Moi, mä oon Mirva ja mä oon perfektionisti. Aloitan tämän postauksen näin, sillä koen täydellisyydentavoitteluni ja kontrollifriikkeyteni enemmän ongelmana kuin hyvänä puolenani. Jossain vaiheessa jopa pidin tästä piirteestäni. Piirteestä, joka muodostui taakaksi. Piirteestä, joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni usein pikemminkin negatiivisesti. Täydellisyyttä tavoitellessa stressaantuu aina. Koska täydellisyyttä ei saavuta koskaan. Ei, vaikka sometilisi perusteella olisitkin maailman täydellisin äiti, vaimo, yrittäjä, kollega, urheilija tai ihminen ylipäätään. Anteeksi, te täydellisyydentavoittelijat, niin se vain on.

Jokainen meistä tietää jonkun, kenen elämä on ulospäin täydellistä. Tiedän ainakin itse useammankin tälläisen sometilin. Ja tiedän, että aika usein se täydellinen sometili on osa sitä kulissia. On hirveän vaikeaa kuvitella, että pikkulapsiarjen keskellä vitivalkoisessa pölyttömässä kodissaan elävä kymmenen tuntia viikossa urheileva ja miehensä paidat päivittäin silittävä nainen pystyisi vielä tehdä samalla täysipäiväisesti töitä, tehdä alusta asti terveelliset ruoat itselleen ja lapsilleen, sekä olla iltaisin se rakastava puoliso. Siinä sivussa vielä kaunistautua ja näyttää hyvältä. Nähdä ystäviä, muistaa viedä heille valkoisia kukkia vieraillessaan ja lounastaa trendiravintoloissa keskustassa.

Oletko kenties joskus edes salaa kadehtinut tälläistä ihmistä? Aivan turhaan.

Minulla on aina ollut kovin siisti koti. Yksin asuessani olikin aikaa siivota, imuroin päivittäin ja pieni asunto oli muutenkin helppo pitää puhtaana. Olen ihminen, joka haluaa joka joulu tehdä itse joulukortit. Joka vuosi hienommat ja hienommat. Väkersin niitä joskus aamuyöhön asti ja tein lopulta 30 uutta korttia koska en ollut edellisiin kolmeenkymmeneen 100% tyytyväinen. Silitin lakanat ja alusvaatteetkin, koska meillähän ei ole mitään ryppyistä tai epäsiistiä. Täydellisyydentavoitteluni kohdistui erityisesti siihen, että koko elämäni näyttäisi ulospäin olevan järjestyksessä. Täydellistä.

Olen aina ollut sellainen oman elämäni KonMari ja nautin puhtaudesta ja järjestyksestä. Stressasin aivan valtavasti vielä hetki sitten, kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Vuoden ikäinen lapsi on pahin sotkija ja siihen kun lisää ajanpuutteen, kaaos on taattu. Sen myötä myös ahdistus. Säännöllisesti käyvä siivooja on ollut pelastukseni, mutta jotain muuta on myös muuttunut. Edelleen iltaisin järjestelen päivän kaaoksen, mutta en lainkaan niin pakkomielteisesti. En pyydä enää anteeksi vierailta sotkua, vaan sanon että se on tämänikäisen lapsen kanssa enemmän sääntö kuin poikkeus. Jotain on muuttunut.

Olen silittänyt vuoden aikana vaatteita ehkä kahdesti. Tiskipöytä on jälleen aivan järkyttävän näköinen. Tein ennemmin hieman pidemmän lenkin aamulla koirien kanssa kuin laitoin astiat koneeseen. Ehtii sitä iltapäivälläkin. Ei se järjestelmällinen perfektionistin luonteeni ole mihinkään muuttunut, mutta se suhtautuminen ja suorituskeskeisyys on aivan toista. Ja mulla on nyt paljon parempi olla. Edelleen pidän kotini siistinä, sillä sellaisessa kodissa minun vain on helpompi olla, mutta jotenkin olen oppinut ymmärtämään sen, ettei se maailma kaadu jos paikat eivät olekaan tiptop ja kiillä vuorokauden ympäri. Ne vaatteet ovat ihan yhtä sileät, elleivät sileämmät, kun se mekko kohtaa silitysraudan vasta juuri ennen pukemista. Kuka ihan oikeasti katsoo ovatko sängyssäni olevat lakanat tai kaapissani roikkuvat vaatteet rypyttömiä?

On tärkeintä muistaa, että elämä on yleensä täydellistä kaikessa epätäydellisyydessään. Se on täydellistä silloinkin, kun osaat nauttia makaamisesta sohvalla silloinkin, kun roskikset haisevat jo toista päivää ulko-oven vieressä. Kun se tiskivuori kohoaa yläkaappeihin asti. Kun syöt pastaa suoraan kattilasta. Kun juokset kiireessä päiväkodin ja työpaikan väliä ja mietit, miten kukaan ikinä selviää useamman lapsen kanssa tästä arjesta. Elämä on täydellistä silloin, kun olet aito. Ei tarvitse esittää täydellisesti pärjäävää superihmistä. Ei kukaan ole sellainen, vaikka siltä näyttäisi. Jokainen väsyy ja kyllästyy joskus. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiä asioita. Elämä on täydellistä silloin, kun rakastat ja olet läsnä, aidosti. älä anna täydellisyydentavoittelun viedä aikaa siltä.

Upeaa alkanutta viikkoa ♥

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian


Mustikka-banaani-mulperismoothie aloitti tämän ihanan sunnuntain. Odottelin brunssille lähtöä niin nälkäisenä, että oli pakko tehdä jotain välipalaa seitsemältä nautitun aamupuuron jälkeen. Micael on päättänyt viikonloppuisin herätä aiemmin kuin viikolla, voi miksi?! Arkisin odotan täällä kahvikuppi kourassa kun pieni kuorsaa sängyssään, mutta viikonloppuna kun itsekin voisin oikeasti nukkua pitkään, hän hyppää sängystään salamana ylös viimeistään seitsemältä. Jos haluaa oppia aamuvirkuksi, kannattaa lukea tämä – tai tehdä lapsi.

Niin, se smoothie. Tein sen vain aineksista, joita kotoa löytyi ja kas, tästä tuli paras smoothie mitä olen aikoihin juonut. Smoothiet ovat olleet viime aikoina melko viherpainotteisia ja alan kyllästyä siihen ainaiseen lehtikaalin makuun, joten marjainen ja täyteläinen sekä ennen kaikkea makea smoothie oli oikein tervetullut poikkeus. Jos en iltapalaksi, niin huomenna aamiaiseksi teen tätä varmasti uudestaan.

Tarvitset vain

  • pakastemustikoita
  • banaania
  • mulperimarjoja
  • kookosmaitojuomaa
  • chiasiemeniä

Blendaa vain kaikki samanaikaisesti sekaisin ja nauti. Banaani ja mulperi makeuttavat smoothien terveellisesti ja mulperit ja chiasiemenet tekevät siitä todella täyttävän. Jaksoin hyvin odottaa taas brunssiin asti. Mustikoiden terveellisyydestä ja banaanin vatsaystävällisyydestä ei varmaan tarvitse erikseen edes mainita? Kaiken saa myös halutessaan luomuna. Rakastan niin Alpron kookosmaitojuoman makua, ettei edes tieto sen sisältämistä lisäaineista saa vaihtamaan sitä terveellisempään vaihtoehtoon, hyi minua.. Vaikka niin kovin puhtaasti muuten syönkin, nuo kasvipohjaiset korvikkeet maitotuotteille ovat mun heikkous. Toisaalta parempia kuin maito, mutta eivät mitään maailman parhaimpia valintoja kuitenkaan.

Mutta kukaan ei ole siinä(kään) täydellinen. Siispä kookosmaitosmoothieta napaan ja jatketaan tästä aurinkoisesta sunnuntaista nauttimista! ♥

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ranskalaisilla on ihastuttava tapa huomauttaa, jos laukkusi on auki. Otan tästä kyllä mallia!

Päivän +30 astetta vaihtuu hetkessä kymmeneen auringon laskettua. Jäätävää!

Klubille pääsyyn saattaa oikeasti tarvita useamman tuhannen minimiostoksen – Wtf?!

Mutta missään muualla maailmassa en ole törmännyt niin upeaan yökerhoon kuin Les Caves de Roy.

Chanelin muotitalon kartano oli suorastaan älytön. #summercottagegoals

Juomastaan kannattaa pitää huolta, eikä jättää sitä hetkeksikään silmistään vaikka se olisi kädessäsi – edes St. Tropez’ssa! Tulen muistamaan tämän aina ja kaikkialla.

Rivieralla veneily on hieman erilaista kuin Itämerellä. Ihmiset ovat röyhkeitä ja ajavat suoraan eteesi, oli kyseessä millainen vene tai huvijahti tahansa. Varsinainen villi länsi.

Shoppailtavaa löytyy käsittämättömän paljon. Ostolakkoilijalle todella haastava kohde.

Välimeren turkoosit aallot ovat paras suolasuihke ikinä! Sain täydellisesti pysyvät isot kiharat ainoastaan istumalla pari tuntia jahdin kyydissä. Balmainit jäivät kakkoseksi, vahinko ettei tätä voi toistaa kotona.

Uunissa paistettu camembert viikunoilla ja hunajalla on uusin herkkurakkauteni. Vaikka rakastan juustoja, en ollut koskaan maistanut mitään niin hyvää. Se on vieläpä todella helppo tehdä ja tarjota vieraille, vinkki syysiltoihin!

Siihen ihanaan turkoosin veteen sukeltaessa ei kannata avata silmiä yhtään. Se suolan määrä muistutti Kuolleestamerestä ja silmät punoittivat varmaan vuorokauden.

Punaviini maistuu vielä paremmalta silloin, kun sitä ei saa juoda.

Kaunista ja aurinkoista lauantaita!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kaikki varmasti tietävät, että päivässä tulisi kävellä 10 000 askelta. Tai no, pitäisi ja pitäisi, mutta määrää on yleisesti pidetty hyvän aktiivisuuden mittarina. Fakta on, että meidän kaikkien pitäisi istua vähemmän ja seistä sekä liikkua enemmän. En ole ikinä ajatellutkaan askelmittarin hankkimista, sillä olen aina tiennyt seisovani ja käveleväni valtaosan päivästäni. 10 000 on tullut helposti täyteen, kun olen joskus askelmittareita testannut muutaman päivän ajan.

Havahduin kuitenkin yhtenä päivänä siihen, että eihän elämäntilanteeni ole nyt lainkaan sama kuin aiemmin. Olen valtaosan aikuisiästäni tehnyt seisomatyötä. Askelia on kertynyt päivässä todella paljon. Olen myös kävellyt työmatkani tai vähintään kävellyt muutaman sata metriä ratikkapysäkille ja sieltä töihin tai kouluun. Pienen lapsen kanssa kotona ollessani kävelin päivittäin varmaan vähintään kymmenen kilometriä, kun kävin yleensä kerran kaupungilla ja sitten vielä illalla lenkillä. Ja mitäs nyt? Kävelen parkkihalliin, hyppään autoon, ajan sen toimiston oven eteen ja otan muutaman askeleen työtuoliani kohti. Eihän tässä voi puhua enää läheskään samanlaisesta päiväaktiivisuudesta tai hyötyliikunnasta.

Aloin kiinnittää enemmän huomiota asiaan. iPhonen terveyssovellus näyttää näppärästi päivän aikana otetut askeleet, mutta itse en ainakaan kanna puhelinta mukana jatkuvasti esimerkiksi toimistolla kävellessä tai koiria ulos viedessä, joten todellista määrää on aika vaikea arvioida. Se on kuitenkin hyvä motivaattori, jos askelmäärä ei ole edes puolessa siitä kymmenestätuhannesta, voi illalla tehdä vielä pienen lenkin ja ottaa sitä kymppitonnia kiinni. Nyt olen koko viikon tarkkaillut kuitenkin sovelluksen kautta askeliani ja huomannut, että se ei esimerkiksi salilla muuten todella rankkaa hiit-treeniä tehdessä rekisteröi askelia juuri ollenkaan. Samoin kaikki kotityöt teen tietenkin aina ilman puhelinta, joten askelmäärät ovat sovelluksessa pelottavan pieniä!

Koska ajatuskin jatkuvasta istumisesta inhottaa, päätin keksiä itselleni keinoja kävellä enemmän päivän aikana. Ja tässä postauksessa jaan niitä myös teille. Jos tiedätte lisää helppoja kikkoja, kuinka kasvattaa päivittäistä askelmäärää, vinkatkaa ihmeessä.

Kävele työmatka tai edes osa siitä. Jos vain mitenkään mahdollista, jätä auto vähän kauemmas tai jää aiemmalla pysäkillä pois. Poikkea joskus normaalista reitistäsi ja kierrä sen pidemmän kautta.

Valitse portaat. Aina! Tämä kuulostaa juuri siltä tylsältä terveyskeskuksen seinässä 90-luvulta asti olleelta muistutuslapulta, mutta se on vain maailman helpoin tapa hyötyliikkua kerrostaloasujalle. Missä tahansa, niin kauan kuin ei ole lastenrattaita (superpainavat kauppakassitkin hyväksytään) mukana, valitse aina hissin sijaan portaat. Samoin liukuportaissa, kävele ne ylös vaikka liikkuvatkin.

Koirien ulkoilutus on itselleni ehdottomasti helpoin tapa saada askelia. Koirat jaksavat ja rakastavat liikkua, joten voin pidentää jokaista lenkkiä edes hieman. Tarjouduin myös viemään naapurini koiraa ulos aina tarvittaessa hänen joutuessaan polvileikkaukseen, joten omaa koiraa ei aina edes tarvita! Kävelylenkillehän voi mennä koska tahansa, mutta sinne on pakko mennä silloin kun on koira.

Sovi treffit kävelylenkille. Näen usein ystävieni juurikin kävelyillä. Vaikka ette asuisi naapurissa, voi kävelylenkkitreffit sopia muuallekin. Sama aika, jonka käytät kahvinjuontiin sohvalla istuen, on paljon kivempi käyttää liikkuen. Rauhallinen kävely ei vaadi välttämättä edes lenkkivaatteita ja sen voi tehdä mihin aikaan päivästä tahansa. Kuulumisia vaihtaen et edes huomaa liikkuvasi, paitsi myöhemmin kun nautit siitä hyvästä ja energisestä fiiliksestä!

Siivous on äärimmäisen tehokasta hyötyliikuntaa. Ajattele, kuinka monta askelta saat kerätessäsi kaikki ylimääräiset tavarat paikoilleen. Sen jälkeen pyyhit pölyt, imuroit ja moppaat lattiat. Siinä on lähestulkoon tunnin treenin verran askelia ja kulutettuja kaloreita, ellei enemmänkin.

Someaika hyödyksi. Tiedät varmasti viettäväsi paljon aikaa puhelin kädessä. Käytä aika hyödyksi ja kävele samalla. Vaikka sitten sisällä kotona edestakaisin tai ulkona liikkuessasi. Miettikää, kuinka paljon askelia ottaisimmekaan jos kaiken sen ajan mitä näpräämme puhelinta, kävelisimmekin?

Ja toimistossa.. Nouse työpöydän äärestä niin usein, kuin mahdollista. Jos pystyt vaikuttamaan työpisteesi ja työvälineidesi sijaintiin, sijoita ne niin, että joudut nousemaan mahdollisimman usein. Korkeussäädettävän työpöydän ääressä kannattaa ehdottomasti seisoa iso osa päivästä. Samalla voi steppailla siinä itsekseen. Ja kun istut, istu satulatuolilla. Jo lyhyessä ajassa olen huomannut, kuinka se on parantanut ryhtiäni. Siitä on myös paljon helpompi nousta ja kävellä vaikka ne 30 askelta hakemaan kahvia.

Energiaa ja hyvää fiilistä tähän perjantaihin!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ihan alkuun haluan sanoa, että sinkkuudessa ei ole mitään pahaa, eikä kenenkään missään nimessä pidä seurustella jos ei itse halua. Sinkkuaika on ihanaa aikaa, josta pitäisi vain osata nauttia. Olen joskus aiemminkin sanonut, etten ole mikään perinteinen parisuhdeihminen, vaan viihdyn hyvin myös itsekseni ja tarvitsen paljon sitä omaa aikaa. Moni sinkku kuitenkin etsii aktiivisesti itselleen häntä, kenen kanssa jakaa se jokapäiväinen elämä.

Moni on taatusti eri mieltä kanssani, mutta sanonpa silti. Aivan liian moni kumppania aktiivisesti etsivä on aivan liian nirso. En tarkoita, että tulisi ottaa se ensimmäinen vastaantuleva kiinnostunut. Eikä pidä sitoutua liian helposti tai nopeasti. Mutta, tiedän useamman vuoden ajan kumppania etsineitä naisia, joilla on suorastaan järjettömät vaatimuslistat siltä mieheltä, kenen kanssa sitä sitten ajatteli loppuelämänsä onnellisena viettää. Ei näin.

Unohda ne vaatimuslistat. Olisiko sinusta kiva, jos mies feidaisi sinut sen takia, että käytät vääränlaisia kenkiä? Ei. Niiden (miehen mielestä) hirveiden kenkien päällä kun seisoo todennäköisesti aivan täydellinen tyttöystävä. Aivan liian moni mies ja nainen sortuu tähän. Ulkonäkövaatimukset ovat muutenkin melko älyttömiä, sillä eihän kukaan mahda mitään sille miltä näyttää. Toki yleiseen siisteyteen ja puhtauteen voi kiinnittää huomiota, mutta tarkoitin tällä nyt lähinnä esimerkiksi pituusvaatimuksia. Sitä täydellistä 185-190 -senttistä etsiessä se kaikin muin tavoin täydellinen mies jää huomiotta jos pituutta olikin viisi senttiä vähemmän.

Kukaan ei ole täydellinen. Ennen kuin hyväksyy sen, ei ole valmis parisuhteeseen. Ja lopulta, kun se täydellinen kumppani löytyy, hän onkin usein paljon muuta kuin ne aiemmat vaatimuksesi.

Onko vaatimuslista ja sen naurettavat kriteerit lopulta vain tekosyy, jopa itsellesikin? Ehkä et olekaan valmis aidosti sitoutumaan. Kävin joskus treffeillä yhden kerran tosi mahtavan tyypin kanssa, mutta hänellä oli aivan järkyttävä auto. Silloin nuorena ja typerämpänä feidasin tyypin – koska ihan hirveä auto, yök! Olen nyt suorastaan järkyttynyt ajattelutavastani silloin. Hän oli muuten kuitenkin oikein mukava ja varmasti olisi ollut ihan potentiaalinen poikaystäväehdokas. Mutta se auto.. Todellisuudessa en silloin ollut valmis minkäänlaiseen suhteeseen. Alitajunnassani tiesin sen ja annoin siksi sen hirveän auton hämätä.

Muutama viikko sitten blogeissa kiersi näitä vaatimuslistoja, mutta ne (toivottavasti!) olivat sarkastisesti laadittuja. Olisi kiva kuulla, onko teillä niin sinkuilla kuin parisuhteessa elävilläkin jotain oikeasti konkreettisia vaatimuksia, josta ette suostu tinkimään?

Rakkautta kaikkien torstaihin! ♥

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM / SNAPCHAT mirvaannamarian