Syntymäpäivänäni istuin pyöreän pöydän ääressä katsellen ohi lipuvaa Viking Linea ja päätin, että jos en nyt tätä tee, en luultavasti tee sitä koskaan. Klikkasin yhden ainoan hakuvaihtoehdon järjestelmästä ainoaksi toiveekseni ja ehkä sekunnin miettimisajan jälkeen painoin Lähetä. Elämäni ei muuttuisi mihinkään jos minua ei valita. En uskonut hetkeäkään, että minut valittaisiin, ja olemattoman valmistautumisen takia ajattelin pariin kertaan jättää jopa valintakokeen väliin. Elämässä tuli kuitenkin vastaan odottamattomia käänteitä.

 

 

Olin jo lähes päättänyt skipata koko valintakokeen ja mietin, että aina voi yrittää uudestaan – sit kun oon valmistautunut paremmin, tiedättehän. Yhtäkkiä eräs sovittu meno peruuntui ja valintakoepäivänä kalenteri olikin tyhjä. Näin edeltävänä yönä painajaista siitä, että myöhästyin enkä ehtinyt kokeeseen. Aamulla päätin ainakin yrittää. Koiralenkillä löysin kevään ensimmäisen neliapilan. Aiemmalle opiskelutyylilleni uskollisena heitin jättimäisen hupparin päälle ja istuin valintakokeessa takarivissä puhumatta kenellekään sanaakaan. Kokeen alettua pääsin johonkin ihmeelliseen zen-tilaan, päässäni ei ollut mitään muuta kuin kokeeseen liittyvä aineisto ja monivalintakysymykset.

 

Mielestäni hyvin vaikeasta valintakokeesta jäi hyvin sekava fiiliskin. Tyhjensin pääni juoksemalla lenkin, enkä ajatellut koko koeasiaa enää ollenkaan.

 

 

Maanantaina sain viestin, että olen päässyt Helsingin yliopistoon lukemaan yleisiä kasvatustieteitä lähes täysillä pisteillä.

 

En. Olisi. Ikinä. Uskonut. Ajatuksia tulevasta opiskelusta, työelämästä ja kaavoista poikkeamisesta tulossa lisää myöhemmin. Paitsi rakkauteen, usko aina ihmeisiin. 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

”Siis toi on ihan varmasti sen vene! Mun on pakko mennä käymään! En pysty, apua!” 

 

Nuoren naisen sanat saivat lempeästi hymyilemään. Kesäillan kääntyessä vähitellen yöksi, kesäihastuksen vene oli (oletattavasti) bongattu ystävättären avustuksella laiturista. Sinisilmäisen, vielä viattoman ihastuksen ja mahdollisen rakkauden tunne täytti hetkeksi omankin sydämeni taluttaessani koiria Hangon hämärtyvässä yössä.

Uskon, ettei koskaan ole liian myöhäistä rakastua ja tuntea rakkautta. Ihastua, tuntea toisen ihastuvan. Yllättyä niin, ettei todeksi usko. Ja toisaaalta, pudota pilvilinnoista sekunnissa, sydämen jättäessä lyöntejä väliin ja epäuskoisuuden kuristaessa – vielä silmänräpäys sitten ihastuksen kourissa kiemurtelevaa – kehoa.

Aina viimeiseen hengenvetoon asti meillä on mahdollisuus tuntea. Tunnen kuitenkin myös syvää kiitollisuutta siitä, että värikäs ihmissuhdehistoriani on niinkin värikäs. Niin värikäs, että nyt on tasaista, rauhallista ja hyvää. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua, mutta sitä nuoruuden sinisilmäistä ihastumista ei elämänkokemuksen myötä saa enää takaisin. Onneksi, sillä ainakin omalle matkalleni osui monta hutia.

 

”Kato nyt on se siellä, nyt mennään, näytänks mä tarpeeks hyvältä?” 

 

Nuoret, luultavasti kymmenen vuotta itseäni nuoremmat, naiset kohensivat etelätuulen muokkaamaa kampaustaan. Kävelin itsekseni hymyillen ohi. Hangosta on alkanut moni suuri rakkaustarina. Omanikin. Tytöt suoristivat helmojaan. Suuntasivat ripsipidennyksillä kehystetyt katseensa veneeseen, josta nousi kannelle jo edesmennyttä isäänikin vanhempi mies.

”No mutta mitkä kaunottaret ne siellä…”

 

Ei näin, tytöt, ei näin.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Ihmiseksi, joka edelleen sanoo harrastavansa joogaa, joogaan nykyään hävettävän vähän. Toisaalta, kun oikein innostun, käyn kymmenen kertaa joogasalilla ja iltaisin osallistun onlinetunneille makuuhuoneeni lattialta käsin. Mutta kun ei ehdi, kun on salitreenit ja juoksut. Asia yksi: Älä ikinä unohda joogaa. Joogata kannattaa hänenkin, joka ei koskaan joogaa ja etenkin hänen, joka ei ole ehkä koskaan joogannutkaan. Tulen huomenna käymään Helsingissä ja ensimmäinen asia pakkauslistallani on joogamatto.

 

Heitä, joiden ansiosta olemme täällä. Eli jos nyt ihan konkreettisia ollaan, vanhempia ja isovanhempia. On helppo hukuttaa itsensä kiireisiin ja olla soittamatta. Ehtiihän sitä huomennakin. Mutta mitäs, kun ei ehdi. Isäni lähti jonnekin tuonpuoleiseen ihan vain nukkuessaan terveenä ihmisenä keskellä yötä. Ei vastannut seuraavana päivänä puhelimeen.

 

Koskaan, ei koskaan, saa unohtaa liikuntaa, silloinkin, kun haluaa pitää (siitä) lomaa. Viime elokuusta toukokuuhun treenasin ainakin läheisteni mielestä kuin hullu. Tietoisesti olen vähitellen tiputtanut treenimääriä, ollut liikkumatta jopa kokonaisen viikon kävelyä lukuunottamatta ja antanut kehon levätä. Aloitan taas elokuussa saman rumban uudelleen, mutta jos en lepäisi, en jaksaisi enkä itseasiassa edes pystyisikään. Koko kesää ei kuitenkaan kannata loikoilla, sillä on ihan tieteellisesti todistettu fakta, että keho tarvitsee liikuntaa voidakseen hyvin. On myös tieteellisesti todistettu fakta, että mieli tarvitsee liikuntaa voidakseen hyvin.

 

Hyvää viiniä. Elämä ja kesä on liian lyhyt lasillisista kieltäytymiseen.

 

 

Helteillä kroppa ja luonto ovat kovilla. Viinistä onkin luonnollista siirtyä seuraavaan. Älä unohda vettä. Ajattele, kuinka nopeasti kukat nuupahtavat kuumassa asunnossa. Kuinka nurmikot kellastuvat ja heinäkuinen Kaivopuisto muistuttaa sävyjensä puolesta lähinnä loppusyksyä. Mitä sinulle tapahtuu helteillä? Älä unohda vettä. Kukkien lisäksi muista nesteyttää itseäsi. Mitä enemmän juot päiväkahveja torin laidalla, viinilasillisia auringonlaskussa ja drinkkejä terassilla, sitä enemmän keho kuivuu. Saatoin kirjoittaa tämän ohjenuoraksi itselleni. Olen nimittäin nyt useampana yönä herännyt pohjekipuun ja suonenvetoihin. Tekemistä luultavasti sen hyvän viinin kanssa.

 

Silkkiä ja pellavaa. Tiedät kyllä, kun vaihdat polyesterileningit luonnonmateriaaleihin. Jos jotain olen ostoksiltani oppinut, niin että jokaiseen vaatekaappiin (ja budjettiin) kannattaa mahduttaa ainakin yksi silkkimekko ja muutama ajaton pellavavaate.

 

Mistä kaikki alkoi. Ja missä olet nyt? Monen milleniaalin elämäntarina alkaa olla jo tässä vaiheessa sellainen, että tajuaa jo tulleensa johonkin ja lähteneensä jostakin. Hyvä tapa harjoittaa kovin tarpeellista nöyryyttä ja kiitollisuutta on painaa mieleen, mistä kaikki alkoi.

 

 

Asioita joita kannattaa unohtaa: Katuminen (tapahtuneet asiat eivät muuksi muutu vaikka morkkistelisit ja murehtisit kuinka, voit vain ottaa opiksesi ja olla jatkossa viisaampi), työnteko lomalla, työasioiden ajattelu lomalla, polyesterileningit, laiskuus ja turhasta kitiseminen.

Älä unohda elää muru.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Kun torstaina ajoimme Länsiväylältä läpi Kirkkonummen, Inkoon, Raaseporin ja Tammisaaren, oli innostukseni taso tuttua lapsuudesta. Se käsinkosketeltava riemu matkalla uimarannalle tai saareen. Sellainen sopivasti epätodellinen olo alkavasta lomasta, ehkä enemmänkin vanhempien alkavasta lomasta ja siitä, että saa kerrankin syödä tavanomaisesta poikkeavia herkkuja ja ainakin uida niin kauan, että sormet ja varpaat muistuttavat rusinaa ja huulet sitä vesiväriä, jota saadaan sekoittamalla sinistä ja punaista.

 

 

Moni asia on tuntunut tänä kesänä tutulta lapsuudestani, mutta ehkä juuri siksi että olen käsitellyt paljon lapsuuttani ja menneitä vuosia viimeaikoina ajatuksissani, puheissani ja kirjoituksissanikin. Ehkä meillä on vihdoin rauha ja yhteinen sävel menneisyyden kanssa, ehkä..

Nykyisyyden kanssa meillä on ainakin tällä hetkellä hyvin yhteinen sävel ja juuri tässä lempeän lounatuulen viilentäessä kesäkuun iltapäivää, tunnen jotain sellaista rauhaa, jota en ole tuntenut pitkään aikaan.

 

Olavi Uusivirran laulaessa kuulokkeissani ollaanko tämä kesä näin, voin vain hymyillen vastata mielessäni – ollaan kuule just näin.

 

 

Myimme keväällä veneen ulkomaille. Maanantaina rakkaimpani tuli Hollannista uudella Hankoon. Rakastan tätä uutta. Vaikka asumme huomattavasti pienemmin, on fiilis kaikin puolin parempi kuin vanhassa. Ollaan täällä koko kesä. Voi onnellisuus. Olen saattanut toistella lausetta ”elämä on hyvää” jonkun toisen mielestä turhankin monta kertaa viime päivien aikana. Vihdoin energiat tuntuvat liikkuneen, planeetat loksahdelleet oikeille paikoilleen ja minä löytänyt sinne, minne kuulun. Vittumainen vuosi ei tunnu täällä yhtään niin vittumaiselta kuin Helsingissä.

 

Ristiriitaista. Rakastan Helsinkiä, se on ainoa kaupunki koskaan jota voin täydestä sydämestäni kutsua kotikaupungikseni, mutta en vain pysty olla siellä koko vuotta. Ehkä syksyn tullen kaupunki taas kutsuu, mutta nyt tuntuu, että täällä on huomattavasti helpompi hengittää.

 

Joka soluni nauttii tunteesta, kun ainoa muistettava aikataulu on tällä hetkellä illan rantasaunavuoro. Keholla menee hetki tottua ajatukseen, että nyt saa ihan oikeasti olla, mutta sielu tuntuu hyppivän ilmaan. Kiitos elämä, ollaan tämä kesä näin.


 

Pahoittelen heti jos joku teistä oikeasti klikkasi itsensä tänne blogiin juhannustaikojen ohjeiden perässä. Luin juuri jostain ”Riisu yltäsi seitsemän vaatekappaletta ja kömmi aamun sarastaessa lähimmän tyypin viereen nukkumaan.” Riskejä on otettava, you know, get out of your comfort zone..

 

Nostata tunnelmaa juhannuskuplilla ja polta helv..isti salviaa, toiminee kuitenkin paremmin. Juhannustaikoja en taida tänäkään vuonna tehdä, töissäkin kehottivat pitämään vaatteet päällä ja jättää ne niityillä kieriskelyt jollekin toiselle. Kukkasuitsukkeiden ohjeen löydät postauksen lopusta.

 

 

Koska rakkaat ystäväni Dubaista ja Luxembourgista tulevat viettämään juhannusta tänne, päätin tehdä kuitenkin tytöille jotain perinteistä suomalaista. Etteivät vaan ole unohtaisi kotimaataan (ja siellä asuvaa hullua noitamuijaa). Poimin nimittäin seitsemän yrttiä (sisältää salviaa) ja ruusun terälehtiä tässä taannoin, rullasin nipuiksi ja sidoin kiinni. Muutamassa päivässä ne kuivuivat ja ovat valmiina juhannustaikoihin. Juhannusaattona keskiyöllä voi sanoa toiveensa ääneen ja sytyttää kukkasuitsukkeen palamaan, jolloin kaikki paha energia katoaa yrttisavun mukana ilmaan ja toiveet alkavat toteutua.

 

No siis luonnollisesti, mitä muutakaan voisi tapahtua. Näiden kukkasuitsukkeiden tekeminen on kuitenkin myös hauskaa juhannusaaton ohjelmaa, vaikkei taikoihin niin uskoisikaan. Poimi yrtit ja kukat juhannuksena ja sido kimpuksi. Voit polttaa nippua sitten myöhemmin kesällä aina, kun siltä tuntuu.

En taida uskoa juhannustaikoihin, mutta moneen muuhun hölynpölyyn kyllä.

 

Ja aina rakkauteen.

 

 

Lähdemme iltapäivällä Hankoon. Voisin kiljua. Onnesta. Lomasta. Pitkän odotuksen ja epätietoisuuden päättymisestä. Kesä ja kesäloma alkavat olla käsillä, ensi viikolla vielä muutamia asioita, sitten heitän sankarinviitan harteiltani ja myönnän todella tarvitsevani lomaa. Lupaan sanoa ei työasioille, kyllä toast skageneille ja roseelle. Ihan jokainen meistä tarvitsee ja ansaitsee lomansa.

 

Nyt kun loma alkaa olla käsillä, huomaan valtavan väsymyksen laskeutuneen ylleni. Aivan kuin se kietoisi pehmoisen peittonsa sisään, kantaisi sänkyyn ja lempeästi muistuttaisi, että tätä sinä nyt tarvitset. Loppukeväästä mietin, että aikamoisella energialla sitä jaksaa vetää. Treenasin viidesti viikossa, heräsin tietenkin joka aamu ennen kellonsoittoa ja illalla järjestelin ja siistin kaiken valmiiksi seuraavaa päivää varten. Arki pyöri kuin itsestään eteenpäin ja kaikki toimi. Ja mikä hulluinta, mikään ei tuntunut raskaalta. Keväästä jäi monin paikoin hienoja muistoja ja olen äärimmäisen ylpeä itsestäni etenkin urheilun osa-alueella.

 

Nyt jos tekisin juhannustaikoja, näkisin luultavasti yöllä unessani sängyn.

 

 

Viimeiset viikot ovat menneet vähän miten sattuu. Olen antanut tietoisesti keholle lepoa, nyt ei tarvitse jaksaa eikä nostaa painoja. Töissä muisti pätkii niin, että homman X saatan unohtaa, homman Y tehdä kahdesti. Siinä missä normaalisti kiirehdin toimistolta suoraan salille, nyt naputan konetta niin pitkään, että hyvä kun ehtii lapsen hakea päiväkodilta ajoissa.

Tiedän, että olisi pitänyt hidastaa jo aikoja sitten, mutta oli vähän säätöä uuden veneen kanssa, oli vähän poikkeuksellinen puolivuotinen työpaikalla, oli vähän koronajuttuja, oli vähän piharemppaa, oli vähän harrastuksia isoilla ja pienillä, niin ja tietysti viimeinen vuosi päiväkodissa ennen koulun aloitusta.

 

Olen alkanut vasta aikuisena pitää juhlapyhistä. Juhannuksestakin. Tästä alkaa loma. Kesästadi on todella tarjonnut parastaan, mutta olen enemmän kuin valmis lähtemään pois kaupungista. Hangon kesä, täältä mä vihdoin tuun.

 

KUKKASUITSUKKEET

 

7 yrttiä, joista yksi on salviaa

Ruusun tai muiden kukkien terälehtiä

Puuvillanarua (villalanka ihan ok mutta ei yhtä hyvä)

Tee yrteistä ja kukista tiivis nippu. Itse levitän ne leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi ja rullaan ne siitä kimpuksi. Ala sitoa puuvillanarulla nippua kiinni ja asettele kukkien terälehtiä päällimmäiseksi, kuten näissä kuvissa. Kierrä narua ylös asti ja palaa takaisin. Muista tehdä nipusta hyvin tiivis. Kuivata noin viikon ajan ja polta aina vähän kerrallaan. Kukkais-yrttisavun sanotaan poistavan tilasta pahaa energiaa ja tuomalla uutta hyvää tilalle.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ