Olen se ärsyttävän positiivinen luonnossa liikkuja, joka hehkuttaa metsän tuoksuja, ääniä, happirikasta ilmaa ja sen piristävää vaikutusta aina, kun luontoon pääsee. Varsinaiseen metsään meillä on harmikseni matkaa, mutta jokapäiväiset lenkkipolkuni kulkevat onneksi kauniissa puistomaisemissa ja merenrannassa. Sekin on kaunista luontoa. Koirat ovat tietysti hyvä syy saada itsensä liikkeelle säällä kuin säällä, mutta toivottavasti tämän kirjoituksen luettuasi saat itsesi lähelle luontoa useammin kuin aiemmin vaikket koiraa omistaisikaan. Olen kirjoittanut luonnon ja metsän hyvinvointia boostaavista vaikutuksista ennenkin, mutta nyt haluan paneutua myös vähän toisenlaiseen näkökulmaan. Suomalaisen arjen hyvinvoinnin haasteita ovat väestön ikääntyminen, ylipainon lisääntyminen, sekä mielenterveysongelmien ja kansantautien kasvu. Nämä luovat tietysti taloudellisia ongelmia, joten hyvinvoinnin lisääminen ja sairauksien ennaltahkäisy ovat ratkaisevassa osassa kun lähdetään taistelemaan tällaisia ongelmia vastaan.

 

 

Luonto vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin. Luonnossa liikkumisesta ja metsässä oleskelusta on tehty lukuisia tutkimuksia, se ei ole vain meidän hihhuleiden keksimä juttu. Elämme maassa, jossa on aivan valtavasti metsää ja luonto on kaikkialla – pääkaupunkimme ydinkeskustassakin – lähellä. Silti emme vietä siellä tarpeeksi aikaa. Lyhyellekään iltalenkille ei ehdi, mutta sitä uutta suosikkisarjaa kyllä katsoo vielä jakson jos toisenkin.. Mukavuudenhalu ja sosiaalinen media ovat vieneet meitä pois luonnosta samaan aikaan kaupungistumisen kanssa. Mukavuudenhalu vie meiltä kuitenkin hyvinvointia, onhan periaatteessa jokainen liikuntasuorituskin askel epämukavuusalueelle. Liikunta, varsinkin raskas sellainen, ei tunnu yhtä miellyttävältä kuin sohvalla makaaminen, mutta on liikunnan taika tuleekin siitä, että oppii nauttimaan liikkumisen tunteesta. Koska treenin jälkeen varmasti jokainen on sitä mieltä, että kannatti mennä ja on ylpeä, että tsemppasi itsensä sieltä ihanalta sohvalta. Luonnon hyvinvointivaikutuksiin ei kuitenkaan tarvita edes suuria liikuntasuorituksia. Joskus voi riittää, kun vain on. Joku haluaa tuntea yhteyden metsään ja luontoon makaamalla maassa tai vaikka halaamalla puita. Itse koen yhteyden luontoon lähinnä rauhassa liikkumalla, katselemalla, kuuntelemalla ja haistelemalla luontoa. Mitä hiljaisempaa, sen parempaa, mutta arjessa riittää ihan ne lähimmät puistot jossa nautin myös siitä, kun koirat saavat olla lähellä luontoa. Sellaista lenkkiä ei olla koskaan tehty, etteivät pienet tassut olisivat olleet nurmikolla.

 

Luonnon läheisyys koetaan aisteilla. Luontokokemus syntyy erityisesti näkö-, haju-, ja kuuloaisteilla. Toki luonnon voi myös tuntea. Kosketa maata, puita, istu tai makaa metsässä. Jo pelkästään pehmeät mättäät jalkojen alla tekevät ihmeitä. Itse en ole oikein puunhalailija, joskus Miksun kanssa ollaan ihmetelty, että kuinka tämäkin on tässä kasvanut jo satojen vuosien ajan ja silitelty ihmeellisen vanhaa ja pehmeää puunrunkoa. Sitä voi kuitenkin opetella, jos haluaa.

 

 

Luonto vaikuttaa positiivisesti niin psyykkiseen kuin fyysiseen terveyteen. Kaupunkilaisten saama viheraltistus on riittävää, kun sitä on kaupungin viheralueilla yli 5 tuntia kuukaudessa tai kun kaupungin ulkopuolisille viheralueille, kuten sinne ihan kunnon metsään, lähdetään 2-3 kertaa kuukaudessa. Tämän luin 2013 julkaistusta Sitran raportista, näitä lähteitä kun on niin kovasti kyselty viime aikoina. Koitin etsiä, mutta en ainakaan pikaisella vilkaisulla löytänyt, että tämä määrä olisi muuttunut. Kaikkialla puhutaan siitä viidestä tunnista. Sen saa onneksi helposti, kun vain päättää joka viikko lähteä luontoon edes hetkeksi. Nyt kannattaa hyödyntää lumeton talvi, sillä tämä antaa aivan oivalliset olosuhteet pitkille kävelyretkille metsässä.

 

Luonnossa liikkumisen positiivisia psyykkisiä vaikutuksia ovat muun muassa stressin lievittyminen, terveyden ja hyvänolon tunne, mielialan kohentuminen, itsetuntemuksen lisääntyminen ja työn tuottavuuden lisääntyminen. Näin isot hyödyt kuulostavat ihan huimilta, maassa jossa mielenterveysongelmia on todella paljon. Miten niistä kärsiviä saisi sitten ajoissa luontoon? Ennaltaehkäisy on avainasemassa, sillä ei vaikeaa masennusta sairastavan on todella vaikeaa saada itsensä metsäretkelle, se lähipuistokin kun voi olla saavuttamattomissa. Mikä sinut saa luontoon?

 

Fyysiset vaikutukset ovat myös hämmästyttäviä. Luonnon läheisyys laskee verenpainetta (tähän riittää se 15 minuuttia metsässä), sykettä ja alentaa lihasjännitystä. Maksimivaikutus saadaan oleilemalla metsässä noin kaksi tuntia ja se jatkuu useiden päivien ajan. Psyykkisten vaikutusten kohdalla mainitsin stressin lievittymisen. Fysiologisesti se tarkoittaa siis stressihormoni kortisolin laskua. Lisäksi myös vastustuskykyä parantavien valkosolujen määrä veressä nousee. Liikuntasuoritusten ei ole arvioitu tuntuvan niin raskailta ulkona kuin sisällä. Tämän voin allekirjoittaa täysin. Juoksen myös kaupungissa hitaammin ja tehottomammin kuin metsässä. Tämä lisää myös liikunnan hyötyjä liikkujalle. Pidempi elinikä sekä vähemmän tarvetta terveyspalveluille. Se on myös yhteiskunnalle merkittävä hyöty. Liikkumattomuus on valtava yhteiskunnallinen ongelma ja arjen hyvinvoinnin haaste. Liikuntaa lisäämällä ehkäistään muun muassa ylipainoa, sydän- ja verisuonisairauksia ja dementiaa. Yhteiskuntamme ja erityisesti alimitoitetun terveydenhuollomme suuria kuormittajia. Miksi me silti liikutaan aivan liian vähän?

 

 

Tästä olisi kiva kuulla myös teidän ajatuksia. Miten liikkuisit enemmän kuin nyt? Mikä saisi sinut liikkeelle ja luontoon? Mikä on suurin haasteesi luonnon läheisyyteen liittyen? Ehkäpä tänä viikonloppuna teet retken metsään? Itse yritän päästä ainakin perinteiselle Seurasaaren lenkkipolulle perheen kanssa. PS. Viikonlopun aikana blogissa paljon kyselty spagaattikoulu, pysy kuulolla!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

 

 


 

Eikö ole hassua, että kaikki jotka muistavat paperiset ystäväkirjat, alkavat muistuttaa nykynuorten mielestä varmaan jo keski-ikäisiä? Bongasin Caritan blogista aikuisten ystäväkirjahaasteen ja tartuin tähän hauskaan hömppään itsekin. Ystäväkirjoja kun on ihan yhtä hauska täyttää edelleen, onneksi ne ovat siirtyneet nettiin eivätkä jääneet täysin historian kirjoihin. Ehkä tästä saa jotain vähän syvällistäkin irti, yritin täyttää tämän nimittäin mahdollisimman henkilökohtaisesti. Yllättikö joku kohta? Tai jos siellä on uusia lukijoita, joita on muuten eksynyt ihan hurja määrä tänne viime aikoina, tässä pieni katsaus omaan henkilökohtaiseen elämääni vanhan kunnon ystäväkirjan muodossa.

 

 

Siviilisäätyni:

Avoliitossa

Asumismuotoni:

Kerrostalossa Helsingin Eirassa

Ammatti:

Pidän varsinaisen päivätyöni kokonaan poissa somesta, mutta tämä blogityöni on tietysti julkinen tieto. Tärkein työni on tietysti olla äiti <3

Työpaikka:

Periaatteessa voin tehdä töitäni missä päin maailmaa tahansa kunhan olen tietokoneen ja nopean nettiyhteyden äärellä, mutta toimistolla saan aina eniten aikaiseksi. Rakastan rutiineja ja säännöllisyyttä, joten pyrin pitämään työpäivätkin samanlaisina.

Kiinalainen horoskooppini:

Käärme. On itseasiassa aika kiva olla käärme kun lukee käärmeen kuvausta. ”Raha-asioissa onnekas, myötätuntoinen, auttavainen, määrätietoinen, kaunis ulkomuoto, epävakainen luonne” Heh.

Harrastukset:

Kuntosali, juoksu, jooga, uinti ja tietysti koirat ♥ Niin ja avantouinti ja valokuvaus, vaikka kuvaamisen voi kai luokitella osittain työksikin. Kesällä toiveissani olisi aloittaa tennis, sillä 5-vuotias pelikaverini on jo parempi kuin minä. Katsotaan nyt mihin aika riittää.

 

 

 

 

 

Periaatteeni:

Ole kiitollinen. Ajattele aina, miltä siitä toisesta tuntuu.

Pohdin:

Todella paljon erilaisia asioita, mutta hyvin vähän ääneen.

Pyrin:

Olemaan kiitollinen ja pitämään itsestäni parasta mahdollista huolta joka päivä. Liikkumaan säännöllisesti ja syömään hyvin. Auttamaan muita mahdollisimman paljon.

Rakastan:

Perhettäni, arkeani, kotiani, työtäni, ystäviäni, koiria, liikuntaa, terveellistä ruokaa, merta, aikaisia aamuja, linnunlaulua, auringonvaloa, hiihtolatuja, avantouintia, kaikkea vaaleanpunaista..

Haaveilen eniten:

Että minä ja perheeni saisimme olla aina onnellisia, kiitollisia ja vapaita katkeruudesta. Ja että saisimme elää pitkän ja terveen, hyvän ja täyden elämän. 

Tarvitsen:

Päivittäistä liikuntaa, paljon hiljaisuutta, hyvän feng shuin, 8 tuntia unta ja lyhyet ateriavälit. Toistaiseksi myös säännöllisiä laboratoriokokeita ja lääkärin seurantaa.

Pelkään:

Isot jutut: Läheisteni menettämistä, sairastumista, isoja vastoinkäymisiä. Pikkujutut: Auton hajoamista keskelle tietä, pimeää yksin kotona, torakoita, käärmeitä, ampiaisia, koiran pudottamista sylistä, norovirusta ja tärkeiden asioiden unohtamista.

Kaipaan:

Lunta etelään. Äidin lähellä asumista. Iskää ♥ Välillä myös kaipaan tiettyjä hetkiä matkan varrelta, vaikka tiedän etten koskaan haluaisi palata niihin aikoihin takaisin tai olla niiden ihmisten kanssa. Kaipaan toisinaan myös muutamaa ihmistä entisestä elämästäni, heidän huumorintajuaan ja läsnäoloaan. Elämä vain vei eri teille, mutta niin oli varmasti tarkoitus.

Murehdin:

Paljon kaikkea turhaa. Yritän päästä siitä eroon. Olen vähän sellainen kauhuskenaarioiden maalailija vaikka optimistinen olenkin. Kaikki voi mennä pieleen, mutta siitäkin voi selvitä.

Kerään:

En mitään, en siis yhtään mitään. Pikemminkin pyrin karsimaan, jos kyse oli siis tavarasta. Muuten sitten muistoja ja kokemuksia, niitä käpyjä sinne elämän koriin.

 

 

 

LEMPI..

 

Värini:

Ei epäilystäkään, pinkki.

Vuodenaika:

Olen kovin onnellinen kun saan asua neljän vuodenajan maassa. Vielä kun talvi olisi täällä yhtä kaunis kuin Lapissa. Pidän ihan valtavasti toukokuun lopusta Suomessa, silloin luonto on kauneimmillaan. Kuitenkin heinäkuun helteet ja Lapin lumisen talven lumo ovat suosikkini.

Eläin:

Koira, mun maailmaan parhaimmat koirat Frida ja Cara <3 Olen chihuahuaihminen henkeen ja vereen, mutta luulen että seuraava koirani on eri rotua. Edes yksi toisenlainen välissä. Rakastan niin valtavasti Fridaa ja Caraa, etten tiedä riittääkö sydämessäni chihuahuarakkautta enää uudelle chihulle. Varmasti vielä joskus, haaveilen monen chihuahuan suurperheestä sitten, kun Micael on isompi. Fridalla ja Caralla on aivan erityinen paikka sydämessäni kun ne ovat jakaneet kanssani matkani äidiksi ja kasvuni uudeksi ihmiseksi.

Kirja:

Luen paljon, mutta en osaa nimetä mitään erityistä suosikkia. Luen kaikkea ihan laidasta laitaan, siis olen lukenut aikuisiällä ikivanhoja kaunokirjallisuuden klassikoita sekä vastapainoksi aivan höpöhöpöselfhelppiä. Jossain vaiheessa luin paljon elämäkertoja, mutta jotenkin kyllästyin niihin. Nyt lomalla luin kolme kirjaa – äidiltä lahjaksi saatu Karita Tykän Hyvä Elämä (hyvinvointikirjoista ehdottomasti paras), Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen Valon Antajat sekä Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen. Rehellisesti – tuosta viimeisestä en pitänyt, vaikka olisin kovasti halunnut siitä pitää. Nyt sitten äidin suosituksesta menossa on Janne Tranbergin Wanted. Että sellainen kirjamaku.

Elokuva:

En katso oikeastaan koskaan leffoja, varmaan joku jouluelokuva sitten? Viimeisin leffa jonka katsoin oli lentokoneessa hömppä superrikkaista kiinalaisista. Olen huono elokuvissa, katson mieluummin sarjoja tai lastenelokuvia Miksun kanssa.

Musiikkilaji:

Joululaulut? Hahaa. Olen sellainen fiiliksen mukaan -musatyyppi. Kuuntelen yleensä aina Spotifyn valmiita listoja. Viimeaikoina autossa on soinut kaikki ihanat pehmeät biisit, treenatessa diskomusa. Suomiräppi tulee nykyään korvista ulos, ei uppoa enää. Ehkä kesällä taas? Välillä saatan kuunnella päivän Dire Straitsia tai Eppu Normaalia, sen jälkeen päivän Aviciita. Nykypäivän musiikki on lähtökohtaisesti aika huonoa verrattuna vaikka kymmenen vuoden takaiseen varsinkin tunnettujen ulkomaisten artistien osalta.

Numero:

7.

Asia minussa:

Positiivisuus, äidillisyys, kiitollisuus, järjestelmällisyys, siisteys ja kunnianhimo.

Ruoka:

Tää on helppo! Skagen käsin kuorituista katkaravuista, omatekemäni kanttarellipasta ja sekä blinit omalla reseptillä ja siianmädillä.

Juoma:

Vesi, veriappelsiinimehu, sitruunavesi, hyvä punaviini ja samppanja. Ja päivän paras unohtui listasta, moccamasterilla keitetty tummapaahtoinen luomukahvi Valion kauramaidolla tai iKaffella.

Lomakohde:

Yhdysvallat monipuolisuutensa ansiosta, Dubai helppoutensa ja säänsä puolesta sekä tykkään myös valtavasti Rivierasta. Kaupungeista Pariisi hurmasi minut täysin. Ja tietysti Lappi.

Tuoksu:

Juuri tippumassa oleva kahvi. Parfyymeista minulla on kolme ”omaa” tuoksua. Chanelin Coco Mademoiselle, Louis Vuittonin Matiere Noire sekä Creedin sitrustuoksu jonka nimeä en muista. Arkituoksuna silloin, kun normaalisti ei ehkä käytetä hajuvettä (minulla on aina hajuvettä) suihkin Laura Mercierin Coconut&Almondia. Huonetuoksuissa tykkään oud-pohjaisista tuoksuista tai kevään tullen ruususta.

Kasvi:

Saariston luonnonkukat ja ystäväni Maijan Infinity Flower Box -ruusuboksit.

 

 

 

 

Säätila:

Helteinen heinäkuu Hangossa tai Ruotsin saaristossa sekä luminen -5 Lapin hangilla.

Tapa viettää vapaailta:

Treenin ja avantouinnin jälkeen perheen ja ystävien seurassa syöden hyvää ruokaa.

Pidätkö tytöistä vai pojista?:

Karismaattisista, älykkäistä ja kunnianhimoisista miehistä.

Onko sinulla salaisuuksia?:

Hautaan asti.

Onko sinulla valkolakkia?:

On, vuodelta 2008.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys?:

Korvakorut 6-vuotiaana. Tatuointeja ole ollenkaan.

Mitä tilaat baarissa?:

Samppanjaa tai jos drinkin, se on luultavasti vodkasoda puristetulla limellä.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä?:

On, maailman parhaimmilla joista osan olen saanut pitää elämässäni lapsuudesta asti.

Mitä muuttaisit itsessäsi?:

En onneksi nykyään ihan hirveästi juuri mitään. Ulkonäköä varmaan vähän fiksaisin, mutta olen ihan tyytyväinen näinkin. Luonne voisi olla hieman tasaisempi, olen edelleen aika äkkipikainen. Voisin myös sietää stressiä vähän paremmin.

 

 

KERRO JOTAIN SIITÄ, KUN..

 

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi:

Olin 20-vuotias, isäni oli juuri kuollut, olin aivan pihalla sen kanssa, mitä elämältäni haluan. Vietin yhden maailman hauskimmista kesistä, tein töitä yrittäjänä ja etsin itseäni. Pitkä tukka, lyhyt hame, 13 kiloa laihempi ja varmaan 10 astetta tummempi ihonväri. Voi niitä aikoja!

Viimeksi koit romanttisen hetken:

Joka päivä, edellyttää että tajuan vähän toisenlaista romantiikan tajua. Meillä ei kynttiläillallisia ja kukkapuskia jaella, mutta kaikkea muuta. Romanttisinta ikinä on, että mun rakas haluaa etsiä meille uutta kotia sieltä, missä mä koen olevani kotona.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla?:

Micaelin kertomalla hänelle eräästä ihan mahdottoman hauskasta tapahtumasta, naurettiin kyllä kaikki kolme ihan vedet silmissä ja mahat kippurassa.

 

 


 

Hei kaunista, valoisaa ja energistä helmikuuta! Helmikuu oli lapsena lempparini. Hiihtoloma, valoisat aamut, paljon lunta.. Ystävänpäivä ja siihen liittyviä kivoja askarteluja ja tapahtumia koulussa. Muistan kun meillä oli joskus koulussa sellainen halauskoppi. Koulupäivän alkaessa tytöille jaettiin vaaleanpunaiset sydämet, joissa oli numero ja pojille vaaleansiniset sydämet, joissa oli numero. Niin sitten etsittiin ”paria” jolla oli sama numero, ja kun kävi halaamassa kopilla sai muistaakseni suklaata tai vastaavaa. Varsinaisena Hannu Hanhena mulle osui aina joku ihana poika pariksi. Ystävälleni ei sen sijaan käynyt ollenkaan niin hyvä tuuri. Hän etsi samaa numeroa ja kas, eikö se löytynyt heti – meidän kalju ja ikivanha bilsan maikka. Jackpot! Heh, lähti nyt ihan omille raiteilleen tämä kirjoitus. Mutta takaisin aiheeseen, nimittäin tarkoituksiin. Maanantaikysymys kuuluukin tänään seuraavasti..

 

Mikä on sinun tarkoituksesi?

 

Tämän voi ymmärtää monella tavalla ja kysymys on niin iso, että sitä kannattaa käsitelläkin usealta kantilta. Miksi olet täällä? Miksi sinun on tarkoitus olla täällä? Vastaamalla näihin kysymyksiin kerrot samalla omaa tarinaasi. Miksi maailma tarvitsee sinua? Mitä sinä annat itsestäsi muille? Oi, mikä kysymystulva. Näitä on ihana pohtia. Omaa tarkoitusta kannattaakin pohtia aika ajoin, mutta etenkin silloin, kun on menossa eteenpäin. Erityisesti silloin on tiedettävä, missä ollaan nyt ja mistä lähtökohdista lähdetään liikkeelle.

 

Tämän kysymyksen pohtiminen lisää itsetuntemusta ja itsevarmuutta. Se auttaa hahmottelemaan, kuka sinä olet. Monilla se minä tuntuu olevan vähän kadoksissa, ainakin minun ikäisilläni. Jakaudutaan helposti kahteen ryhmään. He, joilla ei ole lapsia – pienten lasten vanhemmat saattavat joutua totuttelemaan rooliinsa jopa vuosia. Arjen kiireissä myös itsensä unohtaa helposti samalla, kun antaa muille itsestään kaiken. Toisaalta taas lapseton voi etsiä tarkoitustaan – nautinko elämästä näin? Haluanko lapsia vai onko näin hyvä? Mikä tarkoitukseni on, jos en perusta perhettä? Kymmenen vuoden päästä tarkoitusta etsitään taas vähän toisenlaisista lähtökohdista.

 

Jos kysymys tuntuu vaikealta etkä meinaa löytää siihen vastauksia, lähde ensin kartoittamaan, mitä rakastat ja missä olet oikein hyvä. Mitä teet työksesi? Mitkä ovat parhaita luonteenpiirteitäsi ja mitä tekisit työksesi, jos saisit tehdä mitä tahansa? Aina tarkoituksesi ei välttämättä ole se, mitä haluat tai toivoisit sen olevan.

 

Itse ajattelin aina, että tarkoitukseni on jollain tavalla auttaa ihmisiä, parantaa sairaita ja helpottaa heidän oloaan. Pelastaa ihmishenkiä. Ehkä siksi ajauduin opiskelemaan sairaanhoitajaksi? Pääsyy opintoihini oli kylläkin suuri kiinnostukseni ihmiskehoa, sen toimintaa, sairauksia ja niiden hoitoa sekä mielenkiintoista lääkehoitoa ja erilaisia toimenpiteitä kohtaan. Mutta ehkä taka-alalla oli tuo auttamisen ja parantamisen tarve. No, jätin sairaalamaailman ja hoitotyön taakseni, mutta ajauduin kuitenkin auttamaan ja parantamaan vähän muilla tavoilla. Se, että voin somekanavieni kautta inspiroida seuraajiani elämään terveellisesti, on vielä parempaa. Se on lisäksi tärkeää ennaltaehkäisyä, jotta sitä sairaanhoitoa tarvittaisiin tulevaisuudessa vähemmän. Kaikenlainen elämäntapavalmennus ja kevyemmät terapiamuodot tulevat varmasti yleistymään tulevaisuudessa paljonkin. Nimenomaan sairauksien ennaltaehkäisyssä, sillä valtiomme resurssit eivät pian riitä hoitamaan kaikkia hoitoa tarvitsevia. Pula näkyy ja tuntuu jo nyt ja tilanne vain pahenee. Tiedän, että selfhelpillä, liikunnalla tai vaikkapa lyhytterapialla ei hoida vakavia ongelmia, mutta niiden ennaltaehkäisyssä ne ovat kullanarvoisia keinoja. No, se omasta tarkoituksestani. Suurin tarkoitukseni on kuitenkin olla äiti. Kasvattaa lapsi, joka saa mahdollisimman hyvät eväät sinne elämänsä eväsreppuun.

 

Mikä on sinun tarkoituksesi?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian