Eiran kukkia eräänä kauniina keväänä

 

 

Käveltiin eskaripäivän jälkeen Kukkapuiston läpi. ”Muistatko äiti kun mä tästä salaa aina poimin sulle kukan? Kohta niitä kukkia on taas!” Muistan. Halusin kävellä vielä mäkeä ylös, kohti suosikkikiipeilypuuta ja siitä alas Juhani Ahon puistoon. Tullut meillä tunnetuksi ”Pikkupuiston” viereisenä ”Koirien puistona”. Sieltäkin on poimittu monet kukat. Kuinka voi suuttua pienelle pojalle, joka pyytää katsomaan taivaalle ja sillä välin napsauttaa kukan varren poikki tuodakseen sen äidilleen? Olen kävellyt Eiran puistot lapsen ja koirien kanssa läpi lukemattomat kerrat. Muistan jokaisen pihaportin, talojen kulmat ja kaduille kaareutuvat pensaat varmaan unissanikin. Ja tietysti kukat. Kohta ne puhkeavat taas upeimpaan loistoonsa, lapsikin sen tietää.

 

Syksyllä ne valmistautuvat lepäämään. Riisuvat kaiken nähneen korean ulkomuotonsa ja piiloutuvat. Sen sijaan, että unohtaisimme nuo komeat kukat sillä aikaa kun ne eivät ole esillä, muistamme niiden aikaansaaman ilon keskellä synkintä pimeyttäkin. On olemassa asioita, jotka tuovat huomaamattaan iloa ja turvaa jatkuvalla läsnäolollaan, mutta sitä kukat eivät ole.

Joka syksy ne lakastuvat, kuin muistuttaen että mitäs pidit meitä itsestäänselvyytenä, sinä itsekäs kiireinen. Ja silti muistamme ne upeina silloinkin, kun lumen alta ei näy varttakaan.

 

 

Kun ne nousevat uudelleen pitkän lepovaiheensa jälkeen ja vähitellen avaavat terälehtensä paljastaakseen piilossa olleen kauneutensa, kirkastavat ne vähän synkempääkin päivää ja mieltä. Se on täällä taas, kevät.

 

Ehkä me suomalaisetkin olemme vähän kuin kukat. Piileskelemme talven paksujen toppatakkiemme suojassa, unohdamme sheivata kalpeat sääremme ja lepäämme keräten voimia valon aikaan. Ja toukokuun tullen, vähitellen nousemme piilosta ja annamme auringon tuoda parhaat puolemme esille. Kesä voi hieman koetella uudistunutta ulkomuotoa, mutta muistot jäävät vaikka lehdet jonain päivänä lähtevätkin.

 

Mikä kukka sä olisit, pakko valita joku?” kysyi eskarilainen. ”No mä olisin vaaleanpunainen kirsikkapuun kukka, mikä sä?” ”Et sä voi olla kirsikkapuun kukka se kestää ihan liian vähän aikaa. Sä oot ruohosipuli se kestää kaiken.”

 

Ihanaa toukokuuta. Muista elää ♥


 

Pienelle vappubrunssille, dagen efterin kaveriksi tai ihan vaan energisen päivän välipalaksi. Tämä tuna-avokadoleipä taipuu moneen, mutta etenkin silloin kun tekee mieli kaikkea suolaista ja täyttävää, se on parhaimmillaan. Rakastan noita Ekbergin sisusämpylöitä, ovat loistava pari tälle tonnikalatahna-avokadoyhdistelmälle. Helppo resepti syntyy seuraavalla tavalla..

 

TUNA-AVOKADOLEIPÄ

 

Tonnikalatahna:

Purkki tonnikalaa

Purkki creme fraichea (vegeversioita on nykyään myös hyvin saatavilla)

Sitruunan mehu

Suolaa & Pippuria

Sekoita kulhossa ja anna tahnan tekeytyä jääkaapissa jonkin aikaa. Voit valmistaa sen vaikka jo edellisenä iltana, mutta tarvittaessa varttikin riittää.

 

 

Kaveriksi:

Suosikkileipääsi 

Avokadoa

Silmusalaattia & Korianteria

Suolaa & Pippuria 

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Intoilin ystävälleni taas sitä, kuinka koko elämäni järjestyy aina kun saan kodista jonkin tietyn paikan järjestykseen. Illalla siistitty keittiö takaa yleensä sujuvamman aamun, makuuhuone ilman vaatekasoja ja lattialla lojuvia petivaaatteita sen sijaan rauhalliset yöunet. Ne ovat sellaisia pikaratkaisuja kaoottiseen arkeen. Yhtenä iltapäivänä kotiin tullessani sain jonkun ihan kreisin innostuksen ja kaivoin esiin sen kuuluisan universaalin kiven, jolla hinkkasin kaikki valkopohjaiset tennarit ja juoksukengät puhtaiksi ja sen jälkeen pesin ne joko pesukoneessa tai suihkun alla. Että mitähän v*… lauloi Sannikin. Tästä innostuneena muutaman päivän sisään pesin kaikki neuleet villapesussa, vaakakuivatin ja nyt mietin, uskallanko viikata ne ikeakassiin talvitakkien kanssa. Liian monta kertaa kun on joutunut toukokuussa lainata untuvatakkia kun omat on viety kellariin, ei sitä uskalla ehkä ihan vielä..

 

 

Jo viime viikolla iski ajatus, että nyt on saatava joku tolkku arkeen. Tiedän, se ei johdu täysinäisistä kaapeista vaan siitä, että on ollut aivan tolkuton kiire ja arjessa meneillään isoja asioita. Mutta jos takkien ja mekkojen järjestämisellä voi saada siihen yhtään selkeyttä, se mitä luultavammin kannattaa tehdä. Koska kylmä sää tuntuu aamuisin vielä ihan luissa asti, en ole valmis luopumaan talvitakeistani vielä. Neuleetkin pidän, jos sattuu oikein vilu tulemaan. Mutta ennen sitä olen helpottanut arkea järjestelemällä vaatteet. Koska yritän kuitenkin päästä kaikesta liiallisesta konmarituksesta eroon, katson mieluummin järjen sijaan vaatteitani tunteella. Jos paita jota olen käyttänyt viimeksi pari-kolme vuotta sitten tuntuu edelleen rakkaalta ja ihanalta, se saa jäädä. Ja jos vähän liian kallis unelmamekko lempibrändiltä ei kuitenkaan tunnu omalta jostain ihan selittämättömästä syystä, se saa lähteä ilman mitään sen kummempaa järkisyytä.

 

Ideaalitilanteessa kaapissa on vain lempivaatteita, mutta onko ideaalitilanteita lopulta koskaan oikeassa arjessa olemassa? Viime kesänä kun pakkasin vaatekaappini varastoon ja otin kolmeksi kuukaudeksi mukaan vain lempivaatteitani, eivät ne tuntuneet enää niin erikoisilta.

 

En anna mitään maagisia ohjeita vaatteiden viikkaamiseen (okei okei jos pystyt, laita henkariin kaikki paitsi treenivaatteet ja trikoot) mutta ehkä kullanarvoisin oppi jonka olen vuosien ja erilaisten vaatesäilytysratkaisujen myötä saanut on se, että vaatteet kannattaa pitää kaikki näkyvillä ja säilyttää mahdollisimman väljästi. Näin välttyy tunkkaisilta tuoksuilta ja niiltä kaappiin unohtuneilta vaatteilta. Ja kun vaatteita tarkastelee tunteella silloin kun on aikaa, on niistä helppo luopua. Räps, kuvat myyntisovellukseen (käytän itse Zadaata) ja takaisin henkariin odottelemaan, meneekö kaupaksi. Jos käytät Zadaan appia, löydät muuten omat myytäväni täältä.

 

Ja niin niiden mekkojen myötä elämässäkin tulee tilaa kesälle ja aina jollekin uudelle. Järjestyksen ja selkeyden voisi listata kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osa-alueisiin. Miten hyvää tekeekään mielelle saada vähän lisää tilaa.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian