En oikeastaan koskaan kirjoita mitään matkavinkkejä, vaikka matkustammekin melko paljon. Ihmiset pitävät kaikki niin eri asioista, joten on kurjaa jos joku juuri minun suositukseni perusteella lähtee paikkaan X, eikä pidäkään siitä. Makuja kun on niin monia. Sain kuitenkin niin paljon viestejä Instagramiin meidän majoituksesta nimenomaan Yao Yailla, että halusin kirjoittaa siitä oman pienen postauksen. Päiväni matkabloggaajana vaikka nyt sitten. Kohteena Santhiya Koh Yao Yai -hotelli Andamaanienmerellä, Phuketin ja Krabin välissä sijaitsevalla saarella.

 

 

Matkallamme Krabilta Phuketiin päädyimme tosiaan varaamaan kolmeksi yöksi Santhiyan, sillä googlailujen mukaan se oli paras, mikä Yao Yai -saarelta löytyi. Pienemmällä Yao-saarella, Yao Noilla, olisi ollut takuulla hulppea Six Senses, mutta vain 3 makuuhuoneen villa oli ainoa mikä oli vapaana ja se oli todella suolaisen hintainen lyhyestäkin majoituksesta. Santhiyaa mainostetaan viiden tähden luksushotellina, joka henkii perinteistä thaimaalaista tunnelmaa. Upeat näköalat lahdelle aina Phuketiin asti, autenttinen miljöö, oma rauha ja henkeäsalpaavat maisemat niin aamiaishuoneessa kuin rannallakin. Hinta oli viiden tähden hotelliksi Thaimaassa edullinen. Olisimme halunneet villan omalla uima-altaalla, mutta kaikki oli myyty loppuun. Tavallisia hotellihuoneita sen sijaan löytyi. Valitsimme niistä parhaimman vaihtoehdon ja odotimme majoittumista täällä innolla, olin nimittäin kuullut paikasta paljon hyvää.

 

 

Saavuimme speedboatilla Yao Yain pohjoispuolelle, josta hotellin henkilökunta haki meidät autolla. Automatka saaren halki kertoi Yao Yaista oikeastaan kaiken. Siellä ei ole juuri mitään turisteille, vain paikallisten hökkelimäisiä asuinrakennuksia, sademetsää ja muutama koulukin tuli vastaan. Ehkä siksi se hurmaa autenttisuudellaan, räätälit, discot, tuk-tukit, hieronnat ja pingpongshowt loistavat poissaolollaan. Se on ihanaa. Koh Yao Yai on muuten muslimisaari, sen asukkaista noin 90% on islaminuskoisia. Tämä ei näkynyt omiin silmiini saarella muuten kuin rukouskutsuina, joista satuimme kuulemaan vain kaksi. Niin ja possua saa kuulemma vain hotelleista.

 

Matka Santhiyaan kesti noin puolisen tuntia. Hotellin alue on todella laaja ja se on aidattu. Ensimmäisenä kävelimme resorttialueen palveluiden läpi. Oli kuntosalia, nyrkkeilykehää, lasten leikkipaikkaa ja pieniä matkamuistoputiikkeja. Riippumattoja ja perinteisiä, thaityyliin rakennettuja rakennuksia, kaikki tehty tiikistä. Tiikki myös kuluu ja muuttuu helposti harmaaksi, joten jos ihmettelet kuvissa näkyviä kulumia, ne ovat sille tyypillisiä. Kokonaisuus oli kuitenkin harmoninen ja pieni kuluma tuntui vain kuuluvan asiaan. Minua se ei haitannut, muutamat ystäväni sen sijaan ihmettelivät, että missä savibambumajassa me oikein asutaan.

 

 

Heti ensimmäisenä yllätyin, kuinka aggressiivisesti viiden tähden hotellin sisäänkirjautumisen yhteydessä markkinoitiin span palveluja. Siis todella tyrkytettiin. Emme varanneet mitään ja tämä kieltäytyminen otettiin vastaan onneksi hyvin neutraalisti. Kysyimme vielä upgradea villaan, mutta kaikki huoneet olivat tosiaan täynnä. Hotelli on siis todella suosittu. Meidät vietiin huoneeseen ja tässä vaiheessa tajusin, kuinka laajasta hotellialueesta todella on kyse. Huoneeseen päästäksemme tarvitsimme kyydin lava-autolla. Kyllä, ei golfautolla, vaan puisella lava-autolla. Ne ovat Thaimaassa yleisiä, mutta itseäni jotenkin inhotti haistella pakokaasuja tuolla noin 5-10 minuutin matkalla huoneeseen. Golfautoilla ei resortin alueella pysty liikkumaan kuin lyhyitä matkoja, sillä maasto on rinteeseen rakennetussa hotellissa niin mäkistä. Ikävä kyllä. No, lava-autoa piti matkan varrella vielä vaihtaa. Kyllä. Viiden tähden hotellin bussipysäkkimeininki suorastaan. Aina autoja ei tullut, vaikka soitti ja tilasi sellaisen. Tässä Santhiya saisi parantaa, luonnon läheisyyden tuntu kaikkosi siinä pakokaasun käryssä ja ympäristöystävällisyys oli toiminnasta kaukana. Harmi, muissa hotelleissa joissa liikutaan resorttialueella golfautoilla, se on ollut vain kiva lisä ja systeemi on toiminut moitteettomasti.

 

 

Huone oli kaunis ja näköala henkeäsalpaavan upea. Ei niinkään valittamista, suihku toimi muuten todella hyvin (ei mikään itsestäänselvyys) eikä huoneessa ollut liskoja tai muita ötököitä. Muutama hyttynen, mutta niitä tulee aina, kun parvekkeen ovi on auki. Plussaa nopeasta nettiyhteydestä ja huolellisesta siivouksesta. Miinusta kivikovasta sängystä, siis oikeasti kuin olisi nukkunut lattialla ohuen makuualustan kanssa. Onneksi pääsimme 6-rakennukseen, jonka vieressä oli tosiaan tuo ehkä yksi upeimmista äärettömistä uima-altaista, jota olen nähnyt. Vieressä oli ravintola, joka tarjoili myös aamiaista sekä resortin toinen, pienempi kuntosali. Ravintolasta sai ihan perushyvää ruokaa ja samalla sai ihailla kaunista Phuketiin asti avautuvaa maisemaa.  Äärettömällä uima-altaalla oli aurinkotuoleja noin 20, joten paikan sai suurinpiirtein lottovoiton todennäköisyydellä. Alhaalla, rannan vieressä ja respan lähistöllä oli kuitenkin isompi uima-allas, mutta myös sen kaikki aurinkotuolit olivat aina varattuja.

 

Altaalla ja rannalla olikin sitten vallan erikoinen käytäntö, nimittäin pyyhkeiden suhtaan. Viiden tähden hotelleissa olen tottunut siihen, että mennessäni uima-altaalle allaspoika tuo pehmeät, pörröiset pyyhkeet (yksi aurinkotuolin päälle, yksi kuivausta varten) sekä vettä. Yleensä myös kylmiä pyyhkeitä ja muuta oheisluksusta. Santhiyassa pyyhkeet piti kuitenkin hakea itse, ne piti kuitata ja samalla vahvistaa, että sitoutuu maksamaan 300 bahtin verran sakkoa, jos pyyhettä ei palauta. No, nimi paperiin ja tiskin poika antaa käteesi puuvillaisen, laude- tai pöytäliinaa muistuttavan kulahtaneen rätin. Nauratti. Se oli siis oikeasti likaisen näköinen. Harmi, ettei satu olemaan kuvaa tallella.

 

Pyyhejärkytyksestäni pääsin kuitenkin yli, hotelli markkinoi itseään perinteisenä thaimaalaisena luksusresorttina, joten ehkä perinteiseen thaimaalaiseen luksukseen kuuluvat vähän pinttyneet laudeliinatkin. Tavallaan ne sopivat hotellin tyyliin. Yritin kovasti pitää Santhiyasta. Ensimmäisenä aamuna jouduin toteamaan, että kyse ei ole viiden tähden majoituksesta. Aamiainen oli luokattoman huono. Siis niin huono, etten ole koskaan syönyt niin huonoa aamiaista hotellissa. Olen yleensä kaikkiruokainen, mutta valmiiksi paistetut munakkaat, sentin paksuiset juustopalat, vetiset pakasteleivonnaiset, lässähtäneet hedelmät ja salaatit joiden ympärillä pyöri kärpäsiä sekä itse haettava kahvi(!) ja muovitarjottimet saivat karvat pystyyn. Yleensä oikein odotan hotelliaamiaista, täällä odotin sitä lähinnä vähän kauhulla. Paahtoleipä oli ainoa leipä jota pystyi syödä, onneksi oli sentään sen kaveriksi hyvää maapähkinävoita ja kookoshilloa. Kivikovaksi keitetyt munat toimivat proteiinin lähteenä. Aamiaisella olin sentään kiitollinen – siitä, ettei varattu pidempää visiittiä kuin kolme yötä.

 

 

Miljöö antoi kuitenkin paljon anteeksi. Santhiya on todella kuvauksellinen, äärimmäisen kaunis ja näköalansa puolesta rauhoittava paikka. Laiturilla on ihania säkkituoleja joissa saa syödä illallista ja aivan rannan tuntumaan on viritetty kauniita valoja ja illalliskattaus. Ruoka oli aamiaista lukuunottamatta perushyvää ja beach massage, hieronta katetussa majassa rannalla, oli mielestäni aivan täydellinen. Kuitenkin, kiitos lava-autojen, laudeliinapyyhkeiden ja surkean aamiaisen, en päässyt täällä samanlaiseen zen-tunnelmaan, kuin esimerkiksi Rayavadeessa Krabilla, joka oli äärimmäisen kaunis ja keskellä luontoa sijaitseva keidas eläimineen ja upeine rantoineen. Palvelu oli huonompaa kuin muualla, muutamia yksittäisiä ihania tarjoilijoita ja siivoojia lukuunottamatta ja henkilökunta vaikutti kyllästyneeltä. Sali oli kulunut, mutta hiittejä pystyi tehdä käsipainoilla ja penkeillä.

 

Joka paikassa oli muistutuksia, biljardipöydän naarmuttaminen maksaa x bahtia, juoksumaton rikkominen y bahtia. Viiden tähden resorteissa näitä ei tarvitsisi olla. Tuli olo, että asiakkaita ei arvosteta. Santhiya onkin mielestäni neljän tähden hotelli yhden tähden aamiaisella. Hinta ei ollut päätähuimaava, mutta ne eivät silti kohdanneet laadun kanssa. Toiset majoituksemme, Rayavadee sekä Mai Khaon Anantara, olivat noin kolminkertaisesti kalliimpia kuin Santhiya, mutta hinta-laatusuhde oli niissä kohdallaan, ainakin muun maailman tasoon nähden.

 

 

Suosittelisinko? Ehkä pikaiselle visiitille, silloinkin vain, jos saisi villan omalla uima-altaalla. Huoneissa oli sentään valkoiset, pörröiset pyyhkeet, ei laudeliinoja. Ehkä jos aamiaisen tilaisi huoneeseen, se ei olisi niin paha? Mutta maksaisi toki ekstraa. Tekisi tosiaan kovasti mieli kirjoittaa, että Santhiya tarjoaa viiden tähden hotellikokemuksen suhteellisen edullisella hinnalla, mutta ne aidot viisi tähteä saa kokea kyllä varmasti vielä edullisemminkin muualla. Molemmat Yao-saaret ovat kauniita, rauhallisia ja täynnä sitä paratiisimaista tunnelmaa, mitä Thaimaasta alkujaan löytyi kaikkialta. Santhiya ei kuitenkaan minua täysin vakuuttanut ja tästä syystä valitsisin itse toisen hotellin saarelta. Vaikka se olisi tasoltaan heikompi, ainakaan en maksaisi turhaan ”luksuksesta”. Sääli, sillä kuulin monilta, että hotelli on ollut aiemmin todella hyvä. Taso on laskenut lyhyessä ajassa. Mikä lie syynä?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Uskomatonta, tammikuun viimeinen maanantai ja viimeinen viikko. Toki olemme olleet valtaosan tästä kuukaudesta reissussa, mutta silti se on tuntunut menevän uskomattoman nopeasti. Muistan jo lapsuudesta, kuinka juuri tammikuu tuntui aina loputtoman pitkältä. Tämä on ollut meille varsinainen hyvinvointikuu. Kaikesta sportista ja muusta hyvinvoinnista kirjoitan varmasti vielä erikseen, mutta nyt on aika henkiseen hyvinvointiin liittyvän kysymyksen. Jos olet uusi lukija, kerron lyhyesti – alkuvuoden ajan esitän joka maanantai kysymyksen itselle pohdittavaksi, liittyen nimenomaan mielen hyvinvointiin ja hyvään oloon. Pohdi sitä mielessäsi ja vastaa vain itsellesi, tai mikäli haluat jakaa ajatuksesi, kommentoida voi ilokseni aina, nimellä tai nimettömänä.

 

Minkä sinulta puuttuvan luulet tuovan itsellesi onnen?

 

Joku elämää ja onnellisuutta pohtinut ehkä tajuaakin jo jutun juonen. Hyvin usein ajattelemme, että meiltä puuttuu jotain ja kun sen saamme, olemme onnellisia. Sitkun -elämästä olen usein kirjoittanutkin. Ja sitähän mieli tekee, kun se saa jotain, asia arkipäiväistyy ja se haluaa lisää. Mikään ei sille riitä. Hedonistinen adaptaatio on nimi tälle psykologiselle termille. Tätä voi onneksi harjoittaa, suosikeillani kiitollisuusharjoituksilla ihan erityisesti. No, tämä ei ole kuitenkaan tämän jutun pointti.

 

Tiedättehän, kuinka sanotaan aina, että rakkaus tulee elämään vasta sitten, kun on oppinut rakastamaan ensin itseään? Tuo kulunut fraasi kuulosti pelkältä sanahelinältä joskus, kun oikein kovasti halusin löytää elämääni ihanan ihmisen. Silloin en onneksi ketään löytänyt, tai löysin moniakin, mutta he eivät olleet silloin minulle niitä oikeita. Kun olin lakannut etsimästä ja päättänyt keskittyä itseeni, omaan hyvinvointiini ja nauttia yksinolosta, josta en itseasiassa koskaan aiemmin nauttinut, löysin tietenkin sen minulle maailman mahtavimman tyypin. Olisin jopa mielelläni nauttinut yksinolosta pidempäänkin, mutta sellaisia sielunkumppaneita ei kävelekään vastaan ihan joka päivä. Tuo ärsyttävä sanonta tuli mieleeni noina aikoina usein.

 

Onnellisuus tulee elämääsi silloin, kun lakkaat etsimästä niitä asioita, joiden luulet tekevän sinut onnelliseksi. Tätä ei voi vain päättää, mutta se on ohjenuora, jonka mukaan on hyvä elää. Itse olen saanut elämässäni paljon materiaa. Sitä, mitä moni niin kovasti tavoittelee. Olen siitä todella kiitollinen, mutta nykyään siksi, että sain kokea sen ylellisyystuotteiden mukanaan tuoman hetken huuman ja todeta, ettei se tee minua onnelliseksi. Moni asia kyllä kohentaa elämänlaatua, sitä en missään nimessä kiellä, mutta se materian tavoittelu vain vähentää sitä. En ole pitkään aikaan himoinnut mitään kallista, en sen jälkeen kun olen alkanut tuntea itseni onnelliseksi pikemminkin vähemmällä tavaramäärällä. Pikemminkin se jatkuva uuden ostaminen ja haaveilu toivat elämääni paljon pahaa. Nyt olen hurjan iloinen kun myyn nettikirppiksillä tavaroita tai lahjoitan jotain ystävilleni. Aiemmin sen sijaan tavoittelin paljonkin materiaa. Rahan ja omaisuuden tavoittelu on kuitenkin toisaalta myös asia, joka on fiksua jo lastenkin kannalta. Mutta ostokset, ne voivat olla niin paljon fiksumpia kuin luksustuotteet tai näyttävät urheiluautot.

 

Tavoitella voi myös esimerkiksi sitä rakkautta tai vaikka ylennystä töissä tai unelmien työpaikkaa. Näissä tilanteissa sortuu muuten yllättävän usein yliyrittämiseen. Kokemusta on. Ja kun lopettaakin tavoittelemasta, on kiitollinen siitä mitä on ja etsii hyvää sen hetkisestä elämästä, huomaa helpommin olevansa onnellinen, tässä ja nyt. Ja kun on onnellinen, menestyy tieteellisten tutkimustenkin mukaan elämässä paljon helpommin. Minkä sinä luulet tuovan onnen? Vai oletko jo löytänyt onnellisuutesi tästä hetkestä?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Vuoden alussa alkoivat hyvinvointipaineet kasvaa. Yhä useamman kädestä löytyy urheilukello, ostoskorista nettivalmennus ja kärrystä vihreitä vihanneksia. Yhä useampi juoksumatto ja crosstrainer liikkuvat tälläkin hetkellä, aamuisin sekoitellaan chiapuuroja ja sitruunavesiä. Illallispöytien sijaan varataan joogaa ja lesmillssejä, cocktailit ovat vaihtuneet smoothieen. Punnerretaan, kyykätään, juostaan, hiihdetään ja päivitetään siitä someen. Unohdin listata vielä unen tarkkailun, kellot, sormukset ja sovellukset mittaavat tietenkin sitä jatkuvasti. 

 

 

Kirjoitin Instagramissa siitä, kuinka omaa elämäntapaani on kritisoitu siitä, että kiusaan ja näännytän itseäni. Sitä pidetään kärsimyksenä ja nyt lomaillessani olen saanut viestejä siitä, kuinka mun pitäisi levätäkin välillä eikä aina olla pakottamassa itseäni liikkumaan. Tämä esimerkiksi sen jälkeen, kun olin laittanut storyn, jossa olin salilla 32 asteen lämpötilassa treenaamassa. Tällainen elämäntyyli nähdään helposti kurinalaisena suorittamisena, jota noudatetaan vain tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden, jotka yleensä liittyvät ulkonäköön tai esimerkiksi kilpailemiseen. Ajatellaan, että minun on pakko esittää hyvinvoivaa ja päivittäin tunkea story täyteen hyvinvointijuttuja, joogaa ja aikaisia herätyksiä. Nähdään, etten nauti elämästä ja lomailusta.

 

 

Tuon kuitenkin ihan tarkoituksella esille sen, etten juo alkoholia lomalla, herään aikaisin ja liikun paljon, myös näissä trooppisissa olosuhteissa. Sillä olen onnistunut inspiroimaan myös muita. En missään nimessä halua luoda paineita, jos tällainen elämäntyyli ei tunnu omalta, ei sitä pidä missään tapauksessa noudattaa. Jos haluat nauttia lomastasi vain maaten ja vaikka juhlien, tee sitä mikä tuntuu sinusta hyvältä. Kuitenkin itse elin aina ennen muiden odotusten mukaan. Lomaan kuului alkoholi, ja sitä kului. Salilla en käynyt koskaan reissuissa. Joskus saatoin hölkkäillä lenkin tai pari, mutta liikkumisesta puuttui säännöllisyys ja johdonmukaisuus. Lomalla kärsin aina vatsan ja kasvojen turvotuksesta sekä päänsärystä ja loman jälkeen tuntui, että tarvitsen saman verran lomaa kotona, että jaksan hypätä taas arjen oravanpyörään kiinni. Loma ei todellakaan ollut loma. Ja ihan oikeasti luulin rentoutuvani ja lomailevani täysillä.

 

Nyt kun olen todella ladannut akkuja, oikein odotan arjen alkamista ja rutiineja kotona. Meillä on ollut täälläkin todella säännöllinen rytmi, herätään joka aamu kuuden-seitsemän välillä ja mennään illalla ajoissa nukkumaan. Syödään samoihin aikoihin ja voidaan kaikki todella hyvin. Se sopii meille. En väitä, että se olisi oikea tapa sinulle ja tiedän itsekin toisinaan tarvitsevani sellaisen täydellisen irtioton, jossa voin olla vaikka useamman päivän drinkkilasi kädessä ja nauttia elämästä eri tavalla. Sitä ei tapahdu usein, mutta kun tapahtuu, tiedän että se on enemmän kuin paikallaan.

 

 

Elän terveellisesti, syön hyvin ja liikun paljon, koska pidän siitä kaikkein eniten. Rakastan, ja kehoni rakastaa rutiineja ja säännöllisyyttä. Minulle on kaikkea muuta kuin kärsimystä nousta aikaisin, venytellä tai joogata ja valmistaa kiireetön, terveellinen aamiainen kotona vaikka saisin vielä nukkua. Toki ensimmäinen ajatus toisinaan aamulla on, että olisipa ihanaa jäädä tähän sänkyyn vielä selaamaan puhelinta tai torkuttaa hetki. Kuitenkin kun saan ensimmäisestä hyvästä ajatuksesta kiinni, kuten lattialla odottavasta joogamatosta ja lähdöstä ilman kiirettä, saan itseni ylös ja olen tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että tein sen mitä suunnittelin illalla. Väsymys saa ihmisen tekemään usein erilaisia valintoja, mitä tekisin virkeänä. Jokainen varmasti tietää, kuinka illalla on täynnä virtaa ja ajatus kulkee. Varataan aamulle barretunti ja kellon soidessa perutaan varaus. Nukun mieluummin. Herätessä tunnin-parin päästä harmittaa, miksen mennyt.

 

Minulla ei ole erityisen hyvää itsekuria, haluan vain tehdä hyviä valintoja koska niistä tulee hyvä olo. Kun ymmärsin, että en todellakaan ole tylsä jos haluan aikaisin nukkumaan ja skippaan kaikki turhat kissanristiäiset sen takia, ettei treeniviikkoni ja yöuneni viikottain häiriinny, aloin voida paljon paremmin. Se lisäsi myös itsevarmuuttani ja nyt olen valmis jakamaan tätä hyvää oloa, ja rohkeutta tehdä hyviä valintoja, myös muille. Elämäni saattaa kuitenkin näyttäytyä suurena hyvinvointishowna heille, jotka eivät vielä ole löytäneet hyvää oloa omasta elämästään.

 

 

Suorittamisesta puhutaan jo kyllästymiseen asti. Eikä ihme, onhan suomalaiseen kulttuuriin iskostunut suorittaminen ollut monelle iso ongelma ja hyvinvointia haittaava tekijä. Suorittaminen on ajanut burnouteihin ja mielenterveysongelmiin. Välillä mietin jotain oikein hyvinvointia täynnä olevaa päivääni ja sen jakamista somessa, pelkään sen aiheuttavan paineita muille. Sillä en missään nimessä halua, että kukaan saa suorituspaineita minun hyvinvoinnistani. Matka tähän on ollut pitkä, mutta oman hyvinvointipäiväni sisältö ei tarkoita automaattisesti jonkun toisen kokemusta hyvästä olosta ja mahtavasta superpäivästä. Haluan inspiroida, en luoda paineita. Ero hyvinvointitrendien täyttämässä somemaailmassa on kuitenkin hiuksenhieno.

 

Aina ennen unohtaessani urheilukellon salikassista tai hiihtoladulta, ärsyynnyn hetkeksi. Nyt en voi tallentaa tätä liikuntasuoritusta ja kello luulee minun treenanneen vähemmän. Heh. Pikkuveljeni muistutti, että sama lenkkihän se on, oli kelloja tai ei. Ja niinhän se on. Nykyään käytän urheilukelloa oikeastaan pelkän sykkeen mittaamiseen ja siihen, että voin esimerkiksi vuoden päästä verrata, onko juoksutehossani tapahtunut muutosta. Unta en ole koskaan tarkkaillut, luotan olooni aamulla. Keho kertoo, onko se levännyt tarpeeksi. Sen sijaan lyhytaikaiset mittaukset, kuten suomalainen Firstbeat, antavat vähällä vaivalla arvokasta tietoa kehon toiminnasta.

 

 

Hyvinvointi ei kuitenkaan ole suorittamista. Se on elämäntapa, joka tulee osaksi elämääsi vähitellen, kun annat sille mahdollisuuden ja teet sille tilaa. Se edellyttää valintoja ja vanhoista tavoista luopumista, mutta antaa lopulta paljon enemmän. On tärkeää myös muistaa, että hyvinvointi ei tarkoita pelkkiä hyviä päiviä, pelkkää positiivisuutta ja hyvänolontunnetta. Elämään kuuluvat negatiiviset tunteet, ne on otettava vastaan ja niitä on ymmärrettävä. Niitä on meillä kaikilla. Kiukkua, alakuloa, surua, turhautumista, ikävää, vihaa, häpeää, katumusta, katkeruutta ja kateutta. Niitä täytyy ymmärtää, ne ovat osa elämää. Ja jos välillä iskee makeannälkä ja sorrut herkutteluun tai viinilasilliset lähtevät lapasesta, mitä sitten. Epäonnistumiset ja virheet kertovat siitä, että ainakin yritit. Ihminen voi kuitenkin parhaiten silloin, kun ei suorita mitään.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian