Kasvoin aikuiseksi ympäristössä, jossa oli ihan ok kommentoida esimerkiksi nuoren painoa. Että onpas se Mirva vähän lihonut siitä kun viimeksi nähtiin tai voi kun se Mirva on nyt ihan liian laiha. Puolin ja toisin, paino oli vapaata riistaa arvosteltavaksi. Sun kannattaisi käydä lenkillä ettei sun jalat tosta enää leviä jäi ikuisesti mieleen. Tuon kommentin ääneen lausunutta tyyppiä ajattelin silloinkin, kun omat perheenjäseneni ilmaisivat huolensa liian kapeista jaloistani ja tunsin suurta tyytyväisyyttä ulkonäöstäni. Siitäs sai.

 

 

Omasta painohistoriastani olen kirjoittanut tarpeeksi, enkä usko että se enää edes kiinnostaa ketään. Sen sijaan haluan nostaa esille sitä, kuinka pienilläkin sanavalinnoilla voi olla merkitystä. Kuinka yksi viattomalta tuntunut kommentti toisen ulkonäöstä voi aiheuttaa vakavaa oireilua ja sairastuttaa paitsi sen kehon, myös mielen. Kun epävarmassa elämäntilanteessa etenkin epävarmalle (nuorelle) mielelle tokaisee puolihuolimattomasti mitä tahansa painoon liittyvää, ollaan vaarallisilla vesillä.

 

 

Kuvat kesäisestä kukkamekostani valitsin tähän postaukseen (kuten eilen Instagramissa tätä jo sivusinkin) siksi, että sain viime kesänä taas sellaisen ystävällissävytteisen kommentin siitä, kuinka näytän tässä keltaisessa maksimekossa vähän lihavalta. En ole ihminen joka nostaisi siinä hetkessä metelin aiheesta, mutta 31-vuotiaana osasin jo suhtautua asiaan kuten kuuluu. Että ihan sama, pidän mekosta ja pidän sitä tämän jälkeen entistäkin useammin ylläni. Mutta että piti elää 31-vuotiaaksi saadakseen tarpeeksi itsevarmuutta sietää tällaisia roskakommentteja.

 

Kommentoijana oli muuten keski-ikäinen mies, yllättyykö joku?

 

 

 

Nuorena ja epävarmana tyttönä nuoruuden poikaystäväni kommentoi ulkonäköäni sanomalla ihan ystävällisesti, että kyllä mä ensin mietin että sulla on vähän liian iso perse, mut on se sit kuitenkin ihan kiva. Kiitti. Sain ikuisen kompleksin ison perseeni kanssa enkä osannut tuolloin sanoa mitään edes vastaan. Kilttien tyttöjen syndroomaa kai sekin. Joka kanavassa toitotetaan muuten vahvojen naisten voimaannuttavaa ilosanomaa, mutta itse haluan puhua mieluummin heikompien puolesta. Kuinka vahvalta voikaan näyttää, vaikuttaa ja kuulostaa – ja samalla olla sisältä niin hauras.

 

 

Feminismiä on myös olla heidän puolellaan, jotka eivät kestä sitä vahvaa ja vihaista feministipuhetta vaan ahdistuvat siitä entisestään. Ja miksi juuri naisen paino on tässä maailmassa edelleen aivan valtavan iso asia?

 

 

 

Elämme kehopositiivisuuden sävyttämässä kulttuurissa ja olen siitä äärimmäisen iloinen. Jokainen keho on kaunis ja yhtä arvokas, eikä minkäänlaista kehoa tulisi koskaan arvostella sanallakaan. Paitsi että näytät muuten aivan törkeän hyvältä tänään babe. Kehopositiivisuus on minulle kuin feminismi = ihan jokaisen tyyli, tilanne ja vaikka se paino on ihan yhtä hyvä, kunhan itse on siihen tyytyväinen.

 

Sitä rakastaa muita, toisinaan niin ehdoitta, että unohtaa omat tarpeensa ja oman hyvinvointinsa. Sietää ja kuuntelee kommentteja ja elää kuten muut toivovat ja olettavat. Ja silti heitä rakastaa. Vaikeinta on kuitenkin rakastaa itseään.

 

 

Silti toivon, että jokainen yrittäisi vaa’an lukemasta huolimatta elää terveellisesti. Ylipaino on terveyden suuri vihollinen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ei, vaikka kuinka korostaisi jokaisen vartalon upeutta. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla nollakoon missikropassa, ei fitnesskisatikissä eikä edes mahtua niihin tavoitefarkkuihin. Terveys on itseasiassa sieltä usein aika kaukana. Tervettä on kuitenkin myös olla tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Jos haluat pudottaa vaikka viisi kiloa painoa ja sen jälkeen olet itseesi tyytyväinen, onko se väärin? Itse koen itseni tietyn kokoisessa kehossa paljon kotoisammaksi ja oloni omaksi itsekseni. Se vaatii tietynlaista treeniä ja ruokavaliota. Miksen tekisi niin, jos tiedän kuinka pääsen tavoitteeseeni ja samalla tiedän, että terveellinen ruokavalio ja runsas liikunta edistää myös terveyttäni, mieleni hyvinvointia ja antaa minulle lisää vastustuskykyä tai mahdollisesti jopa elinvuosia?

 

Ravintovalmennusten kautta olen löytänyt omannäköiseni tavan auttaa. Haluan tukea kaikkia heitä, jotka haluavat onnistua muutoksissaan. En tuputa koskaan mitään tiettyä ihannepainoa, toki kannustan kaikkia pyrkimään siihen normaalipainoon jo terveydellisistä syistä. Kuitenkin jokainen ihana asiakkaani saa itse määritellä oman tavoitteensa ja minä vain annan työkalut siihen.

 

Mihin suuntaan painokeskustelu on teidän mielestänne viime aikoina mennyt ja oletteko kenties itse saaneet kommentteja omasta painosta? Jos, niin keneltä ja miltä se tuntui?

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Oikeastaan mikään ei vaikuta meikin onnistumiseen niin paljon kuin meikkipohja. Tasaista meikkipohjaa tavoittelevan kannattaa kuitenkin ensin kiinnittää huomiota ihon kuntoon. Varsinkin talvella iho on helposti kuiva, tai ainakin pintakuiva, ja oma lempparimeikki saattaa näyttää suorastaan kamalalta. Ei kannata kuitenkaan sännätä suoraan ostamaan uusia meikkituotteita, vaan hoitaa ensin iho alta kuntoon. Jos kuitenkin olet etsinyt uusia meikkilemppareita, olet oikeassa paikassa. Tässä 3 x meikkipohja, joka on hyväksi havaittu talven kuivattamalla iholla, joka kaipaa kuitenkin toisinaan eriasteista peittävyyttä.

 

 

Kevyttä, mutta huoliteltua lopputulosta saa aikaan CHANEL Les Beiges -sarjan meikeillä. Pintakuiva ihoni on rakastanut sarjan tuotteita aina, ne ovat kevyitä ja kosteuttavia aina puuterituotteita myöten. Tämä Sheer Healthy Glow Tinted Moisturizer (oi miksi aina niin pitkiä ja vaikeita nimiä?) on aivan kevyesti sävytetty kosteusvoide, joka on juuri se mitä haluat talviaamuina sipaista kevyesti päivävoiteen sijaan kasvoille. Sisältää myös aurinkosuojan, joka on jokaisen nuorekkaasta ihosta haaveilevan must have 2020-luvulla.

 

Puolipeittävää ja tasaista, täydellistä ihoa metsästävä ihastuu mitä luultavammin välittömästi USA:n meikkivoidebestselleriin, IT Cosmetics CC+ voiteeseen. Sarjan tuotteet on kehitetty erityisesti aikuiselle iholle, joten näihin ihastuvat paitsi kosmetiikkatrenditietoiset parikymppiset, mutta myös jo enemmän kokemuksia keränneet kasvot. IT Cosmetics on Jenkeissä supersuosittu, mutta sitä saa – jihuu! – nyt myös tilattua täältä*. Oma ihoni on hieman perinteistä suomalaista ihoa tummempi ja oliivin sävyinen, joten käytän CC+ -voiteesta sävyä medium. Suosituin sävy suomalaiselle talvi-iholle taitaa olla tässä voitessa light. Tai ehkä tilaat kaksi ja sekoitat omalle ihollesi sopivan sävyn? Tätä voidetta voi kerrostaa, jolloin lopputuloksesta saa todella peittävän. Tämä on ehkä parhaiten ihoon sulautuva meikkituote, jota olen koskaan kokeillut. Luonnollinen, mutta peittävä. Kuulostaa varsinaiselta myyntipuheelta, mutta se on täysin totta. Kokeile itse ja ymmärrät, miksi se on Amerikan kosmetiikkatuotteiden ykkönen.

 

Peittävää, juhlan ja kameran kestävää meikkipohjaa hakeville luottotuote jo vuosien takaa on Lancômen Teint Idole Ultra Wear*. Tätä voi halutessaan kerrostaa lähes loputtomiin, sävyt ovat täydellisiä ja lopputulos tasaisen matta, mutta ei lainkaan kuiva. Tuote neutraloi myös hyvin ihon punaisuutta ja peittää myös tummat silmänaluset ilman muita tuotteita. Sen päälle alle on kuitenkin helppo levittää peitevärit ja päälle taputella korostukset. Takuuvarma kestosuosikki silloin, kun haluat peittävyyttä, mutta et kuivaa, halkeilevaa pintaa tai näkyviä juonteita ja ihohuokosia.

 

Jos et ole aivan varma omasta sävystäsi, klikkaa itsesi sivulle findation.com ja valitse nykyisen meikkivoiteesi sävy. Saitti kertoo sinulle mitä sävyjä se vastaa muilta brändeiltä. Voiko meikkipohjatuotteiden ostaminen netistä enää helpommaksi muuttua?

 

Panosta siis ensin ihon kuntoon, kuori ja kosteuta sitä huolellisesti. Vain silloin meikki voi näyttää oikeasti hyvältä. Lisää tasaisuutta saa muuten näppärästi ”kulmakarvaveitsellä” jolla voi poistaa kasvojen pinnalta huomaamattomat, vaaleat ihokarvat. Saman asian ajaa myös kasvojen sokerointi, joka itselleni on tehty muutamaan kertaan Browbarissa Helsingissä. Kun iho alla on mahdollisimman pehmeä ja tasainen, meikkikin näyttää hyvältä.

 

Paraskin meikkipohja ei kuitenkaan kestä kauaa upeana, ellei sitä pohjusta huolellisesti. Tällä hetkellä olen käyttänyt Beccan Skin Love primeria, mutta se ei vedä vertoja kahdelle ikisuosikilleni. Voisin rankata pintakuivan, mutta silti peittämistä vaativan ihon ykköstuotteiksi primereiden osalta Lumenen kosteuttavan primerin* joka antaa aivan samanlaisen tuloksen kuin kulttituotteeksi noussut TooFacedin Hangover Fix. Yli puolet edullisemmin. Meikkipohjaan saa lisää kosteutta ja pitoa suihkimalla sitä Urban Decayn All Nighterilla, josta on muuten tullut paljon erilaisia versioita viime aikoina markkinoille. Luotan edelliseen klassikkoon, mutta myös tämä Ultra Glow* on aika ihana ihan meikittömällekin iholle suihkittavaksi pitkin päivää. Upea glow!

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Olen ollut viime aikoina somessa hiljainen. Rehellisesti täytyy sanoa, että samaan aikaan olen lukenut paljon suuremmalla mielenkiinnolla uutisointia muun muassa Navalnyin ennennäkemättömästä oikeudenkäynnistä kuin selannut toinen toistaan toistavia somepostauksia. On ollut vapauttavaa olla poissa.

 

Vältän koronauutisia. En jaksa enää lukea, kuinka 200 päivätartunnan ilmoituksen jälkeinen otsikko povaa huhtikuussa alkavaa lockdownia. Enkä usko olevani ainoa. Media repimällä repii otsikoita vaikka ihmiset alkavat olla väsyneitä. Itsekin olen, mutta samalla olen ollut myös tämän vuoden puolella väsynyt someen.

 

 

Oikeastikin, olen pohtinut paljon viime aikoina näiden omien somekanavieni tulevaisuutta. Saan somen kautta toki myös tuloja, mutta kyllä ne omat tuloni koostuvat pääosin kuitenkin aivan muista lähteistä. Miksi julkaista kuvia itsestään, elämästään ja kodistaan kun joku kotiin lukittautunut yli-innokas koronapoliisi käyttää etätyöaikansa mm. kotini arvosteluun (niin persoonatonta, niin tylsää ja niin vanhanaikaista) tai moralisointiin siitä, kuinka kehtaan käydä kuntosalilla pandemian aikana sekä ulkonäköni haukkumiseen?

 

Välihuomiona, en loukkaannu ihan pienestä, mutta joku muu voi loukkaantua. Tavallaan koen jopa velvollisuudeksi itse tuoda tätä somen sairasta puolta esiin mahdollisimman paljon, jotta se voisi avata silmät sille, kuinka paljon negatiivisuus on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana siellä ruudun takana. Ymmärrän, mutta sitten en kuitenkaan ymmärrä enkä edes ymmärrä miksi pitäisikään ymmärtää.

 

 

Minulla on kuitenkin pieni missio. Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Siksi aikanaan opiskelin sairaanhoitajaksi, vaikka taloudellisesti siinä ei ollutkaan mitään järkeä. Siksi olen myös edelleen somessa. Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Teen tällä hetkellä uusia ravintovalmennuksia (verkossa toteutettavia sellaisia) ja kaikki ylimääräinen aikani onkin mennyt niiden parissa. Näistä jaksan innostua aina uudelleen ja uudelleen, ja pian luvassa onkin todella toimivat setit pitkän tähtäimen muutokseen sekä nopeampi vaihtoehto, jolla saa kesäksi upeita tuloksia. On sinänsä harmi, että se vaatii pysymistä somessa. En haluaisi elää maailmassa, jossa on aina jostain syystä pakko olla esillä somessa.

 

Ehkä olen vain kasvanut ulos siitä perinteisestä somevaikuttajan roolista. Tasapainottelen vieläkin sen ajatuksen kanssa, kuinka voin kirjoittaa samaan aikaan meikkivoiteista ja miettiä sitä kirjoittaessani esimerkiksi viime aikojen suosikkiaihettani, Julia Navalnajan roolia Venäjän oppositiopolitiikassa (you go, girl!). Mutta ehkä se on vain parempi jättää miettimättä ja pitää se some täynnä sitä ihanaa arjen hömppää ja hyvinvointia. Erityisesti juuri nyt, kun hömppä ja hyvä olo tuntuvat monen elämästä kadonneen.

 

Jos muuten on toiveita siitä mitä haluaisitte lukea täältä blogista, jättäkää kommenttia. Yksittäisiä toivepostauksia on aina kiva toteuttaa, mutta  Perhejutut olen muuten sulkenut pois yksityiselle Instagram-tililleni, sillä en halua tuoda kuusivuotiasta enää omassa somessani esille. Hyvinvointia ja kauneutta sitten sitäkin enemmän. Niin ja ei hätää, jätän myös ne kannanottoni Venäjän poliittisesta tilanteesta edelleen niihin ruokapöytäkeskusteluihin kotona.

 

Otsikoin tekstin poissaoloviestinä, mutta tästä taisikin tulla paluuviesti. Ehkä tää tästä taas lähtee, kiitos kaikille mukana roikkuneille <3

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ