28 heinäkuun 2021

Posted at 17:18h in Elämäntavat, Hyvinvointi, Lifestyle, Matkailu by
2 Likes

 

Lähdin Hankoon kauluksellisessa kreppipaidassa ja siisteissä boucleshortseissa. Reilun viikon verran jaksoin föönata hiukset pyöröharjalla, käyttää rannekelloa ja pukeutua juhlailtoina Zimmermanniin. Kausi vaihtui. En jaksanut enää välittää milloin olen harjannut hiukset, pessyt vaatteitani tai käyttänyt laiturilla kenkiä. Saatoin hypätä juoksulenkillä mereen uimaan ja sen jälkeen suihkuttaa sinilevävedet pois itsestäni puutarhaletkulla. Kesäkausi. Ajattelen olevani onnellisimmillani siellä, missä horisontti näkyy, kalliot ovat lämpimiä ja lokit kirkuvat hyvät huomenet. En tarvitse kuin kylmän kaljan (rosée ok), juttuseuraa ja pitkiä lenkkejä.

 

Syksyn tullessa on taas keksittävä, millaista laukkua on käyttänyt ennen siirtymistä ruokakaupan kestokassien kauteen. Kontrasti kahvinväristen kasvojen ja auringossa valkoiseksi palaneen hiuskarvan välissä on niin huvittava, että alkaa vähitellen siirtyä mielellään kohti meikkipussia. Arvet ja ruvet säärissä eivät enää tunnu kuuluvan asiaan, vaan muistuttavat lähinnä huolettomuudesta huolimattomuudesta helteisinä kesäiltoina. Se, että lapsi lapset tippuvat mereen on yhtäkkiä aivan kamalaa, kun keskikesällä se vain nauratti. Kuului asiaan, silloin.

 

 

Tänä kesänä en ole kaivannut sekuntiakaan ulkomaille. Oikeastaan olen pikemminkin ihmetellyt, miksi olen koskaan halunnut matkustaa kesällä ulkomaille. Ehkä aiempina kesinä säät ovat olleet huonoja tai olen viettänyt enemmän aikaa Helsingissä. Kesällä en nimittäin pidä lainkaan Helsingistä. Tällä hetkellä olen pari päivää kotona ja toimistolla tekemässä töitä, mutta haaveilen kokoajan pääseväni pian takaisin Hankoon. Kunhan saan Kaivarin lainaa vähän lyhennettyä, ostan Hangosta itselleni toisen kodin. Tämä tosin poikkeaa tästä kausiajattelustani, sinne tahdon kaikkien ihmettelyistä huolimatta kesän jälkeenkin. Syksyllä, talvella ja keväälläkin. Ja just sen takia, ettei siellä ole mitään.

 

Talvella haluan asua ulkomailla. Rakastan Lappia ja hullaannun luonnosta ja hiihtämisestä, mutta toivon aina, että saisin asua arkipäiväni auringossa. Haluan muuttaa milloin minnekin ja välillä pyörittelen itsellenikin silmiä. Innostuu tänään yhdestä, huomenna toisesta. Ennen ajattelin, etten vain sopeudu minnekään ja olen onneton tuuliviiri, joka ei oikein tiedä mitä haluaa. Nykyään ajattelen, että on ihan suunnaton rikkaus vielä kolmekymppisenäkin innostua tänään yhdestä, huomenna toisesta. Ymmärtää elämän kausia ja sitä, että maailman paras paikka on luultavasti heinäkuussa eri, kuin helmikuussa. Jos heinäkuussa viihtyy ilman meikkiä ja kenkiä, voi kesäkuussa ihan yhtä lailla föönata hiuksia pyöröharjalla ja ostaa vähän turhan kalliita sandaaleja.

 

Kun aloin ymmärtää ja hyväksyä elämän erilaisia kausia, huomasin että elämä pysyy itseasiassa yllättävän samanlaisena kaikista kausivaihteluista huolimatta. Ei tarvitsekaan muuttaa itseään ja hiusväriään ihan jatkuvasti. Sitä alkaa taas googlata lentoja, ostaa huultenrajauskyniä ja selata muotilehtiä. Toukokuun Vogue on edelleen avaamatta, mutta ehkä jätän sen itselleni muistoksi tästä kesästä. Lehti, jota en koskaan ehtinyt avata, sillä oli kiire elää. Tänä kesänä muotiani ovat muutenkin olleet mahdollisimman vähät vaatteet ja ne ruokakaupan kestokassit.

Mennään niillä vielä hetki. 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

27 heinäkuun 2021

Posted at 11:25h in Ajatukset, Hyvinvointi by
3 Likes

 

Kesän viimeiset hellepäivät ovat kuulemma tässä. Tuntuu hullulta puhua loppukesästä. Onhan sitä vielä jäljellä, mutta vähitellen pimenevät illat ja kauppoihin ilmestyvät kanttarellit muistuttavat tosiasioista nimeltään arki, syksy ja koulun alku. Aurinko paistaa eri lailla kuin kesäkuussa, värit ovat lämpimämpiä, sunnuntaina heinäkuu on ohi. Pikkuhiljaa on palattava kaikkeen siihen, mistä nyt pidetään lomaa.

 

En todellakaan tiedä kuinka aion yhdistää yliopiston, työt ja lapsen alkavan koulutien.  Mutta auringon maalatessa lämpimiä sävyjään loppukesän tyyneen iltaan, on paljon helpompi uskoa asioiden taas järjestyvän.

Jollain ihmeellisellä tavalla ne yleensä aina järjestyvät.

 

 

Arjen aloituksessa pahinta on rutiineihin tottumattomuus. Vuosien kokemuksella tosin tiedän, että jo parissa viikossa tapahtuu ihmeitä. Tästä kesästä toivon kuitenkin jäävän jotain viemisiä myös sinne arkeen. Ainakin sopivaa huolettomuutta ja heittäytymistä. Auringonsäteitä silloinkin, kun valoja täytyy pitää päällä lounasaikaan. Kesä saisi puolestani kestää ikuisesti, mutta koska se ei toiveistani huolimatta koskaan kestä, onneksi kotona on paljon asioita joista nauttia kesän kurottaessa pikkuhiljaa kohti syksyä.

Välihuomiona: En välitä p*skaakaan villapaidoista, viltin alle käpertymisestä ja kynttilöistä. Pitäkää sweaterweatherinne. 

 

 

Arki pakottaa huolehtimaan itsestään. Muuten ei jaksa. Yhtäkkiä huomaan taas käveleväni joogastudiolle, tuijottavani sen ikkunasta avautuvaa sateista maisemaa kesken warriorkakkosen. Aikataulutan treenejä järkevästi, yleensä joka toiselle päivälle voimaharjoittelua. Alan syödä taas jotain aivan muuta kuin jokapäiväistä skagenia ja sommar saladia. Napsautan laventelidiffuuserin päälle kömpiessäni ajoissa sänkyyn. Teen sunnuntaina valmiiksi viikon kurkuma-inkiväärishotit, pakkaan illalla lapsen repun ja pesen harrastuskamoja urheiluvaatepesuaineella.

En avaa maanantai-iltana roseeta siksi, että on lämmin ja koska sunnuntai-iltanakin avasin. En avaa roseeta luultavasti useampaan viikkoon. 

 

 

Ja kun stressin merkit vähitellen hiipivät syksyn lehtien mukana sisään, voi arjesta ottaa hyvällä omallatunnolla pienen breikin. Toivottavasti maailma aukeaa meille kaikille ja pääsemme suunnittelemaan syys-, ja talvilomia. Sellaisia, jotka muistuttavat kesästä, huolettomuudesta ja heittäytymisestä. Onneksi sitä on kuitenkin vielä jäljellä. Vaikka hellepäivät olisivat ohi, muista imeä itseesi joka ikinen valonsäde, kello yhdentoista auringonlasku ja tunne paljaista sääristä kesäkengissä.

Kiitos aivan uskomattomasta kesästä. 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

19 heinäkuun 2021

Posted at 11:36h in Ajatukset, Hyvinvointi by
6 Likes

 

On mentävä kauas, jotta voi nähdä lähelle. Blaablaa. Tekisi mieli sanoa, että voi kun joku tietäisi kuinka loppu alkukesästä olin.. Samalla mietin kuitenkin kaikkia heitä, jotka eivät edes tänä kesänä voi pitää kesälomaa, heitä, jotka ovat jo palanneet töihin, heitä, jotka istuvat kuumassa kerrostaloasunnossa päivät pitkät toivoen, että olispa edes töitä josta pitää lomaa.

Kaiken sen kermapersearkeni keskellä olin kuitenkin ihan loppu ja jos iltaisin ruokapöydässä lenkkivaatteissa itkeminen lasketaan loppumiseksi, olin oikeasti aika loppu aika monena iltana.

 

Kesän ensimmäiset päivät Helsingissä olivat tavallaan pitkästä aikaa ihania, mutta siellä olin liian lähellä. Kesähankolaisuus jakaa mielipiteitä, mutta kuten kirjoitin, auton kulkiessa Raaseporin läpi kohti etelää, jäi Helsinkiin jotain, joka toivottavasti on sieltä myös kadonnut kun elokuussa palaan takaisin.

 

 

En suostu uskomaan, että meidän on tarkoitus elää ainaisen kiireen, riittämättömyyden tunteiden, loputtomalta tuntuvan deadlinen, jatkuvien suorituspaineiden ja ahdistuksen kanssa. On aika ahdistavaa ajatella, että se tuntuu olevan nykyään normi, jos siis yhtään haluaa tehdä uraa tai lapsia tai olla yhteiskunnan mittapuun mukaan hyvä ihminen. Olen viimeisen kuukauden aikana huomannut olevani huomattavasti parempi ihminen ilman näitä yllämainittuja asioita.

 

Tulimme viikoksi saaristoon. Pikkusatamissa, etenkin sellaisissa joissa ei välttämättä ole edes vettä tai sähköä, on ollut aikaa ajatella. Ahvenanmaan pysähtynyt aika ja elämä pistivät hidastamaan omaakin tahtia. Miksi kotona on jatkuvasti kiire? Miksi juoksen arjessa paikasta toiseen pysähtymättä ja aikaansaannokseni tuntuu olevan lähinnä miinusmerkkinen, menetetty aika?

 

Oivallan samoja asioita yleensä ollessani Lapissa. En ihmettele enää lainkaan, miksi ihmiset haluavat luontoon. Luonnostakin tosin on tuntunut tulevan suorittamista. Kaikki tuntuu olevan nykyään suorittamista. Ja kun kaikki omassa elämässä tuntuu suorittamiselta, on aika lähteä vähän kauemmas ja katsoa elämää uusin silmin. Ja juuri silloin, on aika elää.

 

 

Jos kuvailen itseäni edes muutamalla sanalla, esiin nousee yleensä aina sana perfektionisti. En tiedä synnytäänkö perfektionistiksi vai opitaanko se jo lapsena yhteiskunnan ja vanhempien ansiosta vai aikuistuessa loputtoman suorituspaineiden keskellä, mutta sen tiedän, että perfektionismin kanssa voi elää, kunhan aika ajoin muistuttelee itseään että hei, muista myös ihan oikeasti elää.

 

Jokainen tyylillään. Minulle sopii mainiosti se, että se perusarkeni on rutiinien täyttämää, selkeää ja järjestelmällistä. Siisti koti jäsentelee ajatukset, paperille kirjatut menot ja to dot auttavat hallitsemaan kaaosta. Kaaos kun on usein omassa päässäni. Tämän opin ajattelemalla erästä kollegaani, joka handlaa miljoona asiaa yhtä aikaa ilman sekoamista. Itselleni viisi ranskalaista viivaa post it-lapulla tuntuu olevan toisinaan liikaa. Jos kuvailen itseäni edes muutamalla sanalla, esiin nousee ennen kaikkea urheilullisuus. En voisi elää ilman liikuntaa ja se onkin ehkä suurin syy, jonka vuoksi pysyn näinkin järjissäni. Kun ajatukset sinkoilevat pingispallon lailla puolelta toiselle ja karkaavat välillä johonkin, josta ei millään jaksaisi juosta kiinni, säännöllinen treeni ja arjen muut rutiinit pitävät paletin kasassa.

 

Mutta auta armias, jos joutuisin aina elää niin. Toki uskon, että olisin kuitenkin ihan tyytyväinen. Elämä olisi hyvää, ajattelin itseasiassa näin myös itkiessäni lenkkivaatteissa ruokapöydän ääressä, mutta aina silloin tällöin se voisi olla kuitenkin tosi hyvää. Ja elämä on yleensä tosi hyvää kun muistaa vaan elää.

 

Sukeltaa yöllä pimeään veteen. Juoda viiniä joka ikinen ilta välittämättä, onko lähdössä vielä lenkille tai mikä päivä on. Tilata ruokaa jota tekee mieli syödä, ei sitä jota olisi hyvä syödä (halleluja se on kuitenkin ollut lähinnä ahvenia ja salaattia). Järjestää ystävien kanssa extemporemenoja, vaikkei niissä olisi mitään järkeä. Jättää laskut maksamatta, koska tuli kiire hypätä uimaan. Hengittää keuhkot täyteen saariston rauhaa, nukkua just niin pitkään kuin huvittaa. Juosta täysiä keskellä metsää niin kauan, kunnes on ihan loppu.

 

Silloin on aivan eri tavalla loppu. Ja silloin loppuu myös moni sellainen asia, jonka toivoi loppuvan siinä vaiheessa, kun Länsiväylä vaihtui maantieksi.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

18 heinäkuun 2021

Posted at 22:48h in Ajatukset by
4 Likes

 

Instagramissa feediin ilmestyi kovin kaunis kuva, jonka alla oli vielä kauniimpi sanoma. Päätin siltä istumalta, että tämän otan elämänohjeekseni. Tiedättehän, kuinka juuri silloin kun on vähän hankalaa ja vaikeaa ja elämä tuntuu kolhivan, on yleensä edes vähän kateellinen muille. Aina jostain. Lapsista, lapsivapaista, töistä, vapaa-ajasta, kiharista hiuksista, suorista hiuksista, parisuhteista, vapaudesta. Aina jostain. Näihin hetkiin sopii tämä seuraava somelöytöni niin kovin hyvin.

 

Että silloinkin, kun tuntuu ihan mahdottoman vaikealta, tai ei edes niin mahdottoman vaikealta, joskus riittää huono päiväkin, voi joku ihailla, kuinka ihmeessä handlaat sen. Kuinka annat luvan ikävillekin tunteille tulla ja mennä, kuinka selviät siitäkin. Kuinka käsittelet asiaa, kuinka kohtaat sen. Tai mitä vaan. Koska sinä handlaat, ja minä. Tämän jälkeen edes vähän paremmin.

 

 

”Live the life you’d be envious if you saw someone else living it. This is my personal mantra. Whenever I’m going through a difficult time, like a breakup, and I’m wishing to be the person who could get over it and move on, I tell myself to be that person. Instead of waiting to be inspired by someone else and being jealous that they’re living a life I wish I had, I tell myself not to wait for that moment and to start being the person I want to be. ”

 


08 heinäkuun 2021

Posted at 10:26h in Ajatukset, Hyvinvointi, Lifestyle, Matkailu by
4 Likes

 

Tajusin juuri äsken, että olemme olleet Hangossa jo reilut kaksi viikkoa. Aamulla satoi ensimmäisen kerran. En muista milloin Hangossa olisi viimeksi ollut näin pitkään näin kuuma, saati tuuletonta. Joku saattaa sanoa että Hangossa paistaa aina, minusta täällä lähinnä tuulee aina. Ehkä näillä on jotain yhteistä, mutta erikoista on se, että tänä kesänä on bikinikelejä todella riittänyt. Yritän tietoisesti välttää säästä puhumista, onhan säästä puhuminen vähän, no, säästä puhumista, mutta tänä kesänä se on ollut melko mahdotonta.

 

Kesä menee täällä niin vauhdilla että viikonpäivät kulkevat suhisten ohi ja jatkavat matkaansa, vaihtaen kalenterin sivut uusiin vähän liiankin äkkiä. Toisaalta päivät täyttyvät kaikesta siitä mitä rakastan, joten perinteistä summertime sadnessia ei  ehdi syntyä.

Neuvo kesällesi: Tee mahdollisimman paljon kaikkea sitä, mitä rakastat. Aloita heti.

 

 

Olisin voinut kiljua onnesta ensimmäisellä pyörälenkillä. Oikeastaan kiljuinkin ensimmäisellä pyörälenkillä, mutta tämä johtui käärmeestä jonka elämä päättyi Bianchin renkaan alle. Ja miten voi olla, että viime kesän kyy-case tapahtui täysin samassa kohdassa? En pidä Helsingissä pyöräilystä, mutta rakastan Hangossa pyöräilyä. Rakastan koko kaupunkia niin paljon ja vielä paljon enemmän silloin, kun täällä ei ole kylän täydeltä kesäturisteja eikä varsinkaan regattaturisteja ja Viking Linen tuomia kesä- ja regattaturisteja. Jos joku sanoo Hangon kauden olevan lyhyt (kuulen tätä jatkuvasti) hän ei osaa arvostaa itse Hankoa, vaan viihtyy ilmeisesti lämpimillä ilmoilla isoissa ihmismassoissa.

 

Jos muuten Hanko-vinkit kiinnostavat, tämä viime vuonna kirjoittamani Hanko -postaus taitaa olla edelleen melko ajankohtainen.

 

 

Parasta täällä on stressittömyys, jonka pieni rantakaupunki tuo tullessaan. Hankolaisten elämäntapa on huomattavasti hitaampaa kuin helsinkiläisten. Se näkyy, ja se tarttuu. Ja se on juuri sitä, mitä ylikierroksilla käynyt helsinkiläiskehoni kipeästi tarvitsi. Missään muualla, paitsi talvisin Lapissa, en ole päässyt vielä tähän tilaan.

 

Olen juonut sopivassa suhteessa viiniä ja vihreitä smoothieita. Nauranut kesäyössä ystävien kanssa ja rentoutunut hieronnassa pitkän lenkin jälkeen. Tasapaino on tämän kesän sana. En voisi elää näin ympäri vuoden, minä nimittäin tarvitsen rutiineja, terveellistä ruokaa ja säännöllistä treeniä, mutta kesällä en voisi kuvitellakaan muuta. Pitkän treenikauden jälkeen voin ehkä paremmin kuin koskaan. Kun ei ota mitään stressiä ruoasta eikä liikunnasta eikä edes siitä jatkuvasta tekemisestä, keho ja hermosto palautuvat ja rentoutuvat. Jatkuvat lihasjumit ovat vaihtuneet vähitellen liikkuvuuteen ja motivaationi on jo nyt aivan ennätyslukemissa vaikka ajattelin aloittaa tavoitteellisen treenin vasta reilun kuukauden päästä.

 

Toinen neuvo kesällesi: Tee niitä asioita, mitkä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Välillä kutsuu aurinkotuoli ja rosèe, välillä hikilenkki.

 

 

Ja kun oikein ällöttää kesäherkuttelu ja viinittely, ja kun keho huutaa kevennystä helleturvotuksen jälkeen, kokeile tehokasta 14 päivän detoxvalmennustani. Vaikka itse sanon, se todella toimii. Ymmärrän, ettei kesällä halua ajatella minkäänlaisia dieettejä välttämättä ollenkaan, se on erittäin fine, mutta jos haluat esimerkiksi viikolla keventää ja viikonloppuna nauttia elämästä, 14 days detoxin ruokavalio on tähän täydellinen. 4-5 päivää sitä ja loput vapaata. Lupaan, että se tuntuu – ja näkyy. Löydät detoxin täältä.

 

Nyt valmistaudutaan vähitellen sen kuuluisan regattaviikonlopun viettoon. Ihania kesäpäiviä, missä sitten ikinä sitä vietättekään <3