01 maaliskuun 2020

Posted at 23:01h in Ajatukset, Juhlat, Ruoka by
0 Likes

 

Upeaa uutta kuuta! Helmikuu oli ja meni, ja nopeasti menikin. Thaimaan reissusta palautumista, hiihtoloma Lapissa mökillä ja viime viikko onkin mennyt fiilistellessä treenaamista ja ”dieettiä”. Eilen 4,5 kuukauden baaritauon katkaisi ystävän syntymäpäiväjuhlat ja olo on kyllä sellainen, että olisi voinut jatkaa vielä toisetkin 4,5 kuukautta ilman kännejä. No, kerrankos sitä kun oli hyvä syy juhlaan. Oli niin ihana nähdä ystäviä ja tuttuja, kiitos kivasta illasta. Seuraavaksi juhlitaan luultavasti vasta vappuna. Arvostan treenejä ja hyvää olo vaan niin paljon enemmän kuin yöelämää.

 

 

Viikonloppuun mahtui kuitenkin toisetkin synttärit, siellä tosin meitä edusti vain kaksi kolmesta kun itse makasin käytännössä kuoleman kielissä sängyssä. Tein kuitenkin päivänsankarille kakun, siis ihan vain koska halusin niin kovasti leipoa. Itselleni leivon aina raakakakkuja tai muita terveellisiä herkkuja, mutta välillä on vaan kiva tehdä oikein vanhoja kunnon sokerileivonnaisia. Tein yksivuotisjuhliin pienen prinsessan värisen vaaleanpunaisen kakun, jonka täytin vadelmilla ja valkosuklaalla sekä päällystin kakun sokerimassalla ja koristelin itsetehdyllä kakkupitsillä ja sokeriperhosilla.

 

 

Rakastan leipoa, ja tykkään ruoanlaitosta muutenkin. Isäni oli keittiömestari ja intohimoinen ruoanlaiton ammattilainen. Mamma varmasti paras leipuri, ketä tiedän. Vasta viime vuosina olen tajunnut, kuinka olen perinyt heiltä rakkauden ruokaan ja sen valmistukseen. Kuinka usein olenkaan ikävöinyt isää ja miettinyt, että haluaisin oppia häneltä keittiössä niin paljon.. En koskaan ehtinyt. Kuitenkin siinä kakkua leipoessa ja haastaviakin juttuja kokeillessa olin kiitollinen siitä, kuinka sain perinnöksi sen intohimon ja kiinnostuksen. Äitipuoleni oli valokuvaaja. Kun nappasin kuvia kakusta manuaaliasetuksilla ja säädin iso-herkkyyksiä sekä suljinaikaa, ympyrä tavallaan sulkeutui. Minulla ei ole enää heitä, mutta heidän jälkensä on ikuisesti minussa.

 

 

Nyt on aika sulkea silmät ja aloittaa uusi, upea maaliskuu työntäyteisellä alkuviikolla ja loppuviikosta onkin aika lentää lähes maapallon toiselle puolelle. Ei tunnu yhtään, että ollaan lähdössä, tämä onkin sitten talven viimeinen reissu, jonka jälkeen saa ollakin kotona pidempään. Olen muuten nyt sen verran innostunut taas kunnon treenistä ja aivan fiiliksissä uudesta ruokavaliosta, että ensi viikolla on luvassa paljon juttuja täällä blogissa niihin liittyen. Kakkuja ei ole muuten syönyt täällä kukaan muu kuin Miksu, nimittäin yksi meistä on onnistunut pudottamaan painoa 6 viikossa 11 kiloa. Ihanaa, kun saa jakaa arjessa ajatuksia liikunnasta, kehon muokkauksesta – ja jokainen syö omia ruokia. Nyt, kauniita unia!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


27 helmikuun 2020

Posted at 23:38h in Ajatukset, Hyvinvointi by
3 Likes

 

Kun on myrskyissä kasvanut, tuntuu tyyni pelottavalta. Kirjoitti psykoterapeutti Maaret Kalliokin. Olen lukenut juuri tähän aihepiiriin liittyviä artikkeleita. Ehkä siksi, että ne kolahtavat niin kovaa. Ristiriitaista, että rakastan tasaista elämää enkä pidä muutoksista tai yllättävistä tapahtumista muutenkaan. Samaan aikaan kuitenkin tasainen ja hyvä elämä tuntuu pelottavalta. Mitähän kohta tapahtuu? Tyyntä ennen myrskyä, siihenhän mieli on helposti tottunut. Tämä menee nyt hieman tavanomaista henkilökohtaisemmaksi postaukseksi, mutta koska mielen hyvinvointi on tärkeä osa hyvinvointia muutenkin, haluan näillä omilla kokemuksillani antaa vertaistukea muillekin, jotka kamppailevat samojen tilanteiden kanssa. Emme koskaan ole yksin, emme vain aina osaa pyytää apua.

 

 

Esimerkiksi päihderiippuvaisen kanssa elämä on arvaamatonta. Vaikka koin lapsuuteni pääosin hyvinkin onnelliseksi, olen vasta aikuisena käynyt sitä läpi ja tajunnut, millainen vaikutus sillä minuun oli. Kaikki paha tapahtui niin väärään aikaan. Olisipa se edes ollut viisi vuotta aiemmin, tai viisi vuotta myöhemmin. Ei juuri silloin, kun oli. Aikuisenakin minun on vaikeaa luottaa pitääkö joku lupauksensa. En voi sietää pidempään jatkuvaa päihteidenkäyttöä, enkä esimerkiksi alkoholinkäyttöä lasten läsnäollessa juuri ollenkaan. Muutamat viinilasilliset lomalla tai kesäiltoina ystävien kanssa ovat tietysti ok, siinä näytetään vain hyvää esimerkkiä lapsille, kuinka alkoholia käytetään oikein. Oma sisäinen lapseni vain inhoaa edelleen iskän kovaäänisiä kavereita ja sitä, kun ilta jatkuukin vähän liian pitkään. Samanlaisia tunteita löytyy myös mielenterveysongelmien varjostamista perheistä ja heidän lapsistaan. Elämän arvaamattomuus jättää isot jäljet.

 

 

Voisi kuvitella, että sen jälkeen tasainen elämä on aivan erityisen helppoa ja ihanaa. Mutta siihen turvallisuuteen ja tasaisuuteen onkin yllättävän vaikeaa tottua. Itselleni tuttuja tunteita ovat levottomuus, tunne siitä ettei ansaitse tätä ja että kohta varmaan tapahtuu jotain pahaa, kun on nyt mennyt niin hyvin. Niiden työstäminen on ollut todella hidasta, mutta tietysti hyvin kannattavaa. Yhä elämä kuitenkin tuntuu jollain kierolla tavalla helpommalta silloin, kun on paha olla. Kun elämä tuo eteen vastoinkäymisiä, mieli ajattelee kummallisesti, että tilanne on normaalia. Pahasta kun ei tunne huonoa omaatuntoa. Ehkä taistelen näiden asioiden kanssa loppuelämäni, en tiedä. Nyt on kuitenkin paljon helpompaa kokea, että ansaitsen tasaisuuteni ja rauhani sekä pystyn kertomaan suruistani ja huolistani nykyään myös muille. Tiedän sen nyt, tosin sen kokeminen ei aina ole ihan itsestäänselvää. Olen ollut aina se, joka kuunteli, mutta joka ei koskaan avannut omia huoliaan kenellekään. Esitin, että pärjään enkä voinut näyttää että rauhallisen ja hymyilevän kuoren alla oli myrsky, joka ei tuntunut laantuvan koskaan. En vuosiin sanonut kenellekään tarvitsevani apua, en edes itselleni. Aina oli varmasti joku, joka tarvitsi sitä enemmän. Edelleen, yritän aina löytää keinon auttaa muita ja tunnen toisten puolesta paljon surua ja huolta. Senkin uhalla, etten muista auttaa itseäni ensin.

 

 

 

Tunnistaako joku muukin näitä tunteita? Ovatko elämän kolhut tehneet sinustakin levottoman sielun, joka ei osaakaan olla paikoillaan ja vähän jopa ahdistuu, kun kaikki onkin hyvin? Et todellakaan ole yksin ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

 

 

 

 

 


26 helmikuun 2020

Posted at 14:08h in Ajatukset, Lifestyle, Matkailu by
2 Likes

 

 

”If you have a dream so big it doesn’t fit into your small town, get out of there. Follow it. Chase your dreams if that is going to make you happy. Don’t be held back by the negative comments. Believe in yourself and you can do it, no matter what the dream is. Whether you want to be an Artist, Musician, Author, Surgeon, Actress, Photographer, Model or even President of United States, just go for it. Follow your dream out of the small town and see where it takes you.”

 

 

 

 

 

The Universe sends us exactly what we are ready for at the exact time we need it in our lives.

 

 

 

 

”You deserve someone who’ll take you on cute breakfast dates and get you iced coffee. Someone who’ll give you neck kisses, head massages and play with your hair. Someone to sit with and talk about big ideas and life. Someone to remind how dope you are when you aren’t feeling so cool. Someone should do that for you. Because you shouldn’t have to settle for anything less.”

 

 

 

There are people in the world who love you. There are even people in the world you haven’t met yet who will love you someday. Oh, world.

 

 

 

Life is too short for shitty sex and bad relationships. So go find someone who fucks you right and treats you how you deserve to be treated.

 

 

 

Do more things that make you forget to check your phone.

 

 

 

 

 

I hope you know that you deserve it all. The best, the most honest, the most beautiful and purest love in the world. Not only to be loved by others, but to be loved by yourself. To look in the mirror and think ”yes, I’m exactly who I want to be.” To speak up and be proud of yourself. To be brave and open. You deserve the nicest and most caring people to walk in your life. You deserve it all, you know. The whole world. And you should never forget.

 

 

 

 

Ten years from now, make sure you can say you chose your life, you didn’t settle for it.

 

 

 

 

You might think you don’t matter in this world, but because of you someone has a favorite mug to drink their tea out of each morning that you bought them. Someone hears a song on the radio and it reminds them of you. Someone has read a book you recommended to them and gotten lost in it’s pages. Someone’s remembered a joke you told them and smiled to themselves on a bus. Someone’s tried on a top and felt beautiful because you complimented them on it. Someone has a memory that makes them grin that involves you. Someone now likes themselves a little bit more because you made a passing comment that made them feel good. Never think you don’t have an impact, your fingerprints can’t be wiped away from the little marks of kindness that you’ve left behind.

 

 

 

And take me to Paris, every spring year after year.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


25 helmikuun 2020

Posted at 20:22h in Hyvinvointi, Lifestyle, Liikunta by
1 Like

 

Hei vihdoin paluu normaaliin postaustahtiin, helmikuu on pyhitetty ihan muille kuin somehommille. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän taitaa joutua pyörtämään puheitaan. Parikymppisen mustavalkoisuudesta ei tunnu olevan enää tietoakaan. Toisaalta tietoisuuteni on myös lisääntynyt asiassa kuin asiassa niin paljon, etten olekaan enää ihan niin ehdoton. Asioilla on monta puolta. Dieetilläkin. Olen kirjoittanut varmaan sata postausta siitä, kuinka kenenkään ei koskaan pitäisi olla dieetillä. Siitä kun ei ole juuri hyötyä vaan saavutetut tulokset menetetään ja saadaan vähän ylimääräistäkin pahaa tilalle. Paras ratkaisu on aina pysyvä elämäntapojen muuttaminen. Ei kitudieetiksi, vaan vähitellen valinta valinnalta terveellisemmäksi. Tarkoitus on hioa itselleen täydellinen, terveellinen elämäntyyli, jonka noudattaminen sujuu kuin itsestään. Silloin paino myös pysyy, vaikka omista hyvistä tavoista välillä poikkeaisikin. Dieetti ei saisi olla ensimmäinen vaihtoehto painonpudotukseen. Päivittäisten ruoka- ja liikuntottumusten muuttaminen pikkuhiljaa on aina paras ratkaisu. Juttelin tässä taannoin miehen kanssa, joka kertoi osaavansa painonpudotuksen. ”Oon mä niin monta kertaa pudottanut tästä sen 15 kiloa..” Niin, osasiko hän?

 

 

Käydessäni työterveyslääkärillä, hän totesi etten voisi kyllä tästä paremmin enää elää. No joo, tiedän sen itsekin. Syönhän hyvin ja oikein, todella puhtaasti ja ilman stressiä sekä liikun suosituksia enemmän ja nukun yöni erinomaisesti. Miten tähän liittyy dieetti? Haluan aika ajoin haastaa itseäni. Dieetti kuulostaa nyt paljon pahemmalta kuin mitä tämä on, mutta sanon sitä itse dieetiksi. Haluan hetkeksi jotain enemmän, kuin tavallinen arkiliikuntani ja normaali, terveellisiä herkkujakin salliva ruokavalioni. En ole koskaan punninnut ruokia ja vannoin, etten ikinä tee niin, mutta kokeilin nyt sitäkin. Ihan vain siksi, että haluan tietää syöväni tarpeeksi. Vaikka olen syönyt hyvin, olen syönyt usein liian vähän. Välillä taas varsinaisia suden annoksia. Nyt karsin ruokavaliostani kaiken ylimääräisen ja vaikka hyvää ruokaa rakastankin, olen siitä vähän outo, että voisin elää hyvinkin arkipäivät pelkällä riisillä, kalalla tai kanalla ja kasviksilla. Ilman kastikkeita, ilman ylimääräisiä rasvoja ja sokereita. Kunhan syön tosiaan tarpeeksi. Olen joskus kirjoittanutkin, kuinka olen kymmenen vuotta sitten tarkkaillut syömisiäni aivan pakonomaisesti ja laskenut joka ikisen kalorin, sokerin ja rasvan, mitä suupalasta löytyy. Jos tuosta ajasta täytyy hakea jotain hyvää, tiedän ainakin helposti milloin homma menee överiksi. Ja, osaan tehdä itse itselleni ruokavalioita.

 

 

Nyt päätin sitten vappuun asti olla tarkalla ruokavaliolla. Se onkin ihanan helppoa kun kotoa löytyy lisäkseni yksi painoa pudottava kasvissyöjä ja yksi nirsoileva viisivuotias. Parhaimmillaan kun tekee kolmea eri ruokaa, kartuttaa tässä kevään aikana ainakin kokkaustaitojaan. Täysin orjallinen en pysty kuitenkaan olla, siihen vaikuttaa matkustaminen ja sallin itselleni kyllä poikkeustapauksiakin aina, jos on jotain erityistä. Erityisellä tarkoitan tässä kohtaa esimerkiksi ystävän syntymäpäiviä tai muuta vastaavaa spessujuttua, pizzaperjantait ja tacotiistait eivät nyt ole ihan sitä. Ainakaan pariin päivään ei ole ollut nälkä, päinvastoin. Tarkat ateriavälit ja yllättävän suuret ruokamäärät ovat pitäneet olon ihanan virkeänä ja mielen positiivisena.

 

 

Aloitin samalla myös uuden saliohjelman, aina yhtä virkistävää. Tänään meni 80 minuutin treeni ihan siivillä. Selkeät ohjeet ja rutiinit ovat kyllä oma juttuni, niin treenissä kuin arjessa nyt yleensäkin. Toivottavasti saadaan pysyä terveenä koko kevät, sairastaminen katkaisee aina niin ikävästi treeniputken. Ootteko te kokeilleet joskus dieettejä tai tiukkaa lyhytaikaista treeniohjelmaa? Olisi kiva kuulla ja vaihtaa kokemuksia. Itselleni dieettaaminen ja kovempi treeni eivät ole uusia juttuja, mutta aiemmin syyt niihin ovat olleet vähän erilaisia. Nyt haluan lähinnä antaa itselleni ja keholleni vaihtelua, päästä kesäksi hyvään kuntoon ja sallia sitten kesän mittaisen huolettoman ja vapaan treenikauden – keskittyen joogaan ja juoksulenkkeihin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


23 helmikuun 2020

Posted at 21:26h in Yleinen by
2 Likes

Kun reilu viikko sitten pakkailin laukkuja ja lähettelin ystävänpäivätekstareita kavereille, oli ristiriitainen olo alkavasta hiihtolomasta. Takana on niin monta reissua lyhyen ajan sisällä ja osa vasta tulossa, ettei yhdellekään ”ylimääräiselle” tuntunut olevan aikaa. Sitä ei kaivannut lomaa yhtään, pikemminkin juuri arkea ja rutiineja. No, hiihtolomaviikolla en voisi tehdä kotona kyllä yhtään mitään. Päiväkoti olisi kiinni koko viikon, eikä lumettomassa Helsingissä olisi mitään tekemistä.

 

Ystävänpäivän iltana se kaupungissa levottomaksi muuttunut mieli pääsi kuitenkin tunturiin. Keho ja mieli luulivat voivansa hyvin, mutta heti ensimmäisellä hiihtolenkillä tajusin, kuinka paljon ne kaipasivat tänne. Olin suksinut Kittilässä ehkä kilometrin, kun mielen valtasi ihana rauha ja tasapaino. Jätin työt ja blogityöt aivan minimiin, laskettelin enemmän kuin koskaan ja istuin jopa useampanakin iltana ystävien kanssa viinilasillisilla.  On ollut kaikin puolin niin ihana viikko, etten olisi muuttanut kyllä yhtään mitään. Jos voisin, palaisin vielä tällä kaudella Lappiin, mutta ehtiihän sitä seuraavallakin.

 

Just nyt on laiska olo, röhnötän lentokentän sohvalla odotellen illan viimeistä konetta ja paluuta hetkeksi arkeen. Sata hiihdettyä kilometriä tuntuvat kropassa, silti en malta odottaa kun saan alkutalvesta taas kaivaa sukset varastosta. Keuhkot ovat täynnä maailman puhtainta ilmaa, olo on täydellisen rauhallinen ja maadoittunut. Lupaan itselleni mennä nyt useammin luontoon etelässäkin.

 

Suunnaton kiitollisuus elämästä valtaa mielen kun katselenkin täällä luonnossa ympärilleni. Auringonpaiste muistutti lähestyvästä keväästä, antoi jo lupauksensa kesästäkin kun kasvot tuntuivat jopa saaneen väriä hohtavilla hangilla hiihdellessä. Rakastan arkeani, töitä ja rutiineja kotona, mutta täällä on ollut kyllä ihmeellisen ihana taas olla. Kiitos kaikki rakkaat, kiitos mulle niin tärkeät ystävät, kiitos maailman suloisimmat lapset, kiitos luonto ja taianomaiset säät, kiitos Lappi. Kiitos elämä, kun näytät aina välillä miten ihana sä oletkaan ❤️ Nyt on hyvä palata kotiin.