28 tammikuun 2022

Posted at 15:17h in Ajatukset by
6 Likes

 

En tiedä voiko yliopistossa opiskeleva ja päivätöissä käyvä, viidesti viikossa harrastavan lapsen itsekin paljon harrastava (koira)äiti  sanoa koskaan, että olisi muka aikaa, mutta siltä se välillä tuntuu. Siitäkin huolimatta, että yleensä vähintään pari kertaa viikossa kiroan elämän olevan pelkkää tiskikoneen täyttöä ja yhtä organisointia.

Kuitenkin aamulla kantaessani nauraen ekaluokkalaista sammakkoasennossa alakertaan ja vitsaillessani, kuinka hän oli ensimmäistä kertaa sylissäni juuri samassa asennossa mutta 52-senttisenä ja kolmekiloisena, tajuan miten valtavan pitkän matkan olemme siihen keittiön saarekkeen ääreen kulkeneet.

 

 

Elämässä on alkanut taas yksi vaihe. Yhtäkkiä (niin, no yhtäkkiä ja yhtäkkiä..) voinkin taas tehdä ja suunnitella omia asioitani aivan eri tavalla. Pikkulapsiaika tuntuu hullun kaukaiselta. Katsoin ystävän lapsen rattaita ihan yhtä oudosti, kuin silloin kun minulla ei vielä ollut lapsia. Ketään ei tarvitse vahtia koko ajan. Koti pysyy (joskus) siistinä, syödään samoja ruokia. Lapsi istuu auton etupenkillä. Etupenkillä?! Muistan itse, kuinka isolta, juhlalliselta ja suorastaan aikuiselta tuntui saada istua etupenkillä. Voin mennä kauppaan yksin. Voin soittaa lapselleni joka tuntuu muuten aivan ä-lyt-tö-män oudolta.

 

Samalla olen saanut juttuseuraa, kuuntelijan ja yllättävän uuden tietolähteen. Luemme molemmat ranskan alkeita ja jaamme oppimiamme uusia sanoja. En olisi koskaan uskonut, että tämä vaihe tulisi näin pian. Muistan aina sen hetken, kun tajusin ettei omaa aikaa tule olemaan pitkään aikaan. Leppoisa vauva-arki alkoi olla muisto vain, kun päiväunet olivat lyhentyneet minimiin ja lapsen perään täytyi katsoa koko ajan. Oli lauantai-iltapäivä ja yritin laittautua kylpyhuoneessa tuloksetta. Jouduin jatkuvasti komentaa, vahtia ja pelätä, mihin se pieni pää kohta taas kolahtaa. Siinä hetkessä ajatus siitä, että olen vuosiksi sidottu äitiyteen, tuntui rysähtävän kerralla tajuntaan.

 

 

En kaipaa sitä aikaa, en ollenkaan, mutta tunnen suurta kiitollisuutta kun katson kaikkia näitä vaiheita taaksepäin. En koskaan unohda kaikkia niitä päiväkotiin käveltyjä epätoivon kilometrejä, en väsymyksen itkuja enkä Tripp Trappiin kuivuneiden soseiden raaputuksesta syntynyttä taistelua. Mutta nekin olivat iso osa tätä matkaa.

Nyt tapellaan ruutuajasta ja läksyjen teosta.

 

Mutta oksennusten pesu lentokoneen penkistä, uhmaikäiselle väkisin puettu ulkohaalari, turvaistuimet, kuumekouristukset ja aamulla mielellään kymmeneen nukkuva lapsi olivat kuitenkin ihan eri juttu. Ei ole ikävä. Tappelen paljon mieluummin siitä ruutuajasta tällä ylimääräisellä ajallani. Ajalla, joka tuntuu oudolta. Kuin pitäisi tehdä jotain.

 

Viime vuonna hain yliopistoon. Tänä vuonna päätin hankkia koiranpennun.

Taas mennään.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


26 tammikuun 2022

Posted at 21:27h in Elämäntavat, Hyvinvointi by
3 Likes

 

 

Hyvinvoinnin kolme tärkeintä: Ruokavalio, liikunta, uni. Ja suurin niistä on uni.

 

Olen herännyt aikaisin liikkumaan. Olen venyttänyt illan treeniä tai lenkkiä aivan liian myöhään, mutta tehnyt sen silti. Kun myöhäisillan jumpan tai juoksun jälkeen makaa sängyssä vailla tietoakaan väsymyksestä, muistaa kyllä aamulla tinkiä mieluummin seuraavalla kerralla treenistä kuin unesta.

Vuosien valvomiset, yötyöt ja väärä unirytmi sekoittivat päätä, samensivat ihoa.

Krooninen kärttyisyys ja aivosumu olivat arkipäivää ja samalla julistin kuuluvasti, kuinka minulle kyllä riittää 5-6 tuntia unta. Riittää, riittää.

On vähän ironistakin, että kun pelkäsin menettäväni lopullisesti yöuneni lapseni syntymän jälkeen 7,5 vuotta sitten, sainkin sen sijaan vihdoin tarpeeksi unta ja unirytmin, joka oli minulle oikea. En voisi enää kuvitellakaan valvovani kolmeen siivoamassa keittiön kaappeja tai kirjoittamassa tekstejä sinisen valon ääressä tietokoneella. Siinä vaiheessa olen jo nukkunut sen 5-6 tuntia ja jatkan sikeästi vielä muutaman lisää.

 

 

Vaikka ruokavalio onkin avaintekijä terveyteen, hyvään oloon ja energisyyteen – jotka heijastuvat tottakai siihen ulkonäköönkin, ja liikunta supertärkeää kehon ja mielen terveydelle, kannattaa ihan ensin kiinnittää huomiota uneen.

Liikaakin voi nukkua, ei sekään ole hyvä. Mutta yleensä kaltaiseni arjen multitaskaaja ei tähän joukkoon kuulu.

 

Moni on aloittanut tammikuussa elämäntapamuutoksen joka on ihan loistava juttu. Innostun elämäntapamuutoksista lapsen lailla ja niitä on ihana seurata somessa. Uskaltaisipa jengi jakaa niitä enemmän julkisesti, mutta ymmärrän epäonnistumisen ja julkisen itsensä nolaamisen pelon aivan liian hyvin itsekin.

Elämäntapamuutostakin tehdessä kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota uneen. Riittävä uni takaa sen, että a) jaksat treenata ja palaudut hyvin b) ruokarytmisi säilyy normaalina c) mielialasi pysyy tasaisena ja olet lempeämpi paitsi ihmisille ympärilläsi, ennen kaikkea itsellesi.

 

 

Olipa kerran mökillä huonot sängyt. Taidettiin nukkua niillä ihan hyvillä sängyillä neljä vuotta. Vaikka muuten nukunkin mökin hiljaisuudessa ja rauhassa hyvin, heräsin silti joka yö. Milloin mihinkin, mutta aina vähintään alitajunnassa kummittelivat huonot sängyt. Kun sitten vihdoin saatiin aikaiseksi tilattua uudet, ei ole katsokaas ihan pikku juttu tilata Lappiin kotiinkuljetuksella sänkyjä siten että onnistuisi olemaan vielä itse paikan päällä, alkoivat (ei niin) yllättäen myös kokonaiset yöt.

Kotona sänky, muhkeat petivaatteet ja laadukkaat lakanat ovat tärkein kohde, johon laittaa rahaa. Eläisin mieluummin ilman tv:tä kuin katsoisin telkkaria paskassa sängyssä. Karvat nousevat pystyyn kun ajattelenkin aikanaan nuoruuden poikakavereiden huoneita ja ikivanhoja runkopatjoja.. Halusin aina olla kotona yötä omassa prinsessasängyssäni.

 

Lopuksi vielä lyhyt resepti hyvään uneen:

 

Diffuuseriin laventelia, nenän ollessa tukossa myös pari tippaa piparminttua.

 

Suihkuun aina ennen nukkumaanmenoa. Kärsiessäni erään lääkityksen aikana unettomuudesta, sain valtavasti apua kylmä-kuuma-suihkusta ennen nukkumaanmenoa.

 

Tuuleta petivaatteet, vaihda puhtaat lakanat.

 

Lakanoiden lakanat ovat muuten sveitsiläiset Schlossbergit, näihin kannattaa jopa säästää rahaa.

 

Suihkauta rentouttavaa yrttisuihketta tyynyyn.

 

Lue hetki kirjaa ennen nukahtamista, laita se puhelin suosiolla pois jo ennen sänkyyn menoa.

 

Klassikkoja, mutta toimii. Kauniita unia <3

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


19 tammikuun 2022

Posted at 22:07h in Ajatukset, Hyvinvointi by
4 Likes

 

Lähtiessäni Suomesta, pakkasin mukaan kotitestejä joita olin tehnyt kurkkukivun, tukkoisen nenän ja oudon olon takia jo useita. Jokainen outo olo loppui kuin seinään negatiivisen tuloksen piirryttyä testitikkuun. Töissä muusta ei puhuttukaan. Jokainen Wilma-viesti liittyi jollain tavalla rajoituksiin. Ystävien elinkeino on kohta kolmatta vuotta vaarassa, osa on heittänyt hanskat jo tiskiin. Harrastaa ei ensin saanut ja kun sitten sai, joku meni kipeänä treeneihin. Ystävän ”mulla on korona” viestit taitavat olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus.

Lentokentällä mikään ei ollut auki. Ei mikään. Autioituneet kaupat ja ravintolat muistuttivat enää etäisesti siitä, millaista elämä joskus oli. 

 

 

Koska olen ottanut kolme rokotusta, pelkäsin lentoa varten tehtävää PCR-testiä mahdollisen oireettoman taudin takia. En uskaltanut edes ottaa matkalaukkuja esille, jos en pääsisikään lähtemään. Lähden ehkä keskiviikkona, sanoin kaikille.

Negatiivisen testituloksen jälkeen lähdin vähän sekavissa tunnelmissa matkaan. 

 

Negatiivista testitulosta kysyttiin kentällä useamman kerran. Maskipakkoa en enää edes muista, se on niin automaattista. Testejä tehdään kaikkialla, testejä mainostetaan kaikkialla.

Silti, elämä on hyvin lähellä normaalia. Se tuntuu oudolta, mutta samalla niin tutulta. Voin mennä minne tahansa. En ajattele tartuntaa, en itseasiassa hetkeäkään. Kurkkukipu ja outo olo loistavat poissaolollaan. Ihmiset ovat iloisia, tervehtivät, juttelevat, ystävät jopa halaavat. 

 

Istuin äsken itsekseni parvekkeella. Tuijotin häkellyttävän suurta kaupunkia ja yöksi kääntyvää arabialaista iltaa. Maa on ollut auki jo yli puolitoista vuotta. Suomeen verrattuna elämä on aivan uskomattoman normaalia. Eroja emiraattien välillä on, mutta täällä Dubaissa on valittu tällainen toimintatapa. En tiedä miksi, ehkä kukaan ei tiedä, mutta virusta on täällä huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Asukkaita taas lähes kolminkertaisesti enemmän. Tuntuu uskomattomalta, että täällä eletään näin.

 

Kuinka kaipasin ruokakaupan tungosta, salilla treenaamista, puhetta muustakin kuin koolla tai ceellä alkavasta viruksesta. En voi silti välttyä Suomen uutisilta. Enpä olisi vuosi sitten uskonut ajattelevani nyt täällä, etten millään viitsisi mennä käymään Suomessa, etten vain saisi tartuntaa. Pidensin nyt täälläoloaikaani ja toivon pysyväni terveenä sen Suomessa vietetyn ajan, jotta pääsen pian lentämään takaisin.

Pysyväni terveenä Suomessa vietetyn ajan (?!) 

 

Aivan valtavasti voimia teille kaikille rajoitusten (ja sairastumisten) kanssa kamppaileville. Nyt todella tuntuu, että alkaa riittää. Enkä puhu omasta mukavuudenhalustani, vaan ihmisten mielenterveydestä, taloudellisesta pärjäämisestä ja kaikkien näiden vaikutuksista paitsi heidän myös heidän läheistensä elämään. Suomessa tuohon kaikkeen tottui, mutta täällä.. Elämän ollessa lähellä sitä normaalia, on hyvin ristiriitainen olo.

Maskipakko ja rokotettu väestö, loputtomat rajoitukset ja kuitenkin vapaus valita?

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian


11 tammikuun 2022

Posted at 09:29h in Ajatukset by
6 Likes

 

Astuin ulos ovesta kettukuvioisiin villapaitoihin puettujen koirien kanssa. Lumen kuorruttamat puut häikäisivät kauneudellaan, puhdas pakkasilma täytti keuhkot ja olo oli just sopivan onnellinen. Alkuvuoden ja kauniin talvisään huumaa, siitäkin huolimatta että kello oli yli yhdeksän. Näin pihaportin eteen pysähtyneen naisen puhuvan puhelimeen lenkkivaatteet ja kuuluisan trendikäs heijastinliivi yllään.

 

Särö täydellisyyteeni, rauhalliseen iltakävelyyn. Joudun ohittamaan portilla ihmisen joka seisoo suoraan sen edessä. En ole kävelyillä koskaan kovin sosiaalinen – kuten varmasti huomaat, enkä varsinkaan nyt, kun koitan kaikin keinoin välttää ihmisten lähellä oloa entisestään, etten vain saisi positiivista testitulosta.

 

Että viittii jäädä siihen puhumaan puhelimeen, voisko kävellä samalla eteenpäin?! Ai että ihmiset on nykyään laiskoja..

 

 

Olin jo mumisemassa ystävällisesti ”hei anteeks, voisitsä vähän väistää?” kun kuulin lenkkeilyasuisen naisen puhuvan puhelimeensa jotain seuraavanlaista:

 

”Voidaanko jutella vielä ihan hetki, ootan tässä ulkona sen aikaa et lapset nukahtaa. (Miehen nimi) teki uudenvuodenlupauksen et nukuttaa lapsia useammin ja mä lupasin itelleni lenkkeillä. Nyt et mä sit lähin vielä tähän aikaan kävelylle koska pakko oli saada se lenkki tehtyy!”

 

 

Ei laiskuutta, vain täytettyjä lupauksia. Koukkasin sutjakasti villapaitaiset koirat kainalossa lempeästi hymyillen naisen ohi. Teki mieli kiljuen kehua, että hyvä sä ja hyvä sun mies, toi oli hieno juttu ja oon niin ylpeä ihmisistä jotka pitävät lupauksensa. Naamioin nämä sanat kuitenkin leveäksi hymyksi ja toivon, että hän sai siitä fiiliksestä edes osan itselleen. Ulkona olemisen hyviä puolia, voi huomata hymyn kun maski ei ole sitä peittämässä.

 

Itselleni olisi tehnyt ehkä hyvää luvata olla vähän vähemmän ennakkoluuloinen ja ajatella asioista positiivisemmin. Loppuvuosi tuntui leikanneen siivun optimistisuudestani, mutta täällä sitä taas pala palalta kerätään tammikuun lisääntyvässä valossa. Kiitos universumi, sen lempeästä muistutuksesta. Ihmiset voi joskus olla myös aika ihania.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


09 tammikuun 2022

Posted at 12:00h in Ajatukset, Lifestyle, Ruoka by
4 Likes

 

Meillä on ollut jo vuosia tapana syödä aina ensimmäisenä (ja yleensä toisena, kolmantena ja viimeisenäkin..) ateriana simpukat valkoviinissä. Ranskassa valmistetaan simpukat paremmin kuin missään muualla, havainto saattaa olla myös kovin positiivisen Ranska-illuusioni seurausta, ja tunnelma niitä syödessä ja viiniä juodessa on aina yhtä idyllinen.

 

Koska en ikävä kyllä vietä (vielä) tämän enempää aikaa Ranskassa, voin onneksi tuoda palan ranskalaista keittiötä kotiin. Simpukat ovat vastoin monen odotuksia helppoa ja nopeaa sosiaalista syötävää, ja maistuvat ranskalaisittain valmistettuna yleensä heillekin, jotka ovat niitä aiemmin kammoksuneet.

 

 

Kodistamme löytyy myös aivan ärsyttävän iso viiden litran kattila, jolle ei koskaan ole käyttöä ja joka vie aina tilaa. Tajusin kuitenkin joskus sen olevan aivan täydellinen simpukkakattila, niistä kun tulee yleensä vieläkin parempia, jos ne keittää oikein isossa padassa. Sen jälkeen ison kattilan viemä tila kattiloille tarkoitetusta laatikosta ei ole häirinnyt pätkääkään. Enää se ei ole ärsyttävä iso kattila, se on simpukkakattila.

 

Vinkki simpukkaostoksille: Ostan itse aina Stockan Herkusta tiskiltä, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Kannattaa valita aina tuoreet sinisimpukat. Niitä myydään palvelutiskeillä ja palvelutiskit ovat parasta ruokakaupoissa ja palvelutiskien ihana henkilökunta käy jokaisen simpukkapussin läpi ja heittää huonot pois. Se nyt ei kuitenkaan ollut pointti. Tuoreita simpukoita myydään toisinaan myös valmiiksi pakattuina ihan hyllyssä, jolloin ne ovat käyttövalmiita eli valmiiksi tarkastettuja.

 

 

Käyn kuitenkin itse simpukat läpi vielä kotona, eli huuhtelen vedellä, harjaan ”parrat” pois jos niitä on, heitän rikkinäiset pois ja kopautan jokaista avonaista simpukkaa esimerkiksi keittiön tasoa vasten. Jos simpukka sulkeutuu, se on elossa eli käyttökelpoinen. Joskus simpukat ovat unisia, jolloin ne sulkeutuvat hitaasti tai vain osittain. Jos mitään ei tapahdu ja simpukka on aivan auki, se on heitettävä pois. Simpukan ei tarvitse kuitenkaan olla aivan 100% kiinni, pieni rako ei siis haittaa mitään.

 

 

SIMPUKAT VALKOVIINISSÄ

kahdelle

 

1 – 1,5 kg sinisimpukoita (esivalmisteluohje yllä)

2-3 salottisipulia

3-4 valkosipulin kynttä

nippu lehtipersiljaa

1 fenkoli (tämän voi jättää pois jos fenkolin maku ei iske)

loraus oliiviöljyä

2-3 rkl voita

noin puoli pulloa valkoviiniä (3-4 dl)

 

  1. Putsaa simpukat ylläolevan ohjeen mukaan.
  2. Kuori ja pilko oikein pieneksi silpuksi salottisipulit sekä valkosipulit.
  3. Kuullota oliiviöljyssä salottisipulit ja valkosipulin kynnet kauniin kuultaviksi.
  4. Lisää simpukat, valkoviini, voi ja pilkottu persilja kattilaan.
  5. Anna kiehua noin viisi minuuttia kannen alla, kunnes simpukat ovat avautuneet. Simpukat kypsyvät höyryssä, joten niiden ei tarvitse peittyä nesteeseen.
  6. Tarjoile simpukat suoraan kattilasta. Kata pöytään myös kulho ”roskille”. Itse tykkään syödä simpukat haarukalla, toiset tekevät sen käsin. Simpukoiden parina kannattaa tarjoilla jotain herkullista leipää, jota voi sitten dipata tuohon ihanaan valkoviiniliemeen. Ranskassa simpukoiden parina tarjoillaan yleensä (itseasiassa tosin belgialaisittain) ranskalaisia perunoita. Loput viinistä kannattaa tietenkin nauttia simpukoiden kanssa.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian