Luottokortin mukana saa muutaman kerran vuodessa kotiin lehden, jossa esitellään muun muassa upeita matkakohteita ympäri maailman. Silmiini osui kuva, jossa yhdistyvät Kaakkois-Aasialle tyypilliset vuoret, ääretön palmujen reunustama uima-allas sekä turkoosinsinisestä merestä juuri ja juuri erottuva taivas. Tuonne mä joskus vielä menen, päätin, vaikken tiennyt edes mistä kohteesta oli kyse. Tästä on aikaa jo monta vuotta. Katsokaa missä olen nyt.

 

 

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet saavuttanut unelmasi vähän kuin huomaamattasi? Olin unohtanut kokonaan tuon trooppisen paratiisiin kuvan, kunnes reilut pari vuotta sitten etsin hotelleja Thaimaasta kun mietimme talvilomakohdetta. Tuttu kuva tuli vastaan hotellivaraussivustolla ja kiljaisin, tämä oli se hotelli mihin halusin mennä. No, löytämäni hotelli oli täynnä. Joka ikinen ajankohta, joka olisi lomallemme sopinut – täynnä. Ja todella kallis. Päädyimme lopulta kyllä ihanaan hotelliin, mutta aivan toiselle puolelle Thaimaata. Unohdin koko jutun.

 

Kun varasimme hotelleja tälle reissulle, tuttu kuva tuli taas vastaan. Vapaata, ja vielä melkein puolet edullisempaan hintaan kuin edellisellä kerralla. Bookkasimme muutkin hotellit ja loman suunnittelu oli suunniteltu. Koko lomakin vähän unohtui, oli joulut ja muut kiireet. Kun eilen kävelin viidakon läpi tähän altaalle, muistin kuitenkin unelmani. Tänne mä joskus tulen. Ja niin mä tulin.

 

 

Alle parikymppisenä haaveilin, että vielä joskus pääsen omalla veneellä isän luo Ahvenanmaalle. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin kiinnitin ensimmäisen kerran oman veneen köydet Itäsataman laituriin. Isä oli ollut haudassa jo yli kahdeksan vuotta, mutta siellä me silti oltiin. Monen mutkan ja sattuman kautta, vähän vahingossa. Heitin joskus ystävälleni ääneen lenkillä, että olispa tuossa kiva joskus asua. Arvaatte varmaan nyt, missä. 10-vuotiaana koululaisena kirjoitin aineen unelmistani, siitä kuinka 25-vuotiaana asun Helsingin keskustassa chihuahuani kanssa. 25-vuotiaana niitä chihuahuoita oli kolme. Kaksi ensimmäistä juuri sen näköisiä, kuin mistä lapsena aina haaveilin. Toteutuneita unelmia.

 

Sanotaan, että kiitollisuus lisää todennäköisyyttä unelmien toteutumiseen. Uskon tähän täysin, sillä aina silloin unelmani ovatkin toteutuneet, kun olen aidosti tuntenut jostain välillä jopa ihan suunnatonta kiitollisuutta. Siis kerran oikeasti jopa itkin ratikassa onnenkyyneleitä, kun olin niin valtavan onnellinen ja kiitollinen. Olin juuri eronnut, myynyt asuntoni ja muuttanut vuokrayksiöön, en todellakaan tiennyt mitä tekisin tulevaisuudella ja opiskelinkin alaa, joka nyt vain sattui tuntumaan omalta jutulta sen hetken, kun kouluun hain. Niin päättämätön, niin hukassa ja niin suunnattoman kiitollinen, että olin juuri siinä tilanteessa. Sen jälkeen elämäni muuttuikin ja kaikki suurimmatkin unelmani toteutuivat ihan lyhyessä ajassa.

 

 

Kaikkien unelmien ei ole tarkoitus toteutua. Ja luojan kiitos ei ole, olisi oma elämäkin melko erilaista kuin nyt. Uskon näissäkin asioissa tarkoituksiin, jos unelma ei toteudu sen ei ollut tarkoitus toteutua, mutta opettaa meille elämästä jotain tärkeää.

 

Kiitollisuus on auttanut monen ikävän asian yli. Olen yrittänyt löytää sitä kaikkialta, niinäkin päivinä jolloin tekisi vain mieli itkeä ja mennä äkkiä nukkumaan odottaen seuraavaa, parempaa päivää. En aina onnistu, mutta yritän. Olen kirjoittanut monta postausta nyt viimeaikoina liittyen tähän kiitollisuuteen ja sen harjoittamiseen. Sitä kun täytyy todellakin harjoitella. Toivottavasti saat niistä vinkkejä itsellesi.

 

 

Joku voi nyt ajatella, että helppohan se on kiitollisuudesta kirjoittaa ja puhua, kun on saanut näin paljon. Olen saanutkin ja ajattelin ikävä kyllä vuosien ajan, että kun on saanut paljon, kohta varmaan tapahtuu jotain pahaa. Tästä yritän vieläkin opetella eroon, sillä tuo tunteen pirulainen välillä muistuttelee olemassaolostaan. Hyvä tulee hyvän luo ja vetää lisää hyvää puoleensa. Sama toimii myös toisinpäin negatiivisuuden kanssa.

 

Kiitollisuus on kuitenkin tunne, jota kokee usein eniten silloin, kun on tapahtunut jotain negatiivista. Ihmisten, jotka eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä, on paljon vaikeampi tuntea kiitollisuutta. Tutkimuksetkin sen kertovat. Ehkä se on salaisuus myös omaan kiitollisuuteeni. En pidä hyvää elämää ja toteutuneita unelmiani millään tavalla itsestäänselvyytenä. Ne ovat vaatineet paljon uhrauksia, pettymyksiä ja isoja kasvukipuja. Toivon silti kaikille muille vähän helpompaa tietä kohti unelmia ja niiden toteuttamista.

 

Minkä unelmasi sinä haluaisit toteutuvan? Kun ne sanoo ääneen, ottaa ensimmäisen askeleen sen toteutumista kohti. Itse tänään tuossa uima-altaalla niin ikään sinetöin yhden unelmani toteutumisen ja toisen sanoin sitten ääneen näille rakkaimmilleni. Katsotaan, miten käy ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Lähtöportilla pieni lapsi hyppii malttamattomana ilmaan. Erään matkaseurueen printattuja e-lippuja etsitään kuumeisesti yhden repusta ja toisen käsilaukusta, vaikka jokaisella on kädessä printatut boarding passit. Keskusteluista on havaittavissa pientä paniikkia jatkolennosta, huolta siitä, puhutaanko lentokentällä varmasti englantia ja mitähän ruokaa koneessa mahtaa olla. Viereisessä ravintolassa kippistetään alkavalle lomalle, nuoret tytöt kuvaavat lentolippua ja passia Instagramiin.

 

 

Lähdöissä on aina oma tunnelmansa. Odottava, jännittynyt ja hyvällä tavalla stressaantunut. Muistettiinko me nyt varmasti kaikki? Vielä kymmenen vuotta sitten tuotiin töihin lomapullaa ja laskettiin päiviä aurinkolomaan malttamattomammin kuin vanki odottaa vapautumistaan. Lentokentillä oli aina ihana tunnelma ja parasta olivat lähdöt. Loma, vihdoin, loma, loma, loma! Facebook-hehkutusta unohtamatta tietenkin. Olen onnekas, että olen saanut matkustaa näin paljon. Nähdä itse ja näyttää maailmaa lapselleni. Matkustaminen on antanut meille paljon. Olen saanut nähdä niin erilaista elämää ja esimerkiksi sosiaaliluokkia laidasta laitaan. Suunnatonta köyhyyttä, mutta myös äärimmäistä rikkautta. Oppinut paljon enemmän kulttuureista, kielistä, maailmasta ja sen menosta yleensäkin, kuin mitä koskaan voisin Suomessa siitä opiskella.

 

Matkustamistani varjostaa kuitenkin oikeastaan aina vähän ikävä seikka. ”TAAS te lähdette lomalle, ootte kokoajan jossain reissussa!” kommentit ovat inhottavan tuttuja meille kaikille kolmelle. En tiedä kuvittelenko vain, vai onko tuo jotenkin inhottavasti sanottu viisivuotiaalle, joka innoissaan kertoo lähestyvästä reissusta? Jos se pilaa jo aikuisenkin reissufiiliksen, mitä se tekee pienen lapsen viattomalle innolle? Tiedän, matkustamme melko paljon. Itse olen viimeisen vuoden aikana tehnyt vähemmän reissuja kuin aiempina vuosina, mutta nyt talvella matkoja on vähän enemmän. Se tuntuu olevan ikävä kyllä yllättävän monille tuon syyllistämisen aihe. En usko, että läheskään kaikki tarkoittavat sitä edes pahalla, mutta itse olen vain kyllästynyt jatkuvasti puolustelemaan että kyllä me nyt taas lähdetään lomalle. Syyllistämisessä ei ole kyse matkustamisen ilmastovaikutuksista, vaan ihan vain siitä että lomailemme liian usein.

 

Nautin täysillä marraskuussa vietetystä viikosta Dubaissa, sillä emme olleet pitkään aikaan matkustaneet kolmistaan ulkomaille ihan vain lomalle. Micael ei ollut reissannut lähes puoleen vuoteen ja ihmiset jopa toivottelivat meille hyvää lomaa. Oli tosi kiva fiilis lähteä reissuun. Sen jälkeen olemme käyneet kahdesti Lapissa mökillä, jossa olimme ensin itsenäisyyspäiväviikonlopun ja sen jälkeen reilut kaksi viikkoa joulun ja uudenvuoden pyhien ajan. Aivan kuten kuka tahansa muukin matkusti Suomessa perheensä luo viettämään joulua, me lensimme omalle mökille ilman sen kummempaa lomailua. Meillä ei ole kesämökkiä, mutta meillä on Lapin mökki jossa käymme tämän kauden aikana itse enää yhden kerran. Emme käy viikonloppuristeilyillä, emmekä oikeastaan koskaan matkusta viikonlopuksi nopeille kaupunkilomille. Tänä talvena meillä on kolme matkaa ulkomaille, joista yksi on työmatka ja yksi lomailtiin jo silloin marraskuussa, Dubaissa. Lapissa vietettyä aikaa en edes laske lomaksi, olemme silloin mökillä ja itseasiassa aina tavoitettavissa myös työasioissa. Kuten lähes joka ikinen ilta ja viikonloppukin. Mietin vähän tämän julkaisemista, mutta halusin ainakin olla avoin – lähden lomalle aivan eri asenteella kuin silloin, kun suljin kotiin lähtiessä työpaikkani oven mukana työt kokonaan mielestäni.

 

Olen kirjoittanut usein siitä, kuinka esimerkiksi mieheni tekee töitä jatkuvasti eikä lomaile koskaan niin, että olisimme kotona. Se on iso syy siihen, että matkustamme silloin, kun siihen on mahdollisuus. Tämä reissutahti tosin loppuu pian, sillä Miksu aloittaa puolentoista vuoden päästä koulun. Vaikka koulu sallisi poissaolot, en halua itse, että lapsi joutuu opiskelemaan itsenäisesti lomallaan. Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka paljon helpompaa koulussa on oppia ja sisäistää ne opitut asiat. Hyödynnetään nyt kuitenkin vielä tämä aika, kun on mahdollisuus lähteä vaikka kesken tammikuun Kaakkois-Aasian aurinkoon. Tämä vuoden ensimmäinen puolikas on kaiken lisäksi viimeinen mahdollisuus matkustaa paljon jo Miksun harrastustenkin takia. Syksyllä jääkiekkotreenejä on enemmän eikä niistä voi olla näin usein pois.

 

 

En koe millään lailla itse esimerkiksi tällä hetkellä tarvitsevani lomaa. Siksi odotan tätä tulevaa reissua niin ikään uusien seikkailujen kannalta, kerrankin on energiaa tehdä muutakin kuin ladata akkuja ja kerätä voimia tulevaan. Kaipaan valoa ja lämpöä kuitenkin ja voi sitä lapsen riemua kun kerrottiin, että lähdetään reissuun. Hän on ihanan sopeutuvainen ja vaikka lapset rutiineja rakastavatkin (kuten minäkin), uskon että kotiarkeen verrattuna 24/7 äidin ja isin kanssa oleminen tekee pikkuiselle paljon enemmän hyvää. Ja sen jälkeen päiväkotiinkin on kiva mennä. Minusta on ihanaa mennä töihin jo lyhyenkin loman jälkeen ja vaikka matkustamista rakastankin, viihdyn aina parhaiten kuitenkin kotona.

 

Kirjoitin tämän postauksen, sillä ystäväni kanssa puhuimme tästä aiheesta ja totesimme molemmat, että on todella inhottavaa joutua esimerkiksi salailemaan asioita elämästään sen takia, etteivät muut alkaisi syyllistää ja arvostella. Ystäväni oli jättänyt kertomatta omasta matkustamisestaan tunnettuun ökykohteeseen, sanoi vain töissä lähtevänsä reissuun. Asuntokaupat piti tehdä ikään kuin salassa, sillä eihän heillä nyt sopinut olla useampia asuntoja pääkaupunkiseudulla. Olen onneksi itse oppinut olemaan melko hyvin välittämättä, mutta en todellakaan kiellä, etteikö tuo jatkuva taas te lähdette lomalle -arvostelu latistaisi omaa reissufiilistäni. Sillä sitä se tekee. Ehkä tarkoitus ei tosiaan ole paha, mutta kuka haluaa toiselle pahan mielen syyllistämällä ”jatkuvasta” lomailusta?

 

Lapsen lomafiilistä yritän kuitenkin ylläpitää kaikin keinoin, sanottiin hänelle mitä tahansa. Onnea on päiväkoti, jossa lomailmoitukseemme vastattiin, ai ihanaa, tekin! Nyt on niin monet lapset reissussa. Muistan, miten ihanaa varsinkin lapsena oli matkustaa. Kaikki parhaimmat lapsuusmuistoni liittyvät aina reissuihin. Kiitos äiti ja isä, että veitte ja järjestitte meille ihania kokemuksia. Muistan joka ikisen risteilyn ja etelänloman. Toivottavasti myös Miksulle jää näistä matkoista kultaisia muistoja ja paljon elämänkokemusta. Siitä huolimatta, että olen kuullut viime päivien aikana monesta suunnasta, että taas me lähdetään lomalle.

 

Ollaan nyt siinä lähtöportilla. Ei nyt ihan hypitä ilmaan enkä ole ottanut lentolipustakaan kuvaa tai tehnyt Facebook-päivitystä (vähän suuremman yleisön tavoittavamman blogipostauksen sitten kuitenkin) enkä kyllä laskenut öitä tähän reissuunkaan. Siitä huolimatta, taidan skoolata kohta lentokoneessa ja toivottaa itselleni ja näille perheenjäsenilleni hyvää lomaa. En voi sanoa että ansaittua ja kauan kaivattua, mutta hyvää lomaa nyt kuitenkin.

 

Lapsi on innoissaan, kohta se varmaan hyppää ilmaan.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Aloitin viime viikolla alkuvuoden hyvinvointiteeman ajaksi pienen postaussarjan, jossa julkaisen joka maanantai kysymyksen liittyen hyvään oloon ja kehon ja mielen yhteyteen. Viime viikolla pohdittiin hyvää oloa ja tunnetta elossa olemisesta. Tänään on kysymyksen vuoro, joka ainakin minut pysäytti kun se ensimmäisen kerran tuli vastaan. Uskallatko vastata julkisesti kommenttiboksissa, vaikka nimettömänä?

 

Mikä estää sinua olemasta onnellinen juuri nyt?

Niin yksinkertainen ja niin koruton kysymys pakottaa kohtaamaan joko ne asiat, jotka oikeasti ovat elämässä huonosti tai sitten vain oman tyytymättömyyden ja kiittämättömyyden. Kun itse luin tämän kysymyksen ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten, en kokenut oloani mitenkään erityisen onnelliseksi. En, vaikka vietin samaan aikaan kivaa aurinkolomaa luksuskohteessa perheeni kanssa. Olin moniin asioihin tyytymätön ja vähän kiittämätönkin. Silloin kiitollisuuden tunteminen ei todellakaan ollut vahvuuksiani. Nyt se on itseasiassa VIA-luonnetestin mukaan suurin vahvuuteni. Sivuhuomiona, VIA-luonnetesti kannattaa tehdä vaikka vuosittain tai elämänmuutosten keskellä puolivuosittain. Itse sain ainakin erilaiset tulokset nyt kuin 1,5 vuotta sitten ja pidin molempia aivan totuudenmukaisina testaushetken tilanteeseen nähden. No, takaisin nyt kuitenkin onnellisuuteen. Ja mikä estää sinua olemasta onnellinen juuri nyt?

Kysymykseen vastaaminen antaa sinulle vastaukset, kuinka sinun tulisi toimia. Onnellisuus kun ei ole päämäärä, se on läsnä hetkissä juuri siinä tylsässä ja tavallisessa arjessakin. Se vaatii vain pysähtymistä, kiitollisuuden tuntemista ja niin tylsältä kuin se kuulostaakin, negatiivisten asioiden hyväksymistä. Tiesitkö, että tutkimusten mukaan jopa onnettomuudessa halvaantuneet tuntevat itsensä usein onnellisemmiksi kuin kiireen keskellä elävät katkerat suorittajat? Kenenkään elämässä tuskin koskaan on tilannetta, ettei siinä ole yhtään mitään ongelmaa. Negatiivisia tunteita on ihan jokaisessa päivässä. Hääpäivässä, lapsen syntyessä, unelmaloman ensimmäisenä päivänä, asuntokaupoilla, uutta työsopimusta kirjoittaessa, lottovoittoa hakiessakin. Mutta annammeko negatiivisuuden estää onnellisuuttamme?

On tietysti asioita, jotka oikeasti estävät meitä olemasta onnellisia juuri nyt. Mutta estävätkö ne meitä olemasta onnellisia loppuelämämme ajan? Lähes kaikkeen voi vaikuttaa, ainakin oman asenteensa kautta. Jos pystyt selkeästi vastaamaan, mikä tai mitkä asiat estävät sinua olemasta onnellinen juuri nyt, tiedät mitä sinun täytyy elämässäsi muuttaa ainakin ihan ensimmäisenä. Raha- ja terveyshuolet eivät ole tietenkään aina helposti muutettavissa, mutta varmasti jokainen voi tehdä pieniä muutoksia kohti parempaa. Ehkä uusi työpaikka tai kouluttautuminen ratkaisee rahahuoliasi edes vähän? Ehkä voit muuttaa elämäntapojasi ja elää hieman terveellisemmin? Jotkut asiat on vain hyväksyttävä ja niiden kanssa on opeteltava elämään.

Silti uskon, että moni tähän kysymykseen vastauksen löytävä kokee onnellisuutensa esteiksi asioita, jotka ovat lopulta aika merkityksettömiä. Sitä tyypillistä sitku-elämää. Mutta sitku jättää huonon parisuhteen, vaihtaa itselle sopimattoman työn tai saavuttaa kovalla työllä suuren unelmansa, voi ollakin paljon onnellisempi kuin aiemmin. On tärkeää tunnistaa, millä on oikeasti merkitystä ja tekeekö itse oikeasti kaikkensa oman onnellisuutensa eteen. Jos kadehdit menestyvää naapuria, pyri samaan itse. Tiesittekö, että suomalainen kadehtii paljon enemmän esimerkiksi työllä tehtyä rahaa, kuin lottovoittoa? Tätä on oikeasti tutkittu ja se on ihan totta. Lähtökohtaisesti jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan, ei niinkään oman onnensa seppä.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian