Paras syyni elää ja tehdä hyviä valintoja täyttää tänään kahdeksan vuotta. Tuon pienen, mutta niin ison ihmisen ikäisenä tapasin itse parhaimman ystäväni, pyöräilin jo yksin kouluun ja olin niin itsenäinen tokaluokkalainen.

Aamuisin rutistan ja halaan lasta pitäen tiukasti kiinni samalla viimeisistä lapsuusvuosista. Luen iltasatuja niin kauan kuin suinkin saan siihen luvan.

 

Kahdeksanvuotias tietää äitiä paremmin, miten Tesla toimii. Kertoo mitä pitää tehdä, kun on ottanut tatuoinnin. Ääntää ranskaa huomattavasti paremmin kuin minä. Me itketään joskus yhdessä autossa, tanssitaan aivan hulluina keittiössä ja kuunnellaan aamuisin discoa sängyssä. Otetaan välillä yhteen siten, että koko katu luultavasti kuulee. Puhutaan niin paljon asioista, että koululääkärit ja opettajat joskus hämmästelevät, kuinka paljon tuo pieni tietää aikuisten maailmasta.

Suojelen kaikelta pahalta, mutten halua sulkea silmiä oikealta elämältä.

 

Rakas ja ainoa hulivilini, kahdeksan vuotta sitten lupasin pitää susta aina huolta (jos nukut hyvin..). Siitä lähtien olet nukkunut hyvin ihan joka ikisenä yönä, nauranut lumoavaa nauruasi jokaisena päivänä, ja tuonut elämälleni tarkoituksen. Se on olla sinun äitisi ja antaa sinulle rakas mahdollisuus niin hyvään elämään, kuin mahdollista. Yhdessä me selvitään ihan mistä tahansa. Ihanaa syntymäpäivää ja paljon onnea kahdeksanvuotias kulta.

Äiti rakastaa sua, sinne kuuhun ja takaisin.


 

 

 

Vähitellen oli uhrattava sille ajatus jos toinenkin. Ajalle, joka tuntui olevan niin kaukana tästä lomatodellisuudesta, jota tällä hetkellä elän. Normaalille arjelle, josta ei tiennyt oikein mitä ajatella. Odotanko? Haluanko vielä piiloutua unisen lomapeittoni alle? Muistanko edes, millaista se oli?

 

Elin viime kevään jonkinlaisessa sumussa. Korona, koiranpentu, matkustamiset ja tulevaisuudensuunnitelmat veivät keskittymiseni tilaan, josta en oikeastaan edes muista mitään. Tuli kesä. Kesä, joka olin ensin ihan vähän blääh, mutta joka on saanut parhaimman mahdollisen päätöksen. Tulen varmasti muistamaan kesän kakskytkaks aina kuin tylsänä kirjana, jota ensin odottaa, sitten vähän pettyy, mutta jolla oli kuitenkin onnellinen loppu.

Alkanut arki aloitti kokonaan uuden kirjan ja kuten olen aina sanonut, syksy tuntuu paljon vuodenvaihdetta enemmän uudelta alulta.

 

 

Tänään on maanantai ja ensimmäinen kunnollinen kokonainen viikko uutta arkea. Aloitin jo viime viikolla syömään kevyemmin, tänään on ensimmäisen salitreenin vuoro. En edes muista, milloin olisin viimeksi treenannut säännöllisesti ja tavoitteellisesti. Tai muistan, ikävä kyllä. Viime vuonna. Apua. Keskittyminen ja motivaatio ovat niin korkealla, että hämmästytän ajoittain itsenikin sillä, kuinka paljon fiilistelen ihan tavallisia maanantaita ja tiistaita.

Koska haluaisin kirjoittaa niin kovasti tätä blogia osittain myös teidän ihan mahtavien tyyppien kanssa siellä toisella puolella, kuulisin mielelläni millaisia juttuja te tänne toivoisitte. Ajatuksia ja oivalluksia tavallisesta arjesta kirjoitan kyllä, mutta jos on olemassa jotain erityisiä aiheita joista haluaisit lukea, kerro.

 

 

Paluu kaupunkiin ja arkeen saivat minut myös huolehtimaan itsestäni taas aivan eri tavalla, kuin se meikkejä aamulla tyynyliinasta pois pesevä kesäminä. Kävin ihanissa kasvohoidoissa ja aloitin kokonaan uuden ihonhoitorutiinin. Iltaisin fiilistelen taas purkkeja ja purnukoita kylpyhuoneessa, päivisin taas paljon aiempaa kuulaampaa ihoa.

 

Kokonaisuudessaan olen tänään aivan mahdottoman iloinen siitä, että on maanantai ja on töitä ja rutiineja ja urheilua ja jääkaappi täynnä terveellistä ruokaa.

Silti lämpötilat lähes hellelukemissa, sandaalit jaloissa ja pää jossain pilvissä tai niiden yläpuolella.

Vihdoin, hyvästi päämäärätön haahuilu, tervetuloa oma rakas arki! Saa jakaa omat lempirutiinit ja kokemukset arkeen palaamisesta.

Yhtä tuskaa vai juhlaa?


elokuu helsingissä

 

Joka-aamuinen kaava. Olin matkalla töihin, vein samalla lapsen kouluun ja kävelin hakemaan kahvin. Toistan jälleen tätä samaa kaavaa viisi päivää viikossa, hyppään mukavuusalueeltani korkeintaan hakemalla kahvia eri paikoista tai jos oikein hyvin käy, keitän sen jo kotona termosmukiin. Säästöä ja vastuullisuutta, sitähän ne kaikki peräänkuuluttaa. Ja silti haluaa aamuisin juoda kahvia pahvisesta takeaway-mukista.

 

Tässä aamussa oli kuitenkin jotain erilaista. Kiinnitin huomiota pieniin, kauniisiin asioihin. Kahvinhakumatkalla katselin keskustaan päin kävelevää noin keski-ikäistä pariskuntaa.

Kädet toistensa vyötäröillä, paljaat sääret työmatkalla ja auringon paahtamat kasvot, joilta olisi voinut kuka tahansa lukea onnellisuuden kaavan.

 

Rakkautta, just sellaista pidetään toisesta lujaa kiinni aamulla kaupungilla -rakkautta, kevyitä vierekkäitä askeleita ja ripaus hellettä.

Ehkä sitä tosiaan on vielä olemassa.


 

Tiedättekö niitä hetkiä, kun on aivan mahdottoman onnellinen, ja toivoo vain, ettei tuo hetki päättyisi koskaan?

Niitä hetkiä on ollut viime aikoina hieman vähänlaisesti, mutta viimeisen viikonlopun aikana pysähdyin moneen otteeseen fiilistelemään, miten mahdottoman ihanalta, kevyeltä ja ylipäätään ihan hemmetin hyvältä elämä tuntui.

 

Kolmen vuoden tauon jälkeen Flow Festival ja elämä tarjosivat parastaan ja siitäkin huolimatta, että lähes nukun toimiston sohvalla aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen, oli veljeni sanoin kesän paras viikonloppu kaiken sen arvoista. Kun vähitellen laskeudun takaisin maanpinnalle onnellisesta flow-kuplastani, lupaan painaa näitä tunteita tiukasti mieleen ja kaivaa niitä esiin silloinkin, kun elämä on vähän plääh.

Koko kesä on ollut vähän tylsänsävyinen, mutta se taisi kuitenkin saada täydellisen päätöksen. Sydän täynnä on ihan hullun hyvä palata arkeen.

 

Elämä ei tietenkään voi olla yhtä festaria, mutta jotain taas otin opikseni. Jatkossa muistan yhä useammin ympäröidä itseni ihmisillä, joista tulee vain hyvä olo, ja glitteriä ei voi koskaan olla liikaa.


 

Bonjour! 

Lomat on lomailtu. Kävi niinkin onnekkaasti, että sain päättää jo muutenkin kovin pitkän kesälomani helteiseen Etelä-Ranskaan. Sain sydämeni kyllyydestä tuntea auringon iholla, syödä simpukoita kyllästymiseen asti, vaellella päämäärättömästi paikallisilla ruokatoreilla ja sukeltaa suolaiseen, turkoosiin meriveteen.

Ja Suomeen paluu kruunattiin vielä lupauksella helleviikonlopusta.

Kun osaa arvostaa pientä, voisi sanoa, että kyllä meitä nyt hemmotellaan, universumi.

 

Villefranche-sur-Mer paljain jaloin auringonlaskun aikaan

 

Vuokrasimme ystävien kanssa pienen ja idyllisen villan Villefranchen kylästä. Elimme kymmenen päivää kuin ranskalaiset elämästä nautiskelijat. Lähes joka aamu lenkkeilin kylän keskustaan hakemaan tuoreet patongit aamiaispöytään. Usein bookkasimme rantatuolit päiväksi, iltaisin syötiin porukalla – toisinaan ruhtinaallisesti Monacossa, välillä kalastajalta ostettua saalista uikkareissa omalla terassilla.

Helppoa ja huoletonta etelä-ranskalaista elämäntyyliä, jota haluan vaalia myös kotona Suomessa. 

 

Kotona Suomessa en kuitenkaan voi sietää sinne päin tiskattua paistinpannua esillä pöydällä. En kosteudelta tuoksuvia huoneita tai eriparisia kahvikuppeja, enkä koskaan voisi suhtautua niin kepeästi katossa kiipeileviin liskoihin. Ranskassa kaoottinen mieleni kuitenkin hiljenee, mitä enemmän pastellisävyjä seiniin mahtuu ja mitä pehmeämmiksi tomaatit auringosta muuttuvat. Jatkuva puheensorina josta ei saa selvää vaikka lukeekin ranskaa yliopistolla, muuttuu täällä musiikiksi korville.

Tiukat treeniaikataulut tuntuvat kotona vain ihanilta ja järkeviltä, Ranskassa ne lähinnä huvittavat. Joka-aamuisen vihermehun sijaan kädessä on tietysti croissant ja mieltä rauhoittava merimaisema on vaihtunut aamiaishetkillä ohikulkevien ihmisten loputtomaan tuijotteluun.

 

lenkkipolun varrelta pääsee suoraan mereen, saint jean cap ferrat

 

Voin nousta suoraan merivedestä ja pukea pelkän mekon suolaisen ihoni päälle. Pysähtyä lasilliselle roseeta, kävellä ilman kenkiä rantakivillä ja unohtaa helposti, ettei elämä ole läheskään aina tällaista.

 

Meidän kaikkien tulisi oppia ranskalaisilta ainakin se, että elämästä täytyy nauttia ja että nautinto ei tule vain loputtomasta työstä ja uusista saavutuksista. Ranskalaisen kulttuurin parhaita puolia ovatkin paitsi ruoka, myös nautintoihin keskittyminen. Me pohjoismaalaiset olemme tässä taas hyvin lähellä amerikkalaista tehokkuusajattelua ja lisätäänpä soppaan vielä perisuomalaista pessimismiä.

Missään ei tietenkään ole täydellistä, mutta paljon täydellisiä maisemia ja hetkiä voit takuuvarmasti kokea Etelä-Ranskassa.

 

illallinen kahdelle, saint jean cap ferrat

 

Jos alue on vieras, suosittelen lämpimästi varaamaan lennot Nizzaan ja ottamaan auton alle. Omat lempipaikkani Ranskan Rivieralla ovat ylellinen, mutta ah niin vaatimaton, Saint Jean Cap Ferrat sekä siisti ja tunnelmallinen Beaulieu-sur-Mer. Tämän loman kotikylä Villefranche on myös yksi idyllisimmistä etelä-ranskalaisista kylistä ja sen värikkäät talot vievät kyläilijän hetkessä postikorttimaisemiin. Cannes on shoppailijan ja juhlijan aurinkoinen rantaparatiisi, Nizza taas tarjoaa vähän kaikkea kaikille. Monaco tietysi on päivävierailun arvoinen, mutta yöksi en itse jäisi – ellei halua käyttää matkakassaansa hotellilaskuun.

Menton, Cap Martin, Antibes ja Saint Tropez ovat kaikki nekin ehdottomasti vierailun arvoisia kohteita parin tunnin ajomatkan sisällä toisistaan.

 

Nyt Etelä-Ranska on kuitenkin omalta osaltani hetkeksi koluttu ja pääsin tänään ensimmäistä kertaa oikein kunnolla töihin. Ideoita ja inspiraatiota kirjaimellisesti on vaikka muille jakaa, joten klikkaile itsesi tänne jatkossa useammin jos ajatukset ja tekstit innostavat. Olo on kuin tänään koulunsa aloittaneilla lapsilla. Utelias ja innostunut tulevasta, josta ei vielä mitään tiedä.

 

 illalla+34c, villefranche sur mer