levottomaksi muuttunut mieli pääsi kuitenkin tunturiin. Keho ja mieli luulivat voivansa hyvin, mutta heti ensimmäisellä hiihtolenkillä tajusin, kuinka paljon ne kaipasivat tänne. Olin suksinut Kittilässä ehkä kilometrin, kun mielen valtasi ihana rauha ja tasapaino. Jätin työt ja blogityöt aivan minimiin, laskettelin enemmän kuin koskaan ja istuin jopa useampanakin iltana ystävien kanssa viinilasillisilla.  On ollut kaikin puolin niin ihana viikko, etten olisi muuttanut kyllä yhtään mitään. Jos voisin, palaisin vielä tällä kaudella Lappiin, mutta ehtiihän sitä seuraavallakin.

 

Just nyt on laiska olo, röhnötän lentokentän sohvalla odotellen illan viimeistä konetta ja paluuta hetkeksi arkeen. Sata hiihdettyä kilometriä tuntuvat kropassa, silti en malta odottaa kun saan alkutalvesta taas kaivaa sukset varastosta. Keuhkot ovat täynnä maailman puhtainta ilmaa, olo on täydellisen rauhallinen ja maadoittunut. Lupaan itselleni mennä nyt useammin luontoon etelässäkin.

 

Suunnaton kiitollisuus elämästä valtaa mielen kun katselenkin täällä luonnossa ympärilleni. Auringonpaiste muistutti lähestyvästä keväästä, antoi jo lupauksensa kesästäkin kun kasvot tuntuivat jopa saaneen väriä hohtavilla hangilla hiihdellessä. Rakastan arkeani, töitä ja rutiineja kotona, mutta täällä on ollut kyllä ihmeellisen ihana taas olla. Kiitos kaikki rakkaat, kiitos mulle niin tärkeät ystävät, kiitos maailman suloisimmat lapset, kiitos luonto ja taianomaiset säät, kiitos Lappi. Kiitos elämä, kun näytät aina välillä miten ihana sä oletkaan ❤️ Nyt on hyvä palata kotiin.

 

 


 

Vuoden alussa alkoivat hyvinvointipaineet kasvaa. Yhä useamman kädestä löytyy urheilukello, ostoskorista nettivalmennus ja kärrystä vihreitä vihanneksia. Yhä useampi juoksumatto ja crosstrainer liikkuvat tälläkin hetkellä, aamuisin sekoitellaan chiapuuroja ja sitruunavesiä. Illallispöytien sijaan varataan joogaa ja lesmillssejä, cocktailit ovat vaihtuneet smoothieen. Punnerretaan, kyykätään, juostaan, hiihdetään ja päivitetään siitä someen. Unohdin listata vielä unen tarkkailun, kellot, sormukset ja sovellukset mittaavat tietenkin sitä jatkuvasti. 

 

 

Kirjoitin Instagramissa siitä, kuinka omaa elämäntapaani on kritisoitu siitä, että kiusaan ja näännytän itseäni. Sitä pidetään kärsimyksenä ja nyt lomaillessani olen saanut viestejä siitä, kuinka mun pitäisi levätäkin välillä eikä aina olla pakottamassa itseäni liikkumaan. Tämä esimerkiksi sen jälkeen, kun olin laittanut storyn, jossa olin salilla 32 asteen lämpötilassa treenaamassa. Tällainen elämäntyyli nähdään helposti kurinalaisena suorittamisena, jota noudatetaan vain tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden, jotka yleensä liittyvät ulkonäköön tai esimerkiksi kilpailemiseen. Ajatellaan, että minun on pakko esittää hyvinvoivaa ja päivittäin tunkea story täyteen hyvinvointijuttuja, joogaa ja aikaisia herätyksiä. Nähdään, etten nauti elämästä ja lomailusta.

 

 

Tuon kuitenkin ihan tarkoituksella esille sen, etten juo alkoholia lomalla, herään aikaisin ja liikun paljon, myös näissä trooppisissa olosuhteissa. Sillä olen onnistunut inspiroimaan myös muita. En missään nimessä halua luoda paineita, jos tällainen elämäntyyli ei tunnu omalta, ei sitä pidä missään tapauksessa noudattaa. Jos haluat nauttia lomastasi vain maaten ja vaikka juhlien, tee sitä mikä tuntuu sinusta hyvältä. Kuitenkin itse elin aina ennen muiden odotusten mukaan. Lomaan kuului alkoholi, ja sitä kului. Salilla en käynyt koskaan reissuissa. Joskus saatoin hölkkäillä lenkin tai pari, mutta liikkumisesta puuttui säännöllisyys ja johdonmukaisuus. Lomalla kärsin aina vatsan ja kasvojen turvotuksesta sekä päänsärystä ja loman jälkeen tuntui, että tarvitsen saman verran lomaa kotona, että jaksan hypätä taas arjen oravanpyörään kiinni. Loma ei todellakaan ollut loma. Ja ihan oikeasti luulin rentoutuvani ja lomailevani täysillä.

 

Nyt kun olen todella ladannut akkuja, oikein odotan arjen alkamista ja rutiineja kotona. Meillä on ollut täälläkin todella säännöllinen rytmi, herätään joka aamu kuuden-seitsemän välillä ja mennään illalla ajoissa nukkumaan. Syödään samoihin aikoihin ja voidaan kaikki todella hyvin. Se sopii meille. En väitä, että se olisi oikea tapa sinulle ja tiedän itsekin toisinaan tarvitsevani sellaisen täydellisen irtioton, jossa voin olla vaikka useamman päivän drinkkilasi kädessä ja nauttia elämästä eri tavalla. Sitä ei tapahdu usein, mutta kun tapahtuu, tiedän että se on enemmän kuin paikallaan.

 

 

Elän terveellisesti, syön hyvin ja liikun paljon, koska pidän siitä kaikkein eniten. Rakastan, ja kehoni rakastaa rutiineja ja säännöllisyyttä. Minulle on kaikkea muuta kuin kärsimystä nousta aikaisin, venytellä tai joogata ja valmistaa kiireetön, terveellinen aamiainen kotona vaikka saisin vielä nukkua. Toki ensimmäinen ajatus toisinaan aamulla on, että olisipa ihanaa jäädä tähän sänkyyn vielä selaamaan puhelinta tai torkuttaa hetki. Kuitenkin kun saan ensimmäisestä hyvästä ajatuksesta kiinni, kuten lattialla odottavasta joogamatosta ja lähdöstä ilman kiirettä, saan itseni ylös ja olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että tein sen mitä suunnittelin illalla. Väsymys saa ihmisen tekemään usein erilaisia valintoja, mitä tekisin virkeänä. Jokainen varmasti tietää, kuinka illalla on täynnä virtaa ja ajatus kulkee. Varataan aamulle barretunti ja kellon soidessa perutaan varaus. Nukun mieluummin. Herätessä tunnin-parin päästä harmittaa, miksen mennyt.

 

Minulla ei ole erityisen hyvää itsekuria, haluan vain tehdä hyviä valintoja koska niistä tulee hyvä olo. Kun ymmärsin, että en todellakaan ole tylsä jos haluan aikaisin nukkumaan ja skippaan kaikki turhat kissanristiäiset sen takia, ettei treeniviikkoni ja yöuneni viikottain häiriinny, aloin voida paljon paremmin. Se lisäsi myös itsevarmuuttani ja nyt olen valmis jakamaan tätä hyvää oloa, ja rohkeutta tehdä hyviä valintoja, myös muille. Elämäni saattaa kuitenkin näyttäytyä suurena hyvinvointishowna heille, jotka eivät vielä ole löytäneet hyvää oloa omasta elämästään.

 

 

Suorittamisesta puhutaan jo kyllästymiseen asti. Eikä ihme, onhan suomalaiseen kulttuuriin iskostunut suorittaminen ollut monelle iso ongelma ja hyvinvointia haittaava tekijä. Suorittaminen on ajanut burnouteihin ja mielenterveysongelmiin. Välillä mietin jotain oikein hyvinvointia täynnä olevaa päivääni ja sen jakamista somessa, pelkään sen aiheuttavan paineita muille. Sillä en missään nimessä halua, että kukaan saa suorituspaineita minun hyvinvoinnistani. Matka tähän on ollut pitkä, mutta oman hyvinvointipäiväni sisältö ei tarkoita automaattisesti jonkun toisen kokemusta hyvästä olosta ja mahtavasta superpäivästä. Haluan inspiroida, en luoda paineita. Ero hyvinvointitrendien täyttämässä somemaailmassa on kuitenkin hiuksenhieno.

 

Aina ennen unohtaessani urheilukellon salikassista tai hiihtoladulta, ärsyynnyn hetkeksi. Nyt en voi tallentaa tätä liikuntasuoritusta ja kello luulee minun treenanneen vähemmän. Heh. Pikkuveljeni muistutti, että sama lenkkihän se on, oli kelloja tai ei. Ja niinhän se on. Nykyään käytän urheilukelloa oikeastaan pelkän sykkeen mittaamiseen ja siihen, että voin esimerkiksi vuoden päästä verrata, onko juoksutehossani tapahtunut muutosta. Unta en ole koskaan tarkkaillut, luotan olooni aamulla. Keho kertoo, onko se levännyt tarpeeksi. Sen sijaan lyhytaikaiset mittaukset, kuten suomalainen Firstbeat, antavat vähällä vaivalla arvokasta tietoa kehon toiminnasta.

 

 

Hyvinvointi ei kuitenkaan ole suorittamista. Se on elämäntapa, joka tulee osaksi elämääsi vähitellen, kun annat sille mahdollisuuden ja teet sille tilaa. Se edellyttää valintoja ja vanhoista tavoista luopumista, mutta antaa lopulta paljon enemmän. On tärkeää myös muistaa, että hyvinvointi ei tarkoita pelkkiä hyviä päiviä, pelkkää positiivisuutta ja hyvänolontunnetta. Elämään kuuluvat negatiiviset tunteet, ne on otettava vastaan ja niitä on ymmärrettävä. Niitä on meillä kaikilla. Kiukkua, alakuloa, surua, turhautumista, ikävää, vihaa, häpeää, katumusta, katkeruutta ja kateutta. Niitä täytyy ymmärtää, ne ovat osa elämää. Ja jos välillä iskee makeannälkä ja sorrut herkutteluun tai viinilasilliset lähtevät lapasesta, mitä sitten. Epäonnistumiset ja virheet kertovat siitä, että ainakin yritit. Ihminen voi kuitenkin parhaiten silloin, kun ei suorita mitään.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian