13 joulukuun 2021 Lopussa
Jos katson blogikirjoituksiani taaksepäin, taidan olla jokaisena vuonna tähän aikaan kirjoittanut siitä, kuinka lopussa olen ollut. Nyt tekisi lähinnä mieli napata noiden tekstien kirjoittajaa olkapäistä kiinni, ravistella vähän ja sanoa että et kyllä tiennyt mistä puhuit.
Ja taas toisaalta, vaikka elämä on kuormittanut tänä vuonna paljon enemmän kuin aikoihin, olen myös ottanut enemmän vastuuta siitä, että karsin kaiken ylimääräisen p*skan pois. 2020 kasvoin, 2021 muutuin.
Nyt sentään jo ymmärrän kuten aikuisen kai kuuluisi ymmärtää (mutta jota kukaan ei silti tunnu ymmärtävän), ettei sitä vuotta koskaan saa valmiiksi joulukuun loppuun mennessä. Vuodenvaihde on kuin loman alku, ennen sitä vetää täysillä kaiken nippuun, ja siinä samassa itsensä loppuun. Nauti siinä sitten lomasta kun voimat menevät palautumiseen, jonka jälkeen kaikki voi taas alkaa alusta.
Tärkeä muistutus: Keskity arjen kuormituksen vähentämiseen, älä jatkuvaan selviytymiseen. Kun arki tuntuu jatkuvalta selviytymiseltä, aletaan olla vaarallisilla vesillä.
Kirjoittaessani tätä olen itsekin kuitenkin aika lailla lopussa. Reagoin joka vuosi pimeyteen melko voimakkaasti ja vaivun johonkin sellaiseen melankoliaan, jonka olemassaoloa en osaa auringontäyteisenä toukokuun aamuna kuvitellakaan. Syksystä asti olen tehnyt hirveän määrän töitä poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen sekä samalla rämpinyt läpi ylimääräisten yliopiston kurssien. Tiedän, että olen ottanut liikaa taakkaa harteilleni, mutta päätin selviytyä siitä nyt, kun olen voinut tehdä mahdollisimman paljon koronarajoitusten takia vielä etänä. Saatan olla kahdessa palaverissa yhtä aikaa, joka ei tietenkään missään nimessä ole tavoiteltava tila ja se on aina toisesta pois, mutta tällä mahdollistan sen, että teen kerralla ”pois alta” hommia, jotka olisivat edessä myöhemmin. En tiedä teistä, mutta itse ainakin kannan mieluummin kerralla sen isomman taakan maaliin asti ja lepään sen jälkeen, kuin jatkuvasti vähän jolloin tuntuu, ettei homma lopu koskaan.
Meinasin itkeä onnesta, kun tajusin että yliopistolla on kuukauden talviloma ja neljän kuukauden kesäloma. Olen vuosien myötä totuttanut itseni ikään kuin jatkuvaan stressiin joka ei koskaan lopu, joten ihan konkreettiset pitkät tauot tuntuvat jopa vähän uskomattomilta. Pikkulapsiarjesta, mielen ongelmista ja muista kriiseistä kun ei voinut pitää lomaa.
Nyt on kuitenkin joulukiireet hoidettu pois alta, lahjat paketoitu ja viimeinen luento on jo ylihuomenna. Joulukuun ehkä stressaavin asia, Caran vuosittainen sydänkontrolli on takana ja sen jälkeen sainkin joulumieltä ostamalla joululahjoja eläimille, jotka eivät niitä muuten luultavasti saa. Perjantaina näin tyttöjä illanvieton merkeissä ja kun istuimme vielä yöllä baarin jälkeen juttelemassa elämästä (kuin ennen vanhaan, se oli ihanaa), sain jotain sellaista mitä todella tarvitsin. Olkapään, vertaistukea, ajatukset pois kaikista arjen huolista.
Pian lähden takaisin Lappiin rauhoittumaan, keräämään niitä kuuluisia voimia. En olisi vuosi sitten arvannutkaan, että lopetan ravintovalmennukset ja vaihdan sosiaalisen median side hustleni yliopistoon. Opin taas vähän kantapään kautta, ettei kannata haalia itselleen liikaa asioita, vaan paras tulos ja olo syntyy keskittymällä mahdollisimman vähään kerrallaan. On päästettävä jostain irti, jotta saa jotain uutta ja parempaa tilalle. Odotan siinäkin mielessä vuoden vaihtumista, sillä konkreettisesti se kääntää elämässäni ajan, jolloin kaikki työni rajoittuu täysin päivätyöhöni ja yliopistoon. En tee enää mitään muuta ja tällä hetkellä se on aivan ihanaa. En aseta uudelle vuodelle yhtään mitään tavoitetta, teemaa tai ajatusta. Kuten sanoin paniikinsekaisin tuntein perjantaina sinne eläinlääkäriin mennessä, tulee mitä tulee, sen kanssa sitten eletään.
Jaksamista loppuvuoteen <3
Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian
