Keväästä asti, läpi kesän, olen jossain taka-alalla pohtinut omaa olemistani täällä sosiaalisessa mediassa. Esillä ovat olleet otsikot somen jättäneistä julkkiksista, somen jättäneestä somejulkkiksista ja someen kyllästyneistä taviksista. Eikä ihme, itseänikin toisinaan hävettää kuinka paljon olen mainostanut, kuvannut ja kirjoittanut ja lopulta julkaissut kliseisiä somepostauksia. Y ö k.

 

 

Toisaalta olen kuitenkin kasvanut somen mukana ja löytänyt ainakin tieni ulos sieltä, missä en halua olla. Laitoin keväällä Instagram-tilini yksityiseksi ja sain viettää rauhassa pitkää kesälomaa ilman sen suurempaa stalkkausta. Ihan mielenkiinnosta katsoin jossain vaiheessa kävijämääriä ja esimerkiksi tarinoiden katselukerrat olivat toisinaan vain kymmenen prosenttia siitä, mitä ne ovat olleet silloin, kun tilini on ollut julkinen ja täynnä aurinkoisia lomakuvia, bikineitä ja paljon vaaleita hiuksia.

 

Yksityisyys on tuntunut ihanalta. Blogiakaan en ole päivittänyt käytännössä koko kesänä. Unohtanut sen olemassaolon ja siksi kyseenalaistanutkin, jatkaako.

 

 

Kaikki on tuntunut kuitenkin väliaikaiselta. Elämässä on ollut meneillään paljon, eikä kiireessä ja keskeneräisyydessä tee mieli tehdä tai sanoa ainakaan julkisesti yhtään mitään. Tekee mieli vain lähteä pyörälenkille ja viettää viisikymmentä kilometriä omien ajatustensa kanssa.

 

Noilla pyörälenkeillä mieleen nousee kuitenkin paljon ideoita ja sanottavaa. Että tästä haluaisin kertoa ja tästä huutaa koko maailmalle. Ilman lenkkejä olisin monta hienoa ajatusta ja oivallusta köyhempi.

 

Toissapäivänä palasin hieman erikoisen kesän jälkeen hetkeksi töihin, hetkeksi Helsinkiin. Ensimmäisenä siivosin kodin niin raivokkaasti, että tunnen sen kesäloman pehmittämissä käsissäni edelleen. Päättäväisesti purin Ikea-kassin toisensa jälkeen paikoilleen, käänsin diffuusereiden kuivuneet tuoksutikut ja raivasin tilaa uudelle alulle.

 

Pölykerrosten mukana ulos lähti jotain muutakin. Sen paikalla on nyt selkeyttä, järjestystä ja ennen kaikkea tilaa ihanien asioiden tapahtumiselle.

 

 

 

 

Mietin, palaanko tänne enää ollenkaan. Jokin intuitio kehotti kuitenkin jatkamaan. Jakamaan niitä ajatuksia ja oivalluksia. Vai onko se vain totuttu tapa? Äh, jokatapauksessa, täällä ollaan. Jollain tavalla aloittamassa alusta. Muutin Instagramin takaisin julkiseksi. Jaan mitä jaan, mutta se, mitä jaan, on lopulta kaukana siitä, mitä oikeastaan ihan oikeasti teen. Siitä tietävät vain he, joille asia jollain tavalla kuuluu.

 

Ehkä siellä on aurinkoisia lomakuvia ja vaaleita hiuksia, ehkä treenimotivaatiota ja syksyn tullen aina siivousvinkkejä. En tiedä. Mutta se oikea elämäni, se on vain ja ainoastaan minulla.

 

Tänne sen sijaan kirjoitan ajatuksiani ja niitä lenkillä tehtyjä oivalluksia. Elämä ei todellakaan ole aina ihanaa, enkä sitä tule enää koskaan esittämäänkään. Saatan vinkata eteen pudonneista helmistä ja inspiroida jotakuta pitämään parempaa huolta itsestään. Mutta ennen kaikkea haluan etsiä kauneutta ja rakkautta jokaisesta päivästä. Innostua, keskustella ja herätellä koko blogiskeneä uudelleen henkiin. Luulen, ettei kukaan tule ikävöimään Instagramin reelsejä, mutta kaikki tuntuvat ikävöivän vanhoja kunnon blogiaikoja.

 

 

Nähdään ystäväni, kuullaan ja kirjoitetaan. Ja jättäkää kommentteja, niillä tätä blogiyhteisöä pidetään hengissä. Lupaan, että jos vielä kerrankin joudun miettimään blogini lopettamista, silloin lopetan.

 

 


 

Mitä enemmän olen saanut, sitä simppelimpää olen arvostanut.

Helteen vallatessa kaupungin katuja, ylenpalttinen luksus löytyy aivan muualta kuin vaatekaapin hyllyltä tai autotallista. Sen alkaa tuntea, kun auton ikkunasta näkyvät pellot syrjäyttävät kerrostalot ja toinen toistaan seuraavat liittymät. Jotain sinistä ja kimaltavaa horisontissa.

 

Helteet eivät suoranaisesti ole vallanneet kaupungin katuja viime päivinä, mutta parempaa on luvassa. Näin juuri kuulin kun riisuin untuvatakkia ja heinäkuun seitsemäntenätoista.

 

 

Me kesäisin mummolassa ja saaren rannoilla kasvaneet tiedämme, mitä kesä parhaimmillaan on.

 

Pyykin kuivatusta narulla, ulos katettuja kahvipöytiä, paljaita jalkoja nurmikolla, tuoreita mansikoita ja sukeltamista illalla mereen. Kesä tuo usein eteen sen pisteen, jossa huolettomuus ottaa vallan täydellisyyden tavoittelusta ja lopulta nurinkurisesti kaikki onkin huolettomassa epätäydellisyydessään.. Itseasiassa ihan täydellistä.

 

Olispa aina rauhalliset rantakalliot, loputon auringonpaiste ja ystäviä ympärillä.

 

 

Ja vähän proseccoa ja limoncelloa. Yhdessä, runsailla jäillä, vadelmilla ja mintunlehdillä. Ehkä vähän vissyllä pidennettynä, jos haluaa sekoittaa päänsä mieluummin helteestä kuin drinkistä.

Toisinaan sanon näille molemmille kyllä kiitos.

 

KESÄJUOMIEN KESÄJUOMA

Kaada lasiin oman makusi mukaan proseccoa ja pakastimessa säilytettyä limoncelloa. Lisää runsaasti jäitä, marjoja (mansikat tai vadelmat sopivat tähän parhaiten) ja muutama mintunlehti. Pidennä soodalla/vissyllä jos haluat raikkaan limoncello spritzin. Anna tunnelman viedä mukanaan.

Ja kiitä minua myöhemmin 😉

INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

 


 

Ei mikään, ei yhtään mikään, voita alkukesän tunnetta. Kaikki on vasta edessä, seikkailut odottavat ja kiireet alkavat vähitellen jättää hyvästejä. Kun vielä saadaan lupauksia lämpenevästä säästä, tuntuu varsinainen kesän aloitus (tällaisina kylmän kevään vuosina lasken sen alkavan juhannuksesta kuten ennenkin) entistäkin kuplivammalta. Ei ole mitään, mitä odottaa.

On vain  puhdas pöytä, joka odottaa ympärilleen uusia ihmisiä, hulvatonta naurua ja pitkiä aamukahveja.

 

 

Viikko toisensa jälkeen kukat lumoavat ohikulkijan. Aluksi lumouduin kukkivista omenapuista. Syreeneistä tein jo mehua, ruusunlehtiä keräsin talteen jälkiruokia ja juomia varten. Alppiruusut kukkivat tänä kesänä ennätyksellisen kauniisti.

Ehkä pian me ihmisetkin. Joka kesä nousemme kylmästä ja pimeästä niiden tavoin, loistaaksemme hetken, mutta kerätäksemme valosta ja lämpimästä ilmasta energiaa, joka kasvattaa ja valmistelee meitä taas tulevaa varten.

 

Kesä on lyhyt ystävä hyvä, nauti nyt.

Älä säästele kesämekkoja kaapissa, kietaise vaikka villatakki kaveriksi jos ei muuten tarkene. Vie aamukahvi ulos, tuijota merta ja hengitä syvempään kuin ennen.

Uskalla toivoa, hullujakin, sillä eihän mikään toteudu, jos siihen ei jaksa itsekään uskoa.

 

Hyviä asioita tapahtuu tänä kesänä.

 

 

Jos usko on joskus koetuksella, heittäydy ja kokeile juhannustaikoja. Viime vuoden simppelin juhannustaian ja kukkasuitsukkeen ohjeen löydät täältä.

Juhannuksen taianomaiset juomat on koristeltu vuodenajan kauneimmilla koristeilla, nimittäin kukilla suoraan luonnosta. Simppelin koristeen saat kukkaisjääpaloilla, jotka kaunistavat kaikki kesäjuomat aina raikkaasta kombuchasta juhannusaaton skumppalaseihin.

 

KUKKAISJÄÄPALAT

 

Laita isoon jääpalamuottiin keräämiäsi syötäviä luonnonkukkia ja/tai yrttejä, esimerkiksi ruusun tai orvokin terälehdet toimivat mainiosti. Jos haluat jääpaloista kirkkaita, käytä kylmää vettä. Jos haluat, että jääpalat keräävät sävyä kukasta, käytä lähes kiehuvaa vettä.

Purista sekaan hieman sitruunan mehua.

Pakasta mielellään yön yli.

 


 

Tasan vuosi sitten otin ensimmäisen koronarokotukseni. En tietenkään arvannut, että ottaisin niitä vielä kaksi lisää ja vielä senkin jälkeen sairastaisin taudin jota vastaan triplasti rokottauduin. Tällä ei kuitenkaan ole nyt mitään merkitystä. Juhlimme rokotettujen tyyppien kesken uskomattoman helteistä alkukesää, söimme hienossa ravintolassa ja kävelimme vielä skumppajatkoille pitkin polttavan kuumaa Esplanadia.

Kuvasin puhelimeeni pätkän tuosta matkasta, etten vain unohtaisi miten ihanalta kaikki tuntui.

Puhelimesta löytyy enemmänkin tallennettuja hetkiä. Sellaisia joita en koskaan ole julkaissut, vaan säilyttänyt pilvipalvelussa siksi, että muistaisin joskus niitä katsoessani kuinka onnellinen juuri silloin olin.

 

Jotenkin lähes kaikkiin näihin hetkiin on aina tavalla tai toisella liittynyt helle, ja valo. Paljaat sääret ja sandaalit.

 

Hypättiin reunalta suoraan veteen..

 

Tiesin sen jo viime kesänä. Alkukesän helteet ovat harvinainen poikkeus ja elimme muutenkin hyvin poikkeuksellista, mittaushistorian kuuminta kesää. Ei toista taida olla näköpiirissä, ainakaan ihan heti.

Silti sitä elätteli toiveita ja ajatuksia. Että kun tämäkin oli, niin olisiko vielä yksi. Eihän kesä 2022 voi olla kylmä! Numeroilla 22 on jotenkin hyvä kaiku.

Tässä sitä ollaan, ulkoiluttamassa kesäkuun illassa koiria toppatakissa. Helteistä ei ole tietoakaan ja aurinkoisia päiviä viilentää tehokkaasti ympäröivä meri, jonka lämpeneminen tuntuu jo utopialta. Samalla mielessä raksuttaa vainkeskiluokkajutuistakin tunnettu ajatus, että ensi kuun jälkeen on jo elokuu.

 

Koska rakastan aurinkoa, lämpöä ja helteen sekoittamia ajatuksia, sanoin, pikemminkin kiljuin, kyllä, äkkilähtökutsulle muutamaksi päiväksi Kreikkaan. Järjestelmällisenä ja suunnitelmallisena naisena ensin ahdisti kaikki, sovittujen menojen siirrot ja peruutukset ja koirien hoidot ja kaikki.

Kaikki kuitenkin järjestyi. Yleensä kaikki kuulemma järjestyy, mutta aina en ole ihan varma. Ensi viikolla saan nauttia edes hetken kuumuudesta, sen sumentamista aivoista ja siitä, että saa ihan oikeasti käyttää niitä vaatteita, joita käytin tasan vuosi sitten Suomessa.

Samalla saan olla hetken se tyyppi, joka vastaa muutaman päivän varoitusajalla äkkilähtökutsuun kyllä. Se, joka en ole koskaan aiemmin ollut.

En mä voi kun täs nyt on kaikkea sovittua.. Ai hitto kun olisit sanonut aiemmin.. Ens vuonna mennään!

 

Ajattelin tähän asti, etten edes halua lähteä kesällä mihinkään, ja että rakastan elämää Suomessa juuri tähän aikaan vuodesta. Sää vaikuttaa kuitenkin mielialaani niin paljon enemmän kuin haluan myöntääkään. Koska olen missannut lähes jokaikisen aurinkoisen päivän joko matkustamalla samaan aikaan hyvin sateiseen Ranskaan, tai istumalla sisällä tietokoneen ääressä, vaihdan enemmän kuin mielelläni muutaman Suomi-päivän Kreikan aurinkoon.

 

Ehkä me tännekin vielä kesä saadaan. Kreeta-vinkkejä otetaan avosylin vastaan!


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ravintorengas Oy:n kanssa

 

Metsään astuessa tuoksu hurmaa ensimmäisenä. Keho ja mieli rauhoittuvat, kun sammal painuu jalkojen alla kävellessä. Tuulessa huojuvat puut, paksuun hiljaisuuteen hukkuvat äänet ja havupuiden omaleimainen tuoksu muodostavat kokonaisvaltaisen hyvän olon elämyksen, jota ei löydy mistään muualta.

Parasta ja ainutlaatuista Suomessa, jotain sellaista, mistä kaukana maailmalla voidaan vain unelmoida. Metsä. 

Sen terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Jo vartti metsässä vietettyä aikaa rauhoittaa kehoa ja mieltä, laskee verenpainetta ja tasaa sykettä.

 


Suomessa on tehty männyn kuoresta havupuu-uutejuomaa kansanperinteellä jo satoja vuosia. Karin Havupuu-uutejuoma onkin jo tunnettu klassikko. Sen suosio kasvoi nopeasti, sillä metsä vaikuttaa kehoon positiivisesti sisäisestikin nautittuna. Havupuu-uutejuomaa on tutkittu paljon ja paitsi tieteelliset tutkimukset, myös käyttäjien vuosikymmenten hyvät kokemukset ovat siivittäneet sen suureen suosioon. Juoman terveysvaikutukset perustuvat sen antioksidanttitehoon, joka on peräisin juoman sisältämistä fenolisista yhdisteistä.

 

Eli mistä? Fenoliset yhdisteet taas ovat peräisin männyn kuorikerroksesta ja niiden tehtävänä on puolustaa kehoa hapettumiselta, eli lyhyesti selkokielellä: suojella soluja antioksidanttien avulla. Terveet solut voivat parhaimmillaan estää vakavien sairauksien syntyä ja suojella kehoa epätasapainolta, joka on monen vaivan juurisyy. Lisäksi tuotteen säännöllisen käytön sanotaan antavan käyttäjälleen mielettömästi energiaa. Kukapa ei haluaisi lisää energiaa.

 

Näen tässä mahdollisuuden mielettömälle suomalaiselle vientituotteelle. Metsäterapiaa kaikilla tavoilla.

 

 

Karin Havupuu-uutejuomalla on pitkät perinteet, ja viime aikoina se on ollut kasvavasti esillä myös sosiaalisessa mediassa. Kerroin aiemmin, kuinka olen käytännössä lopettanut kaikki sometyöni tänä vuonna yliopiston ja muiden töiden takia. Tähän kampanjaan halusin siitä huolimatta lähteä tällä blogillani mukaan, sillä uskon tähän ja haluan olla mukana jakamassa tietoa mielettömistä kotimaisista tuotteista. Karin Havupuu-uutejuoma valmistetaan edelleen Suomessa perheyrityksessä, joka aidosti haluaa tukea ja edistää suomalaisten terveyttä luonnonmukaisilla tuotteilla.

 

Ensimmäisen kerran törmäsin havupuu-uutejuomaan kohta kymmenen vuotta sitten, kun ystäväni äiti sairastui syöpään. Kuulemma syöpäpotilaiden keskuudessa havupuu-uutejuomaa oli suositeltu hoitoa ja vointia tukevana luontaistuotteena ja ystäväni kertoi äitinsä kehuneen tuotetta kovasti. Myöhemmin hän otti sen myös itse käyttöön ja huomasi energisyyden lisääntyneen. Vähitellen kiinnostuin itse tuotteesta ja nyt säännöllisen epäsäännöllisesti juon Karin Havupuu-uutejuomaa ”kuureina”. Monet ovat käyttäneet sitä päivittäin jo vuosien ajan. Itse toivon siitä apua myös allergisiin oireisiin jotka piinaavat elämääni tähän aikaan vuodesta. Ehkä, ehkä.

 

 

Kun kerroin joskus lisääväni havupuu-uutejuomaa smoothien joukkoon nesteeksi, heräsi monen kiinnostus Instagramissa. Olen törmännytkin viime aikoina monen, jopa ulkomaalaisen hyvinvointivaikuttajan somepostauksissa pine extract drink -juttuihin, mieletöntä. Kuten sanoin, tästä voi tulla vielä menestyksekäs kotimainen vientituote maailmalle. Karin Havupuu-uutejuoma on ollut esillä myös Suomen Suurin Pudottaja -ohjelmassa, jossa Ravintorengas Oy on pääsponsorina ja havupuu-uutejuoma tukee osallistujien painonpudotusta ja kokonaisvaltaista elämänmuutosta.

 

Juomia pääset tilaamaan kätevästi verkkokaupasta nopealla toimituksella tai lukuisten jälleenmyyjien joukosta, jotka löydät Karin Havun verkkosivuilta.

 

 

Käyttö Vaikka voisi kuvitella muuta, Karin Havupuu-uutejuoma ei maistu käytännössä miltään. Sitä voikin hyvin lisätä juuri smoothien nesteeksi tai nauttia ihan sellaisenaan. Suositus on 1-4 dl päivässä ja itse juon sitä usein aamuisin pienen lasin jääkaappikylmänä ja saatan lisätä desin välipalasmoothien joukkoon. Siinä se, ei hankalia reseptejä eikä mitään, mikä maistuu pahalta.

 

Yritän niin usein kuin mahdollista päästä luontoon. Talvella hengitän metsän ilmaa ja lumoudun oksilla roikkuvista naavoista hiihtoladuilla. Kesällä lenkkeilen metsässä niin paljon kuin mahdollista, syksyllä lähden ystävieni kanssa sieniretkille. Meille Suomessa asuville metsä voi tuntua jopa tylsältä ja itsestäänselvältä, mutta siinä on valtavasti potentiaalia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

 

Uskon, että olemme aivan liikaa vieraantuneet luonnosta ja sen takia voimme huonosti. Kun täyttää elämänsä keinotekoisella valolla, melulla ja ravinnolla, ei ole mikään ihme että hukkaa itsensä sen sekaan.

Luonto korjaa rytmiä jo ihan konkreettisesti tasapainottaen hermoston toimintaa, rentouttaa kehon ja mielen ja muistuttaa lempeästi kauneudellaan, että tänne me kaikki kuulumme.