28 maaliskuun 2022 Suoraan suoneen – mikä ihmeen infuusio?

Ojennan käteni. Hoitaja kiristää staasin sen ympärille. Sivupöydälle avatussa muovipakkauksessa on neula, joka lävistää hetken kuluttua vena mediana cubitin, eli kyynärlaskimon, joka yleensä on ihmiselle helpoin ja kivuttomin paikka asettaa kanyyli. Koska kaikki on yksilöllistä, voi kanyylin asettaa lääkärin tai potilaan tai nykyään voi kai jo sanoa asiakkaan toiveesta muuallekin. Vastaava tilanne on monelle tuttua verenluovutuksesta. Olin kaksitoista vuotta sitten menossa luovuttamaan verta, kun minut käännytettiin painoni takia pois. Siitä jokunen vuosi myöhemmin lääkärini totesi, että on onni, etten ole koskaan luovuttanut verta.

Noin puolessa tunnissa infuusio, kansankielellä tiputus, on ohi. Sen vaikutukset ovat ihmeelliset. Ensin ei tunne mitään, paitsi käsi tuntuu jäätyvän kun siihen tiputetaan pussillinen huoneenlämpöistä nestettä. Muutamassa viikossa huomaan eron jaksamisessani. Olen saanut vuodesta 2018 rautainfuusioita aina tarpeen mukaan. En pysty syödä tablettiakaan rautaa ja ravinnosta saatu rauta ei joko riitä tai se ei imeydy. Tiputusvälit vaihtelevat elämäntilanteen mukaan, sillä elämäntavat vaikuttavat raudan imeytymiseen. Ja varastoraudan määrä vaikuttaa kaikkeen. 

Iv-hoito on monelle tuttua esimerkiksi sairauden tai leikkauksen yhteydessä. Suoraan suoneen voidaan tiputtaa lääkkeitä, elektrolyyttejä, punasoluja ja jopa vitamiineja. Hoidolla on etunsa, nimittäin välitön imeytyminen ja nopeampi vaste, mutta luonnollisesti iv-hoitoon vaaditaan hoitajilta luvat ja niiden saaminen edellyttää asianmukaista koulutusta hoidon oikeaoppimisesta toteuttamisesta, sillä laskimoon ei voi tuosta noin vaan pistää mitä tahansa, eikä edes millä nopeudella tahansa. Suomessa voi ainakin luottaa siihen, että lääkärit ja hoitajat ovat aina saaneet asianmukaisen koulutuksen, sillä ilman sitä töitä ei saa hoitoalalla tehdä.

On surullista, jopa vähän pelottavaa, että edelleen joku joutuu taistella saadakseen Suomessa hoitoa. Että lääkärit nauravat potilaille, jakavat turhia mielialalääkkeitä ja leimaavat naiset hulluiksi. Samaan aikaan infuusioita kritisoidaan ja niissä käyvät yleistetään helpon avun hakijoiksi. Minulle se on ainoa tapa saada rautavarastoni täyteen. Iv- eli intravenoosi hoitomuoto on Suomessa edelleen pelättyä ja ihmeellistä. Maailmalla koulutetut hoitajat ja lääkärit pistävät niitä krapulaisille juhlijoille ja julkkiksille. Tiedän hyvin suonensisäisen iv-hoidon riskit, mutta tiedän myös, että asiantuntevalla koulutuksella ja aseptiikalla niitä on mahdollista torjua. Komplikaatioita tulee varmasti olemaan aina, mutta sitä se on kaikissa lääkkeissä ja hoidoissa. Riskit on tiedettävä, kun päättää tällaiseen hoitoon lähteä.

Silti, niitä demonisoidaan turhan paljon. Ulkomailla rautaa saa walk-in klinikalta jos ferritiiniarvo on alhainen, Suomessa ei aina riitä edes rukoilu.

Useamman onnistuneen rautainfuusion jälkeen olen käynyt ulkomailla myös vitamiini-infuusioissa. Ne jakavat mielipiteitä, mutta niin jakaa rautakin. Se, että itse koen oloni terveeksi ja energiseksi infuusion jälkeen, on minulle mittari siitä, että se toimii. Käyn säännöllisesti verikokeissa useamman kerran vuodessa ja näistä arvoista myös näen, että kaikki on oikein hyvin. Normaalitilanteessa perusterveellä ihmisellä kerran vuodessa on aivan riittävä väli laboratoriokokeille.

Tähän väliin täytyy kuitenkin luonnollisesti tuoda raudanpuutteen osalta esiin monia puhututtava asia, nimittäin se, että rautainfuusiolle on aina ensisijainen vaihtoehto, nimittäin se suun kautta syötävä rautalisä, jonka pitäisikin aina olla ensisijainen hoitomuoto ennen infuusioista puhumistakaan. Jos se ei sovi, kuten ei kaikille sovikaan, sitä on kuitenkin kokeiltava (suosittelen jo hinnankin puolesta kokeilemaan eri valmisteita, infuusiot ovat nimittäin todella kalliita) ja sen jälkeen tehtävä lääkärin kanssa yhdessä päätös infuusiosta. Sitä ei kuitenkaan pitäisi missään nimessä joutua anelemaan.

Vitamiinitiputuksillekin on vaihtoehto, suun kautta nautittavat vitamiinit. Ne toimivat, mutta niissäkin on muistettava säännöllisyys ja jaksottaminen. Ei kaikkea jatkuvasti ja yhtä aikaa.

Olisipa ihanaa ja ideaalia, että saisimme ruoasta kaiken tarvitsemamme. Ikävä kyllä emme saa. Jopa jodista on nykyään tavallisilla ihmisillä puute, kuten magnesiumista ja folaatistakin. Nämä ovat hyvinvointimme kannalta elintärkeitä rakennuspalikoita, aivan kuten rauta ja D-vitamiinikin. Ylläpito voi onnistuakin monipuolisen ruokavalion avulla, mutta pudonneita arvoja on vaikea nostaa ylös pinaatilla ja mandariineilla.

Ennen kuin minkään vitamiinin tai hivenaineen puutetta lähtee itse itsellään diagnosoimaan, on hyvä laittaa elämäntavat kuntoon. Kun nukut riittävästi, minimoit stressin, syöt puhdasta, mahdollisimman sokeritonta ruokaa ja liikut ulkona säännöllisesti, sinun pitäisi voida hyvin. Jos et voi, kannattaa vasta sitten lähteä etsimään yhdessä ammattilaisen kanssa syitä väsymykselle ja huonolle ololle. Liian usein huonoista elämäntavoista aiheutuva väsymys ja laiskuus halutaan laittaa jonkin sairauden oireeksi. Kuten masennuskin on yleensä oire jostain, ei itse sairaus vaan sille on jokin juurisyy. Oireiden hoito tietysti helpottaa elämää, mutta syy oireille tulisi aina löytää ja mahdollisuuksien mukaan hoitaa sitä.

Näin kokonaisvaltaisia näkemyksiä terveydenhoidosta näköjään tähän maanantaihin. Energiaa ja iloa tähän lumiseen kesäaikaan ihanat, pitäkää itsestänne huolta.

INSTAGRAM @mirvaannamarian