Itse täytyy näköjään oppia ensin kantapään kautta, että osaa sitten varoitella muita. Opetus yksi, älä treenaa leuanvetoja ja dippipunnerruksia saman treenin aikana jos et halua näännyttää itseäsi uuvuksiin. Opetus kaksi, älä haukkaa liian isoa palaa kerralla treeniohjelmaa suunnitellessa. Treenit ovat kulkeneet älyttömän hyvin loppukesästä asti ja vuodenvaihteessa tein mave- ja kyykkyennätyksiä ihan kevyesti. Odotin aina innolla uutta treenipäivää ja jaksoin käydä salilla säännöllisesti neljä kertaa viikossa. Oikeastaan ei voi sanoa edes että jaksoin, sillä kyse ei ollut millään lailla jaksamisesta vaan pikemminkin siitä, että sain käydä salilla.

 

No, koska neljä treeniä viikkoon meni kevyesti, voihan sitä uuteen ottaa viidennenkin kerran. Tässä tulee se isoin virhe. Ehkä joku (lue: lapseton ja työpaikkansa lähellä asuva) pystyykin handlata viisi treenikertaa viikossa, ehkä minäkin sitten kymmenen vuoden päästä, mutta nyt se oli liian iso pala kakkua. Miksi näin?

 

 

Kun ensimmäisen kerran jätin yhden treenin väliin koska en ehtinyt, treeniohjelma – ja ilmeisesti jokin aivojeni ohjelma samaten – meni ihan sekaisin. Seuraavan viikon treenejä suunnitellessa piti miettiä mitä tekee ja missä järjestyksessä (vaikka näillä asioilla ei oikeasti ole edes väliä ellei nyt tosissaan tähtää 1000% optimaaliseen kehitykseen joka ei todellakaan ole järkevää kenellekään jos ei oikeasti tosissaan treenaa esimerkiksi kisoja varten) ja tämä on se treenaajan suurin vihollinen. Pakko ja pakonomaiset ajatukset että täytyy nyt tehdä sitä ja tätä. Silloin koko hommasta häviää mielenkiinto. Koska treenaamisen pitäisi olla kivaa, ei pakkoa. Korjaan nyt tähän vielä etten todellakaan läheskään joka kerta riemusta kiljuen juokse salille tai odota aerobisia, mutta kun sen aika on, nautin siitä täysillä ja se on yksi parhaimmista tavoista viettää vapaa-aikaa mitä tiedän.

 

Onneksi olin kipuillut tämän asian kanssa jo muutama vuosi sitten, niin osasin heittää hanskat tiskiin ajoissa. Viisi treeniä viikossa oli liikaa. Muutin samantien ohjelmaa nelijakoiseksi ja nyt treenaan taas tyytyväisenä neljä kertaa viikossa sekä lisäksi saan rakastamaani aerobista liikuntaa tähän ohelle enemmän. En ihmettele, että moni kyllästyy etenkin painoilla treenaamiseen niin pian jos alku on liian raskasta. Aloittelijalle suosittelen ehdottomasti 2- tai 3-jakoista ohjelmaa jonka lisäksi voi tehdä sitten aerobista tai halutessaan vaikka hiittejä salilla jos sinne eksyy useammin. On paljon parempi jättää vähän varoja sinne treeniaikatauluunkin kuin vetää sunnuntai-iltana viikon viimeistä treeniä pakolla vain, että voi taas maanantaina jatkaa uutta treeniviikkoa. Palautuminen heikkenee ja motivaatio laskee. On siis huomattavasti kannattavampaa ja tehokkaampaa treenata mieluummin hieman vähemmän, mutta tehokkaasti. Ja kaikkein tärkeintä on, että itse tekemisestä nauttii. Silloin siitä tulee se kuuluisa rutiini ja elämäntapa.

 

 

Ja pakko tosiaan palata vielä tähän dippi-leuanveto -treeniin. Välillä on ihana haastaa itseään. Ja suosittelen lämpimästi aina toisinaan tekemäänkin niin. Ylitä itsesi, kokeile jotain ”ennätysrankkaa” yhdistelmää tai painoja. Mutta älä tee sitä välttämättä ihan joka viikko. Vaikka painoja pystyykin monessa eri treenissä säännöllisesti harjoittelemalla lisätä usein, jossain vaiheessa kehitys alkaa kuitenkin hidastua. Nämä ovat juuri niitä kriittisiä hetkiä, jolloin mielenkiinto harrastusta kohtaan on koetuksella. Dipit ja leuanvedot olivat mielenkiintoinen superrankka liikepari ja kyllä muuten tuntuu kehossa edelleen. Jälkeenpäin ajateltuna tekee kuitenkin mieli koittaa uudelleenkin.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ


 

Postaus sisältää mainoslinkkejä*

Sain joskus vuosi sitten testiin Estrid -sheiverin. Instagramissa olin nähnyt näitä syötävän suloisia höyliä, mutta en kiinnittänyt niihin sen kummemmin huomiota. Olinhan aiemmin kokeillut poiketa tutusta ja turvallisesta viisiteräisestä venuksesta ja ostin jonkun erilaisen variaation vain todetakseni, että se on muuten surkein ikinä ja viiltää enemmän haavoja ihoon kuin poistaa karvoja. Venuksessahan ei sinänsä ollut mitään vikaa. Se oli ihan toimiva kun vain muisti ostaa niitä ylikalliita teriä kaupan kassalta aina silloin tällöin. Joskus silloin kun matkustaminen oli vielä normaalia, ostin teriä ulkomailta. Mietin monta vuotta, miksi teräpaketti maksaa Suomessa ainakin tuplasti enemmän kuin itse sheiveri, mutta maailmalla ne olivat yli puolet halvempia. Aikanaan käytin muuten myös miesten höyliä, sillä ne olivat edullisempia ja paljon tarkempia ja tehokkaampia, mutta luovuin tästä tavasta kun sinkkuaikoina miesten höylän säilyttäminen vaaleanpunaisessa kylpyhuoneessani herätti silloin hieman hämmennystä.

 

 

No joo, palataan alkuun. Vaaleanpunainen Estrid taisi vilahtaa kerran jossain storyssani. Sen terä tippui ärsyttävästi pois paikoiltaan toisinaan sääriä sheivatessa ja vaikka kuinka pidin höylän ulkonäöstä, sen tunnusta kädessä (sheiveri on ihanan painava ja tästä syystä todella laadukkaan tuntuinen) ja tarinasta sen taustalla, käytin Venustani sillä siinä terä pysyi kiinni vaikka mitä tekisi. Kesällä muuton yhteydessä löysin pakkauksen mukana tulleen toisen terän ja napsautin sen paikoilleen. Estrid lähti asumaan pariksi kuukaudeksi veneelle ja meistä tuli erottamattomat. En tiedä miksei ensimmäinen terä pysynyt kiinni, mutta numero kaksi pysyi ja sen jälkeen kaikki muutkin. Tilasin kauniin värisiä sheivereitä vielä kaksi lisää kätevine matkakoteloineen päivineen ja heitin venukset menemään. Koska tää on paras sheiveri ikinä.

 

Itse höylä näyttää kauniilta, sen seinäteline näyttää kauniilta, se tuntuu laadukkaalta ja ylelliseltä, se on huomattavasti edullisempi kuin venus, se kosteuttaa ihoa, se sopii atoopikonkin sheivaukseen ja sen kosteuttavat liuskat on kaiken hyvän lisäksi valmistettu ekologisesti ja kasviperäisistä ainesosista. Jokaisesta ostoksesta lähtee lahjoitus vieläpä hyväntekeväisyyteen joten en tiedä enää yhtään syytä miksi en olisi vaihtanut venusta Estridiin. Niin ja ne terät toimitetaan kotiin silloin, kun itse haluaa ja jos ei halua, klik vaan ja tilaus katkeaa. Itse tosiaan sitten tilasin näitä useamman värin ja halusin kuitenkin teriä vain yhdessä paketissa. Heti tilauksen jälkeen automaattinen ”terätilaus” oli helppo katkaista.

 

 

Puhuttaisko vähän vielä ihokarvoista? Karvoja on tullut vastaan vuoden aikana somessa paljon. Koronakaranteenit sulkivat naisia ja miehiä koteihinsa ympäri maailmaa ja monet jotka eivät voi kotona poistaa karvojaan joutuivat syystä tai toisesta kasvattelemaan karvojaan ja näyttivät sitä myös somessa. Se taas loi avoimempaa kulttuuria heille, jotka eivät ole ehkä uskaltaneet näyttää ihokarvojaan vielä avoimesti suurelle yleisölle. Välillä hämmästelen ihan itsekseni, kuinka mieletön muutos asenteissa on tapahtunut kuitenkin suhteellisen lyhyessä ajassa. Vaikka paljon onkin vielä korjattavaa, on silti upeaa ajatella että itsekin katson nykyään avoimesti kainalo-, tai säärikarvojaan esittelevää naista lähinnä ajatuksella wow, ootpa upea ja itsevarma kun vielä vähän aikaa sitten olisin pitänyt tuollaista näkyä äärimmäisen epänaisellisena ja jopa rumana.

 

Se, että uskaltaa myöntää myös ettei todellakaan ole aina ollut se avarakatseisin ja nykyaikaisin eikä ole suoraan syntynyt täydelliseksi kaiken ymmärtäväksi olennoksi on rohkeutta nykyään sekin.

 

 

Kuitenkin on meitä, jotka haluavat silti poistaa ihokarvansa. Toiset silloin tällöin, toiset ihan joka ikinen päivä, kuten minä. Meillä on ihan yhtä lailla oikeus siihenkin ja se kannattaa tehdäkin tyylillä varsinkin, jos usein sheivailee. Siksi mulla on Estrid kummassakin kylpyhuoneessa joissa käyn suihkussa sekä salikassissa. Poistin joitain vuosia sitten karvoja laserilla pysyvästi, mutta laserhoitaja sanoi suoraan että esimerkiksi sääriini laser ei sovellu ollenkaan, sillä karva on niin vaaleaa ja hentoista että se kasvaa heti takaisin. Joku voisi iloita huomaamattomasta säärikarvan laadusta, mutta itseäni se lähinnä ärsyttää, sillä en siedä edes pienen sängen tunnetta. Siksi sheivaan ne joka ikinen päivä.

 

 

Miten usein sä sheivaat tai ootko kokeillut pysyvää karvanpoistoa? Vai ootko sä juuri heitä, jotka uskaltavat jo rohkeasti antaa kaikkien karvojen kasvaa?

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

 

 


 

Seuraava lause kuulostaa hassulta. Kesällä tuntee olevansa elossa. Ihan kuin ei tuntisi sitä sitten syksyllä tai talvella tai keväällä vai? Mutta tietäähän jokainen mitä se tarkoittaa. Kun aurinko polttaa ihoa ennennäkemättömällä tavalla ja hankolaisen sikakalliin laiturin puheensorina sekoittuu tuulessa mastoon hakkaavien narujen ääneen ja vähän hassusti sidotut köydet kiristyvät liikaa veneiden liikkuessa laiturissa ja se narina tavallaan ärsyttää mutta sitten ei kuitenkaan, onhan kesä ja tuulesta huolimatta lämmin ja iho tuoksuukin ihan ruskettuneelta. Mutta siinä ylihintaisessa pellavamekossa, joka muuten oli vain pakko ostaa koska sitä myytiin söpössä kojussa rannassa ja siinä kesävaatehuumassa unohti että niitä on jo kaksi eri väristä kaapissa käyttämättömänä, on tosiaan helpompaa tuntea oikein elävänsä pitkästä aikaa. Tätä samaa kaavaa ovat kesäni noudattaneet jo jonkin aikaa. Silloin on kivaa kun on lämmintä ja valoisaa.

 

Siitä huolimatta että kesällä olen suurimman osan tavoin kepein ja huolettomin, olen kuitenkin niitä kevään lapsia. Syntynyt kauheimman mahdollisen räntäsään aikana aikaisin aamulla, mutta kuitenkin keväällä. En tiedä johtuuko tästä se, että lähes joka vuosi elämäni tuntuu kaikkein jännittävimmältä juuri keväisin ja kaikki suuret muutokset ovat tapahtuneet nimenomaan keväällä. Kaikesta kurasta ja vaihtelevuudesta ja takatalvista ja vähän jopa ärsyttävän matalasta auringosta huolimatta keväässä on jotain taianomaista. Uusia alkuja, vaikka sanaparina uusi alku on vähän jopa ärsyttävä sekin. Mutta että vaikka rakastan talvea ja lunta ja välillä onnenkyynelehdin hiihtoladulla, tuo kevät esiin taas yhden valoisan ajan. Helpotuksen selätetystä pimeydestä ja toivon siitä, että kaikki on kohta taas kaunista ja vähän ihanampaa kuin minään muuna vuodenaikana.

 

Koska silloin kun kirsikkapuiden jälkeen kukkivat syreenit Kaivopuistossa, ei huonokaan päivä ole ihan niin huono.

 

 

Tänään alkoi uusi viikko ja uusi kuu. Juttelin kuusivuotiaani kanssa juuri siitä, että jos vuosi jaetaan neljään yhtä suureen osaan, on kevään osuus maalis-, huhti-, ja toukokuu. Voi onni, nyt on kevään ensimmäinen kuu. Helmikuu olikin tänä vuonna sellainen kuu, jonka olisi voinut jättää väliin koko kuun. Jos en olisi ollut siitä kolmea viikkoa pois kotoa, en tiedä missä nyt olisin. Nyt on kuitenkin aika kääntää taas uutta aukeamaa elämän kirjassa ja siirtyä vuodenajoista jännittävimpään. Tällaista tekstiä voi tuntua oudolta lukea juuri tänään kun kotimaahan on asetettu poikkeusolot, mutta on ehkä suurta viisautta ymmärtää, että elämä voi olla jännittävän kuplivaa ja uuden alun odottelua silloinkin, kun ei oikeastaan tapahdu yhtään mitään yhtään missään. Kun lakkasi miettimästä että kyllä tämä nyt on mun vuosi ja mun elämäni kevät ja paras kesä ikinä ja uudistunein syksy koskaan saati maagisin talvi ever, voi tulla vastaan ihan mitä tahansa.

 

Ehkä elämäni kevät, ehkä jotain muuta. Mutta jokatapauksessa kevät. Ihan pian.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ