Vähän tavanomaisesta poikkeavampi aihe tähän pääsiäismaanantaihin, mutta sain lukijaltani postaustoiveen elämästä chihuahuan kanssa. Halusin ehdottomasti tarttua tähän ja tarkastella aihetta myös siitä näkökulmasta, miten paljon lemmikki lisää hyvinvointia ja tasapainottaa elämää. Koirat ovat itselleni kuin perheenjäseniä ja rakastankin heitä aivan valtavasti. Vaikka ne vaativat paljon huolenpitoa ja edellyttävät läsnäoloa ja vastuuta, en osaisi kuvitellakaan elämää ilman koiraa. Chihuahua ei ole rotuna se helpoin, vaikka kokonsa puolesta niin voisi kuvitella, mutta minulle paras mahdollinen. Todetaan nyt tähän, etten ole luonteena itsekään varmasti helpoimmasta päästä.

 

 

Minulla on siis tällä hetkellä kaksi chihuahuaa, lyhytkarvainen chihuahua Frida ja pitkäkarvainen chihuahua Cara. He ovat molemmat 6-vuotiaita ja itseasiassa juuri tänään vietämmekin suloisen pikku-Caran syntymäpäivää. Tytöt ovat käytännössä 3. ja 4. chihuahuani ja syksyllä 2014 minulla olikin hetken aikaa kolme koiraa, kun Lila vielä eli muutaman viikon sydänvikansa kanssa kun Cara tuli meille. Entisen poikaystäväni kanssa meillä oli kaksi chihuahuaa ja erossa toinen jäi hänelle, toinen minulle.

 

Chihuahua on kokonsa puolesta äärimmäisen helppo koira. Se on helppo napata syliin, ottaa mukaan melkein mihin tahansa ja kuljettaa autossa turvallisesti. Frida ja Cara ovat kuitenkin chihuahuoiksi hyvin pieniä, 1,5- ja 1,7-kiloisia. Pieni koko on tuonut jonkin verran haasteita, sillä tyttöjen on vaikea kulkea esimerkiksi portaissa. Niiden kanssa täytyy olla myös varovainen jos ne nukkuvat sängyssä (nukkuvat joka yö) tai jos nostan ne sohvalle. Näin pienet koirat eivät pääse itse hyppäämään sohvalle tai sänkyyn eikä sieltä pois. Olen myös oppinut ihan ”automaattisesti” kävelemään kotona siten, että niin ikään raahaan jalkojani maassa etten astu koirien päälle.

 

 

Koirien päivittäinen hoito kattaa tietysti kävelyt ja ruoan kaksi kertaa päivässä sekä jokailtaisen hampaiden harjauksen. Teen sen siis aivan joka ikinen ilta. Caran turkkia täytyy myös harjata säännöllisesti sillä se takkuuntuu helposti, kynnet leikkaan ja viilaan noin pari kertaa kuussa. Pesen koiria melko harvoin, nykyään ehkä kerran parissa kuukaudessa. Kuraisella säällä useammin.

 

Aiemmat koirani ovat syöneet kaikkea ja olleet monien muiden koirien tavoin varsinaisia herkkusuita. Tästä syystä niitä on ollut myös helppo kouluttaa. Frida ja Cara ovat sen sijaan nirsoja, joten koulutus nameilla ja esimerkiksi temppujen opettelu on niiden kanssa haastavampaa. Istu ja seiso -käskyt menevät, mutta esimerkiksi tassun antamista ja maahan menemistä ollaan harjoiteltu ikuisuus tuloksetta. Cara kärsi pentuna pahoista vatsaongelmista ja sai kroonisen suolistotulehduksen diagnoosin. Sain sen onneksi kuntoon raakaruoalla ja tytöt ovatkin syöneet lähes koko elämänsä raakalihapullia ja kasviksia. Heille (tai siis allergiselle Caralle) sopivia raksuja olen löytänyt kaksi merkkiä, Canagan ja Acana.

 

 

Muuten olen saanut onnekseni nauttia kohtuullisen terveistä koirista. Hammasongelmat ovat chihuilla yleisiä ja itselläni onkin mennyt tuhansia euroja hampaiden hoitoon, sillä vakuutus ei korvaa hampaiden putsausta ja poistoja. Suureksi surukseni Lila kuoli 6,5 vuoden ikäisenä vakavaan sydänvikaan, joka eteni nopeasti. Frida on ollut ainakin tähän asti täysin terve. Caralla oli pentuaikana allergioiden takia kolmen kuukauden vatsatauti joka eteni anemiaksi asti, mutta ruoalla senkin sai kuntoon. Joulukuussa 2019 Caran sydämestä löytyi lievä sivuääni, jota seurataan nyt vuosikontrolleissa ja aloitetaan tarvittaessa lääkitys. Kuukauden verran itkin ja murehdin tätä, mutta nykyään jo toisinaan jopa unohdan sen. Cara saa elää täysin normaalia ja aktiivista elämää. Hän onkin aivan ihana ja hurmaava luonne, joka onkin äärimmäisen huomionkipeä (koira tulee omistajaansa, vai miten se meni?) kun Frida taas on hitaasti lämpenevä ja arempi. Aivan mahtavia persoonia ja hyvin erilaisia molemmat.

 

Tytöt ovat olleet oikeastaan koko elämänsä yhdessä, ikäeroa niillä on vain 3 kuukautta ja he ovat samalta kasvattajalta. Helmiäisen Kennel ja Merja, olen ikuisesti kiitollinen upeasta työstäsi enkä ottaisi chihuahuaa mistään muualta.

 

 

Plussat Pieni koko, ei vaadi pitkiä lenkkejä, ei sotke, ei tuhoa mitään, helppo ja edullinen matkustaminen, esimerkiksi lennolle 2 koiraa samaan laukkuun matkustamoon, maailman suloisin ulkonäkö, edulliset vaatteet, hurmaavat luonteet (riippuu toki mistä koiran ottaa ja miten sitä kouluttaa) ja vahva kiintyminen omistajaan. Helppo rotu lasten kanssa.

 

Miinukset Räksytys, räksytys, räksytys. Ison koiran ego, hieman haastava kouluttaa, chihuahualla ei ole miellyttämisen tarvetta, pienen koon aiheuttamat haastavuudet liikkumisessa, huonot hampaat, kalliit vakuutukset. Sydänviat nuorilla koirilla.

 

 

Lukeeko muut chihuahuaihmiset mun blogia? Millaisia teiltä löytyy?


 

Poikkeukselliset olosuhteet tänä keväänä ovat muuttaneet elämää paljon. Jatkuvan kiireen ja aina menossa olemisen takia monet omat intohimot ja kiinnostuksenkohteet jäivät vuosiksi vähemmälle. En ole varmasti koskaan aikuisiälläni joutunut pysähtymään näin pitkäksi aikaa oman elämän äärelle. Vaikka elämässä tapahtuu tällä hetkellä enemmän muutoksia kuin vuosiin, on silti ollut aikaa ja mahdollisuus kuunnella itseään ja antaa tilaa omille ajatuksille ja niille oikeille mielenkiinnon kohteille. Enkä ole ainut, on ollut ihanaa huomata kuinka ihmiset ovat löytäneet uusia harrastuksia ja päässeet vihdoin toteuttamaan itseään.

 

 

Itse en maalaa, ehkä jo senkin takia että tiedän jääväni koukkuun tuollaiseen hyvinkin nopeasti ja lopulta olisi sitten koti täynnä ”taidetta”. Pidetään toistaiseksi mieluummin seinällä sata vuotta vanhat öljyvärimaalaukset, eikä ne uusimmat Mirvan vedokset. Sen sijaan olen vihdoin päässyt toteuttamaan itseäni ja löytänyt taas rakkauteni kauneudenhoitoon. Sanoinkin tässä kotona, että nykyään meikkaaminen ja muu kauneushömppä on mun uusi harrastus, jolle ei ole ollut aiemmin aikaa.

 

Olen hyödyntänyt kotona pysymisen myös siten, että olen kevään aikana tehnyt erilaisia kauneushoitoja jotka vaativat sitä ”toipumisaikaa” jota ei normaalisti kiireisessä arjessa tunnu olevan. Toki on sitä tullut oltua joskus mikroneulatuilla kasvoilla jäähallilla ja mentyä suoraan hampaidenvalkaisusta sählytreeneihin.. En suosittele kokeilemaan, jos ei ole ihan pakko. Miten muuten korona-aika on vaikuttanut teidän kauneudenhoitoon? Unohtuuko omasta ulkonäöstä huolehtiminen kokonaan vai panostatteko siihen entistä enemmän nyt jos/kun on ollut aikaa?

 

 

Olen aivan innostunut esimerkiksi juuri meikkaamisesta ja jo siinä kahden viikon karanteenin aikana sudin enemmän meikkiä kasvoille kuin koko alkuvuoden aikana yhteensä. Minkä verran teitä muuten kiinnostaa kauneusjutut? Lähinnä ajattelin, että kirjoittaisinko blogiin enemmän ihonhoitoon ja meikkijuttuihin liittyviä postauksia? Instagramiin videoita, vai millaista sisältöä tykkäät seurata? Itse olen nyt niin hullaantunut kaikesta kauneushömpästä, että mielelläni kirjoittaisin tekstejä näihin aihepiireihin liittyen hyvinvointipostausten ohella.

 

Kauneus ja hyvinvointi kulkevat muutenkin käsi kädessä. Hyvinvoiva ihminen on aina kaunis, laittautui hän tai ei. Kaikkihan sen tietää, kun syöt hyvin, nukut tarpeeksi ja liikut, olo on erilainen ja peilistä katsovat kauniimmat kasvot ja kevyempi keho. Ja silloin kun tuntee olonsa kauniiksi, voi aina vähän paremmin. Kauneuden ja hyvinvoinnin esteet ovat myös samankaltaisia. Kiire, stressi ja huolet. Kuulostaako tutulta?

 

 

Ehkä tämä blogi on ainakin tämän kevään kauneus- ja hyvinvointipainotteinen. Koska juuri se kauneus, terveellinen ruoka, treeni, keho ja mieli, sekä henkinen tasapaino ja mielen hyvinvointi ovat intohimojani, joten jos ne kiinnostavat sinua, luet juuri oikeaa blogia. Kirjoitin kauneusteemaan liittyen jo valmiiksi ainakin kauneudenhoidosta eri budjeteilla sekä ihonhoitotuotteesta jota ilman ei voi elää. Julkaisen ne pian, samoin toivotun kotitreenipostauksen. Kaunista sunnuntaita!

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Sellaisia suuria muutoksia sitten. Ääk, tuntuu suorastaan hullulta. Kuten itseasiassa juttelinkin viime viikolla storyn puolella, en ole asunut missään kodissa niin pitkään kuin tässä jos isäni luona ”asumista” ei lasketa. Äiti, korjaa jos olen väärässä. En olisi tosin ajatellut että tällä viikolla kotimme löytyy julkisesta myynnistä Oikotieltä. Reilut kuusi vuotta Eiranrannassa asumista takana ja nyt kun kirjoitan tätä postausta tässä keittiön pöydän ääressä, tuntuu ihan uskomattomalta että siitä, kun ensimmäisen kerran olen juuri tässä istunut (ja itseasiassa syönyt nakkeja ja ranskalaisia eräillä kesäisillä jatkoilla) on kohta seitsemän vuotta. Monen kummallisen sattuman kautta tästä tuli minun kotini. Voi miten paljon voikaan mahtua näiden seinien sisälle.

 

 

Ajattelin aluksi, ettei varmaan asuta tässä kauaa. Tämä koti tuntui meille pitkään vähän sellaiselta ”väliaikaiselta”. Parin remontin jälkeen aloin kuitenkin kotiutua ja voi että, miten paljon tykkään tästä asunnosta nyt. Parhaimmillaan se on keväällä ja alkukesästä, kun omalla terassilla saa juoda aamukahvit, ottaa aurinkoa takapihalla lapsen pelatessa pihalätkää siinä sivussa. Pihan ulkoporealtaassa on opittu uimaan ja vietetty monet unohtumattomat tyttöjenillat. Aamuauringossa on tehty monet joogat terassipatiolla ja iltaisin on grillattu lukemattomia kertoja yhdessä ystävien kanssa. Miksu on syntynyt tänne ja lähellä on aivan ihanat naapurit sekä joukko rakkaita ystäviä. Tämä asunto on tuonut paljon rakkaita ihmisiä elämääni.

 

 

Yksi ihanimmista asioista tässä kodissa on keittiö, josta tuli juuri sellainen, kuin halusinkin. Remontoimme sen reilut puolitoista vuotta sitten ihan omannäköiseksi, sellaiseksi, että haluaisin seuraavaankin kotiin samanlaisen. Asunto on ollut kaikin puolin äärimmäisen toimiva. Varsinkin lapsen kanssa arvostaa uudehkon talon ylellisyyttä, kuten suoraa kulkua hissillä parkkihalliin omalle autolle (kävelen kotiovelta autolle noin 30 sekuntia), runsasta säilytystilaa varastoissa, helppoa kulkemista esimerkiksi automaattisesti avautuvien ovien läpi (korona-aikana ihan best) sekä tietysti sitä omaa pihaa. Siksi toivoisin itse, että tähän muuttaisi pieni perhe – tai vaikka sitten tuleva perhe <3 En olisi itse voinut kuvitellakaan helpompaa asuntoa silloin, kun lapseni syntyi.

 

 

 

 

 

Koko sen ajan, kun olen asunut täällä, omenapuusta on saanut joka syksy poimia omenoita. Se ei tehnyt minkäänlaista satoa koskaan ennen sitä. Uskon, että minun on ollut tarkoitus asua juuri täällä. Nyt meidän koti on kuitenkin myynnissä. Jos tiedät jonkun, joka osaa arvostaa meren läheisyyttä, äärimmäisen helppoa asumista sekä omaa ihanaa pihaa ja kävelymatkaa keskustaan, vinkkaathan hänelle. Tämä poikkeuksellinen tilanne ei ole ehkä se optimaalisin aika myydä, tai en tiedä, mutta ei meillä ole täältä mikään kiire pois. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että on vihdoin aika tehdä niitä suuria muutoksia. Siksi meidän koti löytyy nyt Oikotieltä ja Etuovesta.

 

 

Koti, jossa koko elämäni on muuttunut. Koti, jossa kolmen ihmisen elämä on muuttunut. Koti, jossa on hyvä karma. Mielenkiinnolla odotan, kenen elämän se seuraavaksi muuttaa ♥ Viimeistään täällä tulee onnelliseksi.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian