22 elokuun 2020 Ei jooko juoda – alkoholinkäyttö ja ajatuksia siitä
Ojensin viinilasin ja annoin hänen kaataa siihen lisää. Iloinen puheensorina ja kupliva tunnelma täyttivät tilan, lapset leikkivät keskenään ja aikuiset keskittyivät keskustelemaan, osa kovaäänisesti ja toistensa päälle puhuen. Ajattelin viihtyväni, ainakin yritin viihtyä, ja lopulta aina luulin viihtyväni. Loppukesän iltoina ajatus syksyn pimeistä illoista houkutti, mutta sitä ei uskaltanut sanoa ääneen. Aurinkoiset sääennusteet vain ärsyttivät, vieläkö tätä jatkuu? Kun istuin viinilasini kanssa ihmisjoukossa, tuntui kuin joku olisi rutistanut minua sisältä. Kesästä toiseen tukahdutin ärtymyksen tunteeni, esitin viihtyväni, olin vain hiljaa. Olinhan jo oppinut, vain tylsät ihmiset valittavat eivätkä halua kohdata ihmisiä. Yksi käännekohta oli kun tajusin olevani introvertti, mutta ei sekään lopettanut mielistelyäni. Olin siellä missä muutkin, enkä halunnut sanoa ei vaikka sisälläni koin suurta ahdistusta siitä, etten tee nyt asioita joista nautin.
Kilttinä suorittajatyttönä oli aluksi vaikeaa tuoda erilaisuutensa esiin. Että kyllähän minäkin nauttisin kesän helteistä ja aurinkoisista illoista, mutta jossain aivan muualla ja toisenlaisessa seurassa. Joskus on kiva käydä ulkona, mutta viime vuosina yhä harvemmin ja harvemmin. Jos seitsemän vuotta sitten löysin itseni vähintään kahdesti viikossa baarista, nyt taidan käydä siellä kahdesti vuodessa. Muut voivat pitää minua tylsänä, itse nautin elämästäni ja olostani enemmän kuin koskaan. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut sen, että olen uskaltanut sanoa ei ja olla erilainen kuin iso osa tuttavapiiristäni. Olen se, joka pyytää mieluummin lenkille kuin viinille. On viinillekin aikansa ja paikkansa, mutta ennemminkin erityisinä hetkinä. Ei enää arjessa. Ainakaan omassani. Olen aiemminkin kirjoittanut suhteestani alkoholiin, ja ajatukseni ovat vuosi vuodelta muuttuneet yhä kielteisemmiksi. En usko, että alkoholinkäyttö jää minulta koskaan täysin pois, mutta ainakin nyt se on sopivan vähäistä. Ainakaan nyt ei huvita lähteä mihinkään, ei sitten yhtään. Ennen en tiedostanut sitä itse, huomasin vain etten nauttinut illanvietoista vaikka aina uskottelinkin, että hauskaahan meillä oli.
”Mutta kun mä en halua juoda. Ymmärrätkö, mulla oli niin paljon kivempaa siellä luontopolulla kun mä tänään kävin kävelemässä kun teidän kanssa tissuttelemassa. Mieti ollaan veneilty viis vuotta ja koskaan aiemmin en oo lähtenyt lenkille, siis sun täytyy kokeilla joskus, se oli niin ihanaa. Mä haluan tällasia kokemuksia enkä sitä jatkuvaa viinan kiskomista.”
Hangossa saunan terassilla kuuntelin ehkä ikäiseni naisen puhelua poikaystävälleen. Hän ei edes yrittänyt puhua hiljaa. Katseemme kohtasivat ja hymyilin lempeästi takaisin. Puhelun jälkeen hän alkoi intoilla minullekin luontopolusta, jonka löysi Hangosta. Tiesin mistä hän puhui, olinhan kulkenut hänen polkunsa itsekin. Tiesin kaikki ne vastaantulevat kävyt, kivet ja esteet, ja sen koko kehon valtaavan hyvän olon, kun ensimmäistä kertaa oli sen läpi taivaltanut. Varsinkin veneilypiireissä tuntuu olevan normi, että alkoholi kuuluu veneilyyn yhtä vahvasti kuin sukset ladulle. No, onhan se ajatuksena hauskaa, aurinkoisena päivänä juoda jääkylmää rosèèta ja viettää huoletonta lomaa. Sääli, että alkoholinkäyttö menee niin monella yli. Enää se hauskuus ei jääkään päivään tai kahteen, siitä tulee äkkiä normaalia. Ja kuten kaikki tiedämme, kaikkeen tottuu ja ylellisimmätkin asiat alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä. En tiedä teistä, mutta itsestäni kuulostaa jotenkin ihan kauhealta, että alkoholinkäyttö kuuluu tiettyihin tilanteisiin. Surullisinta on, että toisilla perheillä se kuuluu jokaiseen viikonloppuun, jopa arkipäiviin, ja etenkin niihin surullisenkuuluisiin juhlapyhiin.
Minä, jos joku, tiedän mistä puhun.
Me kaikki tiedämme, se auttaa nopeasti – hetkeksi. Tulee takaisin kahta kauheampana, lisäten pahaa oloa. Näkyy kehossa, näkyy ihossa, näkyy mielessä. Jo pelkkä parin-kolmen päivän putki tuntuu vielä kahden viikonkin kuluttua. Nukut huonosti, syöt huonosti, voit huonosti. Mietit, miksi kaikki ärsyttää. Lasi viiniä on nyt niin ansaittu.
Kun elämä on tässä pisteessä, kokeile lähteä vaikka lenkille. Kun ensimmäisen kerran todella tunsin endorfiinit juoksulenkillä kehossani, mietin ettei yksikään päihdyttävä aine voi tehdä tätä samaa keholleni. Kun muutama vuosi sitten hurahdin aivan täydellisesti hyvinvointiin ja treenaamiseen, huomasin kuinka oma elämänmuutokseni otettiin vähän ristiriitaisesti vastaan. Yhtäkkiä olin yhden mielestä tylsä, toinen ei ymmärtänyt ollenkaan miten voin tosissani nauttia urheilusta. Onneksi kuitenkin suurin osa läheisistä ystävistäni jakaa kanssani samanlaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet.
En halua arvostella ketään toista, tietysti jokainen tekee valintansa ja elää niiden mukaisesti. Siinä tapauksessa on mielestäni kuitenkin vähän ”turha valittaa” huonoa oloa ja arjen ongelmia, jos ei itse tietoisesti tee hyvinvointinsa eteen muutoksia. Tuttavapiirissäni alkoholinkäyttö on joillekin jopa päivittäistä, mutta se on heidän tapansa ja valintansa. Ja olenhan itsekin joskus heidän kanssaan pitämässä hauskaa. Tällä kirjoituksella haluan kuitenkin vain tuoda esiin omaa näkökulmaani asiaan, sillä olen äärimmäisen onnellinen kun itse olen löytänyt hyvän olon ja elämän hauskuuden muualta kuin viinilasista ja bileilloista. Jos pitäisi valita urheilun vai juhlimisen välillä, ei tarvitsisi miettiä. Ja se on ihana ajatus.
Miten te suhtaudutte alkoholiin ja onko ehkä muillakin muuttuneita ajatuksia juhlimisesta ja hyvästä olosta? Itse kirjoittelen tätä postausta juuri väliaikaisen kodin keittiön pöydän ääressä. Sadepisarat ropisevat ikkunaa vasten, olo on aamun lenkkeilyn kannalta sopivan raukea, mutta silti energinen. Treenikassi on pakattu huomista varten ja kevyt illallinen odottaa tekijäänsä. Hiljaisuus on nyt parasta musiikkia, olen pitkästä aikaa ihan yksin kun Miksukin nukahti reippaan päivän jälkeen. Sporan kolina kuuluu alhaalta kadulta ja just nyt oon niin iloinen, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Rentouttavaa sadeviikonloppua tältä kotihiireltä!
