Ojennan käteni. Hoitaja kiristää staasin sen ympärille. Sivupöydälle avatussa muovipakkauksessa on neula, joka lävistää hetken kuluttua vena mediana cubitin, eli kyynärlaskimon, joka yleensä on ihmiselle helpoin ja kivuttomin paikka asettaa kanyyli. Koska kaikki on yksilöllistä, voi kanyylin asettaa lääkärin tai potilaan tai nykyään voi kai jo sanoa asiakkaan toiveesta muuallekin. Vastaava tilanne on monelle tuttua verenluovutuksesta. Olin kaksitoista vuotta sitten menossa luovuttamaan verta, kun minut käännytettiin painoni takia pois. Siitä jokunen vuosi myöhemmin lääkärini totesi, että on onni, etten ole koskaan luovuttanut verta.

 

Noin puolessa tunnissa infuusio, kansankielellä tiputus, on ohi. Sen vaikutukset ovat ihmeelliset. Ensin ei tunne mitään, paitsi käsi tuntuu jäätyvän kun siihen tiputetaan pussillinen huoneenlämpöistä nestettä. Muutamassa viikossa huomaan eron jaksamisessani. Olen saanut vuodesta 2018 rautainfuusioita aina tarpeen mukaan. En pysty syödä tablettiakaan rautaa ja ravinnosta saatu rauta ei joko riitä tai se ei imeydy. Tiputusvälit vaihtelevat elämäntilanteen mukaan, sillä elämäntavat vaikuttavat raudan imeytymiseen. Ja varastoraudan määrä vaikuttaa kaikkeen. 

Iv-hoito on monelle tuttua esimerkiksi sairauden tai leikkauksen yhteydessä. Suoraan suoneen voidaan tiputtaa lääkkeitä, elektrolyyttejä, punasoluja ja jopa vitamiineja. Hoidolla on etunsa, nimittäin välitön imeytyminen ja nopeampi vaste, mutta luonnollisesti iv-hoitoon vaaditaan hoitajilta luvat ja niiden saaminen edellyttää asianmukaista koulutusta hoidon oikeaoppimisesta toteuttamisesta, sillä laskimoon ei voi tuosta noin vaan pistää mitä tahansa, eikä edes millä nopeudella tahansa. Suomessa voi ainakin luottaa siihen, että lääkärit ja hoitajat ovat aina saaneet asianmukaisen koulutuksen, sillä ilman sitä töitä ei saa hoitoalalla tehdä.

 

On surullista, jopa vähän pelottavaa, että edelleen joku joutuu taistella saadakseen Suomessa hoitoa. Että lääkärit nauravat potilaille, jakavat turhia mielialalääkkeitä ja leimaavat naiset hulluiksi. Samaan aikaan infuusioita kritisoidaan ja niissä käyvät yleistetään helpon avun hakijoiksi. Minulle se on ainoa tapa saada rautavarastoni täyteen. Iv- eli intravenoosi hoitomuoto on Suomessa edelleen pelättyä ja ihmeellistä. Maailmalla koulutetut hoitajat ja lääkärit pistävät niitä krapulaisille juhlijoille ja julkkiksille. Tiedän hyvin suonensisäisen iv-hoidon riskit, mutta tiedän myös, että asiantuntevalla koulutuksella ja aseptiikalla niitä on mahdollista torjua. Komplikaatioita tulee varmasti olemaan aina, mutta sitä se on kaikissa lääkkeissä ja hoidoissa. Riskit on tiedettävä, kun päättää tällaiseen hoitoon lähteä.

Silti, niitä demonisoidaan turhan paljon. Ulkomailla rautaa saa walk-in klinikalta jos ferritiiniarvo on alhainen, Suomessa ei aina riitä edes rukoilu.

 

 

Useamman onnistuneen rautainfuusion jälkeen olen käynyt ulkomailla myös vitamiini-infuusioissa. Ne jakavat mielipiteitä, mutta niin jakaa rautakin. Se, että itse koen oloni terveeksi ja energiseksi infuusion jälkeen, on minulle mittari siitä, että se toimii. Käyn säännöllisesti verikokeissa useamman kerran vuodessa ja näistä arvoista myös näen, että kaikki on oikein hyvin. Normaalitilanteessa perusterveellä ihmisellä kerran vuodessa on aivan riittävä väli laboratoriokokeille.

Tähän väliin täytyy kuitenkin luonnollisesti tuoda raudanpuutteen osalta esiin monia puhututtava asia, nimittäin se, että rautainfuusiolle on aina ensisijainen vaihtoehto, nimittäin se suun kautta syötävä rautalisä, jonka pitäisikin aina olla ensisijainen hoitomuoto ennen infuusioista puhumistakaan. Jos se ei sovi, kuten ei kaikille sovikaan, sitä on kuitenkin kokeiltava (suosittelen jo hinnankin puolesta kokeilemaan eri valmisteita, infuusiot ovat nimittäin todella kalliita) ja sen jälkeen tehtävä lääkärin kanssa yhdessä päätös infuusiosta. Sitä ei kuitenkaan pitäisi missään nimessä joutua anelemaan.

Vitamiinitiputuksillekin on vaihtoehto, suun kautta nautittavat vitamiinit. Ne toimivat, mutta niissäkin on muistettava säännöllisyys ja jaksottaminen. Ei kaikkea jatkuvasti ja yhtä aikaa.

 

 

 

Olisipa ihanaa ja ideaalia, että saisimme ruoasta kaiken tarvitsemamme. Ikävä kyllä emme saa. Jopa jodista on nykyään tavallisilla ihmisillä puute, kuten magnesiumista ja folaatistakin. Nämä ovat hyvinvointimme kannalta elintärkeitä rakennuspalikoita, aivan kuten rauta ja D-vitamiinikin. Ylläpito voi onnistuakin monipuolisen ruokavalion avulla, mutta pudonneita arvoja on vaikea nostaa ylös pinaatilla ja mandariineilla.

Ennen kuin minkään vitamiinin tai hivenaineen puutetta lähtee itse itsellään diagnosoimaan, on hyvä laittaa elämäntavat kuntoon. Kun nukut riittävästi, minimoit stressin, syöt puhdasta, mahdollisimman sokeritonta ruokaa ja liikut ulkona säännöllisesti, sinun pitäisi voida hyvin. Jos et voi, kannattaa vasta sitten lähteä etsimään yhdessä ammattilaisen kanssa syitä väsymykselle ja huonolle ololle. Liian usein huonoista elämäntavoista aiheutuva väsymys ja laiskuus halutaan laittaa jonkin sairauden oireeksi. Kuten masennuskin on yleensä oire jostain, ei itse sairaus vaan sille on jokin juurisyy. Oireiden hoito tietysti helpottaa elämää, mutta syy oireille tulisi aina löytää ja mahdollisuuksien mukaan hoitaa sitä.

Näin kokonaisvaltaisia näkemyksiä terveydenhoidosta näköjään tähän maanantaihin. Energiaa ja iloa tähän lumiseen kesäaikaan ihanat, pitäkää itsestänne huolta.

INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Pienelle vappubrunssille, dagen efterin kaveriksi tai ihan vaan energisen päivän välipalaksi. Tämä tuna-avokadoleipä taipuu moneen, mutta etenkin silloin kun tekee mieli kaikkea suolaista ja täyttävää, se on parhaimmillaan. Rakastan noita Ekbergin sisusämpylöitä, ovat loistava pari tälle tonnikalatahna-avokadoyhdistelmälle. Helppo resepti syntyy seuraavalla tavalla..

 

TUNA-AVOKADOLEIPÄ

 

Tonnikalatahna:

Purkki tonnikalaa

Purkki creme fraichea (vegeversioita on nykyään myös hyvin saatavilla)

Sitruunan mehu

Suolaa & Pippuria

Sekoita kulhossa ja anna tahnan tekeytyä jääkaapissa jonkin aikaa. Voit valmistaa sen vaikka jo edellisenä iltana, mutta tarvittaessa varttikin riittää.

 

 

Kaveriksi:

Suosikkileipääsi 

Avokadoa

Silmusalaattia & Korianteria

Suolaa & Pippuria 

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kasvoin aikuiseksi ympäristössä, jossa oli ihan ok kommentoida esimerkiksi nuoren painoa. Että onpas se Mirva vähän lihonut siitä kun viimeksi nähtiin tai voi kun se Mirva on nyt ihan liian laiha. Puolin ja toisin, paino oli vapaata riistaa arvosteltavaksi. Sun kannattaisi käydä lenkillä ettei sun jalat tosta enää leviä jäi ikuisesti mieleen. Tuon kommentin ääneen lausunutta tyyppiä ajattelin silloinkin, kun omat perheenjäseneni ilmaisivat huolensa liian kapeista jaloistani ja tunsin suurta tyytyväisyyttä ulkonäöstäni. Siitäs sai.

 

 

Omasta painohistoriastani olen kirjoittanut tarpeeksi, enkä usko että se enää edes kiinnostaa ketään. Sen sijaan haluan nostaa esille sitä, kuinka pienilläkin sanavalinnoilla voi olla merkitystä. Kuinka yksi viattomalta tuntunut kommentti toisen ulkonäöstä voi aiheuttaa vakavaa oireilua ja sairastuttaa paitsi sen kehon, myös mielen. Kun epävarmassa elämäntilanteessa etenkin epävarmalle (nuorelle) mielelle tokaisee puolihuolimattomasti mitä tahansa painoon liittyvää, ollaan vaarallisilla vesillä.

 

 

Kuvat kesäisestä kukkamekostani valitsin tähän postaukseen (kuten eilen Instagramissa tätä jo sivusinkin) siksi, että sain viime kesänä taas sellaisen ystävällissävytteisen kommentin siitä, kuinka näytän tässä keltaisessa maksimekossa vähän lihavalta. En ole ihminen joka nostaisi siinä hetkessä metelin aiheesta, mutta 31-vuotiaana osasin jo suhtautua asiaan kuten kuuluu. Että ihan sama, pidän mekosta ja pidän sitä tämän jälkeen entistäkin useammin ylläni. Mutta että piti elää 31-vuotiaaksi saadakseen tarpeeksi itsevarmuutta sietää tällaisia roskakommentteja.

 

Kommentoijana oli muuten keski-ikäinen mies, yllättyykö joku?

 

 

 

Nuorena ja epävarmana tyttönä nuoruuden poikaystäväni kommentoi ulkonäköäni sanomalla ihan ystävällisesti, että kyllä mä ensin mietin että sulla on vähän liian iso perse, mut on se sit kuitenkin ihan kiva. Kiitti. Sain ikuisen kompleksin ison perseeni kanssa enkä osannut tuolloin sanoa mitään edes vastaan. Kilttien tyttöjen syndroomaa kai sekin. Joka kanavassa toitotetaan muuten vahvojen naisten voimaannuttavaa ilosanomaa, mutta itse haluan puhua mieluummin heikompien puolesta. Kuinka vahvalta voikaan näyttää, vaikuttaa ja kuulostaa – ja samalla olla sisältä niin hauras.

 

 

Feminismiä on myös olla heidän puolellaan, jotka eivät kestä sitä vahvaa ja vihaista feministipuhetta vaan ahdistuvat siitä entisestään. Ja miksi juuri naisen paino on tässä maailmassa edelleen aivan valtavan iso asia?

 

 

 

Elämme kehopositiivisuuden sävyttämässä kulttuurissa ja olen siitä äärimmäisen iloinen. Jokainen keho on kaunis ja yhtä arvokas, eikä minkäänlaista kehoa tulisi koskaan arvostella sanallakaan. Paitsi että näytät muuten aivan törkeän hyvältä tänään babe. Kehopositiivisuus on minulle kuin feminismi = ihan jokaisen tyyli, tilanne ja vaikka se paino on ihan yhtä hyvä, kunhan itse on siihen tyytyväinen.

 

Sitä rakastaa muita, toisinaan niin ehdoitta, että unohtaa omat tarpeensa ja oman hyvinvointinsa. Sietää ja kuuntelee kommentteja ja elää kuten muut toivovat ja olettavat. Ja silti heitä rakastaa. Vaikeinta on kuitenkin rakastaa itseään.

 

 

Silti toivon, että jokainen yrittäisi vaa’an lukemasta huolimatta elää terveellisesti. Ylipaino on terveyden suuri vihollinen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ei, vaikka kuinka korostaisi jokaisen vartalon upeutta. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla nollakoon missikropassa, ei fitnesskisatikissä eikä edes mahtua niihin tavoitefarkkuihin. Terveys on itseasiassa sieltä usein aika kaukana. Tervettä on kuitenkin myös olla tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Jos haluat pudottaa vaikka viisi kiloa painoa ja sen jälkeen olet itseesi tyytyväinen, onko se väärin? Itse koen itseni tietyn kokoisessa kehossa paljon kotoisammaksi ja oloni omaksi itsekseni. Se vaatii tietynlaista treeniä ja ruokavaliota. Miksen tekisi niin, jos tiedän kuinka pääsen tavoitteeseeni ja samalla tiedän, että terveellinen ruokavalio ja runsas liikunta edistää myös terveyttäni, mieleni hyvinvointia ja antaa minulle lisää vastustuskykyä tai mahdollisesti jopa elinvuosia?

 

Ravintovalmennusten kautta olen löytänyt omannäköiseni tavan auttaa. Haluan tukea kaikkia heitä, jotka haluavat onnistua muutoksissaan. En tuputa koskaan mitään tiettyä ihannepainoa, toki kannustan kaikkia pyrkimään siihen normaalipainoon jo terveydellisistä syistä. Kuitenkin jokainen ihana asiakkaani saa itse määritellä oman tavoitteensa ja minä vain annan työkalut siihen.

 

Mihin suuntaan painokeskustelu on teidän mielestänne viime aikoina mennyt ja oletteko kenties itse saaneet kommentteja omasta painosta? Jos, niin keneltä ja miltä se tuntui?

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Oikeastaan mikään ei vaikuta meikin onnistumiseen niin paljon kuin meikkipohja. Tasaista meikkipohjaa tavoittelevan kannattaa kuitenkin ensin kiinnittää huomiota ihon kuntoon. Varsinkin talvella iho on helposti kuiva, tai ainakin pintakuiva, ja oma lempparimeikki saattaa näyttää suorastaan kamalalta. Ei kannata kuitenkaan sännätä suoraan ostamaan uusia meikkituotteita, vaan hoitaa ensin iho alta kuntoon. Jos kuitenkin olet etsinyt uusia meikkilemppareita, olet oikeassa paikassa. Tässä 3 x meikkipohja, joka on hyväksi havaittu talven kuivattamalla iholla, joka kaipaa kuitenkin toisinaan eriasteista peittävyyttä.

 

 

Kevyttä, mutta huoliteltua lopputulosta saa aikaan CHANEL Les Beiges -sarjan meikeillä. Pintakuiva ihoni on rakastanut sarjan tuotteita aina, ne ovat kevyitä ja kosteuttavia aina puuterituotteita myöten. Tämä Sheer Healthy Glow Tinted Moisturizer (oi miksi aina niin pitkiä ja vaikeita nimiä?) on aivan kevyesti sävytetty kosteusvoide, joka on juuri se mitä haluat talviaamuina sipaista kevyesti päivävoiteen sijaan kasvoille. Sisältää myös aurinkosuojan, joka on jokaisen nuorekkaasta ihosta haaveilevan must have 2020-luvulla.

 

Puolipeittävää ja tasaista, täydellistä ihoa metsästävä ihastuu mitä luultavammin välittömästi USA:n meikkivoidebestselleriin, IT Cosmetics CC+ voiteeseen. Sarjan tuotteet on kehitetty erityisesti aikuiselle iholle, joten näihin ihastuvat paitsi kosmetiikkatrenditietoiset parikymppiset, mutta myös jo enemmän kokemuksia keränneet kasvot. IT Cosmetics on Jenkeissä supersuosittu, mutta sitä saa – jihuu! – nyt myös tilattua täältä*. Oma ihoni on hieman perinteistä suomalaista ihoa tummempi ja oliivin sävyinen, joten käytän CC+ -voiteesta sävyä medium. Suosituin sävy suomalaiselle talvi-iholle taitaa olla tässä voitessa light. Tai ehkä tilaat kaksi ja sekoitat omalle ihollesi sopivan sävyn? Tätä voidetta voi kerrostaa, jolloin lopputuloksesta saa todella peittävän. Tämä on ehkä parhaiten ihoon sulautuva meikkituote, jota olen koskaan kokeillut. Luonnollinen, mutta peittävä. Kuulostaa varsinaiselta myyntipuheelta, mutta se on täysin totta. Kokeile itse ja ymmärrät, miksi se on Amerikan kosmetiikkatuotteiden ykkönen.

 

Peittävää, juhlan ja kameran kestävää meikkipohjaa hakeville luottotuote jo vuosien takaa on Lancômen Teint Idole Ultra Wear*. Tätä voi halutessaan kerrostaa lähes loputtomiin, sävyt ovat täydellisiä ja lopputulos tasaisen matta, mutta ei lainkaan kuiva. Tuote neutraloi myös hyvin ihon punaisuutta ja peittää myös tummat silmänaluset ilman muita tuotteita. Sen päälle alle on kuitenkin helppo levittää peitevärit ja päälle taputella korostukset. Takuuvarma kestosuosikki silloin, kun haluat peittävyyttä, mutta et kuivaa, halkeilevaa pintaa tai näkyviä juonteita ja ihohuokosia.

 

Jos et ole aivan varma omasta sävystäsi, klikkaa itsesi sivulle findation.com ja valitse nykyisen meikkivoiteesi sävy. Saitti kertoo sinulle mitä sävyjä se vastaa muilta brändeiltä. Voiko meikkipohjatuotteiden ostaminen netistä enää helpommaksi muuttua?

 

Panosta siis ensin ihon kuntoon, kuori ja kosteuta sitä huolellisesti. Vain silloin meikki voi näyttää oikeasti hyvältä. Lisää tasaisuutta saa muuten näppärästi ”kulmakarvaveitsellä” jolla voi poistaa kasvojen pinnalta huomaamattomat, vaaleat ihokarvat. Saman asian ajaa myös kasvojen sokerointi, joka itselleni on tehty muutamaan kertaan Browbarissa Helsingissä. Kun iho alla on mahdollisimman pehmeä ja tasainen, meikkikin näyttää hyvältä.

 

Paraskin meikkipohja ei kuitenkaan kestä kauaa upeana, ellei sitä pohjusta huolellisesti. Tällä hetkellä olen käyttänyt Beccan Skin Love primeria, mutta se ei vedä vertoja kahdelle ikisuosikilleni. Voisin rankata pintakuivan, mutta silti peittämistä vaativan ihon ykköstuotteiksi primereiden osalta Lumenen kosteuttavan primerin* joka antaa aivan samanlaisen tuloksen kuin kulttituotteeksi noussut TooFacedin Hangover Fix. Yli puolet edullisemmin. Meikkipohjaan saa lisää kosteutta ja pitoa suihkimalla sitä Urban Decayn All Nighterilla, josta on muuten tullut paljon erilaisia versioita viime aikoina markkinoille. Luotan edelliseen klassikkoon, mutta myös tämä Ultra Glow* on aika ihana ihan meikittömällekin iholle suihkittavaksi pitkin päivää. Upea glow!

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kuusi vuotta sitten alkoi loppuelämän kestävä matkani äitinä. Kun Naistenklinikan sektiosalissa 13:24 syntyi pieni poikavauva, muuttui koko elämäni. Halusin sitä tai en. Ensimmäisen vuoden taistelin sitkeästi perinteistä äitimyyttiä vastaan ja yritin nuorena 25-vuotiaana äitinä olla niin erilainen. 6-vuotiaan äitinä voinkin vain todeta, että olisinpa silloin vain heittäytynyt enemmän siihen äidin rooliin ja ihaniin vauvajuttuihin. Olisinpa nauttinut enemmän vauvan tuoksusta, olisinpa viettänyt enemmän aikaa ihan vain kotona. Olisinpa ollut itselleni ja keholleni paljon armollisempi. Mutta olin niin nuori äiti, ilman vertaistukea ja vauvakuumetta tai lapsihaaveita nyt ylipäätään. Mutta jo raskausaikana oli olo, että me ollaan Miksun kanssa varmasti aika hyvä tiimi.

 

 

Antaisin lapseni puolesta mitä tahansa. Hän on syy siihen, miksi jaksan tehdä töitä, herään joka aamu, jaksan rämpiä pimeimpienkin aikojen läpi ja pitää itsestäni huolta. Rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain niin suurta, ettei sitä tajua aina ihan itsekään. Ja se on vuosi vuodelta syvempää. Kuusivuotiaan kanssa on jo ihanan helppoa. Me voidaan jutella, tapella ja neuvotella. Samaan aikaan saan vielä pikkuisen syliin, hän halaa ja tarvitsee minua silti aivan pienen lapsen tavoin. Jos vien aamulla hänet ensimmäisenä lapsena puistoon, saan vain nopeasti kuulla moikat ja niin leikit alkavat itsenäisesti, kuulemma myöhemmin saapuvat kaveritkin otetaan innolla mukaan. Kasvatuskeskusteluissa tekisi mieli itkeä, niin onnellinen olen positiivisesta palautteesta lapseni käytöksestä. Sydän pakahtuu ylpeydestä jäähallin ja tenniskentän laidalla. En välitä lainkaan kuka on joukkueen nopein tai taitavin, olen vain niin valtavan ylpeä siitä riemusta, joka lapsen valtaa hänen päästessään liikkumaan ja harrastamaan lempilajejaan.

 

Silloinkin, kun juoksen pää kolmantena jalkana töistä kotiin hakemaan treenikamoja ja ajan toiselle puolelle kaupunkia nälkäisenä ja kiukkuisena, teen sen kuitenkin pohjimmiltani ihan mielelläni, sillä rakastan tuota pientä, tänään kuusivuotiasta ja haluan tarjota hänelle mahdollisuudet hyvään elämään. Micael muutti koko elämäni suunnan, kiitos rakas pieni, että olet juuri tuollainen. Äidin pieni kalamies, nauravainen vitsiniekka, reipas urheilijan alku ja omien sanojesi mukaan rohkea kuin rotansyöjä. Ihanaa syntymäpäivää ja sylin täydeltä onnea rakas kuusivuotias <3

 

xo, Äiti