Kun joka aamu on aikainen aamu, siihen pitää tuoda hieman luksusta. Ennen sitä suoritti viikon maanantaista perjantaihin läpi ihan minimiunilla ja sitten viimeistään viikonloppuna korjasi univajeen nukkumalla pitkään. Kun ei enää edes muista milloin on nukkunut yli yhdeksään, on pitänyt väkisin panostaa uniin myös viikolla. Nautin nykyisin aikaisista aamuista, heräämme poikani kanssa ihan viimeistään kahdeksalta viikonloppuisinkin. Aamun hämärässä syömme rauhassa aamiaista ja katselemme viltin alla Netflixiä.

Luksusta on jo se, että on aikaa. Inhoan kiirettä ja sen välttämiseksi olen valmis menemään aiemmin nukkumaan ja laittamaan herätyskelloni soimaan vaikka tuntia ennen sitä pakollista herätystä. En tiedä teistä muista pienten lasten äideistä, mutta itse ainakin nautin suunnattomasti siitä omasta ajasta ennen lapseni heräämistä. Kun saan pestä kasvot ja hampaat yksin, levittää kosteusvoiteet ja seerumit rauhassa ilman että pienet sormet kurkottelevat kylpyhuoneen laatikoista koko ajan jotain tuhottavaksi kelpaavaa. Tätä varten herään mielelläni vähän aiemmin. Kiireetön päivän aloitus vaikuttaa mielialaan heti.

Aamuun saa luksusta nauttimalla aamukahvin sen perinteisen kupin sijaan vaikka kauniista lasista. Tänään tein ihan tavallisen soijalatteni lasiin ja se maistuikin heti aivan erilaiselta.

Tähän väliin vinkki täydelliseen soijalatteen: Pohjalle kahvia tai espressoa (Jari Sillanpää -kahvi on edelleen ihan ykkönen), sekaan reilusti kuumaa soijamaitoa. Kuuma, noin 65-asteinen soijamaito ei juoksetu ja maku on tasaisen pehmeä. Maitoa lämmittäessä kannattaa muistaa, ettei se saa kuumentua kiehuvaksi. Kuulostaa paljon hankalammalta kuin on, soijamaidon voi oikeasti lämmittää vaikka mikrossa ja kaataa kahvin vain joukkoon. Hifistelijä voi käyttää maidonvaahdotuskannua.

Hämäränä aamuna on myös ihanaa poltella kynttilöitä. Jo Malonen Pomegranate Noir toi tähän aamuuni tunnelmallisen valon lisäksi myös herkullisen makeaa tuoksua. Zara Homen pörröinen ja hopeansävyinen neuleviltti lämmitti sohvalla kahvia nautiskelevan varpaita. Luksuksen ei tarvitse olla kalliita aamiaistarvikkeita, sänkyyn skumppalasista tarjoiltuja itsetehtyjä smoothieta tai sitä fiilistä 12 tunnin yöunien jälkeen. Tälläiseen pieneen hemmotteluun kaikilla on mahdollisuus.

Kohta ajattelin tehdä päivän treenin ja sen jälkeen alan valmistautua Lilyn bloggaajatapaamiseen, aivan ihanaa nähdä kaikkia upeita tyyppejä sieltä blogien takaa. Tavallaan tuntuu kuin olisi nähnyt vasta äsken, vaikka todellisuudessa ei olla koskaan tavattu osan kanssa oikeassa elämässä. Niin hassua. Mukavaa lauantaita teille kaikille sinne, oikein super rentoa sellaista! ♡

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian

Hyvä työ Etsin epätoivoisesti parkkipaikkaa Ullanlinnassa ja olin jo luopua toivosta. Pysähdyin suojatien eteen, yhtäkkiä komea mies koputti autoni ikkunaan ja sanoi antavansa paikkansa tien toiselta puolelta. Kiitos!!

Snapchat Lilyn toimituksen Annan snäppi saa mut nauramaan ihan joka päivä. Tänään olin viemässä poikaani päiväkotiin ja nauroin matkalla ääneen, kun Anna pähkäili, voiko kevätrullia syödä aamiaiseksi. Ihan paras! Annan löydät snäpistä @annakarhubear

Lapsen suusta 2-vuotias poikani laittoi säästöpossuunsa kolikoita. Kerroin, kuinka Suomessa niistä tienatuista kolikoista verottaja vie aina osansa. Lapseni tuli huoneestaan säästöpossun ja unilelun kanssa huutaen ”äkkiä pois täältä!”. En kestä!

Tyyppi Karoliinan kirjajulkkareissa tapasin vihdoinkin ihan livenä Lilyn bloggaajan Julian. Ihan mieletön nainen, olipa mahtavaa tutustua ja huomenna nähdään taas!

Motto Toivo se on epätoivokin.

Kirja Ihan kirkkaasti ykkösenä Tee se itse -vauva. Olen lukenut sen kohta kokonaan, tästä kirjasta tulossa myöhemmin oma postauksensa..

Ruoka Nokka Skattalla. Niin hyvää!

Poikkeus Pulla. Kakku. Munkki. Suklaa. Olen syönyt ihan joka päivä jotain hyvää. Nam!

Ja vielä on koko viikonloppu edessä, mahtavin fiiliksin sitä kohti.. Aurinkoa!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian

älkää siis nyt kuvitelko, että minä olisin raskaana. Ehei, ei nyt eikä enää ikinä. Mutta, ihana ystäväni on ja hän on kärsinyt alkuraskauden pahoinvoinnista. Siitä syntyi idea tähän postaukseenkin. Itselleni alkuraskauden pahoinvointi jäi vain jostain syystä päälle. Aina siihen asti, kunnes istukka irtosi (kyllä, irtosi – tähän liittyi pieni paniikki..), kärsin sellaisesta tietynlaisesta kuvottavasta olosta. Välissä oli kuukausi, jolloin en voinut lainkaan pahoin. Loppuraskaudessa kuvotusta osasi hyvin jo sietää, mutta oksensin vielä ihan viimeisellä viikollakin. Tarkennan vielä, että minun tapauksessani ei koskaan diagnosoitu hyperemeesiä, joka vaivaa noin 1% raskaanaolevista, sillä en koskaan joutunut sairaalahoitoon pahoinvointini takia. Pahimmillaan raskauspahoinvointia ja sen seurauksena syntynyttä nestavajausta hoidetaan suonensisäisellä nesteytyksellä.

Ensimmäinen merkki raskaudestani oli pahoinvointi. Ehkä siitä olisi pitänyt päätellä, että saan siitä kahdeksan kuukauden seuralaisen. Vaikka olen sairastanut noroviruksen, ruokamyrkytyksen ja maannut krapulassani pää vessanpöntössä useampaankin otteeseen, mikään ei ole ollut niin hirveää pahoinvointia kuin raskauspahoinvointi. Vaikken oksentanutkaan jatkuvasti, se olo, että kohta niin teen, oli ihan yhtä paha. Oksentaminen helpotti oloa, mutta hetken päästä kiemurtelin taas heikotuksissani.

Minua oksetti ajatus lapsesta. Minua oksetti ajatus synnyttämisestä. Lääkäreistä. Ruoanhaju. Vaatteet. Automatkat. Lentäminen. Ahtaat paikat, ihmisjoukot ja hälinä. Parasta oli olla yksin kotona, hiljaa, kuumassa saunassa (mikähän siinä oli, että saunassa oli aina hyvä olla?) ja sitruuna toisessa kädessä, vesilasi toisessa. No, koska näin on luonnollisesti kovin vaikeaa elää, oli pakko keksiä keinoja, kuinka pahoinvoinnin kanssa pärjäisi tavallisessa arjessa.

Vesi – sitä piti juoda paljon. Vatsan pitäisi olla kokoajan melko täynnä, jotta pahoinvointi ei pääsisi siihen oksennusasteelle. Tässä ei ole mun mielestä mitään logiikkaa, mutta se toimii.

Välipalat – Välipala on myös se ennen aamupalaa nautittu syötävä, että pääset edes sängystä ylös ylipäätään keittämään sitä puuroa. Miksi kaikkialla kehotetaan pitämään sängynvieressä niitä suolakeksejä?! Siis hyi helv.. Oksetti pelkkä ajatuskin TUC-paketista herätyskellon vieressä. Mun suosikit: Jääkaappikylmät hedelmät, mikä vain vihreä (en tiedä miksi, mutta vihreät vihannekset auttoivat ja samalla piristivät), smoothiet (niitä kului raskausaikana enemmän kuin koskaan aiemmin yhteensä), raakapatukat (silloin niitä ei vain saanut kaikkialta, joten hamstrasin aina mahdollisimman paljon sieltä mistä löysin) ja vaalea leipä. En tiedä mikä siinä oli, mutta olisin voinut syödä vaaleaa vehnäleipää loputtomiin juurikin sen pahoinvointia estävän vaikutuksen vuoksi. Kaikki rasvainen tekee olon entistä tukalammaksi, vaikka rasvojen syönnissä ei mitään pahaa olekaan. Raskausaikana opin pahoinvoinnin lisäksi myös tietämään, miltä närästys tuntuu, joten suositukset roskaruoasta ja sen oloa helpottavasta vaikutuksesta olivat omalla kohdallani aivan p*skaa.

Inkivääri – On mielenkiintoista, ettei Suomessa suositella inkivääriä syötäväksi raskaana. Onko se ihan jopa kiellettyjen ruoka-aineiden listalla? Vastaavasti taas Ranskassa asuvalle ystävälleni määrättiin inkivääriä raskausaikana. Nuo rakastamani ravitsemussuositukset.. Mutta asiaan, inkivääri auttaa. Laitoin sitä moneen ruokaan, juomaan ja smoothieen. En ole koskaan lukenut sen tarkemmin mihin sen vaikutus perustuu, pääasia että se toimi.

Sitruuna – Pahimpina hetkinä minulla oli kotona sitruunaviipaleita, joita saatoin pitää vaikka sängyn vieressä. Miksi? Sitruunan haistelu lievittää pahoinvointia ja saatat välttyä oksentamasta kun nuuhkaiset sitruunaa. Hullua tämäkin, mutta toimii.

Ranteen akupunktiopisteet – Juuri silloin, kun meinaat oksentaa autoon tai vaikka lentokoneeseen ikkunapaikalla istuessasi, kokeile painaa ranteesi sisäpuolelta akupunktiopistettä, joka lievittää pahoinvointia. Tästä kannattaa googlailla ja etsiä piste omasta ranteesta. Psst, toimii myös darrassa samoin kuin se sitruuna!

Muita keinoja olivat tietysti säännölliset ruokailuvälit, terveellinen ruoka, riittävä lepo ja raitis ulkoilma. Happirikkaassa ilmassa ulkoilu auttoi aina pitkäksi aikaa. Lisäksi huomasin, että mitä väsyneempi olin, sitä huonompi oli myös olo. Riittävän pitkiin yöuniin ja päiväuniin kannattaakin järjestää aikaa. Ja jos nyt on niin, että karkin ja suklaan syöminen helpottaa – tai se mäkkärin roskaruoka-ateria, niin älä mieti vaan syö. Onneksi suurimmalla osalla raskauspahoinvointi helpottaa 12. viikon jälkeen. Jos teillä on hyviä vinkkejä pahoinvoinnin helpottamiseen, niin jakakaa niitä ihmeessä kommentiboksin puolella. Tiedän, että moni tarvitsee niitä tälläkin hetkellä! Ja raskaana oleville tsemppihalit ja jaksamista täältä. Muistakaa hemmotella itseänne ♥

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian

Eilen oli erilainen päivä. Monellakin tavalla. Vasta illalla, kun pääsin ensimmäistä kertaa istumaan alas ja ajattelemaan asioita, päällimmäisenä oli tunne, että on onni, etten ole lakannut uskomasta itseeni. Lähellä on ollut. Monta kertaa, asiassa kuin asiassa, olen meinannut heittää hanskat tiskiin. En jaksaisi odottaa, en jaksaisi tehdä asioita jotka eivät ole mieluisia. Muutaman kerran pois mukavuusalueelta ja saa taas jälleen kerran ihan uuden tsempin ja uskon itseensä.

Nimittäin sitä ei pidä lopettaa koskaan. Uskomasta itseensä. Elämääni luikerteli jossain vaiheessa ihmisiä, jotka horjuttivat sitä kykyä.

Kun mä en ole mitään, kuka susta pitäisi, ei susta tuu koskaan yhtään mitään, kato nyt ittees.. Siitä tähän asti on ollut aikamoinen matka. En todellakaan ole ihminen siitä itsevarmimmasta päästä. Määrätietoinen ja kunnianhimoinen kyllä. Niin monet tekijät ovat vain horjuttaneet itsevarmuuttani aiemmin. Mutta on aika ihanaa, että sitä voi saada takaisin. Ottamalla pikkuisia askelia, aina vain eteenpäin. Kohti niitä unelmia. Olin eilen Kolmistaan -blogin ihanan Karoliinan esikoiskirjan julkkareissa aamulla. Vitsi, mimmi kirjoitti kirjan – ja niin lyhyessä ajassa! Aivan loistava esimerkki siitä, että itseensä ja omiin unelmiinsa kannattaa, ja pitää uskoa.

Tiedän, että siellä on monta jotka taistelevat tämän ongelman kanssa. Epävarmuus, väärä seura, vaikeat ajat.. On niin helppo lakata uskomasta itseensä. Juuri te, muistakaa ettette koskaan unohda sitä. Koska vielä tulee se päivä, kun joku uskoo suhun. Niin että häkellyt itsekin. Se jos mikä kohottaa itsevarmuutta ja antaa voimia tavoitella taas kohti suurempia unelmia. Tässä maailmassa kun on mahdollista ihan kaikki.

Elämääni on onneksi tullut heitä, jotka uskovat muhun. Rakentavat sitä kautta kanssani itsevarmuuttani ja luottamusta omiin kykyihini. Kiitos ♥

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian

Olen nyt törmännyt aivan liian moneen samaan aikaan snäppäävään ja autolla ajavaan tyyppiin niin liikenteessä kuin snapchatin storyissakin. Vaikka olisit täysin suoralla ja hiljaisella moottoritiellä, äLä SNäPPää JA AJA SAMAAN AIKAAN.

Automatkalla voi olla tylsää. On aikaa omille ajatuksille. Tulee helposti mieleen, että kerronpa tässä nyt sitten päivän kuulumiset kun kerrankin olen yksin. Ei tarvitse välittää muiden hölmöistä katseista kun on yksin auton hiljaisuudessa. Kerrankin on aikaa. Keksin itsekin lukemattomia syitä. Ja ennen kuin joku ehtii tähän nokkaansa koputtamaan, omat autosnäppini olen kuvannut ruuhkassa auton ollessa paikallaan useita minuutteja tai vastaavasti kun olen esimerkiksi odottanut jotakuta tai muuten vain pysäköinyt autoni.

Puhelimen käyttö ajaessa on muutenkin typerää ja vastuutonta. En nyt ala moralisoimaan siitä sen enempää, kyllä itsekin vaihdan usein biisiä ja saatan nopeasti lukea viestin, mutta tuo snäppien kuvaaminen.. Ihan vain maanantai-illan muistutuksena. Yksikään sosiaalinen media ei ole sen arvoista, että vaarannat itsesi lisäksi myös muiden hengen tai terveyden. En uskalla edes ajatella, kuinka monta kolaria on johtunut puhelimen käytöstä. Erityisesti snapchatista. Huomion ei tarvitse kuin hetkeksi kiinnittyä puhelimeen, niin et näe edessäsi juoksevaa lasta. Tai toista autoa. Mitä tahansa. Olin 1,5 vuotta sitten kolarissa alle vuodenikäisen lapseni kanssa. Ajoin nopeusrajoitusten mukaisesti tyhjällä kaistalla, kun eteeni tuli yhtäkkiä poikittain auto enkä ehtinyt väistää sitä ollenkaan. Autoa kuljettanut nainen oli samanaikaisesti katsonut puhelimestaan kelloa kiirehtiessään töihin, eikä kiinnittänyt sillä hetkellä huomiota liikenteeseen. Miettikää, katsonut kelloa! Mitä olisi voinutkaan tapahtua, jos hän olisi snäpännyt 10 sekunnin ajan?

Tuolla liikenteessä on nyt todella monta pientä. Ja vähän isompaakin.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian