Koska yksi suosituimpia postauksiani kautta aikojen on ollut ”näin pudotin ne viimeiset viisi kiloa”, voi olla ettei tämä kirjoitus löydä lainkaan yleisöä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä teksti ihan ehdottomasti kannattaa lukea, jos ravinto ja ruokavalioasiat sekä saliharjoittelu kiinnostavat. Olen nimittäin itse ensimmäistä kertaa ikinä plussakaloreilla ilman ahdistusta joten ajattelin sen olevan blogipostauksen arvoinen asia. Se on blogipostauksen arvoinen asia.

 

Aloitetaan tämä teksti sillä, että väännän nyt rautalangasta: Kun minä kirjoitan lihasten kasvatuksesta, en kirjoita oikeasti isojen lihasten kasvatuksesta, en kisakunnosta, en bulkeista enkä massakausista. Kolmekymppisen naisen lihasten kasvatus tarkoittaa kuitenkin perustreenaajalle lihaserottuvuutta ja edes jonkinlaisen massan saamista sinne, missä lihaksia ei välttämättä ole – yleensä käsivarsiin, pohkeisiin ja olkapäihin. Muualle kroppaan taas ehkä halutaan enemmänkin kiinteyttä ja sopivaa lihaserottuvuutta. Am I right?

 

 

Kun lähdetään tavoittelemaan tätä lihasten kasvatusta, tarvitaan tietysti jotain mistä lähteä kasvattamaan lihasta. Jos painoa on lähtötilanteessa enemmän kuin sitä toivoisi, ei plussakaloreita tarvita vaan kehossa on jo massaa, mitä muuttaa lihakseksi. Muista tämä. Jos painoa on juuri ja juuri sopivasti tai liian vähän, tulee vastaan usein ongelma nimeltä painonnousu. Painon ei haluta nousevan, mutta samalla halutaan lihaksia (jotka.. painavat) ja lihaksia ei tule, jos ei syö yli kulutuksen. Yli kulutuksen syöminen eli minun kielelläni plussakalorit ovat siitä hirveän ihana juttu, että saa syödä kunnolla. Ei ole nälkää, ei nälkäkiukkua, ei alhaista verensokeria. Mutta se, että tietää syövänsä enemmän kuin kuluttaa (lue jos uskallat: lihottavansa itseään) ei olekaan mielelle niin helppo juttu.

 

Huomaan sen muutaman kerran viikossa. Ei ole nälkä. Tiedän, että pitäisi syödä, mutta en tunne lainkaan nälkää. Olen totuttanut itseni tietynlaiseen, vähäkaloriseen ja kaavamaiseen syömiseen. En pysty syödä yli kulutuksen.

 

Koska treenasin viimeisen vuoden ajan paljon, polttaen samalla rasvoja pois, en kesällä noudattanut oikeastaan minkäänlaista ruokavaliota. Se näkyi ja tuntui ja tästä sain kipinän vihdoin uskaltaa pidemmäksi ajaksi plussakaloreille, olinhan kuitenkin jo kerännyt vähän ylimääräistä rasvaa kesän humputtelujen aikana. Koska en halua missään nimessä lihoa enkä kerätä ylimääräistä rasvaa, on plussakaloreilla oltava kuitenkin tarkkana.

 

Plussakalorit eivät kuitenkaan tarkoita karkkeja, pizzaa ja hampurilaisia. Syön aivan tavallista kotiruokaa, mutta isompia määriä. Saatan joskus käydä ulkona syömässä ja ottaa lasin jos toisenkin viiniä ja toisinaan myös jälkkäriä. Kuitenkin sen verran ylimääräistä, että ilman raskasta liikuntaa useamman kerran viikossa lihoisin. Tämä on itseasiassa ollut hyvin silmiä avaavaa, sillä tällaiseen ruokamäärään tottuu helposti ja se alkaa tuntua normaalilta. Jos liikunta on epäsäännöllistä, kilot salakavalasti lisääntyvät. Plussakalorit itseasiassa motivoivat ainakin itseäni liikkumaan kovaa, sillä haluan käyttää ylimääräisen energian lihasten kasvuun, en rasvaprosentin nostamiseen. Niin kultaista keskitietä on kokeneenkin treenaajan kuitenkin vaikea löytää, ettei rasvaa lainkaan kertyisi. On siis otettava riski, että sitä tulee väkisin vähän ekstraa, lähes huomaamattomasti kuitenkin jos noudattaa ohjeita oikein.

 

Järkevät plussakalorit naiselle ovat noin 300-500 kcal ylimääräistä, riippuen treenin määrästä, tehosta ja lähtötilanteesta. Jos paino alkaa reilusti nousta, kannattaa vähentää, mutta muuten plussakaloreilla täytyy vain yrittää olla ihan rohkeasti, varsinkin jos lähtöpaino on ollut kovin alhainen eikä lihas meinaa tarttua. Muuten se ei tartu koskaan. Maltillisella kalorinlisäyksellä rasvaa ei ehdi tulla liikaa, vaan ylimääräinen energia menee lihasmassan kasvatukseen. Ja lihasmassahan ei kasva, ellei lihasta treenaa isoilla painoilla, ja mielellään lyhyitä sarjoja jotta kuormaa saadaan riittävästi. Karkeasti sanottuna: kun lihas menee rikki treenin ansiosta (eli sattuu eikä jaksa enää), se alkaa korjata itse itseään ja samalla kasvattaa itseään. Treenin pitää siis tuntua, varsinkin ensimmäisten sarjojen olla lyhyitä ja painoa täytyy olla kunnolla tangossa. Jos lihasmassan kasvatus on tavoitteena, kannattaa ehdottomasti tutustua ammattitaitoiseen personal traineriin jos oma osaaminen on vielä alkutekijöissä. Lopulta huomaat, että treenaaminen ja syöminen onkin aika yksinkertaista hommaa.

On toki periaatteessa mahdollista kasvattaa lihasta ja polttaa rasvaa samaan aikaan, mutta se on järjettömän vaikeaa. Aloittelija voi siinä onnistua, varsinkin jos lähtötilanteessa on rasvaa mitä polttaa ja lihasmassa on pieni, mutta jo jonkin aikaa treenanneelle se on todella haastavaa. Koska haluan arjestani mahdollisimman helppoa, päätin tällä kertaa jakaa treenikauden kahteen osaan. Tämän loppuvuoden olen plussakaloreilla ja alkuvuodesta aloitan dieetin eli miinuskalorit.

Eli jos ja kun kerään rasvaa lihasten kasvatuksen myötä kroppaan nyt loppuvuoden ajan, alkuvuodesta alan polttaa niitä pois kalorivajeen avulla. Kesäksi kroppa on taas kiinteä ja voin aloittaa halutessani projektin alusta. Itselleni sopii tällainen syklitys ainakin toistaiseksi kovin hyvin, toki jossain vaiheessa voi tullakin olo, että haluan ylläpitää jotain tiettyä kuntoa pidempään. Ehkä joskus kutsuu täysin salivapaa vuosi jolloin keskityn joogaan, ehkä joskus vaihdan pelkkiin kestävyyslajeihin.

 

Oli mitä oli, liikkumisesta en luovu koskaan.

 

Jos haluat järkevän ruokavalion plussakaloreille tai ruokavalion, jolla voit ylläpitää nykyistä painoasi ilman, että salakavalasti lihot, NEW LIFE valmennukseni on siihen ihan loistava valinta. Plussakaloreille voit valita painoluokan ylempää siten, että saat sen 300-500 kcal ylityksen (kalorimäärät on mainittu kussakin painoluokassa). Jos haluat ylläpitää nykyistä painoasi ja esimerkiksi dieetin tai detoxin tuloksia, valitse vain oma painoluokkasi. NEW LIFE on tarjouksessa tämän viikon ajan 29,90e (norm. 39,90e) joten klikkaile omasi koriin, materiaalit ovat käytössäsi aina ja valmennus opettaa sinut syömään tavalla, jota voit jatkaa turvallisesti vaikka koko loppuelämäsi ajan.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Käyn huollattamassa geelikynnet noin neljän viikon välein. Ennen puhuttiin pitkäaikaisesta ja luottamuksellisesta kampaajasuhteesta, nykyään kampaamoiden ollessa valtavia, jopa kymmenen kollegan kanssa jaettavia avotiloja, ei mahdollisuutta niin henkilökohtaiselle keskustelulle enää välttämättä ole. Mutta voi onni, että minulla on kaupungin lahjakkain kynsien tekijä Henna, jonka kauniissa ja harmonisessa liiketilassa olemme juttujemme kanssa aivan kahdestaan parin tunnin verran joka kuukausi.

 

Henna laittoi minulle viime kerralla pitkästä punaiset kynnet. Niin klassiset, niin yhteensopivat, niin punaiset.

 

 

Punaisissa kynsissä on jotain samaa kuin täydellisesti istuvassa mustassa mekossa. Toimii aina. Minua ne muistuttavat lapsuuden kynsilakkahetkistä niin rakkaan äitipuoleni kanssa, mutta yhtä lailla vievät ajatukset iloisiin sinkkuaikoihin, jolloin mukana kulki kaikkialle aina se sama punainen lakka. Se oli juuri tätä klassikkosävyä, joskin lakkausjälki oli krhm, hieman erilaista. Yleensä sitä sudittiin viime hetkellä kynsiin, kun laukku oli jo pakattu ja kenkiä jalkaan vetäessä huomasi sormien epäsiistit, lakkaamattomat nysät.

Miksi ne piti edes lakata?

 

Punaisella värillä on monta symbolista merkitystä. Se symboloi rakkautta, intohimoa, voimaa, energiaa ja vahvuutta. Monissa kulttuureissa punainen on hyvän onnen väri. Venäläiset uskovat punaisen lompakon tuovan vaurautta. Olen omistanut punaisen lompakon siitä lähtien kun kuulin tämän. 

 

Punaisten kynsien taika on kuitenkin todellinen. Punaiset kynnet mielletään edelleen hyvin naisellisiksi, eikä varmasti vähiten juuri siksi, että takavuosien glamouria henkivät filmitähdet toivat ylelliset punaiset kynnet koko maailman tietoisuuteen. Klassikot tekevät yleisilmeestä heti asteen naisellisemman vaikka naisellisuudella ja naiseudella ylipäätään ei olekaan enää mitään tekemistä ulkoisten seikkojen, saati nyt sitten kynsilakan värin kanssa. Hah hah. Mutta minulle klassikkopunainen symbolisoi edelleen naisellista, vahvaa ja itsenäistä naista. Sellaista, joka itsekin haluan olla. Tietysti se mikä kellekin on naisellisuutta, vahvuutta tai itsenäisyyttä, on yksilön itsensä määriteltävissä.

 

Huonona päivänä, juuri sellaisena kun ei jaksa yhtään uskoa itseensä ja onnistumisiinsa, voi vilkaista kynsiin. Kuulostaako vähän naurettavalta? Ehkä, mutta pienten asioiden merkitystä juuri sellaisena huonoina päivinä, kun ei jaksa yhtään uskoa itseensä ja onnistumisiinsa, ei kannata vähätellä.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kuluneella viikolla olen vihdoin päässyt kiinni yliopistoelämään. Kun tänään luin iltapäivälehdestä mainoksen syksyn korkeakouluhaun alkamisesta, ensimmäisenä teki mieli kiljua. Hakekaa ihmiset opiskelemaan! Mietin ehkä minuutin, onko mitään järkeä lähteä kolmekymppisenä aikuisena yliopistoon, mutta siinä just on järkeä. Ex-naapurini itseasiassa inspiroi minua tässä lukemalla viisikymppisenä kuudetta maisterin tutkintoaan, pärjäten samalla työelämässä erinomaisesti.

 

Päätökseni hakea aikuisena yliopistoon tuli vähän yks kaks, eikä minulla ollut aavistustakaan millaiseen maailmaan hyppäisin. Olin jo muutaman vuoden miettinyt, että yleinen kasvatustiede (jossa jopa puolet opinnoista ovat valinnaisia opintoja, eli entiseltä nimeltään sivuaineita) olisi ihan mun juttu. Nyt kun olen päässyt kiinni tutkinnon todelliseen sisältöön, olen ilokseni huomannut että se taitaa olla vielä enemmän ihan mun juttu kuin osasin kuvitellakaan.

Muistutus itselle: Teet joskus myös hyviä valintoja.

 

Aikuisena yliopistoon hakemisessahan on ihan valtavasti etuja. Elämänkokemuksen pohjalta tuntee kiinnostuksensa ja käyttäytymisensä, eli itsensä, huomattavasti paremmin kuin ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä syksynä. Nyt tuntuu tavallaan aika hullulta, että olisin syksyllä 2008 ollut tässä samassa tilanteessa. Eikä se tunnu edes hullulta, se tuntuu mahdottomalta. Ihailen niitä nuoria, jotka tietävät jo varhain mitä haluavat ja mikä heitä kiinnostaa, toki samaa toivon myös omalle lapselleni, mutta minä en vain mahtunut siihen joukkoon. En, vaikka kuinka halusin ja yritin.

Mahduin kuitenkin siihen joukkoon, joka aina kannustaa tekemään suuriakin muutoksia. Ota se avioero jos siltä tuntuu, vaihda sitä alaa. Tee lapsi nelikymppisenä. Sinä pystyt siihen. Ihmettelen välillä loputonta uskoani ihmisiin, sen täytyy juontaa juurensa loputtomasta uskostani ihmeisiin.

 

Alanvaihtajien tarinoita kuuntelen aina suurella mielenkiinnolla, ne kertovat usein paitsi menestyksestä, myös siitä mahtavasta vapauden tunteesta kun vihdoin uskaltaa riskien uhallakin luottaa intuitioon ja seurata omaa intohimoaan.

Itse en ole kuitenkaan vaihtamassa (ainakaan tietoisesti) alaa ja tästä syystä saatan olla monen mielestä erikoinen opiskelija. Pikemminkin odotan näiltä opinnoilta sitä, että ne täydentävät minua, nykyistä työtäni, ja elämääni ja arkeani nyt ylipäätään. En todellakaan tiedä mitä haluan sitten joskus tehdä, paitsi tutkia ja ihmetellä tätä ihmeellistä ilmiötä nimeltään elämä.

Olenhan loputtoman utelias. Katsoin juuri ikkunasta taivaalla lentäviä lintuparvia. Sen sijaan että toteaisin taivaalla olevan muuttolintuja, selvitin jo vuosia sitten miten, milloin ja ennen kaikkea miksi linnut muuttavat. Jatkuva kiinnostukseni ja tiedonjanoni oikeastaan ihan kaikkea paitsi kiirettä kohtaan on toisinaan kovin uuvuttavaa, mutta samalla se on kuljettanut minua monille poluille. Olisipa kovin tylsää kävellä aina sitä suoraa tietä kohti maalia.

Tämä uteliaisuus vei minut myös Helsingin yliopistoon. Olen viime päivinä miettinyt paljon todellisia kiinnostuksen kohteitani, ainakin mitä sivuaineiden valintaan tulee (send help!) ja tästä syntyi myös oma juttunsa, jonka aion pian julkaista. Mitä jos eniten kiinnostaa kaikki eikä osaa valita? Voiko elämässä ollenkaan pärjätä jos ei ole vain yhden alan spesialisti?

 

Kannattaa myös unohtaa kaikki ajatukset siitä, että vain tietynlaiset stereotyyppiset ihmiset hakevat opiskelemaan sitä ja tätä tiedettä. Tai hakevat opiskelemaan ylipäätään. Hyvät kanssaihmiset, on vuosi 2021. Yhtä aikaa voi olla mies ja nainen, rakastaa hömppää, urheilla maailman huipulla, olla viisas ja älykäs, istua kynsihuolloissa, luennoilla ja opiskella. Kaikki samalla viivalla.

 

Olen saanut paljon viestejä Instagramissa siitä, kuinka monet haaveilevat opiskelusta aikuisena. NYT on sun aika hyvä ihminen, HAE sinne minne haluat. Voisin taas kiljua. Hakemuksen lähettäminen on se ensimmäinen juttu. Se ei sido sinua yhtään mihinkään, mutta se motivoi. Ehkä kokeilet pääsykoetta? Ehkä vaihdat hömppäkirjan ja paskat realitysarjat muutamaksi kuukaudeksi pääsykoekirjoihin? Mitä sitten, vaikka et pääsisi sisään? Ainakin yritit. Kenellekään ei tarvitse edes kertoa, että hait. En minäkään kertonut, enkä ollut edes varma menenkö koko valintakokeeseen, sillä olin niin epävarma. Usko itseesi ja toivo aina parasta.

 

 

 

Aikuisena yliopistoon voi olla jopa helpompaa päästä. Riippuen toki valintakokeesta, mutta ainakin tällaisille yleishyödyllisille ”haahuilualoille” ovet voivat avautua helpommin sillä olet ehkä jo aiemmin tutustunut tieteellisiin tutkimuksiin, lukenut tieteellisiä artikkeleja ja saanut elämänkokemuksen, aiempien opiskelukokemusten ja työkokemuksenkin kautta paitsi tietoa ja yleissivistystä, myös paljon itsevarmuutta. Kannattaa tutustua myös ensikertalaiskiintiöiden vaatimuksiin, sillä jos sinulla ei ole aiempaa korkeakoulututkintoa (yliopisto tai AMK), pääset ensikertalaiskiintiöön jolloin yliopistoon pääseminen on vieläkin helpompaa.

 

Ja kiitos jopa poikkeusaikojen, suoritin itse ensimmäiset kurssit ihan työpäivien aikana toimistolla, sillä suuri osa opinnoista on etänä. Yliopisto on siitä myös mainio paikka opiskella, että tutkinnon suorittaminen on hyvin joustavaa ja omaa etenemistään saa suunnitella itse. Meille itsenäisille, huonoille ohjeiden noudattajille aika ässä. Kursseja ei muutenkaan ole mahdottoman paljon jos etenee opintosuunnitelman mukaisesti ja varsinkin meille mielellään nenä kiinni kirjassa -tyypeille opintojen sovittaminen työ-, perhe-, ja harrastuselämään ei ole lainkaan niin mahdoton yhtälö kuin aiemmin kuvittelin.

 

Voisin vielä kerran kiljua, HAE N-Y-T jos yhtään olet sitä miettinyt. Jos mietit että haet vasta vuoden päästä, samat asiat ja ajatukset ne ovat edessä silloinkin. Jahkailulla vain siirrät niitä eteenpäin. Jos kaipaat tsemppiä, neuvoja tai muuten vain huonoa huumoria ja ajatuksia yliopistoon hakemisesta ihan minkä ikäisenä tahansa, DM me ;)

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ