Äläkä vaan luule, että tällä tarkoitetaan aamiaisen skippaamista – ei, ei, ei! Yöpaasto tuli itselleni tutuksi vähän vahingossa. Luin siitä joskus lehdestä ja aloin miettiä omia ateriavälejäni. Jossain vaiheessa olin kyllä kiinnittänyt väliin jääneisiin iltapalaruokiin huomiota, mutta vasta kun kunnolla ajattelin ateriavälejä, tajusin harjoittavani ihan tietämättäni yöpaastoa. Ja sehän toimii, kehonkoostumukseni, vyötärönympärykseni ja oloni on muuttunut vuodessa kevyemmäksi. Se onkin oikeastaan ehkä ainoa ruokaan liittyvä muutos, jonka olen tehnyt. Yöpaasto tarkoittaa siis illan viimeisen ja päivän ensimmäisen aterian pitkää väliä, ja se saisi ”paastotessa” olla noin 12-14 tuntia. 

 

 

Itselläni se on helposti mahdollista iltapalan väliin jättämisen takia, minun tekee nykyään todella harvoin mieli edes iltapalaa. Toki jos olen treenannut paljon tai käyn vaikka myöhään illalla juoksulenkillä, sen jälkeen syön tai juon esimerkiksi täyteläisen smoothien. Pääosin arkena pidän yöpaastoa ja se näkyy hyvin toimivana aineenvaihduntana, energisyytenä, paljon virkeämpänä aamuilmeenä (heh, ei silmäpusseja eikä tummia silmänalusia) sekä parempana yöunena. Ja sai eräs ylipainoinen sillä pudotettua kilojakin. Yöpaasto kuulostaa helpolta, mutta helposti sitä tulee varsinkin illalla kotona napsittua ihan turhia herkkuja kaapista. Siksi halusin koota sinulle helpot ja yksinkertaiset ohjeet, joilla onnistut kokeilemaan. Testaa viikko tai pari, tästä tulee helposti tapa.

 

 

Satsaa kunnon aamiaiseen. Vakkariaamiaiseni ohjeen löydät täältä ja se onkin mitä parhain tapa aloittaa uusi, energinen päivä. Huolehdithan, että lautasellasi on kaikkia tarvitsemiasi ravintoaineita. Jos päivän toinen pääaterioistasi on yleensä raskaampi kuin toinen, valitse lounas. Kun energiansaanti painottuu aamupäivään, illalla elimistön on helpompi rauhoittua ja aktivoida myös aineenvaihduntaa. Syö monipuolisesti eli koosta ateriasi hitaista hiilihydraateista, proteiinista ja hyvistä rasvoista. Muista syödä paljon kasviksia (mielellään tuoreina, ihan sellaisenaan) ja juoda vettä. Olosi pysyy kylläisenä. Syö illallinen ajoissa, riippuen toki vuorokausirytmistäsi. Kun syöt hitaasti, huomaat olevasi kylläinen vähän pienemmästäkin ruokamäärästä eikä verensokeri heittele illalla, jolloin et tunne pientä nälkää niin helposti.

 

Kun et syö ennen nukkumaanmenoa iltapalaa, nukut myös paremmin ja aineenvaihduntasi toimii optimaalisesti. Heräät ehkä aamulla nälkään, kuten minä lähes aina, mutta jos haluat pidentää yöpaastoa vielä hieman, juo ensin elimistöllesi tärkeä vesi. Juon aamuisin aina ison lasin vettä heti herättyäni, se pitää pahinta nälkää hetken aikaa poissa. Useimmat eivät edes osaa syödä heti herättyään, ei ainakaan lapseni.  Sen jälkeen pesen kasvot ja hampaat ja laitan itseni (ja lapsen) valmiiksi päivää varten ja ruokin koirat. Vasta ihan viimeisenä ennen lähtöä syömme aamiaisen.

 

 

Jos olen syönyt illallisen klo 18 ja syön aamiaisen esimerkiksi seitsemän maissa, yöpaasto on kestänyt noin 13 tuntia. En missään vaiheessa tunne kuitenkaan pakottavaa tarvetta syödä, tai mitään näännyttävää nälkää. Jos iltaisin olisi jostain syystä nälkä, söisin ehdottomasti. Nälkäisenä nukkumaan meneminen on kurjaa ja silloin unikaan ei tule niin helposti. Tosiaan, yöpaasto voi parhaimmillaan auttaa painonpudotuksessa ja olla ehkä se viimeinen silaus omaan hyvinvointiprojektiisi. Oletko kokeillut?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

The problem is, that you think you have time. Buddhalainen viisaus, jota yritän aina aika ajoin palauttaa mieleeni. Kuten Instagramissa kerroinkin, tänään on tasan 10 vuotta siitä, kun isäni kuoli. Äkillisesti, viisikymppisenä, terveenä juuri lääkärissä käyneenä. Sydän petti, kammiovärinä keskellä yötä isän nukkuessa. Puolitoista vuotta aiemmin menetin 45-vuotiaan äitipuoleni. Nuo hetket opettivat, ettei sitä aikaa ehkä olekaan. Isän kuolemaa seuraavana kesänä ostin halpahallin kassalta kortin jääkaapin oveen. Tärkeintä ei ole paljonko elämässäsi on päiviä, vaan paljonko päivissäsi on elämää.

 

 

Aloin elääkin siten. Otin ihan hassuja riskejä, perustin oman yrityksen hetken mielijohteesta, vietin yhden elämäni hauskimmista kesistä, annoin itseni ihastua sen kummempia miettimättä moneenkin kertaan, tanssin ja lauloin usein aamuun asti. Aloin tehdä päätöksiä, jotka tuntuivat hyvältä. Väliin mahtui vähän kehnompikin ajanjakso vaikean ihmissuhteen takia, mutta siitäkin otin opikseni. Sain yllätyslapsen, muutin ja otin suuria riskejä. Hyppyjä tuntemattomaan, ja toteutin ex tempore -ideoita. Nykyään äitinä tietysti vähän varovaisemmin, mutta viimeisen kymmenen vuoden teot ovat saaneet minut elämään. Minulla on kiikkustuolissa jo nyt niin sellaista muisteltavaa, että varmaan vähän itseäkin hirvittää kun ajattelen – jos vain sinne asti pääsen. Parasta on tunne, että jos nyt kuolisin, olisin todella elänyt kaikkien näiden vuosien edestä ja vähän enemmänkin.

 

Luulemme, että meillä on aikaa. Itsekin lykkäsin moneen kertaan unelmieni toteuttamista. Ehtiihän sitä, Miksukin on vielä niin pieni, onhan tässä aikaa, nyt ei vaan jaksa. Kunnes päätin, että nyt on tehtävä jotain. Elämä oli pitkään ikään kuin paikoillaan, viime vuoden aikana halusin siihen muutosta. Elämäntavat menivät uusiksi. Ajatukset ja arvot siinä samassa. Voihan se olla vain sitä, että olin vasta nyt valmis tekemään asioita unelmieni eteen, tai sitten oikeasti sain itseäni vihdoin niskasta kiinni laiskottelun ja mukavuudenhaluni jälkeen. Kuka tietää. Mutta sen tiedän, että aikaa emme saa mistään lisää.

 

Elä. Kerro että rakastat, sano kaikki mitä haluat. Toteuta se unelmasi, tai tee ainakin suunnitelma milloin sen teet. Viikot, kuukaudet ja vuodet lipuvat ohi nopeammin vuosi vuodelta. Aloita elämänmuutoksesi pienin askelin tänään, vaihda alaa, jätä huono mies, pidä se yllätyslapsi. Sinä selviät, sinä elät. Toivon koko sydömestäni, että osaisit tehdä asioille jotain ennen kuin on liian myöhäistä. Ajattelin vuosia, miten paljon jäi sanomatta. Se on ehkä musertavinta kuolemassa, tiesikö hän että ajattelin näin? Uskon, että tiesi. Hyvää vuosipäivää sinne johonkin, iskä. Suru ei häviä koskaan, mutta nyt sen kanssa jo elää ihan hyvin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Katselen auringonlaskua äärettömästä uima-altaasta. Tarjoilija tuo sitruunaveden jäillä, pähkinöitä ja hedelmiä. Iltapäivän kääntyessä iltaan lämpöä riittää vielä kolmekymmentä astetta, iho on taas astetta tummempi. Tähän aikaan kotona olisin luultavasti tulossa pojan treeneistä kotiin ja kokkaamassa kiireen keskellä taas jonkun muun sotkemassa keittiössä. 

 

 

Alakouluikäisenä matkustaessani parasta oli ajatus uima-altaalla – muut ovat nyt koulussa ja Suomessa on pimeää ja kylmää. Minä onnekas saan olla täällä lämmössä perheeni kanssa. Matkustaminen oli ehkä parasta, mitä tiesin. Sen takia olen halunnut nähdäkin maailmaa mahdollisimman paljon. Lomilla piti aina kiertää mahdollisimman monta paikkaa, nähdä sitä ja tätä, eikä missään nimessä pysähtyä paikoilleen. Parin viime vuoden aikana suhteeni matkustamiseenkin on kuitenkin muuttunut. Loman kannalta se on kyllä meille henkireikä, hetki hengittää ja olla vain. Mutta matkustaminen on nykyään erilaista. Nautin siitä, kun saan oikeasti vain olla. Ei ole pakko mennä mihinkään. Tänä vuonna haluan tätä tunnetta enemmän kuitenkin sinne kotiin. Taidon pysähtyä ja nauttia arjesta. Aikaa ajatella. Sillä silloin kun tuntuu, ettei ole edes viittä minuuttia siihen, että pysähtyisi ja hetken kuuntelisi itseään – joku voi kutsua sitä meditaatioksikin – silloin sitä nimenomaan tarvitsee. Tällä matkalla olen miettinyt paljon hyvää elämää. Mitä se on ja mikä tekee elämästä hyvän?

 

Hyvän elämän ei tarvitse olla terveellisyyden huipentuma, siitä julkaisen teille tällä viikolla kokonaan oman postauksen. Hyvä elämä on kokonaisuus valintoja, tekoja ja asioita joista nautit. Se ei kuitenkaan synny hulppeista lomamatkoista, yltäkylläisestä elämästä ja vapaudesta olla vain tekemättä mitään. Hyvä elämä toki näyttäytyy eri ihmisille eri tavoin, mutta lohdullista on ajatella, että siihen voi hyvinkin sisältyä säännöllinen työnteko, arkiaskareet ja se ihan tavallinen elämä. Olen kyllä onnellinen täällä lomaillessa auringon ja palmujen alla, mutta kaikkein onnellisin olen aina kotona. Jos sinä et ole, se kertoo vain siitä, ettet ehkä ole löytänyt vielä tietäsi hyvään elämään tai sen tiellä on esteitä. Niiden kanssa elämä voi silti olla hyvää.

 

Se on sitä ihan tavallista elämää, suruineen, huolineen, stresseineen, pelkoineen ja negatiivisine tunteineen. Kaikkien niiden hyväksymistä ja ymmärtämistä. Elämään, unelmaelämältäkin näyttävään elämään, kuuluvat ne negatiiviset tunteet, surut ja huolet. Ota ne vastaan, äläkä esitä itsellesi, että kaikki olisi aina vain kivaa ja ihanaa. Vai onko kotielämässäsi jotain sellaista, joka oikeasti tekee sinut onnettomaksi? Rahahuolet, ihmissuhteet, kuormittava työ? Mikä ratkaisisi nämä huolet? Sillä jos et tee niille mitään etkä hyväksy niitä, ne eivät muutu mihinkään. Raha-asiat huolettavat vielä kymmenen vuoden päästäkin ellet tee suunitelmaa, mitä muutat. Ihmissuhteet myrkyttävät mielesi, ellet avaa niiden solmuja tai luovu niistä kokonaan. Työsi kuormittavuus ei ainakaan vähene, se vain lisääntyy sitä mukaa, kun jaksamisesi vähenee. Ehkä haluat löytää itsellesi kumppanin, jonka kanssa jaat arkesi? Nauti yksin olosta niin paljon, kuin voit. Opettele rakastamaan itseäsi, olemaan yksin ja tee elämästäsi niin hyvää, kuin juuri sinä yksin voit. Ole kiitollinen siitä, että pärjäät yksin. Elämänkumppanisi tulee myös todennäköisesti silloin elämääsi.

 

 

Hyvä elämä on varmasti kaikille tavoite, mutta harva tietää kuinka sen saavuttaa. Se ei ole mikään etuoikeus, vaan saavutettavissa silloinkin, kun vaikeudet ovat kohdallemme osuneet. Ennen tavoittelin aina enemmän ja enemmän. Toisaalta kunnianhimoisuuteni ja suorittamiseni takia myös olen saanut paljon elämääni, silloin en vain niitä etappeja osannut arvostaa vaan pyrin jatkuvasti eteenpäin, halusin lisää ja lisää. Jossain vaiheessa vain oivalsin, että hyvän elämän voi löytää oikeastaan missä elämäntilanteessa tahansa. Se vaatii vain ajatusten muuttamista, sen löytämiseksi täytyy tehdä töitä. Se ei tarkoita, että tarvitset elämääsi jotain lisää. Pikemminkin se vaatii luopumista. Tajusin tämän, kun niin ikään pakon edessä, kun jätin taakseni muutamia ihmissuhteita.

 

Tuntuu joskus julmalta sanoa ääneen, että elämässä on asioita, joita ilman voisi paremmin ja olisi onnellisempi. Ne täytyy vain myöntää itselleen. Että ei se vääriä nautintoja täynnä oleva elämä ehkä olekaan niin hyvää kuin se voisi olla. Moni valinta vie meitä väärään suuntaan, vaikka se ensin tuntuisi hyvältä ajatukselta. Se, että valitsemme joskus väärin, ei tarkoita että olisimme pahoja tai vääränlaisia ihmisiä. Väärät valinnat voivat joskus vain yksinkertaisesti kertoa väsymyksestä, hyväksynnän tai lohdun hakemisesta ja tarpeesta. Uskon kuitenkin, että kun voi kokonaisvaltaisesti hyvin, tekee parempia valintoja ja sitä kautta tekee elämästä hyvää itselleen.

 

 

Loma on monelle rentoutumista parhaimmillaan. Olen kyllä itsekin nauttinut pitkän pimeän pätkän jälkeen taas valosta ja siitä, kun kerrankin ei ole mihinkään kiire. Kiire on oman hyvän elämäni pahin vihollinen. Se on asia, jonka eteen joudun tehdä töitä. Kiireen takia tunnen stressiä, joka ei pitkittyessään ole hyväksi kenellekään. Stressi näkyy kaikessa, naamasta ihmissuhteisiin. Lomailu ei kuitenkaan ole mikään edellytys hyvälle elämälle, tiedän että sielläkin on heitä, jotka ajattelevat että helppohan mun on, kun on mahdollisuus lomalla tällaista selfhelppiä kirjoittaa. Hyvä elämä lähtee kuitenkin kotoa. Olen onnellinen täällä ja missä tahansa lomaillessa, mutta kaikkein onnellisin siellä kotona. En tarvitse lomamatkaa siihen, että olisin iloinen tai tyytyväinen. Olen sitä eniten ihan keskellä omaa arkeani. Teen mielelläni töitä, herään arkiaamuihin virkeänä, sillä asenteeni jokapäiväistä elämääni kohtaan on nykyään positiivinen. Se ei ole ollut sitä aina ja olen tavoitellut (ja saavuttanutkin) vääriä asioita.  Uskon että niiden oli tarkoitus tulla elämään vain siksi, että minun piti oppia kantapään kautta.

 

Mieli ja keho vaativat kuitenkin pysähtymistä. Jokaiseen päivään pitäisi sisällyttää edes ihan pieni hetki aikaa, jolloin olet ihan yksin itsesi kanssa. Olkoon se juuri ennen nukahtamista tai vielä parempaa, heti heräämisen jälkeen. Ole hetki, tunnustele miltä mielessäsi ja kehossasi tuntuu ja mitä voisit tehdä, että päivästäsi tulisi positiivisempi. Kun toistat sitä, alat tehdä rutiininomaisesti tekoja myös elämäsi muuttamiseksi hyviä asioita kohti. Kun keskitymme kiireeseen ja elämän negatiivisiin puoliin ja unohdamme kiitollisuuden, vedämme puoleemme vain lisää negatiivisia ajatuksia, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme ja se tuo taas lisää negatiivisuutta. Tiedän kyllä, helpommin sanottu kuin tehty. Yhtenä sunnuntaina kotona kiukutti ja pahasti. Yritin olla kovin kiitollinen että sain olla ihan yksin ja leipoa. Soitin rakkaalle isoäidilleni, hoidin työasioita ja sain niiden kautta hyvää mieltä. En kuitenkaan tarpeeksi. Kuluneella viikolla havainto Caran sydämen sivuäänestä oli saada minut suunniltani ja se tuntui myrkyttävän jokaisen hyvän ajatuksen. Otin Caran syliin ja itkin silmät päästäni. Päätin, että puran sen tunteen nyt tähän. Tiesin, ettei se huoli siitä helpota, mutta ainakin se päällimmäinen ahdistus laukeaisi. Ja niinhän siinä kävi. Diagnoosin mahdollisesta sydänviasta otin parin päivän kuluttua vastaan tyynesti, hyväksymällä etten voi itse vaikuttaa asiaan mitenkään. Mietin sitä päivittäin, mutta yritän hallita ajatukseni niin, että pystyn elämään huolen kanssa ja nauttimaan kaikesta tästä ajasta, kun Cara on terve. Sen jälkeen elämässä on tapahtunut paljon positiivisia asioita.

 

 

Siinä auringonlaskua katsellessa listasin asioita, joista olen kiitollinen. Oikeastaan vasta häntäpäässä oli itse loma. Olin kiitollinen valosta ja sen antamasta energiasta. Terveellisestä välipalasta, jonka sain. Siitä, että olen saanut elämääni terveellisen ruokavalion, jota koko sydämestäni haluan noudattaa ja se ei ole minulle pakonomaista. Siitä, että sain aamulla treenata ja siitä, että sain jakaa päivän perheeni kanssa. Asioita, joita meillä kaikilla voi olla kotonakin. Miten iloinen olenkaan, että lapseni saa harrastaa ja miten kiitollinen olen siitä, että kotonani ovat juuri ne kaksi ihmistä sotkemassa sitä keittiötä. 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian